Affenanmaa on ruåtsinkielisten kotisaari, se kuuluu euroopan unioniin, eikä ole pakkoruotsin peruste. crete iland kuulu kreikkalaisille. se kuuluu euroopan unioniin, se ei ole pakko kreikan peruste.
Suamessa asuu 4%:tin ruåtsinkielinen vähemmistö, (josta oikeastaan kaikki osaa suomea). se ei ole pakkoruotsin peruste.
Suomessa asuu 96%:tin suomenkielinen enemmistö, se ei ole pakkoruotsin peruste.
Jos pakkoruotsi sitä ylläpitävien satunnaisten poliitikkojen tahdosta huolimatta lopetettaisiin, ruotsinkielisen vähemmistön asema paranisi huomattavasti. Kieltä opettelelisivat ne, jotka siihen ovat motivoitunee, jolloin saavutetaan todellista kielen osaamista. Asenteet pehmenisivät.
Suomalaislapset oppisivat nykypäivänä merkityksellisiä kieliä ja valtiomme kielikapasiteetti muuttuisi keinotekoisesti köyhdytetystä aktiiviseksi, monipuoliseksi, yhteyksiä avaavaksi, taloudellista ja henkistä hyvinvointia lisäävästi.
on ilmeistä, että nyt kasvavat nuoret, päästyään poliittiseen päätöksentekoon varttuessaan, joka tapauksessa lopettavat tämän hämmentävän ja epäoikeudenmukaisen kielipiinan, mutta asian turhalla viivyttelyllä ja siistämisellä me menetämme joka päivä tuhottomasti merkittävää kielipääomaa tuhlatessamme kielen opettamisen resursseja täysin harakoille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä tiivistys kielipolitiikkamme tilasta.
Kaksikielisyys helvettiin. Sen sijaan ruotsi, venäjä ja saame olisivat virallisia vähemmistökieliä. Koulussa olisi valinnaisina kielinä sekä ruotsi että venäjä, joista sitten voisi valita sen mikä kiinnostaa (tietenkin englannin, saksan yms. rinnalla)