Merja Kyllösellä tuhansien eurojen taksilaskuja

Iltalehti kertoi maanantaina, että suomussalmelainen liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) on käyttänyt taksipalveluihin keskimäärin 1900 euroa kuukaudessa.

Iltalehti selvitti elokuusta syyskuuhun jatkuneella seurantajaksolla Kyllösen taksikuitteja. Kyllönen käytti elokuussa valtion maksukorttia 1785 euron edestä taksipalveluihin. Syyskuussa summa oli 1142 euroa ja lokakuussa 2666 euroa.

Taksimatkat ovat syntyneet pääosin Kyllösen Suomussalmella sijaitsevan kodin ja Kajaanin lentokentän välisestä ajosta. Erään kuitin mukaan Kyllönen on myös ajanut Suomussalmelta Kalajoelle, minkä hinnaksi tuli 576,60 euroa.

Kyllönen on myös odotuttanut taksikuskia maakuntamatkoillaan. Tammikuussa taksinkuljettaja odotti ministeriä viisi ja puoli tuntia, mistä tuli melkein 470 euron lasku.

Kyllönen on tehnyt Iltalehden mukaan lähes kaikki matkat samalla suomussalmelaisella taksilla.
20165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vasemmistolaiset ovat pahinpia kansankusettajia. Tämäkin osaamaton haluaa korottaa kaikkien kansalaisten matkakuluja ja itse on kuin sika pellossa.

Äänestä

Kaksinaismoralistinen lihavahko kommunisti.ei bussikyyti kelpaa sitten vaikka muita niihin yrittääkin muiluttaa.

Äänestä

Miksei käytä busseja ja junia kun niiden puolesta niin voimallisesti liputtaa? Ai niin- sanonta: älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon.
Kyllä on härski nainen. Taksilla ajelee ja samaan aikaan paheksuu yksityisautoilijoita ja haluaa vähentää km korvauksia ym kivaa kehittelemässä autoilijoiden pään menoks. Mikäs siinä pirssissä mennessä kun ei tartte ite maksaa. Kansa maksaa. Samanlainen takinkääntäjä kuin puolueensa pj joka ennen vaaleja vannotti vastustavansa eu tukipaketteja. Siellä se istuu nyt tyytyväisenä hallituksessa ja äänesti pakettien läpimenon puolesta.

Äänestä
  • Juuri näin!
    Sitten vielä käyttää jotain samaa paikallista taksia, ettei olis sukulainen?

    Ja ihmettelen muutenkin, muija on kieltämättä km-korvauksia
    niin miksi ihmeessä työnantaja maksaa se työmatkoja?

    Jos minä muuttaisin Suomussalmelle niin eipä taitais mun
    työantaja maksaa matkoja Helsinkiin, töihin!
    NEHÄN ON OMIA MATKOJA, EI TYÖMATKOJA!

    Miksei se muuta työn perässä niinkuin kaikki muut joutuu tekemään

    Äänestä

  • miksi maksetaan? kirjoitti:

    Juuri näin!
    Sitten vielä käyttää jotain samaa paikallista taksia, ettei olis sukulainen?

    Ja ihmettelen muutenkin, muija on kieltämättä km-korvauksia
    niin miksi ihmeessä työnantaja maksaa se työmatkoja?

    Jos minä muuttaisin Suomussalmelle niin eipä taitais mun
    työantaja maksaa matkoja Helsinkiin, töihin!
    NEHÄN ON OMIA MATKOJA, EI TYÖMATKOJA!

    Miksei se muuta työn perässä niinkuin kaikki muut joutuu tekemään

    Kyllösen työnanataja on hullu kun maksaa hänen matkansa ja vieläpä on aina sama taksikin.

    Äänestä

saavatpahan paikalliset taksisuharit töitä,
eikös tuo ole hyvä asia?

Itse en aja ryöstöhintaisilla taxeilla koskaan
ainakaan täällä suomessa :(

Äänestä

Onko teillä ääliöillä vikaa luetun ymmärtämisessä???

Äänestä

kyllä sillä ainakin pokkaa riittäää,
saarnaa yksityisautoilusta ja samaan aikaa itse painelee menemään
taksilla - varmaan yksin!

Äläkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä käsken?

Äänestä

Kyllä tällainen kahdeksankymppinen äijä ihmettelee näitä nykyajan poliitikkoja. Monista näkee jo päällepäin, etteivät he ole juuri kävelyaskelia ottaneet elämänsä aikana. Itse kävelin jo kansakoulumatkoja noin 25000 kilometriä. Silloin ei ollut koulukyytejä eikä edes polkupyöriä, joten kunto kasvoi tavallaan pakon sanelemana, josta tietysti nyt olen kiitollinen. Ei ole paino-ongelmia ja jalat on nopsat edelleen. Sääliksi tavallaan käy näitä nykyisiä pullamössöjä, jotka hädin tuskin pääsevät edes sinne taksiin kaatumatta ja luiden murtumatta.
Säälin tunne on tietysti joskus koetuksella, kun ajattelee, että monet matkat ,ja poliitikkojen kaikki matkat, tehdään veronmaksajajien piikkiin.
Milloin aloitetaan todellinen säästökuuri eduskunnassa EU:n satraapeista puhumattakaan.

Äänestä

Tälläisiä nää poliitikot on,mut hei tuo sopii taksikuskille varmaan hyvin siinähän
vasurilikka työllistää taksia hyvin voi saada vielä vuoden asiakas-palkinnon.

Äänestä

Tyypillinen kommari! Yäk!

Äänestä

joku serkun-tuttu. Ja kulissien takana sitten vastapalvelukset.

Äänestä

Apupuolueella ei ole pelkoa äänten menettämisestä, kun ei ole mistä menettää, voi elää kun

Äänestä

Edellinen pomoni nettosi pari tonnia kuussa kilometrikorvauksina oman auton käytöstä. Ajoi sillä joka helvetin paikkaan, vaikka julkisilla olisi päässyt usein nopeammin. Vuodesta toiseen. Eikä ollut kuin pikkunilkki kuntasektorilla. Tilintarkastaja ja poliitikot katselivat touhua läpi sormiensa. Voi jospa tietäisitte, miten mitättömät meitä kusettavat ja ihan naapurissa. Röyhkeys rulettaa! Arkadianmäen touhut ovat päiväkotitasoa siihen verrattuna.

Äänestä

Kyllönen on tehnyt Iltalehden mukaan lähes kaikki matkat samalla suomussalmelaisella taksilla.

Taksikuski voi maksaa hänelle pimeänä takaisin. Onkohan matkoja edes tehty. Jos ne on vain laskutettu.

Äänestä
  • Tuo on jo semmoista vihjailua, että tekstisi alkaa hipoa rikoksen rajoja. Joku voi tehdä tutkintapyyntöä poliisille.

    Äänestä

tavalla ku Nalle joka on yhteiskunnalta kupannut jokaisen lantin minkä omistaa ja nyt leikkii jotain gurua rahataloudessa.

Äänestä

´´Ihan samalla tavalla ku Nalle joka on yhteiskunnalta kupannut jokaisen lantin minkä omistaa ja nyt leikkii jotain gurua rahataloudessa.´´

Nallukka on tyypillinen Itä-Vantaalainen pummi kuten Jari Tervo osuvasti totesi viime Lauantain Uutisvuodossa! :D

Äänestä

Kyllöskä näyttää esimerkkiä ja matkustaa julkisella. Makso mitä makso.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten se kehtaa! kirjoitti:

Iltalehti kertoi maanantaina, että suomussalmelainen liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) on käyttänyt taksipalveluihin keskimäärin 1900 euroa kuukaudessa.

Iltalehti selvitti elokuusta syyskuuhun jatkuneella seurantajaksolla Kyllösen taksikuitteja. Kyllönen käytti elokuussa valtion maksukorttia 1785 euron edestä taksipalveluihin. Syyskuussa summa oli 1142 euroa ja lokakuussa 2666 euroa.

Taksimatkat ovat syntyneet pääosin Kyllösen Suomussalmella sijaitsevan kodin ja Kajaanin lentokentän välisestä ajosta. Erään kuitin mukaan Kyllönen on myös ajanut Suomussalmelta Kalajoelle, minkä hinnaksi tuli 576,60 euroa.

Kyllönen on myös odotuttanut taksikuskia maakuntamatkoillaan. Tammikuussa taksinkuljettaja odotti ministeriä viisi ja puoli tuntia, mistä tuli melkein 470 euron lasku.

Kyllönen on tehnyt Iltalehden mukaan lähes kaikki matkat samalla suomussalmelaisella taksilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu