BBC ei kerro

BBC ei kerro MIKSI palestiinalaiset ovat perustaneet ns terrorijärjestöjä. Mitä varten ei kukaan kysy sitä minkä takia ihmiset katsovat että ainoa mahdollisuus saada maailman näkemään heihin kohtautuneen epäoikeudenmukaisuuden, on tehdä terrori-iskuja? Miksi BBC ei kerro taustaa?
Olisi jo aika saada totuus ilmi. Vai onko siellä niin paljon mätää arabeja/palestiinalaisia kohtaan, etteivät he tohdi kertoa totuutta?
3203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos sinulla on vielä kasvuikäisiä lapsia, säälin heitä pro-terroristi-isän takia.

Millainen mahtaa heidän kotikasvatuksensa olla, kun isä puhkuu vihaa jotain määrättyä valtiota kohtaan?

Mitä mahdat kertoa heille esim.holocaustista?

Äänestä

yle txt:

"Ranskan esikaupungit ongelmissa

Ranskan esikaupungeissa kytee ääri-
islamilainen väkivalta, varoittaa maan
turvallisuuspalvelu.

Le Monde -lehden haltuunsa saamassa
turvallisuusraportissa todetaan, että
suuri osa esikaupungeista on köyhien
nuorten siirtolaisten asuttamia.

Raportti kutsuu esikaupunkeja getoiksi.

Lähinnä Pohjois-Afrikasta kotoisin ovat
siirtolaiset eristäytyvät muusta
yhteiskunnasta, koska eivät tunne
oloaan tervetulleeksi valtaväestön
parissa. Ääri-islamilaiset liikkeet
saavat helposti jalansijaa heidän
keskuudessaan, raportti varoittaa."

Äänestä

Kylla BBC on monta kertaa kaynyt lapi Isrealin ja palestiinalaisten historia ja kaikki ne syyt minka takia siella on vielakin ongelmia. Mutta eihan ne voi joka uutislahetyksessa kayda lapi ne samat jutut.

Mutta BBC voisi kayda lapi miten ne muut arabimaat ovat hoitaneet suhteensa palestiinalaisten kanssa. Esimerkiksi miten Saudi Arabia on luvannut runsaasti rahaa ja miten niita rahoja ei ole ikina maksettu. BBC voisi myos kertoa, ja on vahan kertonutkin, miten Arafatin hallituksen jasenet ovat kavaltaneet satoja miljoonia kehitysavusta joka EU on maksanut palestiinalaiselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perhhenisä kirjoitti:

BBC ei kerro MIKSI palestiinalaiset ovat perustaneet ns terrorijärjestöjä. Mitä varten ei kukaan kysy sitä minkä takia ihmiset katsovat että ainoa mahdollisuus saada maailman näkemään heihin kohtautuneen epäoikeudenmukaisuuden, on tehdä terrori-iskuja? Miksi BBC ei kerro taustaa?
Olisi jo aika saada totuus ilmi. Vai onko siellä niin paljon mätää arabeja/palestiinalaisia kohtaan, etteivät he tohdi kertoa totuutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu