Luulisi jo järkeen käyvän että annetaan toisille koulurauha. Kannattaa tulla tökkimään minun lapsiani koulussa ja mollaamaan. Yhden kerran on yrittänyt ja siihen jäi. Kyllä rehtorit ja opettajat puuttuu. Olkaa vanhemmat lujina lapsilla kaikilla on oikeus käydä koulua ilman kiusaamista.
OPETTAKAA LAPSILLENNE ERES KÄYTÖSTAVAT.
OPETTAKAA LAPSILLENNE ERES KÄYTÖSTAVAT.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jatkuvasti tästä samasta aiheesta pitää muistuttaa. Luulisi että tänä päivänä ollaan jo sen verran fiksuja ettei koulukiusaamista löydy. Sitten nämä kullannuput siirtyy työelämään ja laulu jatkuu.
No sama se on mun lasta kohtaan !
Kiusattu jo vuosikausia !
Mikään ei auta.Korruptoitunutta koulukuntaa nää pieksun opet ja reksit!
Onko siinäkään järkeä että koulukiusaus aiheuttaa kuluja yhteiskunnalle.Meidän lapsi joutuu käydä kaikenmaailman terapioissa nyt.
Että halvemmaks tulis yhteiskunnalle kun pistettäs kiusaajat kerralla kuriin!
Kyllähän rehtorit pystyy vielä koulukiusaamisen lopettamaan jos haluaa, mutta kun ei halua niin se vaan jatkuu. Minun kohdallani oli rehtorin sukulaislapsi niin eihän sitä edes tutkittu, Todettiin että päästään helpommalla kun jätetään tähän. Eikä kiusaaja ollut mikään yo-äidin nuppu. Inhotus tällaisesta koulusta jää. Tunnen monen joka ei tunne minkäänlaista haikeutta kun ala-aste loppuu. Kurjuutta se on monen kohdalla. Yläasteella on aivan toista.
Ihan varmasti alakoululaisia ja vielä yläaste ikäisiäkin nuoria pystyy saamaan kuriin jos ei niin erottaa koulusta. Ei ne ole mitään yksinhuoltajan lapsia ne on usein ihan hyvistä vauraista perheistä. Viis veisataan mitä se meidän kullannuppu siellä koulussa tekee. Ketään ei saa kiusata. Valittakaan niin kauan että loppuu. Minäkin astelin rehtorin kansliaan ja ääni muuttui kellossa. Lopulta näistä nuorista tuli jopa kaverit.
ei sillä olekkaan eroa onko yh.n vai minkä kulissiperheen lapsia.
Yhtä lailla molemmista löytyy kiusaajia ja kiusattuja.
Se ydinperhe on monesti kulissia ja sitä kun tonkastaan,pinnan alla paska on mustempaa.
Aina haukutaan että se on varmaan yksinhuoltajan lapsi jos jotain sattuu. Tiedän monta fiksua yksinhuoltajaa ja niitä on varmaan paljon. Lapsistaan ne ainakin välittää.
Just tätä ydinperhettä korostetaan ja päällepäin näytetään niin ihanalta. Olen usein kuullut kun kotiovella huudellaan jopa kirotaan lapsille naama punaisena. Jos lapsella on kotona ihan kaikki vinksallaan niin se reppana sitten koulussa pätee.
Tunnen perheen jossa yli 30 v. vielä passataan ja hyysätään. Mitään ei tarvii työkseen eikä elääkseen tehdä mennä vaan ja vittuilla toisille.
Voi tuota lapsille kiroilua kuulee missä vaan.Tuskin kellään perheenäidillä elämä on aina herttaista,väsymys se iskee välillä.
Tuskin on olemassa yhtään vanhempaa joka ei joskus hermostu lapsiin.
Myönnän itsekkin syyllistyneeni kiroiluun ym.
Eli asuuko tää yli 30vuotias vanhempiensa kanssa ja he passaa?
Voi reppanaa,mitenhän käy kun vanhemmista aika jättää?
Sanopa muuta. Jos ei itse pysty tekemään mitään. On ihan jännä nähdä ja miten kauan jaksaa. Itselläni on useampi ja kaikki ovat omatoimisia ja omilla jaloilla käveleviä se kai tavoite kuitenkin lastenkin suhteen on.