Mietin tässä sellaista, että paljonkohan oli keskituloisen suomalaisen kuukausipalkka joskus 1990-luvulla? Asia kiinnostaa siksi, että elin tuolloin itse lapsena perheessä, jossa molemmat vanhemmat olivat sairauseläkkeellä ja tienasivat verojen jälkeen yhteensä n. 1 325 e/kk. Sillä rahalla meidän nelihenkinen perhe eli. Kiinnostaisi siis tietää, että kuinka paljon köyhempi meidän perhe oli verrattuna nelihenkiseen keskivertoperheeseen. Kiinnostaisi myös tietää, paljonko tuolloin oli köyhyysraja.
Keskitulot ja köyhyys 1990-luvulla?
7
142
Vastaukset
- 1+1=0
Veikkaan, et 4000 e/kk olis mennyt rikki, jos nykysin yhden ihmisen keskiansiot on yli 3000 e/kk.
Se mikä olis kiintosaa, niin paljonko 1990 sairauseläkke vs palkkatulo on kohonneet? Eläkkeethän laahaa automaattieti perässä, kun korotukset tulee taitetun (leikatun) indeksin mukaan. Montako satasta VÄHEMMÄN on lompakkoon kilahtanut 20 vuodessa??? Olis valtion aika maksaa "laina" takas!! - Fakta verovirastosta
Enemmistön vuositulot jäävät alle 25 000 euron
1.11.2006 23:01
STT
Suomalaisten selvä enemmistö joutuu tyytymään alle 25 000 euron vuosituloihin, käy ilmi Verohallituksen keskiviikkona julkistamista tiedoista.
Suomessa oli viime vuonna noin 4,8 miljoonaa verovelvollista, ja lähes 3,4 miljoonan tulot jäivät alle 25 000 euroon.
Tulojen alhaisuutta selittää se, että tilastossa ovat palkansaajien ohella mukana muun muassa eläkeläiset, liikkeenharjoittajat, maanviljelijät sekä kuolinpesät.
Jos tilastossa olisivat vain palkansaajat, näyttäisi tilasto erilaiselta. Palkansaajien keskimääräinen kuukausiansio oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna hieman alle 2 500 euroa, jolloin vuosiansio nousee noin 30 000 euroon.
Alle 10 000 euron vuosiansioihin joutui viime vuonna tyytymään vajaat 1,7 miljoonaa suomalaista.
Tuloluokka 10 000–25 000 euroa oli kaikista suurin, sillä siihen kuuluu hieman yli 1,7 miljoonaa suomalaista.
Yli 100 000 euron ansiotuloihin ylsi viime vuonna vajaat 38 000 suomalaista.
Asuntoetu vuonna 2011 on 19 000 työntekijällä ja
autoetu on 80 000. - sementtimylly
Euro
Euro (symboli €, lyhenne e, kansainvälinen valuuttatunnus EUR) on Euroopan unionin yhteinen valuutta, joka otettiin käyttöön tilivaluuttana 1. tammikuuta 1999 ja käteisvaluuttana kahdessatoista EU-maassa, myös Suomessa, 1. tammikuuta 2002. Se on nykyisin toinen maailman merkittävimmistä kansainvälisistä valuutoista Yhdysvaltain dollarin ohella. Euron sadasosa on nimeltään sentti.
Ennen euron käyttöönottoa Suomen valuutta oli markka. Yksi euro on täsmälleen 5,94573 markkaa, eli 1 markka on noin 0,17 euroa. Euro on monien muiden valuuttojen (esim Yhdysvaltojen dollarin) tavoin fiat-valuutta, jonka arvo perustuu ainoastaan hallinnon luomiin säännöksiin tai lakeihin, eikä mihinkään konkreettiseen asiaan [1] [2] [3].
Euro täytti 10 vuotta 1. tammikuuta 2009, jolloin myös Slovakia 16. EU-maana otti sen käyttöönsä [4]. Tällä hetkellä viralliseen euroalueeseen kuuluu seitsemäntoista EU-valtiota, neljä EU:n ulkopuolista kääpiövaltiota sekä eräät Ranskan merentakaiset alueet.- MK
sementtimylly, sun kannattas ilmottaa tästä euroasiasta tuonne Tilastokeskukseenkin, kun ikävästi käyttävät euromääräisiä summia käsitellessään 2000-lukua edeltävääkin aikaa. Tämä on vääryys!
- joatin raja sonnalle
ALOITTAJA: "Mietin tässä sellaista, että paljonkohan oli keskituloisen suomalaisen kuukausipalkka joskus 1990-luvulla? Asia kiinnostaa siksi, että elin tuolloin itse lapsena perheessä, jossa molemmat vanhemmat olivat sairauseläkkeellä ja tienasivat verojen jälkeen yhteensä n. 1 325 e/kk. Sillä rahalla meidän nelihenkinen perhe eli. Kiinnostaisi siis tietää, että kuinka paljon köyhempi meidän perhe oli verrattuna nelihenkiseen keskivertoperheeseen. Kiinnostaisi myös tietää, paljonko tuolloin oli köyhyysraja. "
pekuna Eurot tulivat siis 1.1. 1999 - fsffsafsaf
Sain itse 1998 7500 markkaa tukityöstä ja se oli mielestäni kohtuullinen palkka, parempi kuin tukitöistä yleensä. palkkaluokkani oli A12 ja taisi olla yksi ikälisä -nykyäänhän niitä ei enää ole. 90-luvun alkupuolella sain 5200 ja se oli pienehkö silloisen työn vaativuuteen. Siinä välissä olin äitiys- ja hoitovapaalla sekä työttömänä.
- kkjiuytrddfjh
Esim palkkatukityöliksa oli vuonna 1990, 5252 mk = 879 euroa, puhtaana käteen, eli nyt 1200-1250 euroa verojen jälkeen. Suhteessa jäänyt aika paljon jälkeen.
Pitäisi olla noin 2500 euroa, että vastaisi samaa kuin parikytvuotta sitten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719