Joku Leif Salmenin kirjoituksen palstalle.

Demarien vaalitappiosta on kulunut 16 kuukautta. Puolue ei vieläkään näytä hyväksyvän sitä.

Aluksi taktiikaksi valittiin keskustan heikentäminen eliminoimalla Anneli Jäätteenmäki. Heinäluoman juntta, joka pitää valtaa puolueessa, arvioi, että Matti Vanhanen on pehmeä mies, jota voi riepotella mielensä mukaan, ja että hallitus tanssii sdp:n sävelten tahdissa. Keskustaa hiillostettiin myös lausumattomalla uhkauksella, että sdp tarpeen tullen valitsee kokoomuksen. Oletukset olivat vääriä, taktiikka petti.

Matti Vanhanen ei aikonutkaan heittäytyä demarien kynnysmatoksi. Omalla vähäeleisellä mutta tehokkaan ovelalla tyylillään hän on noussut politiikan johtajaksi. Jos hän haluaa, mitä epäilen, hän nousee Halosen toisen kauden jälkeen presidentiksi. Eikä kokoomuksesta näillä näkymin ole hallituspuolueeksi, niin heikossa kunnossa se on. Kataisen valinta puheenjohtajaksi ei sitä vahvistanut. Kuka viitsii kuunnella iänikuista piipitystä?

Pääministeriratkaisun myötä sdp menetti ulkopolitiikan värisuoran. Tänään menetyksiä tulee lisää, kun Olli Rehn nousee EU-komissaariksi.Tämä kiukuttaa entistä valtapuoluetta, mutta politiikassa mölyt pitäisi pystyä pitämään mahassa. Se lisää vatsahappoja, mutta pää ainakin pysyy kirkkaana.

Uhmaikäisen kakaran lailla sdp heitti komissaaripeliin Mönkäreen, josta EU:n piirissä varmasti kysytään, että kuka Mönkäre? Jouni Backmanin selitykset eivät kaunista kuvaa pikkusieluisesta pikkuajattelusta. Totta kai Rehn on tehtävään pätevämpi. Totta kai tässä toteutuu virkapaketti, jolla keskustalle korvataan Erkki Liikasen käsittämätön palkkiovirka Suomen Pankissa. Liikanen muuten kuuluu siihen suureen demarijoukkoon, joka vannoo markkinoiden nimeen, muttei vahingossakaan hakeudu yksityiselle sektorille mittauttamaan kykyjään.

Jotkut demarit taisivat muuten todella uskoa, että kaikki virat kuuluvat heille. Ahneudella ja ylimielisyydellä ei ole äärtä eikä laitaa.

Asemien menetys tuntuu jatkuvasti piinaavan myös Paavo Lipposta. Monet kommentaattorit sievistelevät ylenpalttisesti, kun he kuvaavat Lipposen ehdotusta Margot Wallströmin puolesta "neulanpistoksi", ja vielä "tyylikkääksi kostoksi" Göran Perssonia kohtaan.

Jos vähääkään tuntee suomalais-ruotsalaisia suhteita, ymmärtää että Lipposen ehdotus oli sikamainen röyhtäisy suoraan Perssonin kasvoille. Temppu todisti taas kerran, että Lipponen on älykäs, osaava ja touhukas, ei tyylikäs, tasokas eikä diplomaatti. Kaiken ohessa tuli rikotuksi yhteisen pohjoismaisen talon ikkunoita. Halonen ja Tuomioja joutuvat nyt remonttihommiin.

Sdp on hallinnut maata ulkoparlamentaarisen voiman kautta. Ilman ay-liikettä ja sen rahoja puolue olisi hätää kärsimässä. Asetelma on pysyvästi vinouttanut poliittisen järjestelmän. Tilanne pahenee, kun Heinäluomasta tehdään puheenjohtaja. Silloin ay-liikkeen ja puolueen välillä ei ole enää edes hajurakoa. Eikä asia siitä parane, että myös Vasemmistoliitto on ay-siipensä panttivanki. Koko vasemmisto korporativismin pönäkkänä paaluttajana!

Mitä siitä seuraa? Ei mitään hyvää, ei mitään luovaa, ei ainutta uutta ajatusta.

Sdp:n pystyttämä valtakoneisto on maailmankaikkeuden viimeinen tosibreshneviläinen järjestelmä, pysähtyneisyyden malliesimerkki. Sitä perustellaan sen tuomalla vakaudella. Se on hautuumaan vakautta, mutta enemmän kuin vakautta Suomi kaipaa pyörremyrskyä, joka myllertää talouden, politiikan, hallinnon ja kulttuurin.

Nyt valtaa haetaan - mutta mihin käyttöön - ja virkoja haalitaan. Vallatut asemat koetaan voitoiksi vaikka ne todellisuudessa ovat Pyrrhoksen voittoja. Vaikka sdp voittaa, se häviää. Sillä jo kauan sitten esitettiin hyvä kysymys. Mitä hyödyttää, vaikka voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielulleen vahingon?

Leif Salmen

Lähde:
http://www.iltalehti.fi/2004/07/09/kolumnistit/salmen.shtml

pyyhkeen kehään ja nostaneet kädet näppäimiltä, antautumisen merkiksi.