Keskustapuolueen jäsenenä sanon ehdottomasti ei riidankylväjä Väyryselle. Hän esittää itsensä mediassa jatkuvasti marttyyrina saadakseen sympatiapisteitä. Mielestäni hän on säälittävä itseään korostava narsisti.
Ehdoton ei Väyryselle
20+10
13114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyllähän se nähtiin eilisessä puheenjohtajatentissä että Väyrynen oli kaikista sovinnoillisin mutta samalla myös jämäkkä. Tuosta Puumalan tyylistä voipi joku eläkemummo pitääkin mutta aika heppoisia ovat Puumala, Kaunisto ja Sipilä kun aletaan oikeasti vääntämään päämisterin paikasta Kataisen ja Soinin kanssa.
Kukas se sanoikaan että olen UHRI???
Puumala ja Sipilä ovat ainoat joilla on mahdollisuus koota keskustarivit. PV sai omiltaan vain n 8% pressavaaliääniä. Jakaa tosi jyrkästi, on aina jakanut eikä ikinä voi yhdistää rivejä Ei ikinä. Se on ainoa fakta mikä on syytä muistaa. Keskustan kannattajista siirtyy muualle aika paljon jos PV on johdossa. Kaunistolla oli oikeanlainen visio.
Kyllä Väyrysessä on poliittista uskottavuutta ja staminaa vääntää puoluetta tulevaisuudessa nousuun, Kaunisto on ihan pelle ja Puumala on tissiposki ja sipilää ei viitti poliitikoksi edes tituleerata.
Väyrynen on pelkkä itseään säälivä narsisti. Hän ei ikinä pysty yhdistämään keskustaa. Presidentinvaalien jälkeen hänellä olisi ollut siihen mahdollisuus, mutta alkoikin pelaamaan omia pelejään. Kadun, että äänestin Väyrystä presidentinvaaleissa. Olen sen verran nuori, etten uskonut varoituksia, jotka kuulin Paavosta.
Parasvaihto ehto tämähetken ehdokkaista on nimen omaan Paavo Väyrynen.
Aitoa karismaa ja kokemusta.
Osaa myös neuvotella ja sovitella.
Paavo ei osaa sovitella, vaan haastaa vain riitaa ja hajottaa. Tv-keskustelussa kävi selvästi ilmi, että presidentinvaalit ovat sokaisseet Väyrysen silmät. Lukenut ilmeisesti vain itselleen sopivat jutut vaaleista. Tosiasia on, että Väyrynen oli kolmas ja monet keskustalaiset (minäkin) äänestivät häntä vain, koska oli puolueen edustaja vaaleissa. En halua tätä riitapukaria pj:ksi, vaan eteen päin katsovan nuoremman pj:n, joka osaa kuunnella kaikkia, eikä ole uhrina esiintyvä narsisti. Mies, joka puhuu itsestään uhrina, ei voi johtaa mitään puoluetta minkäänlaiseen vaalivoittoon.
Kukaan järkevästi tulevaisuuten katsova äänestä Väyrystä. Ei ikinä. Ensiksikin nyt pitää kyetä pitkään tähtäimeen . Puheenjohtajan toimikausi vähintään n 10 vuotta jotta pääsee kunnolla tasapainoon. Lyhyet johtajuuskaudet kuluttavat vaan ja vievät tarpeellisia voimia kehitykseltä.
Väyrynen on poissuljettu. On oltava nuorempi jotta voi satsata ja sitoutua tosi pitkään johtajuuskauteen. Eikä Väyrynen persoonana voi ikikuuna päivänä yhdistää keskustan rivejä. Erottaa, hajottaa ja karkottaa muihin puolueisiin. Pitäisi tuo tajuta, äänestäjien. Itse Väyrynen ei tilannetta tajua vaan ajattelee narsistin aivoin, että on paras ja korvaamaton, suomen pelastaja.
nuoret on jo huonoiksi nähty..KIITOS EI,takaisin koulunpenkille
Ihan tiedoksi demuille, ette päätä Keskustan puheenjohtajasta.
Tämä on totta! Kyllä meillä pitää olla sen verran selkärankaa ja nykyajan asioiden tiedostamista, että osaamme sanoa Väyryselle jyrkästi:
Kiitos ei, mutta nyt jo riittää, sillä aika on muuttunut ja hän on itse jämähtänyt brezneviläisyyden jäänteeksi!
Kappas vaan. Ei ihme, ettei Väyrynen tunnista eikä tunnusta että heillä riidellään.
Kukaan muu kykene moiseen väitteeseen tai silimien ja korvien sulkemiseen tosiasioilta. Ja vielä pitäs sellaanen henkilö valita pj:ksi?
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/04/1536723/keskusta-pui-riitelyaan
no no poju ei ole kysymys sympatiasta,vaan yksinkertaisesti siitä että paavo on vain paras
Eikö teille nyt mene kaaliin se ettei teillä oikeasti ole ÄÄNESTÄJIÄ?
Kuka äänestäisi puoluetta jolla eiole mitään tarjottavaa kenellekkään?
Maanviljelijät ovat muuttaneet kaupunkiin,tilat yhdistelty ja siinä se.
Hommalla rikastuneet äänestävät kokoomusta,koska se ajaa muka heidän etujaan.
EI OLE KUKA ÄÄNESTÄISI,VALITKAA SIIHEN VAIKKA PUTINI,HOMMA EI MUUTA MITÄÄN.