Katselkaapa toisella silmällä ykköseltä sotakuvaaja Robert Capasta kertovaa dokumenttia.
YLEltä, tosin. Menkää sen jälkeen vastapainoksi kaupalliselle kanavalle.
YLEltä, tosin. Menkää sen jälkeen vastapainoksi kaupalliselle kanavalle.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kuinkas sattuikaan katselen dokumenttia parhaillaan. Robert Capa on minulle uusi tuttavuus ja dokumenttia katsellessa tuli mieleeni, että olisi kiva käydä katsomassa hänen kuviaan jossain näyttelyssä - toivottavasti sellainen tulee joskus kohdalle.
Robert Capa teki tärkeää ja vaarallista työtä - kertoi ihmisille kuvillaan sodan karmeudesta ja ihmisen raadollisuudesta, sekä niistä herkistä kauniista hetkistä myös ihmiselämässä - kohtauksia kadulla kuten lapsen hymy tms.
Robert Capan laisia ihmisiä tarvitaan yhä...
Helsingissä oli (muistaakseni pari vuotta sitten) Capan näyttely. Kävin näyttelyssä. Katselin kuvat rauhassa kahteen kertaan. Minunlaiseni, ihan ilman kiirettä.
harmi, etten minä nähnyt sitä näyttelyä. Ajatta ei selviä, jos haluaa kuviin paneutua.
minäkin kävin.
Tyhmyys paistaa kilometrin päähän.
Capa-dokumentti on JENKKILÄINEN ostodokumentti, jonka on tuottanut KAUPALLINEN KANAVA Thirteen/WNET New York ja Muse Film and Television. http://www.thirteen.org/index.php
Hertta ei ilmeisesti tiedä, että on olemassa paljon kaupallisia kanavia, jotka tuottavat ja lähettävät hyvää dokumenttitarjontaa. (Etenkin USAssa)
Täällä voit käydä kurkkaamassa USAn tv-kanavatarjontaa, tule sitten puhumaan Ylen "monipuolisuudesta" ja saarnaamaan kaupallisten kanavien pahuudesta.
http://watch.squidtv.net/010304america1h-01usa-01.html
Ylen harjoittama monopolipropaganda ei ole yhtä kuin demokraattinen, vapaa tiedonvälitys, vaikka sinut on ehkä saatukin uskoteltua luulemaan niin.
Pitääkö minun kirjoittaa näkyville kaiken, mitä tiedän, jotta sitten voitaisiin analysoida, mitä en tiedä?
Eiköhän jokainen täällä kirjoitteleva osaa jo tuota googlea käyttää - itse ainakin käytän sitä jatkuvasti kun etsiskelen taustainfoa asioista joista täällä keskustellaan.
Eikä siinä mitään, onhan se hyvä keino päästä pätemään täällä kun "tietää" jotakin - enkä nyt väitä siis ettenkö itsekin tätä ajoittain tekisi.
Toisten tyhmäksi nimittely taas on huomattavasti ala-arvoisempaa touhua.
Solidaarisuutta peliin : )
tuntunut tietävän
"YLEltä, tosin. Menkää sen jälkeen vastapainoksi kaupalliselle kanavalle"
Hieno täysosuma, Phaedra!
Kerrohan nyt sinä vuorostasi kaiken mitä tiedät, niin minä kerron sitten sinulle, mitä et tiedä.
---
YLE on ostanut monen monta laadukasta dokumenttia ulkomaisilta kaupallisilta tuottajilta, aika paljon useammin kuin kaupalliset pääkanavamme. Tämä oli pointti, oi rouva Theseus.
Eikös Phaedra kyseenalaista aka selvästi ne sinun väitteesi YLEn vasemmistosympatioista ja yksipuolisuudesta?
Osoittaahan tuo nimittäin nyt SELVÄSTI sen, että YLE hankkii ohjelmia varsin monesta ERI lähteestä.
Hmm...
Voisikohan noita irakilaisissa vankiloissa otettuja poseerauskuvia sanoa sotakuviksi?
Nykyaika on sentään jotakin, on kamerakännykät ja kaikki. Rivimiehet- ja naiset ottavat itse kuvia. Capan kaltaisten fossiilien aika on ohi.
Hups. Edellisessä viestissä oli valittetavia kirjoitusvirheitä, jotka saattavat antaa hitusen väärän mielikuvan. :(
Eli pannaan nyt varmuudeksi uudelleen ja korjattuna - korjaukset hakasulkeissa.
----
Eikös Phaedra [tuo] kyseenalaista a[i]ka selvästi ne sinun väitteesi YLEn vasemmistosympatioista ja yksipuolisuudesta?
Osoittaahan tuo nimittäin nyt SELVÄSTI sen, että YLE hankkii ohjelmia varsin monesta ERI lähteestä.
Hmm...
Minulle on edelleen hieman hämärän peitossa kuka tarkkaan ottaen ne kuvat on ottanut. Siis viimeisin käsitys aiheesta itselläni on se, että (pääosin) kuvat on lavastettu kuulustelijoiden toimesta sitä varten, että niillä voidaan pelotella muita vankeja.
Ilmeisesti kuitenkin noita sotilaiden itsekin (luvatta?) ottamia kuvia on joukossa, koska jossakin vaiheessahan nuo kamerakännyt kiellettiin.
Miltä kanavalta ko ohjelma tulikaan TOLLO?
Vastikään ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä on artikkeli joka on laadittu Tammisaaren vankileirillä 1918 olleen Yrjö Salosen muistiinpanojen pohjalta. Hän mm. kertoo "naisista ja herroista", jotka olivat "tulleet Ruotsista asti katsomaan vankien oloja".
Vieraat saivat nähdä "näytöksiä", joissa isokokoinen vartija kaatoi jonoon asetetut heikot vangit. "Kaikki 200 miestä kaatui". Vieraat kuvasivat näytöksiä. "Näytös" oli myös vankien ruokkiminen. Salonen kirjoittaa: "Jeesus ruokki 5 000 miestä kalalla ja leivällä, en tiedä kuinka paljon meni aikaa. Tammisaaressa lyötiin jonkinlainen ennätys tässä touhussa. ---
Aukealla tasaisella hiekkakentällä oli oikealla puolella silakkatynnyri, vasemmalla leipäkori, siinä oli noin metrin väli mistä juostiin. Kummankin astian vieressä seisoi vartija voimistelu sauva kädessä. Taas valokuvattiin kovasti.
Nyt se alkoi, katselijoina nämä Ruotsalaiset hienot herrat ja naiset. Yksi mies kerrallaan juoksi tästä portista, eihän sellainen juosta voi joka on nälkään kuolemaisillaan.
Oikeaan käteen siepattiin silakka ja vasempaan hevosenkakkaraa muistuttava piikilangaksi sanottu pyöreä kuorineen kauroista jollakin liimalla kokoonpantu, no sanotaan nyt vaikka leipä. Nopeata se oli tämä meno, melkein joka toinen mies sai sauvasta, minäkin sain aika täräyksen, monta aikaa oli säärissä valtava palko, en onnistunut siinä silakan ottamisessa oikein hyvin.
--- 7 000 miestä tuli ruokittua nopeasti. Silloin kun menin tästä portista oli silakkatynnyri enemmillä puolillaan, en tiedä kuinka ne saivat jotka joutuivat pohjalta ottamaan ennen kuin tuotiin uusi tynnyri.
Joskus näki surullisen huvittavaa. Muistan kun nämä naiset ja herrat ottivat valokuvia erään parakin edustalla. Siinä istui kaksi kurjaa ryysyläistä, niin huonoja että eivät kumpainenkaan pysynyt pystyssä vaan nojasivat seinään ja yrittivät lyödä toisiaan. Katselijat huusivat, älkää pojat tapelko, ettekö näe että piru odottelee vieressä. ---
Kylläkai nämä Ruotsalaisten Rouvien ja Herrojen ottamat kuvat on jossakin arkistossa taikka yksityisillä. ---"
kun Hertta epätoivoisena yrittää selittää.
Ydinhän tässä on, että Capa-dokumentti on nimenomaan KAUPALLISEN (jenkkiläisen) kanavan tuottama. Siksi kuulostaa hiukan ristiriitaiselta, että samassa lauseessa kirjoitat "YLEltä, tosin. Menkää sen jälkeen vastapainoksi kaupalliselle kanavalle." No minähän menin, huomatakseni, että koko dokumentti on tuotettu amerikkalaisella, kaupallisella kanavalla :D ("Synnin" pesässä, heh)
Mitä tulee Suomen televisioon, niin Suomen kohdalla tuskin voidaan puhua vapaasti kilpaillusta, demokraattisesta ja vapaasta tiedonvälityksestä kuten USAn kohdalla, niin kauan kuin julkisen vallan oma propagandatuutti (Yleisradio on osakeyhtiö, jonka osakkeista 99,9 prosenttia omistaa valtio, heh hyvä osakeyhtiö) katsoo oikeudekseen impata sekä kansalaisilta, että muilta olemassaolevilta kanavilta rahaa oman toimintansa ylläpitämiseen. Tämä jos mikä vääristää kilpailua ja laittaa muut kanavat ahtaalle.
Ylen ostama dokumenttitarjonta taas on pääasiassa yksipuolista ja vasemmistolaisideologian läpi suodatettua. Capa-dokumentti lienee sieltä poliittisesti vaarattomimmasta päästä ja tukee Ylen vasemmistoideologiaa, tekihän Capa varsin kiltin kuvareportaasimatkan Neuvostoliittoonkin. Tosin en nähnyt koko dokumenttia, niin en myöskään päässyt näkemään kuinka paljon Ylen "juontaja" (Jos tämä dokkari oli juonnettu. Yleensähän nuo dokkarit on aina suomeksi juonnettuja, miksiköhän muuten? ) oli päässyt sinne lisäilemään omiaan.
Ketkä ovat Yleisradion "takana", kuu-ukotko?
Phaedra pääsemässä taas suosikki aiheeseensa. Kohta saa YLE kuulla kunniansa harjoittamansa vasemmistopropagandan levittämisen johdosta. YLE on väärässä, Phaedra on oikeassa aivan kuten Shalominkin on aina oikessa ja Hitmaninkin on oikeassa omasta mielestään. Kolmikon kirjoitukset ovat hyvä oppiretki uskovaisen ihmisen ajatusmaailmaan jota hallitsee vain yksi ainoa totuus.
Phaedra: "Ydinhän tässä on, että Capa-dokumentti on nimenomaan KAUPALLISEN (jenkkiläisen) kanavan tuottama."
Niin, siinä se ydin.
Ja sitten toistetaanpa jo aiemmin kysytty kysymys:
Eikös Phaedra tuo kyseenalaista aika selvästi ne sinun väitteesi YLEn vasemmistosympatioista ja yksipuolisuudesta?
Osoittaahan tuo nimittäin nyt SELVÄSTI sen, että YLE hankkii ohjelmia varsin monesta ERI lähteestä.
Hmm...
YLE:ssä :DDDDDDD
Jos et vielä Hertta sitä tiedä, niin YLE on kyseenalaisella tavalla tullut kuuluisaksi siitä, että YLElle töihin päästäkseen täytyy olla demarien tai muun vasemmistopuolueen jäsenkirja takataskussa.
Ai.
Ja silti YLE tarjoaa monipuolisempaa ohjelmaa kuin kaupalliset kanavat. Ja ilman kaupallisia tiedotteita!
---
Itse en ole pyrkinyt YLEen työhön, enkä olisi varmasti päässytkään. Siksi kai puhun näin kevytmielisesti.
tukehdut omaan ristiriitaisuuteesi?
Kaupallisuutta edustaa nimenomaan se amerikkalainen tv-yhtiö, joka tuotti ihailemasi Capa-dokumentin. Ja tuotti kuule sen ihan niillä mainosmarkoilla. Capa-dokumentti oli siis loistoesimerkki kaupallisuudesta. Ilman kaupallisuutta et olisi sinäkään siellä puhkeamassa ylistyslauluun (tosin virheellisesti kuvitellen, että Capa-dokumentti oli esimerkki nimenomaan YLEn ansioitumisesta :D)
(Tosin Ylen versiota en nähnyt. Miten oliko se tällainen päälledupattu versio, mitä nämä Ylen yleensä ovat?)
Voitko kuvitella, kaupallisuus silloin kun se on vapaata eikä joudu pyristelemään valtion propagandamonopolin kiristysotteessa, joka kiristää rahaa toimintansa ylläpitämiseen sekä kansalaisilta, että toimilupamaksuilla muilta (kaupallisilta) tv-kanavilta, tuottaa laadukasta hyvää ohjelmaa.
Löytyy jopa KAUPALLISIA kanavia, jotka ovat erikoistuneet laadukkaisiin dokumentteihin.
Jos haluat lähteä etsimään esimerkkejä siitä mitä on demokraattinen, vapaa tiedonvälitys, niin esimerkki siitä sinulle löytyy juuri rapakon takaa. Vahvaa yksisilmäisyyttäsi parhaiten edustaa se, että sinulle "demokraattisuutta" ja "riippumattomuutta" edustaa kansalaisilta kiristämällä kerätyillä rahoilla ylläpidetty valtion propagandamonopoli demarijäsenkirjatoimittajineen ja "kaupallisuutta" 2 YLEn kuristusotteessa pyristelevää mainosrahoitteista kanavaa.
Pointti ei ole se MISTÄ se ohjelma hankitaan, vaan siinä TUKEEKO SE YLEn poliittista ideologiaa.Samasta syystä YLE jättää 100 prosenttia niistä dokumenteista esittämättä, jotka ei sovi YLEn vasemmistoideologiaan. Milloin olet nähnyt dokumentin, joka vaikkapa esittäisi ymmärtämystä Isrealille, vaikka palestiinalaisterroristit ovat itsetarkoituksellisesti murhanneet jo 1000 israelilaissiviiliä (niitä raskaanaolevia äitejä ja pikkulapsia joukossa) tai vaikkapa dokumentin siitä, miten palestiinalaiset kohtelevat omia toisinajattelijoitaan (pikaoikeudenkäynnin jälkeen nappi otsaan ruumiin raahaaminen katua pitkin varoitukseksi muille). Aivan et koskaan. YLE tuntee vain yhden näkökulman.
Capa-dokumentti sopii täydellisesti YLEn ideologiaan ja oli samaan aikaan myös poliittisesti riittävän "vaaraton"
Toinen minua pääsääntöisesti YLEn esittämisssä dokumenteissa nyppii, on se, että YLE lähes pääsääntöisesti hankkii päällepuhutun juontajan niille dokumenteilleen, miksei esitä dokumentteja sellaisenaan. Epäileekö YLE, että suomalaiset eivät osaa lukea.
Propagandanedistämistehtävästään muuten YLE itse kauniisti puhuu näin:
- Kansan sivistäminen (lue kansan mielipiteiden manipuloiniti vasemmistolaismyönteiseksi) on ollut ja tulee aina olemaan työmme ydintä. Siitä on ehkä puhuttu toisin termein. Nyt "sivistys"-sanasta voidaan puhua ilman sarvia ja hampaita, ilman ahdistusta. (Hehhee, YLE itsekin myöntää "perinteensä" neuvostopropandan levittämisessä)
Olen mielelläni "yksisilmäinen".