Miksi siis vain yksi kymmenestä

venäläisestä nuoresta on työtön,kun lähes puolet somalinuorista on työttömiä?

Kaikki jotka ovat vähänkin olleet somalien kanssa tekemisissä,tietävät että somaleita ei juuri työnteko kiinnosta - sensijaan khatin poltto on yleistä ja sehän passivoittaa entisestäänkin.

Ja kuten eräs somalialainen naistulkki sanoi Ruotsissa,että tilanne on toivoton,sillä puolet somalimiehistä polttaa khattia - sen lisäksi heille tulee avustuksia ovista ja ikkunoista.Työnteko ei lainkaan kiinnosta heitä.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älä viitsi, koska suomalaiseksi tekee ainoastaan kielitaito. Ei koskaan kiinnosta ihmisten alkuperämaat, jos ne puhuu mun kanssa samaa kieltä ja ihan oikeasti rasismia on sitten se, että jos sitä ei tajua. Mä olisin sitä ylpeämpi, mitä useampi ihminen haluaisi olla suomalainen, mutta valitettavasti perussuomalaiset potiikallaan hoitaa maamme kansainväliselle maineelle vain sen, että kaikki yhä luulee suomalaisten juoksevan munasillaan lumessa karhuntalja selässä ja susiystävät perässä ja jokaisen hullun polttavan itsensä saumomiskisoissa sairaalakuntoon... Mun yhdeltäkin tuntemaltani Kaliforniassa asuessaan kysyttiin, että asutteko "igluissa", eli tässä maailman "tietoisuus" Suomesta.

Ja sinä tuntematon sairas, joka ihan ilmeisesti et halua, että saan sanoa nimettömän mielipiteeni sellaisena kuin se on: lopeta häirintä, koska sinun sananvapautesi tässä kaikille yhtäläisessä nimettömässä netissä ei kata sitä, että muokkaist muiden viestintää.

Äänestä
  • Suomesta ei ole koskaan paljoa maailmalla tiedetty,eikä varsinkaan jenkkilässä - persujen kanssa tällä asialla ei ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • Néekeristä ei tule saksalaista vaikka hän puhuisi saksaa.

    Adolf Hitler

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


totuus- kirjoitti:

venäläisestä nuoresta on työtön,kun lähes puolet somalinuorista on työttömiä?

Kaikki jotka ovat vähänkin olleet somalien kanssa tekemisissä,tietävät että somaleita ei juuri työnteko kiinnosta - sensijaan khatin poltto on yleistä ja sehän passivoittaa entisestäänkin.

Ja kuten eräs somalialainen naistulkki sanoi Ruotsissa,että tilanne on toivoton,sillä puolet somalimiehistä polttaa khattia - sen lisäksi heille tulee avustuksia ovista ja ikkunoista.Työnteko ei lainkaan kiinnosta heitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu