Pauli Vahteran maahanmuuttoblogi Iltalehdessä

23217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Lukekaapas tuo bloki antaa todella ajattelemisen aihetta.

Äänestä
  • "Valtio on määrännyt lainsäädännössä lähtökohdat kehitykselle. Se ei mahdollista muuta kuin lisärahan lapioimisen, koska muutoin rikottaisiin lakia. Sinänsä mielenkiintoista on, että kantaväestön palveluista voidaan ottaa rahaa pois tarvittaessa lakia muuttaen.

    Viranomaisten haaveena on kotouttaa myös suomalaiset: meidät on opetettava suvaitsemaan hiljaa hyväksyen se mitä ulkomailta tulee. Luulenpa, että aika monelle riittää, että osallistuu verojen maksamiseen ja muutoin elää omaa elämäänsä. Kovin moni ei edes tunne samassa rapussa asuvia ihmisiä, saatikka että kutsuisi heitä kotiinsa kahville."

    Äänestä

Juuri tälläista maahanmuuto keskustelua kaivataan. KIITTI !

Äänestä
  • Keskustelua, mikä on kansalaisilta varastettujen ideoiden uudelleenjauhamista?

    Jokaikinen Paulin asia on nostettu esiin suomalaisten toimesta tällä ja muilla palstoilla. Niitä ei tarvitse enää märehtiä valtavirrassa. Ohittakaamme perinteinen media ja muodostakaamme oma valtavirta, sen sijaan että aina odotamme median kertovat mielipiteemme kymppiuutisissa.

    Keskustelua, josta jätetään täysin ulkopuolelle rodullinen aspekti?

    Blogissa huolestuttiin lähinnä kulttuureista ja syyteltiin niitä tilanteesta. Eiväthän kulttuurit ole itsekseen syntyneitä, vaan kuvastavatg kulloisenkin geenipoolin geneettisiä ominaisuuksia. Eihän se haittaisi jos kulttuurit ts. sanat, ruokareseptit ja vaateparret sekoittuisivat, mutta nyt on käynnissä rotujensekoitus. Neekereihin ja arabeihin sekoittuminen tuhoaa eurooppalaisen yhteiskunnan luoneet geenit ja vie meitä lähemmäksi Lähi-Idän ja Afrikan heimosotia.

    Äänestä

  • Niimpä juuri asioista on voitava keskustella ilman leimautumista rasistiksi.
    Onneksi on osan Suomalaisista silmät jo avutuneet näkemään totuuden asioista.
    Enää ei olla tiedon saamisessa pelkän median varassa.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Niimpä juuri asioista on voitava keskustella ilman leimautumista rasistiksi.
    Onneksi on osan Suomalaisista silmät jo avutuneet näkemään totuuden asioista.
    Enää ei olla tiedon saamisessa pelkän median varassa.

    Osa tarkoittaa ehkä paria tuhatta suomalaista jos ollaan oikein optimistisia. Ja niistäkin suurin osa töllöttää vieläkin monirotuista viihdepropagandaa.

    Äänestä

  • Ei kaivata keskustelua, vaan toimintaaa l. vierasrotuisten maahanmuuton kumoamista.

    Luuletteko tosiaankin, että xenofiliasta kärsivät asettuisivat jotenkin teidän puolellenne, kunhan vain teillä olisi tarpeeksi painavat loogiset argumentaatiot puolellanne? Se on lapsellista harhaa.

    Menee kuvahakuun, laita filtteri pois päältä ja etsi cuckold, niin näet suvaitsevaiset miehet touhuissaan. Sellaisten kanssa te vänkäätte nettiväittelyissä.

    Äänestä

  • qwerty kirjoitti:

    Osa tarkoittaa ehkä paria tuhatta suomalaista jos ollaan oikein optimistisia. Ja niistäkin suurin osa töllöttää vieläkin monirotuista viihdepropagandaa.

    vaikea sanoo

    Äänestä

Aloitetnaans lähtölaskenta Paulille... 1..2...3...

Äänestä

Pauli kirjoittaa taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta.

Emme tarvitse enää elätettäviä. Se on faktaa.

Äänestä
  • Niin on ja totta joka sana.

    Äänestä

Jos meillä on varaa elättää ulkomaalaisia ja " Pakoloisia " , niin silloinhan pitäisi Suomessa olla kaikilla töitä ja asiat hyvin vai? Ei kai kukaan järissään oleva ala hyysäämään tuota lois sakkia, jos itselle ei riitä raha ruokaan, asuntoon, koulutukseen, sairaanhoitoon, lastenhoitoon ja vanhustenhoitoon. Oman maan asiat ensin kuntoon sitten muut.

Äänestä
  • Olemme tilanteeessa jossa henkilöllä on paha ihottuma, mutta käyttää kaiken energiansa ja huomionsa vieressä istuvan henkilön ihosyövän hoitamiseen peitekosmetiikalla.

    Äänestä

SIsällissodan syttyminen Suomessa on tätä menoa satavarmaa. Ei maahanmuuttobisnekselle löydy enää maksajia jos hintana on järjestäytyneen yhteiskunnan alasajo ja korvaaminen ählämsähläm -kaaoksella, jota leimaavat hirvittävät terroriteot, pommi-iskut ja pahenevat etniset joukkomurhat. On täysin aivokuollut idea että jollekin radikaalille islamille olisi täällä tilaa tai että suomalaiset alistuisivat vajaaälyisten työtävieroksuvien kehitysmaapedofiilien dhimmeiksi. Veri tulee vuotamaan. Toivottavasti voitamme. Kenties sota alkaa asiansa vielä pahemmin sössineestä Ruotsista tai Tanskasta ja leviää sitten tänne.

Äänestä

Pauli Vahtera on harvoja viisaita toimittajia.

Oikein yllättyy kun tällaista vielä uskalletaan kirjoittaa. Media syö vallanpitäjien ja virkamiehien kädestä. Siksi se hyökkää PS:n kimppuun kuin vimmattuna.

Ja täällä riekkuvat tyhmät nulikat huutavat kuorossa Hakkaraista pihalle, vaikka nurkan takana todellinen syyllinen tumputtaa käteensä ja nauraa pahantahtoisena.

Voi Suomi, kuinka saatkaan maksaa tyhmyydestäsi!

Äänestä

Enpä muista koskaan lukeneeni näin asiallista ja todella tärkeisiin seikkoihin perustuvaa kirjoitusta , toivottavasti lukevat myöskin ko asoista päättämässä olevat tahot.

Äänestä

P. Vahtera rahanluonnin kansallistamista vai onko hänkin taas näitä tilanteesta hyötyviä hyvä veli kerholaisia?

Äänestä

Eipäs painella juttua alas nostellaanpas ylös hyvä kirjoitus ja asiaa. Jos oltaisiin sota tilassa, niin hyysäreitä voisi verrata " Omaan jalkaan ampujiin " ja eikun kenttä oikeuteen. Tuo toiminta on täysi siihen verrattavaa älyttömyyttä.

Äänestä

Nostetaan tuo Vahteran kirjoitus aina esille täällä, ettei pääse unohtumaan nuoremmilta ym:lta kuinka asiat ovat ja että muutosta tarvitaan.

Äänestä

Pauli on ottanut asiallisesti kantaa näihin maahanmuuttoasioihin jo jonkin aikaaa.

Tässä MOT-ohjelma parin vuoden takaa, jossa on Paulin (tilintarkastaja) laskelmia maahanmuuttokuluista:
http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/mot_maahanmuuton_hinta

Linkissä myös sosiaalietuudet eri maissa (Suomi johtaa avokätisyydessä).

Myös ruotsalaisten laskelmia linkissä.

Äänestä

Toimittajista yhä suurempi osa on hyysääviä akkoja, jotka äänestävät virheitä, tai vaihtoehtoisesti Kokoomuksen mamunhalaajaosastoa, jota kokkareissa riittää.

Vahtera on siitä harvinainen, että hän uskaltaa sanoa ääneen, mitä moni vanhempi miestoimittaja uskaltaa ajatella enää vain yksin ja komerossa.

Äänestä
  • Mikseivät sitten suomipojat hakeudu toimittajiski ja muihin vaikuttaviin positioihin, vaan jäävät kotisohvalle tumputtamaan homolätkän edessä? Turha on syyttää muita jos annatta vallan pois ja alatte munattomiksi.

    Äänestä

Ajatellen maapallon laajuisesti on osallistuttava yhteiseen hyvin voinnin jakamiseen kaikille. Liian kuumista oloista otetaan asukkaita, koska täällä on tilaa ja ruokaan riittää varmasti monelle uudelle tulijalle, kun vain nipistetään omista menoista turhia kuluja pois.

Riippuu asiat mistä vinkkelistä katsoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suoraa tekstiä kirjoitti:

Ajattelmisen aihetta: http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2012/04/24/kiihottaminen-maahanmuuton-lisaamiseksi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu