Jälleen on löytynyt yksi

18

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EL

      "...alkuihminen oli herra dinosaurus."

      Ei kai nyt ihan alkuihminen, mutta joku geeni sieltä suunnalta on mahdollisesti siirtynyt perintäämme jo paljon ennen kuin dinojen esi-isät nousivat merestä kuivalle maalle.

      "...darwinismi että Raamatun luomisteoria ovat vain naurettavaa roskaa."

      Mielestäni kumpikaan niistä ei ole pelkästään naurettavaa roskaa, sillä kummassakin löytyy jotain loogistakin. Darwin antoi meille hyvän perustan evoluutioteorialle, joka ei sinällään ole mikään selitys elämän alkamiselle vaan elämän eri muotojen kehittymiselle erilaisissa olosuhteissa.
      Raamattu ei anna meille mitään 'luomisteoriaa' vaan siellä on vain yksi monista 'satumaisista' kertomuksista siitä, miten elämän ilmestyminen olisi voinut saada alkunsa. Vaan jos tarkkaan lukee tuota raamatunkin luomiskertomusta, niin siinä kerrotaan miten elämä vähitellen kehittyi sellaiseksi monen ns.luomispäivän aikana (joka ei varmastikaan tarkoita meidän käsitystämme päivästä), että maapallo (tai 'paratiisi' joka saattoi olla missä tahansa muualla) tarjosi jo olosuhteet ihmistasoisen älykkäämmän ja oman tahdon omaavan (kyvyn ajatella ja olla tietoinen ) olomuodon kehittymiselle. Siis luomiskertomuskin on omalla tavallaan kertomus evoluutiosta, elämän kehittymisestä koko ajan mitä erilaisimmiksi olomuodoiksi ja että tämä kehittyminen=evoluutio jatkuu edelleen: "kuudes luomispäivä" ei ole vielä loppunut :-)

      • Toki, toki.

        Valo tuli ennen Aurinkoa, samoin ruoho ja siementä tekevät puut, linnut luotiin ennen mitään maaeläimiä ja mies ennen naista.

      • Herra dinosauruksen elämässä luonto oli aivan erilainen kuin nykyään. Hänen aikaan
        kymmeniä miljoonia vuosia sitten ei ollut meriä, mantereita, ilmakehää eikä edes vuodenaikoja, vaan alkumaassa oli kolme aineen olomuotojen pallovyöhykettä. Näin ollen herra dinosaurus oli keuhkoton kömpelys, jonka tiheys oli jopa 10 kertaa pienempi kuin vedellä. Sitten maapallolle alkoi sataa lisää happipitoisia aineita, ja hapen tiheys on kaikissa olomuodoissa pysyvästi 1430 grammaa kuutiometrille.

        Vuosimiljoonien varrella maapallo kääntyi 90 astetta akselillaan, jolloin muodostuivat mantereet, meret ja ilmakehä. Silloin kuu irtosi mapallosta, herra dinosauruksen
        tiheys suureni, ja hänellä kehittyivät keuhkot. Sen takia hitaat ja arat muinaisliskot ei siis kuolleet sukupuuttoon, vaan fossiilit jäivät siirtyvien kallioiden sisään.

      • Kollimaattori kirjoitti:

        Toki, toki.

        Valo tuli ennen Aurinkoa, samoin ruoho ja siementä tekevät puut, linnut luotiin ennen mitään maaeläimiä ja mies ennen naista.

        Toki, toki Raamatussa

        "Alussa jumala loi taivaan ja maan". Koska aika oli ennen valoa, Raamatun jumala on vain rahamiesten päiväuni, ja ns. Jeesus oli Rooman ensimmäinen paavi Pietarikin.

      • suseeJ
        Kollimaattori kirjoitti:

        Toki, toki.

        Valo tuli ennen Aurinkoa, samoin ruoho ja siementä tekevät puut, linnut luotiin ennen mitään maaeläimiä ja mies ennen naista.

        Mitä ihmettä? Etkös ole koskaan huomannut että pilvisenä aamuna tuleee valoisaa vaikka aurinkoa ei näy?
        Aurinko putkahtaa esiin sitten iltapäivällä kun pilvipeite väistyy.

    • Raamatun luomiskertomus on kristillis-porvarillinen erehdys.

      • suseeJ

        En sanoisi noinkaan. Genesis on pelkistetty kertomus siitä että elämä ilmaantui maapallolle vähittäin maan asuttavaksimuokkaamisen jälkeen.

        Ja näinhän se tiedekin tänään opettaa.

        Itse asiassa Genesis on monessa suhteessa taivaallisen hämmästyttävän tieteellinen joissakin piirteissään. Mm. se kertoi että aineellisella kaikkeudella on ollut alkuhetkensä. "Alussa loi Jumala taivaan ja maan...."
        Tiedemiehet ovat saaneet tutkimisellaan tämän selville vasta muutama vuosikymmen sitten. Joten näin on todistettu se että tiede laahaa täsmätiedon suhteen muutaman tuhat vuotta Raamatun perässä.

      • alamuH
        suseeJ kirjoitti:

        "Tiedemiehet ovat saaneet tutkimisellaan tämän selville..."

        Laitapa vähän linkkiä niihin tiedemiesten tutkimuksiin, joiden mukaan Jumala on luonut jotakin.

        "Joten näin on todistettu se että tiede laahaa täsmätiedon suhteen muutaman tuhat vuotta Raamatun perässä."

        Lisäksi Raamattu on myös edelläkävijänä tasa-arvossa...

        "Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä."
        (VT San. 9:13, vanha käännös)

        "Tyhmyys, se häpeämätön nainen pieksee suutaan muttei ymmärrä mitään."
        (VT San. 9:13, 1992-käännös)

        "Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!"
        (VT Psa. 137:9)

        "Kultarengas sian kärsässä on kaunis nainen, älyä vailla."
        (VT Sananl. 11:22)

        "Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa."
        (VT 3. Moos. 20:13)

        "Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia."
        (1. Kor. 11:7–8)

        "naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa."
        (1. Kor. 14:34–35)

      • suseeJ
        alamuH kirjoitti:

        Tiede tunnustaa että se ei tiedä sitä että mistä aineellinen kaikkeus on tullut olemassaoloon, joten poissulkemissäännön mukaan kyseeseen voi tulla ainoastaan jokin yliluonnollinen tekijä. Kukin saa nimetä tämän tekijän niinkuin tahtoo. "Luoja-Jumala" on ihan sopiva nimi.

        Ja mitä tulee todelliseen tasa-arvoon miehen ja naisen välillä, niin Raamattu on siinäkin muutamia tuhansia vuosia edellä nykyisten "tietäjien" idiotismi-tasa-arvokäsityksiä.
        Raamattu nimittäin ottaa huomioon miehen ja naisen silminnähtävänkin erilaisuuden. Ja erinomaisen kauniisti myös henkisen erilaisuuden jota nykyneropattiviisaat eivät kykene viele näkemään.
        Siksi lainaamasi kor.-kirjeet ym. määrittelevät miehen perheen pääksi jonka on rakastettava vaimoaan niinkuin itseään ja vaimon tulee kunnioittaa tätä miehen asemaa.
        Selkeät sukupuoliroolit tekevät avioliitosta onnellisen. Kahden kapteenin laiva ei voi mitenkään pyssyä sovussa, kuten nykyiset tasa-arvo-ajan vaioeroluvut hyvin selkeän tieteellisesti osoittavat.

        Ja mitä tulee homosuhteisiin, niin tokihan ne ovat luonnottomia koskapa niistä suhteista ei jälkeläisiä synny. Jokainen todella älykäs näkee kyllä tämän.
        ----Mutta evoluutioteorian sokaissemien on ihan vaan pakko uskotella itselleen että homouskin olemassaolollaan todistaa muka vain sen että tuossa olisi nyt sitten jonkinlainen evoluutioprosessi homojen päänupissa meneillään, joten homous on pakko hyväksyä.

        Kuten havaitset, niin Raamattu on jälleen kerran aikaamme viisaampi.

        Ja mitä tulee naisen vaiti olemiseen srk:ssa, niin eihän tosi mies anna naisten komennella itseään .

        Tuo(kin) on vain sinun yksinkertainen mielipiteesi... vailla mitään faktapohjaa...

      • suseeJ kirjoitti:

        Nimimerkillä suseeJ taitaa olla naisellinen tajunta, kun hän riistää muka Raamatun perusteella naisia.

      • holybible
        kuksaa2 kirjoitti:

        Nimimerkillä suseeJ taitaa olla naisellinen tajunta, kun hän riistää muka Raamatun perusteella naisia.

        Mitä naisen riistämistä se on että miestä käsketään rakastamaan vaimoaan niinkuin itseään? Sehän on tasa-arvoa täydellisimmällään, ja ottaaa silti huomioon naisen erilaisuuden.

        Nykytrendi taas panee miehet vuorollaan pesemään muijansa sukkahout.

        Kysyn vaan että kuka tosi mies tuollaiseen alistuu? Sinäkö?

      • Ex YH-isä
        holybible kirjoitti:

        Mitä naisen riistämistä se on että miestä käsketään rakastamaan vaimoaan niinkuin itseään? Sehän on tasa-arvoa täydellisimmällään, ja ottaaa silti huomioon naisen erilaisuuden.

        Nykytrendi taas panee miehet vuorollaan pesemään muijansa sukkahout.

        Kysyn vaan että kuka tosi mies tuollaiseen alistuu? Sinäkö?

        Onko pyykkien peseminen mielestäsi alistumista? Entä ruoan laitto ja siivoaminen?
        Millä vuosituhannella elät?

        Itse asiassa taidat olla trolli. Ei kai kukaan Suomalainen nainen noin sovinistisen miehen kanss suostuisi asumaan.

      • suseeJ
        Ex YH-isä kirjoitti:

        Ilmankos olet ex. Tosi nainen haluaa tosi miehen, ei mitään lattianluuttuajaa.

        Ilmankos evolutionistien avioliiitot eivät kestä.

      • alamuH kirjoitti:

        "Tiedemiehet ovat saaneet tutkimisellaan tämän selville..."

        Laitapa vähän linkkiä niihin tiedemiesten tutkimuksiin, joiden mukaan Jumala on luonut jotakin.

        "Joten näin on todistettu se että tiede laahaa täsmätiedon suhteen muutaman tuhat vuotta Raamatun perässä."

        Lisäksi Raamattu on myös edelläkävijänä tasa-arvossa...

        "Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä."
        (VT San. 9:13, vanha käännös)

        "Tyhmyys, se häpeämätön nainen pieksee suutaan muttei ymmärrä mitään."
        (VT San. 9:13, 1992-käännös)

        "Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!"
        (VT Psa. 137:9)

        "Kultarengas sian kärsässä on kaunis nainen, älyä vailla."
        (VT Sananl. 11:22)

        "Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa."
        (VT 3. Moos. 20:13)

        "Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia."
        (1. Kor. 11:7–8)

        "naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa."
        (1. Kor. 14:34–35)

        Sivuhuomautus...

        "Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa."

        Miten ihmeessä miehen kanssa voi maata niin kuin naisen kanssa maataan, kun miehellä ei ainakaan minun havaintojeni mukaan ole vaginaa?

    • suseeJ

      Hah hah. Mistä luulet noiden tiedemiesten saaneen selville sen että nuo "virukset" solujen sisällä ovat menettäneet kykynsä siirtyä solusta toiseen???

      Oikea vastaus: Ei niin mistään, vaan ovat keksineet jutun omasta päästään.
      Kyseessä ei ole todellisuudessa mikään muinaisen virustartunnan jälki vaan toiminnallinen osa solua.

      Toistan: Mikään solubiologiassa ei todista sellaisen puolesta että nuo virusjäämiksi oletetut partikkelit olisivat evoluution tuotosta. Kyse on vain joidenkin piintyneiden evolutionistitutkijoiden päähänpinttymästä ja varsin ikävästä tavasta väittää vailla todisteita milloin mitäkin soluihin liittyvää asiaa evoluution tuotokseksi.

      Ainoa asia mikä tässä uutisessa on tieteellisesti ottaen faktaa, on se että noilla tutkijoilla on varsin vilkas mielikuvitus ja vahva uskonnonomainen usko evoluutioon.
      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012042415493310_ul.shtml

      • Apo-Calypso

        Kappas vaan! Vastenmielinen Valehteleva Vajakki on jälleensyntynyt taas kerran uudella nikillä!

      • Apo-Calypso kirjoitti:

        Kappas vaan! Vastenmielinen Valehteleva Vajakki on jälleensyntynyt taas kerran uudella nikillä!

        Kas. Samaa meuhkaamista kuin kreationismipalstalla.

        Viimemainittu on kuitenkin suositumpi joten sen lueskelu on hauskempaa :-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      235
      45080
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      116
      25913
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      318
      15601
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10762
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9677
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      8721
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      60
      8396
    8. 237
      6792
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      216
      6453
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      53
      6049
    Aihe