Bilderberg kavaltaa sinut

Bilderberg kokoontuu jälleen salaiseen kokoukseen.
Ei tiedetä vielä missä se kokoontuu tänä vuonna.
On esitetty arvioita että se saattaisi kokoontua Haifassa tai
Chicagossa.

Suomen pääministeri Jyrki Katainen on osallistunut useamman
kerran Bilderberg kokouksiin. Onko hän taas menossa sinne?

Kuka siitä hyötyy kun Suomen pääministeri osallistuu tällaiseen
salaiseen kokoukseen? Hyötyykö siitä Suomen veronmaksajat vai
suuret, kasvottomat monikansalliset jättiyhtiöt ja pankit?

Jim Tucker joka on ottanut elämäntehtäväkseen seurata ja raportoida
Bilderberg osallistujista ja siitä mitä siellä mahdollisesti tapahtuu,
on todennut että kaikki USAn presidentit Nixonin jälkeen on valittu
Bilderbergin antamien ohjeiden ja linjausten mukaan.
Tietoa on niukasti saatavilla Bilderberg kokousten päätöksistä.
Ei ole kuitenkaan vaikea nähdä mitä asioita siellä käsitellään kun katsoo
aikaa vähän taaksepäin.

Maailman pankki ja rahajärjestelmä on takuuvarmasti yksi tärkeimmistä asioista
kokouksessa. Toinen asia on vihreä fasismi, eli virallisesti uusi vihreä talous, jossa suuryhtiöt sitoutuvat tiukkoihin ympäristövaatimuksiin. Ympäristö
oikeudet jyräävät kohta muut ihmisten perusoikeudet - näin on käymässä mikäli
nämä korruptoituneet Bilderbergiläiset, YK ja muut salajärjestöt pääsevät tavoitteisiinsa.

Valvonta ja vakoilu(mikrosiru) joka tietysti pyritään verhoamaan tietojen keruun ja jalostuksen - sekä ennen kaikkea petollisesti turvallisuuden nimiin - on varmasti myös Bilderbergin asialistalla.

Eivät kaikki ihmiset suostu olemaan heittopusseina elämässään tällaisille
Bilderberg rikollisille.

Syyllistyvätkö kokouksen osallistujat maanpetokselliseen toimintaan?
Aivan varmasti.

Viestiä Bilderberg kokoukselle 2012:
http://www.youtube.com/watch?v=CIV7r7JdUr0&feature=related
13292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kataisen lisäki Niinistö kuuluu bilderbergiläisiin. Bilderbergiläiset vannovat valan, mm. että edistävät USAn ulkopoliittisia intressejä ja että eivät kerro kokouksen asioista kenellekään.

Äänestä

Bilderberg kavaltaa sinut - totta vie!

Tuntematon ihminen oli pudottanut kirjeen postiluukustani.
Kirjeen sisällä oli varsinainen uutispommi!

Se liittyy juuri tähän salaiseen Bilderberg toimintaan.
Ei jää kenellekään epäselväksi miten laajasta salaliitosta
on kyse.

Kopioin tähän kirjeen yksityiskohtia myöten:

TAVOITE:

Sodalla, taloudellisella masennuksella ja työttömyydellä pakotetaan
maailman kansojen ylimmät johtajat näkemään ainoana toivona maailman
kaikkien kansojen yhdistäminen yhdeksi ainoaksi kansaksi, yhden diktaattorin
hallintaan sekä kaikille kansoille yhteinen uskonto.

TYÖMENETELMÄ:

a. Joukko maailmansotia, jotka hajoittavat kansakuntia.

b. Joukko vallankumouksia ja sisällissotia, jotka heikentävät maita.

c. Taloudellinen masennustila, joka luo työttömyyttä.

d. Teollisuusmaissa teollisuus ajetaan alas ja siirretään se kehitysmaihin.

e. Hyvinvointiyhteiskuntaan lisätään sosiaalipalveluja, mikä huonontaa
kansakuntien taloutta.

f. Korkeat korot tulevat kuluttamaan kansojen verotuloja ja pakottavat niitä
lainaamaan enemmän rahaa ja siten lisäämään budjettinsa alijäämää.

g. Inflaatiota lisätään vähentämällä veropohjaa ja lisäämällä valtiollisia menoja.

h. Tehdä kristillinen usko naurunalaiseksi, soluttautua seurakuntiin ja opettaa
epäuskoa, tehdä raamatun aitous kyseenalaiseksi ja ottaa käyttöön
vapaampi moraalikäsitys.

i. Turmella opetus ottamalla käyttöön koululaitos ilman todistuksia, missä
jokainen selviytyy jotenkuten. Kaikki kuri
poistetaan, opettajilla ei ole oikeutta rangaista tottelemattomia oppilaita.

j. Hajoitetaan kodit, luodaan talous, joka pakottaa äidit ansiotyöhön.
Mainostetaan voimakkaasti avoliittoa.

k. Tuetaan taloudellisesti kaikkia vääriä uskontoja.

l. Rappeutetaan yleistä moraalia pornografialla, huumeilla, viinalla ja vapailla
aborteilla sekä vääristetyllä seksuaaliopetuksella. Joukkotiedotusvälineet
kuten radio, TV, internet, lehdistö ja viikkolehdet tukevat tätä lisäämällä
väkivaltaa, seksiä ja kiroilua ohjelmissaan ja lehdissään. Lisätään
mainontaa vapaan seksin puolesta.

m. Heikennetään poliisin oikeuksia etsiä rikollisia. Liberalisoidaan lait ja
tuomioistuimet, niin että rikolliset pääsevät
helpommin vapaiksi ja siten voivat hajoittaa yhteiskuntaa.

n. Voimakas valtiollinen tuki urheilulle, joka sitoo ihmisten kiinnostuksen ja
tekee sokeaksi kristinuskolle ja poliittiselle kehitykselle. Kiinnostusta
urheiluun lisätään voimakkaasti lehtien, radion, TV:n ja internetin välityksellä.

o. Länsimaiden sotilasvoimien yleinen hävittäminen, mutta
kommunistimaiden sotilasvoimien voimakas rakentaminen.

p. Lisätään mainontaa homoseksuaalisen elämän puolesta miesten sekä
naisten keskuudessa.

q. Korotetaan palkansaajien elintasoa kovalla sosiaalisella ohjelmalla. Kun
ihmiset kerran ovat tottuneet korkeaan elintasoon, sitten romutetaan talous
ja alennetaan heidän elintasoaan. Tämä tulee lisäämään ihmisten
kiinnostusta vallankumoukseen.

Edellä oleva tavoite ja työmenetelmät ovat kansainvälisen rahanvallan keskusjärjestön tavoitteita ja työmenetelmiä. Bilderberg-ryhmä, jonka tavoite ja työtavat edellä, sekä Council on Foreign Relations 1.CFR-ryhmä, joka toimii Amerikassa, sekä Trilateraalinen komissio joka pyrkii luomaan maailmaan kolme talouskeskusta.

Kirjeen toisella puolella lukee näin:

SEITSEMÄN ASKELTA EUROOPAN UNIONISTA PETOVALTAAN

1. Kristinuskon tuhoaminen elävänä uskontona.

2. Yksityisomaisuuden ottaminen pankkien hallintaan velkaannuttamalla valtiot ja kodit.

3. Perintöoikeuden muuttaminen.

4. Sisältäpäin tapahtuva moraalinen jäytäminen, jolloin perheyksiköt tehdään mitättömiksi, lapset kapinaan vanhempia vastaan.

5. Isänmaallisuuden tekeminen naurettavaksi.

6. Kansalliset hallitukset syrjäytetään, ne ovat vain kulisseja.

7. Yhden uuden maailmanjärjestyshallituksen luominen, joka käyttää poliisivaltaa ja pakottaa kaikki kapinoivat kansalliset liikkeet alaisuuteensa.

Äänestä

Bilderbergiläisille 2 2 voi olla yhtä hyvin 5 tai 9 tai 20.

Uuden maailmanjärjestyksen muokkaajat kokoontuvat
jälleen salaiseen kokoukseen jonka tavoitteena on ajaa kansalliset
yhteiskunnat rappiotilaan, hajoittaa perheet, köyhdyttää keskiluokka joka muodostaa kansantalouden selkärangan sekä tuhota perinteiset, kantavat arvot jotka lujittavat yhteisöllisyyttä.

Näin toimimalla Bilderbergiläiset uskovat että ihmisiä on helpompi kontrolloida
ja määräillä.

Suuret tiedotusvälineet ovat näiden Bilderbergiläisten omaisuutta, mikä selittää totaalisen sensuurin. Vielä muutama vuosi sitten koko Bilderbergiä ei ollut olemassa suurten tiedotus ja massojen aivopesuvälineiden mukaan, vaikka on hyvin tiedossa että Bilderberg on toiminut vuodesta 1954 lähtien.

Jim Tucker ja Alex Jones ovat raivanneet pois sensuurin ja keisari on ilman vaatteita.

Alex Jones suorasuuntauksella:

http://www.youtube.com/watch?v=KjUD8z569ys&feature=related

Äänestä
  • Älkää viitsikö naurattaa. Porukka, jossa on (ollut) mukana Kataisen ja Ahon kaltaisia älyköitä ei voi olla vakavasti otettava.

    Äänestä

  • 19 kirjoitti:

    Älkää viitsikö naurattaa. Porukka, jossa on (ollut) mukana Kataisen ja Ahon kaltaisia älyköitä ei voi olla vakavasti otettava.

    Suomen pääministerit ovat siellä kokouksessa olleet mukana
    koska johtavat Suomen hallitusta. Se on suorin tie saada ote
    kansallisesta hallituksesta ja ohjeistaa miten sen kuuluu toimia.
    Lisäksi öljyjätti Shellin hallituksen puh.joht. Jorma Ollilla,
    Sanoma Oyn pääomistaja ja HSn päätoimittajat ovat Bilderbergiläisiä.
    Lukuisten muiden suomalaisten vaikuttajien lisäksi.

    Davosin WEF, eli Maailman talousfoorumi ym. vähemmän tärkeiden
    kokousten tarkoitus on kerätä julkinen huomio pois todellisista
    vaikuttajista. Bilderberg kokous toimeenpannaan aina ennen
    G-8 tai G-20 kokousta. Mikä osoittaa sen että Bilderberg tekee
    linjaukset maailman raha ja talousvalta asioissa jotka
    hallitusten edustajat kumileimasimen roolissa hyväksyvät
    sen jälkeen.

    Siellä missä Rothschildit osallistuvat kokoukseen - siellä on todellinen valta
    läsnä. Ja Rothschildit ovat Bilderbergiläisiä.

    Kysymys kuuluukin että kuka omistaa kenet.
    Rothschildien maailmanlaajuinen pankki ja finanssi syndikaatti omistaa suurimman osan maailman varallisuudesta. Näin ollen voidaankin sanoa
    että Bilderberg on osa Rothschildien valtakuntaa.

    http://www.youtube.com/watch?v=KjUD8z569ys&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=CIV7r7JdUr0&feature=related

    Äänestä

Todiste siitä että Rothschildit ovat mukana Bilderbergissä.
http://www.americanfreepress.net/html/bilderberg_resource_page.html

Kun Rothschildit ovat mukana, ovat siis käytännössä maailman vaikutusvaltaisimmat ja suurimmat pankit mukana. Eli koko finanssimaailma.

Tässä ote Bilderberg 2011 osallistujista, mukana olivat myös Kissinger, Ollilla, Pentikäinen jne.

EUn uusi uljas johtaja Herman van Rompuy on myös Bilderbergissä!
Mitä h-lvettiä hän siellä tekee? Salaisessa kokouksessa EUn edustajan
ominaisuudessa!

Kuka ikinä väittääkään että Bilderbergiin ei osallistu maailman todellinen valta, voi nauraa niin paljon kuin haluaa - omalle idiotisimilleen.

Agius, Marcus Chairman, Barclays PLC

Ackermann, Josef Chairman of the Management Board and the Group Executive Committee, Deutsche Bank AG

Alexander, Keith B. Commander, USCYBERCOM; Director, National Security Agency

Coene, Luc Governor, National Bank of Belgium

Flint, Douglas J. Group Chairman, HSBC Holdings plc

Jacobs, Kenneth M. Chairman & CEO, Lazard

Jordan, Jr., Vernon E. Senior Managing Director, Lazard Frères & Co. LLC

Kroes, Neelie Vice President, European Commission; Commissioner for Digital Agenda

Osborne, George Chancellor of the Exchequer

Lamy, Pascal Director General, World Trade Organization

Rockefeller, David Former Chairman, Chase Manhattan Bank

Rompuy, Herman van President, European Council

Rothensteiner, Walter Chairman of the Board, Raiffeisen Zentralbank Österreich AG

Sutherland, Peter D. Chairman, Goldman Sachs International

Trichet, Jean-Claude President, European Central Bank

Vaupel, James W. Founding Director, Max Planck Institute for Demographic Research

Wallenberg, Jacob Chairman, Investor AB

Wolfensohn, James D. Chairman, Wolfensohn & Company, LLC

Zoellick, Robert B. President, The World Bank Group

Koko maailman finanssieliitti koolla yhdessä paikassa!

Äänestä

Bilderberg kokoontuu Chantillyn kaupungissa, Virginian osavaltiossa USAssa
31.5-3.6.2012.

Kokous järjestetään Westfields Marriott Washington Dulles hotellissa.

Alex Jones kehoittaa ihmisiä saapumaan paikalle ja ottamaan alue haltuun.

Message to Bilderberg scum:
http://www.youtube.com/watch?v=CIV7r7JdUr0&feature=related

Äänestä

Bilderberg kokous on alkanut.

Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on mukana kokouksessa!

Näin siis Urpilaisen lojaalisuus maailman pankki ja talous vallan eliittiä kohtaan
palkitaan. Hän pääsee isojen poikien kokoukseen mukaan.

Suomen veronmaksajalle tämä ei tiedä hyvää.

Tässä on lista kaikista osallistujista.
http://www.infowars.com/bilderberg-2012-the-official-list-of-participants/
Bilderberg Meetings

Eivätkö Rothschildit omista huomattavan osan sekä Shellistä että
BPstä(British Petroleum). Rothchildit omistavat käytännössä nämä
pankit. Joten Bilderberg kokousta voidaan kutsua Rothchildien
sisärenkaaksi.

Tuore uutinen juuri ennen Bilderberg kokousta.
Rothschildit valmistautuvat ostamaan huomattavan osan Rockefellerien
imperiumista!

http://www.telegraph.co.uk/finance/9300205/Rothschild-and-Rockefeller-their-family-fortunes.html#

Tässä ote osallistujista mistä käy ilmi sidos Rothschildien
imperiumiin.

Zoellick, Robert B. President, The World Bank Group

Voser, Peter CEO, Royal Dutch Shell plc

Sutherland, Peter D. Chairman, Goldman Sachs International

Polman, Paul CEO, Unilever PLC

Orszag, Peter R. Vice Chairman, Citigroup

Ollila, Jorma Chairman, Royal Dutch Shell, plc

Nin Génova, Juan María Deputy Chairman and CEO, Caixabank

Liveris, Andrew N. President, Chairman and CEO, The Dow Chemical Company

Lamy, Pascal Director-General, World Trade Organization

Kroes, Neelie Vice President, European Commission; Commissioner for Digital Agenda (EUn Isoveli valvoo komissaari)

Jacobs, Kenneth M. Chairman and CEO, Lazard

Flint, Douglas J. Group Chairman, HSBC Holdings plc

Evans, J. Michael Vice Chairman, Global Head of Growth Markets, Goldman Sachs & Co.

Enders, Thomas CEO, Airbus

Dudley, Robert Group Chief Executive, BP plc

Carney, Mark J. Governor, Bank of Canada

Agius, Marcus Chairman, Barclays plc

Ackermann, Josef Chairman of the Management Board and the Group Executive Committee, Deutsche Bank AG

Castries, Henri de Chairman and CEO, AXA Group

Äänestä

Bilderbergiläiset halveksuvat avoimesti tavallisia ihmisiä, siviiliväestöä, veronmaksajia jotka maksavat monen Bilderbergiläisen matkakulut tähän
salaiseen kokoukseen.

Eräs hotellityöntekijä kertoi että Bilderberg kokouksen osallistujat olivat
kysyneet häneltä että ovatko torakat edelleen ulkona osoittamassa mieltä.
Torakoilla he tarkoittivat meitä, tavallisia ihmisiä.

Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen osallistui Bilderberg kokoukseen.
Eikö SDPn jäsenistö vaadi ministeriään, puheenjohtajaansa tilille tällaisesta
tavallisen duunarin, palkansaajan, työväestön halventamisesta.

Miten voi olla mahdollista että SDPn jäsenistö sallii
että heidän oman puheenjohtajansa kävelee heidän ylitseen osallistumalla
salaiseen Bilderberg kokoukseen jossa ei todellakaan olla yhdessä huvikseen
kahvia juomassa. Siellä nimenomaan tehdään päätöksiä duunarin ja veronmaksajan päänmenoksi.

Valtiovarainministeri(SDP)Jutta Urpilainen syö torakoita lounaaksi
Rothschildien kanssa Bilderberg kokouksessa
jotka hän kotimaahan saavuttuaan ulostaa veronmaksajien niskaan.

Mitä salaisia palveluksia Urpilainen on tarjonnut kokousväelle
verkkosukissa ja korkokengissä...

Äänestä

Suomen hallitus on siis alentanut valtiomme Bilderbergin sätkynukeksi.
Pääministeri Katainen(kokoomus) ja valtiovarainminiseri Urpilainen(SDP) ovat syvässä yhteisymmärryksessä tästä asiasta.

Suomen hallitus pettää kansansa.

Maanpetturit ovat vallassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bilderburger kirjoitti:

Bilderberg kokoontuu jälleen salaiseen kokoukseen.
Ei tiedetä vielä missä se kokoontuu tänä vuonna.
On esitetty arvioita että se saattaisi kokoontua Haifassa tai
Chicagossa.

Suomen pääministeri Jyrki Katainen on osallistunut useamman
kerran Bilderberg kokouksiin. Onko hän taas menossa sinne?

Kuka siitä hyötyy kun Suomen pääministeri osallistuu tällaiseen
salaiseen kokoukseen? Hyötyykö siitä Suomen veronmaksajat vai
suuret, kasvottomat monikansalliset jättiyhtiöt ja pankit?

Jim Tucker joka on ottanut elämäntehtäväkseen seurata ja raportoida
Bilderberg osallistujista ja siitä mitä siellä mahdollisesti tapahtuu,
on todennut että kaikki USAn presidentit Nixonin jälkeen on valittu
Bilderbergin antamien ohjeiden ja linjausten mukaan.
Tietoa on niukasti saatavilla Bilderberg kokousten päätöksistä.
Ei ole kuitenkaan vaikea nähdä mitä asioita siellä käsitellään kun katsoo
aikaa vähän taaksepäin.

Maailman pankki ja rahajärjestelmä on takuuvarmasti yksi tärkeimmistä asioista
kokouksessa. Toinen asia on vihreä fasismi, eli virallisesti uusi vihreä talous, jossa suuryhtiöt sitoutuvat tiukkoihin ympäristövaatimuksiin. Ympäristö
oikeudet jyräävät kohta muut ihmisten perusoikeudet - näin on käymässä mikäli
nämä korruptoituneet Bilderbergiläiset, YK ja muut salajärjestöt pääsevät tavoitteisiinsa.

Valvonta ja vakoilu(mikrosiru) joka tietysti pyritään verhoamaan tietojen keruun ja jalostuksen - sekä ennen kaikkea petollisesti turvallisuuden nimiin - on varmasti myös Bilderbergin asialistalla.

Eivät kaikki ihmiset suostu olemaan heittopusseina elämässään tällaisille
Bilderberg rikollisille.

Syyllistyvätkö kokouksen osallistujat maanpetokselliseen toimintaan?
Aivan varmasti.

Viestiä Bilderberg kokoukselle 2012:
http://www.youtube.com/watch?v=CIV7r7JdUr0&feature=related

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu