Ojasta Allikkoon?

Edelliset Prässikahvilan pitäjät heitettiin mäkeen ja uusi yrittäjä ottaa homman hoitaakseen SAMOILLA EHDOILLA kuin Tiitut. Mitä kaupunki voitti yrittäjän pitkällisen poiskampeamistouhun jälkeen? Huonon maineen lisäksi.

Prässikahvilan vuokrasopimuksen "hiomiseen" kaupungilta kyllä riitti energiaa suorastaan vuositolkulla, mutta rahallisesti eri mittaluokkaa olevan sahan vuokrasopimuksella ei ole ollut mitään kiirettä. Lapuan Sanomissa Matti Antila ihmettelee asiaa tänään.

"Vuokrasopimusta ei saatu aikaan moneen kuukauteen. Kaupunki on menettänyt vuokratuloja kymmeniä tuhansia euroja. Sahakiinteistöyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet ovat ymmärtääkseni kaupungin keskeisä, merkittäviä vaikuttajia ja vastuussa yhtiön hoidosta, taloudestakin. ( Matti Antila, LS 26.4.-12)
7204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ketä sinne tulee, valaiskaa, en viittiny uusia tilausta enää. Loppuviikosta asia tosin selviää Nesteen baarissa viimeistään.

Kyllähän nuo vuokrarahat voi jälkikäteen periä, korkojen kanssa. Mitä pulmaa siinä on.

Äänestä
  • "Kyllähän nuo vuokrarahat voi jälkikäteen periä, korkojen kanssa. Mitä pulmaa siinä on."

    Tarkoitatko, että vuokrat on maksamatta vai että vuokria korotetaan jälkikäteen ja korkojen kanssa? Voisitko kirjoittaa selvästi? Kellovalimon Sompit ovat uudet yrittäjät.

    Äänestä

Kyllä taisi tulla "prässikahvila" hintoisinhan sekin.Taisi palaa
muutama kymppitonni, varovastikin laskettuna.Paha maku jäi tästä
"sirkuksesta".Kuinka voi olla päättäjillä/virkamiehillä näin paljon
ylimääräistä aikaa???( Kallista sekin veronmaksajille).
Montako työpaikkaa on tullut tämän vaalikauden aikana Lapualle?
Onko niitä kukaan yrittänytkään saada. Ei tainnut aika riittää???!!

Äänestä
  • Asuntorakentamisessa on ainakin menetetty paljon verotuloja ja työpaikkojakin kun on päästetty ulkopuoliset jättifirmat hyödyntämään Lapuan pieniä asuntomarkkinoita.

    Äänestä

  • Kaikki pielessä. kirjoitti:

    Asuntorakentamisessa on ainakin menetetty paljon verotuloja ja työpaikkojakin kun on päästetty ulkopuoliset jättifirmat hyödyntämään Lapuan pieniä asuntomarkkinoita.

    Skanska, ideaparkin rakentaja on vahvoilla Lapualla.
    Olis jo aika sanoa Hej Då.

    Äänestä

  • S.H.J. kirjoitti:

    Skanska, ideaparkin rakentaja on vahvoilla Lapualla.
    Olis jo aika sanoa Hej Då.

    Hosumalla mitään vaalibudjettia saada tasapainoon.

    Äänestä

  • "Sirkus" oli ajojahti. Ovatko jahdissa olleet nyt tyytyväisiä? Tässä kohtaa tekee mieli nauraa. Ja naurankin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LS:ssa tänään kirjoitti:

Edelliset Prässikahvilan pitäjät heitettiin mäkeen ja uusi yrittäjä ottaa homman hoitaakseen SAMOILLA EHDOILLA kuin Tiitut. Mitä kaupunki voitti yrittäjän pitkällisen poiskampeamistouhun jälkeen? Huonon maineen lisäksi.

Prässikahvilan vuokrasopimuksen "hiomiseen" kaupungilta kyllä riitti energiaa suorastaan vuositolkulla, mutta rahallisesti eri mittaluokkaa olevan sahan vuokrasopimuksella ei ole ollut mitään kiirettä. Lapuan Sanomissa Matti Antila ihmettelee asiaa tänään.

"Vuokrasopimusta ei saatu aikaan moneen kuukauteen. Kaupunki on menettänyt vuokratuloja kymmeniä tuhansia euroja. Sahakiinteistöyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet ovat ymmärtääkseni kaupungin keskeisä, merkittäviä vaikuttajia ja vastuussa yhtiön hoidosta, taloudestakin. ( Matti Antila, LS 26.4.-12)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu