Loka-Laitinen: Pakkoruotsin puolesta

Suomenruotsalaiset ovat luoneet itselleen vapaaehtoisen apartheidjärjestelmän.

1 Huh 2012 Pakkoruotsin puolesta Kirjoittanut Aarno Laitinen

http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2012/04/01/pakkoruotsin-puolesta/

Suomenruotsalaiset ovat luoneet itselleen vapaaehtoisen apartheidjärjestelmän. Kielivähemmistöllä pitää olla omat koulut, päiväkodit, yliopistot tai tiedekunnat ja varuskunta.

Tällaisella eristäytymisellä suuri osa suomalaisista ei joudu koskaan tekemisiin ruotsinkielisten kanssa. Kun ei tunneta kielivähemmistön jäseniä, syntyy ennakkoluuloja.
Ruotsinkieliset nostavat kamalan metelin, jos suunnitellaan, että samaan rakennukseen sijoitetaan suomen- ja ruotsinkieliset koulut.

Kaunaisuus ruotsinkielisiä ja kieltä kohtaan johtuu siitä, että etenkin maaseudun suomenkieliset eivät tapaa ruotsinkielisiä. Meillä helsinkiläispojilla pihan ruotsinkieliset olivat yhtä hyviä kavereita kuin suomenkielisetkin. Jalkapalloa pelattiin suomeksi ja ruotsiksi.
1950-luvun Espoo oli vielä umpiruotsalainen, ja me kesäasukkaat toimme sinne suomen kielen. Ruotsalaisasukkaat olivat meitä kohtaan yhtä epäluuloisia kuin tämän päivän iisalmelaiset ruotsinkielisiä kohtaan. Espoon kanta-asukkaat kiinnittivät Yksityisalue-, Pääsy kielletty – ja Sadan markan sakko -kylttejä saariensa rannoille ja tonttiensa rajoille.
He rakensivat barrikadeja teille, etteivät suomenkieliset päässeet Mellstenin uimarannalle. Merihätään joutuneiden poikien purjevene tultiin karkottamaan nopeasti, kun he tulivat 20 metrin päähän rannasta korjaamaan peräsintä.
Maata ei myyty suomenkielisille ennen kuin rintamamiehille piti lohkoa tontteja ja nekin otettiin suomenkielisiltä. Paikalliset kieltäytyivät antamasta suomenkielisiä nimiä teille. Näinhän tapahtui Helsingissäkin 1800-luvun lopulla, vaikka asukkaiden enemmistö oli suomenkielistä. Asukkaat ryhtyivät silloin omatoimisesti suomentamaan nimiä. Niinpä Bulevardilla oli samaan aikaan kolme erilaista nimeä talonomistajista riippuen, mm. Lehmuskatu.
Minun on hankala muistaa Espoon suomenkielisiä paikannimiä, kun lapsuudessa on oppinut ne ruotsiksi: Gäddvik, Stensvik, Sommarö, Larsvik jne. En ymmärrä, miksi Helsingin itäpuolella olevan Östersundomin nimi on pitänyt vääntää Itäsalmeksi. Kukaan helsinkiläinen ei puhu Itäsalmesta.

Luulin, että nämä pienet ja huvittavat konfliktit olisivat jo päättyneet, mutta aina ne näyttävät jostakin nousevan esiin. Perussuomalaisten mukana ruotsalais- ja muukalaiskaunaisuus on noussut taas.
Jos maalaiset tapaisivat koulun pihalla tai sotaväessä ruotsinkielisiä, ennakkoluuloja ei pääsisi edes syntymään ja kasvamaan. Suomenruotsalaisille tekisi hyvää tutusta suomalaisiin juntteihin ja suomalaisten olisi hyvä tuntea suomenruotsalaisia. Molemmat ovat mainettaan parempia.
Kun ruotsinkieliset vaativat oikeutetusti sairaalassa palvelua omalla äidinkielellään, he voisivat sen verran joustaa, etteivät heti kantele oikeusasiamiehelle, jos itäsuomalaisen terveyskeskuksen lääkintävahtimestari ei puhu ruotsia. Minunkin on vaikea ymmärtää suomalaisen lääkärin munkkilatinaa sairaalassa. Kadehdin ruotsinkielistä potilasta, jolle lääkäri selittää asiat kouluruotsillaan, jota minäkin ymmärrän.
Yhdestä asiasta olen hieman kaunainen suomenruotsalaisille. Miksi te aina luovutte puhumasta ruotsia, kun joukkoon tulee yksikin suomenkielinen, vaikka hän ymmärtää hyvin ruotsia? Kohteliastahan se on, mutta näin minäkään en oppinut jo lapsena hyvää ruotsia, vaan vasta myöhemmin kömpelöä pakkoruotsia.
11153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ainoastaan ensimmäinen lause on asiaa, muuten meni potaskaksi Lokan juttu.

Lokan mielestä suomalaisten pitäisi nykyään ja näköjäään ikuisesti hyväksyä ruotsalaisuuden ylikorostus, koska HÄN sattui pienenä helsinkiläispoikana leikkimään surupoikien kanssa pihalla!

Tiedoksi Lokalle: NYKYÄÄN ei kuulu ruotsia helsinkiläispihoilla. Enemmän kyllä venäjää, viroa, serbo-kroatiaa, arabiaa jne. Kaikki jäljelle olevat surulapset ovat näet täysin kaksikielisiä ja leikkivät tietysti yhteisellä kielellä eli suomella muiden kanssa.

Kuinka voi sinänsä fiksu tyyppi olla noin sokea ja itsekeskeinen?

Äänestä
  • "Suomenruotsalaiset ovat luoneet itselleen vapaaehtoisen apartheidjärjestelmän."

    Ensimmäinenkin lause on kelvoton. Omaehtoista eristätymistä ja sulkeutumista kutsutaan segregaatioksi ei apartheididiksi. Eikä apartheidjärjestelmä ei ole ikinä vapaaehtoinen koska siinä alistetaan toista. Suomenruotsalaiset eivät alista toisiaan.

    Lause on järkeenkäypä näin ' Suomenruotsalaiset ovat luoneet suomalaisille apartheidjärjestelmän. Tai 'Suomenruotsalaiset ovat luoneet itselleen vapaaehtoisen segregaatiojärjestelmän.

    http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/suvaitse/eristym.html

    Äänestä

  • asian tuntija kirjoitti:

    "Suomenruotsalaiset ovat luoneet itselleen vapaaehtoisen apartheidjärjestelmän."

    Tosiaan surut eivät alista toisiaan, mutta pääväestöä kylläkin!!!

    Ja sitä voi kyllä verrata hyvin apartheidiin....

    Äänestä

  • asian tuntija kirjoitti:

    "Suomenruotsalaiset ovat luoneet itselleen vapaaehtoisen apartheidjärjestelmän."

    Ensimmäinenkin lause on kelvoton. Omaehtoista eristätymistä ja sulkeutumista kutsutaan segregaatioksi ei apartheididiksi. Eikä apartheidjärjestelmä ei ole ikinä vapaaehtoinen koska siinä alistetaan toista. Suomenruotsalaiset eivät alista toisiaan.

    Lause on järkeenkäypä näin ' Suomenruotsalaiset ovat luoneet suomalaisille apartheidjärjestelmän. Tai 'Suomenruotsalaiset ovat luoneet itselleen vapaaehtoisen segregaatiojärjestelmän.

    http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/suvaitse/eristym.html

    Muusta tekstistä päätellen se oli ilmeisesti sarkasmia sekopäältä.

    Äänestä

Onko tämä jakomielitautinen dementoitunut vanha sekopää siis pakkoruotsin puolella vai ei. Vai että taas suomenkielisen maaseudun vihaamista. Oliko esim. Paavo Nurmi jotenkin ihmesenä huonompi kuin Munsalan oma poijke Runar Holmström.

Äänestä
  • Nettifenno on "ihmesenä" todella tyhmä.

    Äänestä

  • taas se nähtiin kirjoitti:

    Nettifenno on "ihmesenä" todella tyhmä.

    Ja sinä olet yhä sisäsiittoinen työeläkeläinen ålantiloinen.

    Äänestä

Laitinen on oikeassa. Nettipersut ovat kaunaista ja tyhmää porukkaa.

Äänestä
  • Sinä mistään pääkaupunkista ole vaan ruotsinkieliseltä maaseudulta.

    Äänestä

  • witt bunyd twl pull kirjoitti:

    Sinä mistään pääkaupunkista ole vaan ruotsinkieliseltä maaseudulta.

    Olen paljasjalkainen stadin kundi.

    Äänestä

  • nefe valehtelee aina kirjoitti:

    Olen paljasjalkainen stadin kundi.

    Suru ei voi olla mikään stadin kundi vaan jotain muuta.

    Sipoolainen ehkä....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nej Tack kirjoitti:

Suomenruotsalaiset ovat luoneet itselleen vapaaehtoisen apartheidjärjestelmän.

1 Huh 2012 Pakkoruotsin puolesta Kirjoittanut Aarno Laitinen

http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2012/04/01/pakkoruotsin-puolesta/

Suomenruotsalaiset ovat luoneet itselleen vapaaehtoisen apartheidjärjestelmän. Kielivähemmistöllä pitää olla omat koulut, päiväkodit, yliopistot tai tiedekunnat ja varuskunta.

Tällaisella eristäytymisellä suuri osa suomalaisista ei joudu koskaan tekemisiin ruotsinkielisten kanssa. Kun ei tunneta kielivähemmistön jäseniä, syntyy ennakkoluuloja.
Ruotsinkieliset nostavat kamalan metelin, jos suunnitellaan, että samaan rakennukseen sijoitetaan suomen- ja ruotsinkieliset koulut.

Kaunaisuus ruotsinkielisiä ja kieltä kohtaan johtuu siitä, että etenkin maaseudun suomenkieliset eivät tapaa ruotsinkielisiä. Meillä helsinkiläispojilla pihan ruotsinkieliset olivat yhtä hyviä kavereita kuin suomenkielisetkin. Jalkapalloa pelattiin suomeksi ja ruotsiksi.
1950-luvun Espoo oli vielä umpiruotsalainen, ja me kesäasukkaat toimme sinne suomen kielen. Ruotsalaisasukkaat olivat meitä kohtaan yhtä epäluuloisia kuin tämän päivän iisalmelaiset ruotsinkielisiä kohtaan. Espoon kanta-asukkaat kiinnittivät Yksityisalue-, Pääsy kielletty – ja Sadan markan sakko -kylttejä saariensa rannoille ja tonttiensa rajoille.
He rakensivat barrikadeja teille, etteivät suomenkieliset päässeet Mellstenin uimarannalle. Merihätään joutuneiden poikien purjevene tultiin karkottamaan nopeasti, kun he tulivat 20 metrin päähän rannasta korjaamaan peräsintä.
Maata ei myyty suomenkielisille ennen kuin rintamamiehille piti lohkoa tontteja ja nekin otettiin suomenkielisiltä. Paikalliset kieltäytyivät antamasta suomenkielisiä nimiä teille. Näinhän tapahtui Helsingissäkin 1800-luvun lopulla, vaikka asukkaiden enemmistö oli suomenkielistä. Asukkaat ryhtyivät silloin omatoimisesti suomentamaan nimiä. Niinpä Bulevardilla oli samaan aikaan kolme erilaista nimeä talonomistajista riippuen, mm. Lehmuskatu.
Minun on hankala muistaa Espoon suomenkielisiä paikannimiä, kun lapsuudessa on oppinut ne ruotsiksi: Gäddvik, Stensvik, Sommarö, Larsvik jne. En ymmärrä, miksi Helsingin itäpuolella olevan Östersundomin nimi on pitänyt vääntää Itäsalmeksi. Kukaan helsinkiläinen ei puhu Itäsalmesta.

Luulin, että nämä pienet ja huvittavat konfliktit olisivat jo päättyneet, mutta aina ne näyttävät jostakin nousevan esiin. Perussuomalaisten mukana ruotsalais- ja muukalaiskaunaisuus on noussut taas.
Jos maalaiset tapaisivat koulun pihalla tai sotaväessä ruotsinkielisiä, ennakkoluuloja ei pääsisi edes syntymään ja kasvamaan. Suomenruotsalaisille tekisi hyvää tutusta suomalaisiin juntteihin ja suomalaisten olisi hyvä tuntea suomenruotsalaisia. Molemmat ovat mainettaan parempia.
Kun ruotsinkieliset vaativat oikeutetusti sairaalassa palvelua omalla äidinkielellään, he voisivat sen verran joustaa, etteivät heti kantele oikeusasiamiehelle, jos itäsuomalaisen terveyskeskuksen lääkintävahtimestari ei puhu ruotsia. Minunkin on vaikea ymmärtää suomalaisen lääkärin munkkilatinaa sairaalassa. Kadehdin ruotsinkielistä potilasta, jolle lääkäri selittää asiat kouluruotsillaan, jota minäkin ymmärrän.
Yhdestä asiasta olen hieman kaunainen suomenruotsalaisille. Miksi te aina luovutte puhumasta ruotsia, kun joukkoon tulee yksikin suomenkielinen, vaikka hän ymmärtää hyvin ruotsia? Kohteliastahan se on, mutta näin minäkään en oppinut jo lapsena hyvää ruotsia, vaan vasta myöhemmin kömpelöä pakkoruotsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu