Poliitikot ovat luoneet tarkoituksella puheillaan maahamme pelon ja synkkyyden ilmapiirin. Nyt on jo pelättävä vankeustuomioita mielipiteistään. Osa kansasta ei kestä julkista painostusta, vaan sortuvat alkoholismiin ja jopa perhesurmiin.
Poliitikkojen pyrkimys on pelkästään lisätä valtaa itselleen ja saada arvostelijat hiljaisiksi. Se antaa heille rauhan harrastaa korruptiota, tehdä asiakirjoja salaisiksi, vaikka kyse on meidän verorahoista, sekä harrastaa sisäpiirin rikoksia surutta.
Seuraava poliitikko, joka puhuu suvaitsevaisuudesta, vihapuheesta tai rasismista on leimannut taas itsensä ja tekonsa sellaisiksi, jotka eivät kestä julkista mielipidettä. Kirjoita nimi seinätauluun, jotta voit varoa pikku diktaattoreiden vallanhimoa ja halua alistaa heidän palkanmaksajiaan eli veronmaksajia.
Olemme menossa kohti totalitarismia (vrt Pohjois-Korea), mikäli kansa ei reagoi. Kirjaa vaarallisten poliitikkojen eli diktaattoriksi haluvien nimet muistiin ja ÄÄNESTÄ OIKEIN.
POLIITIKKOJEN VIHA KANSAA KOHTAAN
12
105
Vastaukset
- SDP parempi
Tukholma. Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen gallupnousu jatkuu edelleen. Maanantaina julkaistun tutkimuslaitos Skopin mittauksen mukaan puolueen kannatus on nyt 34,9 prosenttia. Kasvua edelliseen mittaukseen on peräti 4,1 prosenttiyksikköä.
Punavihreän oppositioblokin kokonaiskannatus on 49,1 prosenttia eli selvästi enemmän kuin hallituskoalition 43,9 prosenttia. Kaikki hallituspuolueet menettivät suosiotaan Skopin mittauksessa. Päähallituspuolue maltillisen kokoomuksen kannatus putosi 2,4 prosenttiyksikköä 31,0 prosenttiin.
Sen sijaan oikeistopopulistisen ruotsidemokraattien kannatus nousi 1,6 prosenttiyksikköä 6,1 prosenttiin.
Skopin mittaukseen osallistui tuhat ihmistä.
Tämän takia ei ole enään varaa mennä halpaan ja äänestää petosjytkyläisiä eli kok ps huijareita vaan SDP!!
.- Törkeää
Demarivihaa kansaa kohtaan.
Neljännesmiljoona lintsaria ei maksa "rehellisyysveroa"
http://www.demari.fi/demokraatti/uutiset/uusimmat/3265-neljannesmiljoona-lintsaria-ei-maksa-qrehellisyysveroaq
Kansan leimaamista
http://liisajaakonsaari.fi/ei-kategoriaa/vihahenki-takaisin-pulloon/ - kok pettää aina
Törkeää kirjoitti:
Demarivihaa kansaa kohtaan.
Neljännesmiljoona lintsaria ei maksa "rehellisyysveroa"
http://www.demari.fi/demokraatti/uutiset/uusimmat/3265-neljannesmiljoona-lintsaria-ei-maksa-qrehellisyysveroaq
Kansan leimaamista
http://liisajaakonsaari.fi/ei-kategoriaa/vihahenki-takaisin-pulloon/Perhesurmat ovat teidän kokoomuslaisten vihaa Suomen kansaa kohtaa ja mitenkäs se harmaa talous jaksaa?
Onko jo varastettu ja kähmitty tarpeeksi vai pitääkö viellä ottaa loppukiire?
Harmaa talous joka on kokkareiden ikioma lehmä vie yli 50xenemmän rahaa mitä mamuihin menee ja ps ei räksytä siitä sanallakaan?! - Petosjytky löyhkää
kok pettää aina kirjoitti:
Perhesurmat ovat teidän kokoomuslaisten vihaa Suomen kansaa kohtaa ja mitenkäs se harmaa talous jaksaa?
Onko jo varastettu ja kähmitty tarpeeksi vai pitääkö viellä ottaa loppukiire?
Harmaa talous joka on kokkareiden ikioma lehmä vie yli 50xenemmän rahaa mitä mamuihin menee ja ps ei räksytä siitä sanallakaan?!Äärioikeisto=Persut=Kokoomus, on maahanmuuton aloittaja, ylläpitäjä, kulttuurien pakkosekoittamisen takana, "työperäisen maahanmuuton" katolisella virrellään, jonka ainoa tavoite on ILMAINEN SUOMALAINEN ORJATYÖVOIMA.
- laiton teko
Timo Soini vastustaa mielipidevapautta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201204170161855_uu.shtml - Valtakunnanoikeuteen
Äärioikeiston kahden Kokoomuksen Petosjytky oli se suuri virhe, johon kansa manipuloitiin viime eduskuntavaaleissa. Tuo veroparatiiseista suunniteltu kansanpetos, toteutettiin Yle:n politiikan toimituksen mainonnalla ja todella kovalla propagandalla.
Tulos on kaikkien nähtävissä. Pari miljoonaa suomalaista on käytännössä syrjäytettyinä, vailla mitään mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteeseen, heistä yli miljoona köyhyysrajan alapuolella, suurtyöttömyys, leipäjonot pitenevät, kansan heikoimmassa asemassa olevia syytetään ja syyllistetään yhä enenevissä määrin, pakkomaksuilla rahoitettavassa "valtakunnan mediassa".
Suomen Perustuslain mukaan kaikki pakkomaksut ovat laittomia. Nyt valtionjohto on hyväksynyt ne, niistä valittaminen on tehty mahdottomaksi. - VASEMMISTON NOUSU
Avauksessa kehotetaan äänestämään "oikein", niin teenkin, äänestän SUOMEN VASEMMISTOA.
- maksa verosi
Sokerihumalassa ajelua sinun piikkiin
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042315467318_uu.shtml - typerä huijaus
maksa verosi kirjoitti:
Sokerihumalassa ajelua sinun piikkiin
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042315467318_uu.shtmlKaverille rahat:
- Kyseiselle kuljettajalle on tehty turvatarkastus ja hänen kanssaan on käyty läpi turvallisuuteen liittyviä asioita. Periaatteessa en haluaisi suosia yhtä liikennöitsijää, mutta kyseessä on käytännön sanelema pakko. Turvatarkastus pitäisi tehdä jokaiselle maakunnan taksille, jos niitä haluttaisiin joka kerta vaihtaa.
Miksi maksutapahtumat on rekisteröity Helsingissä, vaikka taksia on yleensä käytetty Suomussalmella?
- Tähän en osaa vastata. Kyseessä on varmasti jokin taksien sisäisiin laskutusjärjestelmiin liittyvä asia. Ajot on kuitenkin tehty Suomussalmella ja sen ympäristössä.
- Ihmiset Ensin
Pummieliitin veropakolaisyritykset verotuksen piiriin heti.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2779225/merkittava-osa-sosiaalialan-paattajista-pitaa-koyhyytta-ihmisen-omana-syyna
Hyvinvoinnin pitää kuulua jokaiselle suomalaiselle. - 2000 €/kk Perustulo
Veikkauksen, RAY:n ja sotaveteraanijärjestöjen mahtiomaisuudet suurennuslasin alle.
Ei ole oikein, että pari miljoonaa suomalaista on käytännössä syrjäytettyinä, heistä yli miljoona köyhyysrajan alapuolella ja suurtyöttömyyden uhreina, niin edellä mainittujen puljujen mahtiomaisuuksia käytetään hyväosaisten harrastelujen tukemiseen.
Kyllä köyhät ihmiset tarvitsevat kunnollisen Perustulon, 2000 €/kk, ruokaa, asuntoja, terveydenhoitoa jne on julmaa ja sadistista ajatella, että eikun reippaasti harrastelemaan nälkäiset. Prioriteetit , eli ensimmäiseksi tärkeät asiat ensin. - Äänet Vasemmalle
Onneksi Vasemmisto sentään tekee konkreettisia tekoja ja yrittää puolustaa Suomen kansaa:
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2779161/varsinais-suomen-vasemmistoliitto-terveysbisnes-aisoihin
Missä kunnossa sinun hampaasi ovat ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait269948Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768