Mikrosiru mahdollistaa niin luottokortin kuin puhelimen toimimisen. Mutta pienelle sirulle kehitetään jatkuvasti lisäulottuvuuksia.
Brasiliassa puolestaan käynnistettiin äskettäin kokeilu, jossa koululaisten liikkumista seurataan koulupukuun ommellun mikrosirun avulla. Jos oppilas pinnaa tunnilta, välittyy tästä tieto koulun lisäksi kotiin, jolloin vanhemmat osaavat puuttua asiaan.
– Nahan alle sijoitettu SIM- ja luottokortti saattaa myös houkutella. Voisit soittaa kaikilla kännyköillä kuin omallasi, ja shoppailu olisi yhtä juhlaa niin kuluttajalle kuin kaupalle: Kävelet vain sisään myymälään, otat tavaran ja marssit ulos. Järjestelmä hoitaa maksupuolen huomaamattasi, visioi laboratorioinsinööri ja erikoistutkija Matti Linnavuo Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulun elektroniikan laitokselta.
Askeleen tähän suuntaan ottavat etäluettavat maksukortit, joita ei tarvitse työntää kaupan kassan maksupäätteeseen. Luottokunta uskoo niiden yleistyvän Suomessa jo ensi vuonna.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/ei-enaa-pankkikorttia-mikrosiru-ihon-alle/1186779
Ajatelkaa, mikä maksamisen helppous, mikä fiksu askel pois käteisrahasta ja muovikorteista! Mikrosiru tuo vapauden, se tuo uuden aikakauden ja uuden maailmanjärjestyksen, joka on parempi kuin tämä nykyinen paha maailmanaika! Ja muistakaa: Ilmestyskirjan pedon merkkiä tarkoittava sana merkitsee alkukielellä tatuointia, ei mikrosirua.
Tule, siunattu mikrosiru!
Chip´n´go!
2
66
Vastaukset
Niin ja mitenkä lopullisesti asetetaan ihminen pakkovalinnan eteen? Sillä, että käteinen raha vedetään pois. Tätä puhettahan on ollut jo jonkin aikaa
- Ihan okei.
Ei siinä mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057