Kertokaa avoimesti , millä tavalla räjähdystyöt olisi tehtävä, että maa ei tärisisi. Asun 200 metrin päässä ja voin sanoa, että tippaakaan ei meidän perhettä ole tienteko häirinnyt. Muutenkin petäjäsuon meluisuudesta hehkutetaan aivan liikaa.
Häiritseekö sinua moottoritien rakennustöiden melu ?
Socialidemokraten
12101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vastustan säätiöitä.
Et siis hyväksi RKP:n toimintaa.
Puutalo ei niinkään vaurioidu, mutta tiili ym. kivirakenteinen talo on pahasa vaarassa halkeilla. Entä jos kaivo tyhjenee, kuka korvaa? Ei tietenkään johdu tin rakentamisesta, vaikka rakennetaan niin syvälle pohjat. että kaivo jää pinnempaan ja siksi voi tyhjentyä. Siitä sitten kun riitelee, niin kakkoseksi jää ja kulut päälle.
En kestäisi herätä aamukymmeneltä maanjäristykseen. Karhuvuoreen ei äänet vaikuta mitenkään. Tykkään alueesta.
Aina, kun rakennetaan jotain uutta, niin silloin etenkin lähellä asuvat joutuvat kärsimään rakentamisen haitoista!
Jotkut menettävät maitansa, jotkut lärsivät kun esim. tie tulee liian kähelle asuntoa jne.! Sellaista se uudistuminen ja uudisrakentaminen on!7 Ei auta muu kun hyväksyä se vain?
Tuo kaivojen kuivuminen on yleistä. Vaikutus saattaa olla kilomerien päässä.
Maansiirto ja räjäydystyöt muuttaa pohjavesivirtoja välillä yllättävästi. On myös ilmennyt veden sameutta ja makuhaittoja.
Periaatteessa rakentaja on vastuussa, käräjillä asia kääntyy.
Uuden nopean tien tuleminen on paljon isompi asia kun kuivuvat kaivot.
Kotkassa on tunnetusti hyvä vesijohtoverkosto.
Kreikan rahoitus on isonpi asia kuin köyhtyvä suomi.
Suomi on tunnetusti hyvä maksaja.
Tänne Karhuvuoren kattoterassille ei kuulu muuta kuin linnunlaulu.
Vai niin.
Eu on vielä isonpi asia kuin kreikka ja sinne silloin kannattaa maksaa aivan vaikka mitä, vaikka monin verroin enemmin kuin mitä nyt on maksettu. Ei tää Suomi siinä mitään paina sellaisissa asioissa. Kreikkakin on siinä pieni asia. Paljonko sinne on jo kaiken kaikkiaan maksettu?
Mitä jos upporikas ajaa autollaan halvan auton päälle ja se menee rikki. Se halpa auto on maksanut suuren omaisuuden omistajalleen ja on melkein koko elämä siinä. Upporikas lohduttelee, että eihän siinä mitään käynyt kun tollainen auto on arvoton, väliäkö siitä ja eihän siinä mitään käynyt loppujen lopuksi kun mitään ei mennyt.