Amnesty: Muslimeja syrjitään Euroopassa.

Amnesty Internationalin tänään julkaiseman raportin mukaan eurooppalaiset hallitukset eivät tee tarpeeksi taistellakseen muslimien syrjintää vastaan.

Amnestyn mielestä joissain tapauksissa syrjintään päinvastoin saatetaan kannustaa. Ihmisoikeusjärjestön mukaan naisten ja tyttöjen pukeutumista koskeva eurooppalainen lainsäädäntö johtaa muslimien ja islamin syrjintään. Raportissa keskitytään erityisesti kansallisiin lakeihin, jotka kieltävät päähuivit tai kasvot peittävät hunnut.

Ranska ja Belgia kieltävät ne täysin samoin kuin jotkut kaupungit esimerkiksi Espanjassa.

John Dalhuisen Amnestystä on sitä mieltä, että ei ole epäilystäkään siitä, etteikö monia muslimeja syrjittäisi Euroopassa.

– Eurooppalaiset hallitukset ja viranomaiset eivät tee tarpeeksi vastustaakseen tätä, vaan saattavat sen sijaan jopa lisätä syrjintää.

Politiikassa ääriliikkeet, jotka ovat ottaneet muslimien tavat luuppinsa alle, ovat nauttineet kasvavasta suosiosta useissa Euroopan maissa — tuoreimpana esimerkkinä Ranskan äärioikeiston johtajan Marine Le Penin vahva näyttö maan presidentinvaaleissa viime viikolla.

Tällaisessa mielipideilmastossa ei yllätä, että Amnestyn raportti listaa syrjintätapauksia Espanjasta Alankomaihin ja Turkkiin.

Amnesty Internationalin syrjintään liittyviin asioihin erikoistunut Marco Perolini kertoo, että he ovat kuulleet musliminaisilta Belgiassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Sveitsissä, että naiset ovat jääneet työllistymättä vain siksi, että käyttävät huivia.

Kasvojen peittävien huivien estämistä kannattavat ihmiset — kuten esimerkiksi Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy — ovat sanoneet, että huivit vangitsevat naiset ja vahingoittavat ranskalaisia tasavertaisuuden arvoja. Ranskassa myös päähuivit ovat kiellettyjä koulussa.

Vain hyvin pieni osa Euroopan muslimeista pukeutuu silmät paljaaksi jättävään niqabiin tai kasvot kokonaan peittävään burkhaan. Amnestyn mukaan niiden käytön kieltäminen synnyttää epäilyksen ilmapiirin jokaista niitä käyttävää muslimia kohtaan.

Grande Mosquée de Parisin rehtori Dalil Boubakeur on samaa mieltä raportin johtopäätösten kanssa: muslimikulttuuria stigmatisoidaan eli leimataan kasvavassa määrin.

Boubakeurin mukaan tietyt mediat ja poliitikot syyttävät muslimeja asioista, joihin heillä ei ole osuutta tai arpaa; oli kyse sitten talouskriisistä tai työttömyydestä. Islam sekä radikaali islam sekoitetaan usein keskenään.

– Islam ei halua vahingoittaa Eurooppaa, siksi emme halua Euroopan vahingoittavan islamia, Boubakeur sanoi.

Monet eurooppalaiset luulevat kaikkien muslimien olevan siirtolaisia, vaikka islaminusko on ollut yksi johtavista uskonnoista Euroopassa vuosisatoja, Amnestyn raportti sanoo. Tämä tekee syrjinnän erittäin kipeäksi niiden miljoonien muslimien kohdalla, jotka ovat syntyjään eurooppalaisia ja joita kuitenkin kehotetaan palaamaan "kotiin".

(MTV3 - AP)
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/04/1534242/amnesty-huolestui-muslimien-syrjinnasta-euroopassa

"Islam ei halua vahingoittaa Eurooppaa."
1099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

rapotoida enemmän muslimaissa tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista.

Ai niin, sehän olisi hengenvaarallista. Kuten Venäjälläkin.

Siksi kannattaa louskuttaa leukojaan länsimaissa...

Äänestä

raportoisi muslimimaiden ihmisoikeusloukkauksista, se leimautuisi rasistiseksi järjestöksi, eikä mikään pulju halua sellaista leimaa. Siksi Amnesty keskittyy länsimaihin.

Äänestä
  • Tuskin vaimo siitä suuttuu.

    Kun tulee tasa-arvoinen avioliittolaki niin varmasti kuolleen kanssakin pääsee naimisin. Puhumattakaan sisaruksista, pedareista ja moniavioisista.

    Äänestä

Islam on jo vahingoittanut eurooppaa.

Ja tuo amnesty on niiiiiiiiiiin turha paska järjestö kuin vain voi olla.

Äänestä

Sata vuotta. Se on aika jonka super-imaamit ovat laskeneet, että menee ennenkuin koko EU on sharian alainen islamistidiktatuuri:

Googlaa muslim brotherhood 100 year plan

Äänestä

”Amnesty: Muslimeja syrjitään Euroopassa. ”
_________________________________

Ihmiset : Muslimit syrjii eurooppalaisia Euroopassa !

Eurooppalaiset : Muslimit menkää pois Euroopasta !

Äänestä

Kristittyjä tapetaan Afrikassa

Äänestä

Amnesty on menetteänyt kaiken merkityksensä ja uskottavuutensa. Pahasta on se että musut eivät saa kulkea vapaasti päästä varpaisiin kaavutettuna, mutta mitään huomautettavaa ei löydy islamin doktriineista: TAPA väärin uskovat, käännyniset ja homot, hakkaa vaimoasi ja raiskaa lapsia.

Amnesty painukoon vittuun. Taas nähdään mitä sillä Saudi-rahalla saadaan ostettua. Amnesty HUORAT international olisi kuvavaampi nimi tuolle pelle järjestölle.

Euroopassa ei taida juuri synnynäisiä ja luontaisia Muslimeja juurikaan olla muualla kuin Bosniassa ja Albanissa ja empä ole lukenut että burkhien käyttö tuolla noissa paikoissa olisi kiellettyä (vaikka eipä niitä niissäkään käytetä), Saksan turkkilaisetkaan ei taida juuri edes huivi päässä kulkea, joten täysin vailla pohjaa olevaa paskan jauhantaa, jonka on sponsoroinut Saudi-Arabia. Asia onkin toisin päin Eurooppa ei olekkaan hylännyt muslimeja vaan muslimit ovat hylänneet EUROOPPALAISUUDEN.

http://www.youtube.com/watch?v=xEYLfGF9iiA

Kumpikohan on luonnollisempaa EUROOPASSA islamilaisuus vai eurooppalaisuus.

Äänestä

Amnestyn äärisuvaitsevaiset eivät ymmärrä, että Islam ei sovi euroopan ihmisoikeuskäsityksiin ja tapoineen. Muslimit eivät ymmärrä, että euroopassa ei eletä enään keskiaikaa, jossa naisia pidetään kahlitussa pienessä elämässä kodin ja kaupan välillä sekä synnytyskoneina.

Asiahan on niin, että Eurooppa on tulevaisuudessa =hirvitys, jos hedelmällisyyslukuja ja tapakäyttäytymistä katsellaan, sillä valkoinen väki häviää ja islaminuskoiset sekä afrikkalaiset tulevat tilalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rassismia! kirjoitti:

Amnesty Internationalin tänään julkaiseman raportin mukaan eurooppalaiset hallitukset eivät tee tarpeeksi taistellakseen muslimien syrjintää vastaan.

Amnestyn mielestä joissain tapauksissa syrjintään päinvastoin saatetaan kannustaa. Ihmisoikeusjärjestön mukaan naisten ja tyttöjen pukeutumista koskeva eurooppalainen lainsäädäntö johtaa muslimien ja islamin syrjintään. Raportissa keskitytään erityisesti kansallisiin lakeihin, jotka kieltävät päähuivit tai kasvot peittävät hunnut.

Ranska ja Belgia kieltävät ne täysin samoin kuin jotkut kaupungit esimerkiksi Espanjassa.

John Dalhuisen Amnestystä on sitä mieltä, että ei ole epäilystäkään siitä, etteikö monia muslimeja syrjittäisi Euroopassa.

– Eurooppalaiset hallitukset ja viranomaiset eivät tee tarpeeksi vastustaakseen tätä, vaan saattavat sen sijaan jopa lisätä syrjintää.

Politiikassa ääriliikkeet, jotka ovat ottaneet muslimien tavat luuppinsa alle, ovat nauttineet kasvavasta suosiosta useissa Euroopan maissa — tuoreimpana esimerkkinä Ranskan äärioikeiston johtajan Marine Le Penin vahva näyttö maan presidentinvaaleissa viime viikolla.

Tällaisessa mielipideilmastossa ei yllätä, että Amnestyn raportti listaa syrjintätapauksia Espanjasta Alankomaihin ja Turkkiin.

Amnesty Internationalin syrjintään liittyviin asioihin erikoistunut Marco Perolini kertoo, että he ovat kuulleet musliminaisilta Belgiassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Sveitsissä, että naiset ovat jääneet työllistymättä vain siksi, että käyttävät huivia.

Kasvojen peittävien huivien estämistä kannattavat ihmiset — kuten esimerkiksi Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy — ovat sanoneet, että huivit vangitsevat naiset ja vahingoittavat ranskalaisia tasavertaisuuden arvoja. Ranskassa myös päähuivit ovat kiellettyjä koulussa.

Vain hyvin pieni osa Euroopan muslimeista pukeutuu silmät paljaaksi jättävään niqabiin tai kasvot kokonaan peittävään burkhaan. Amnestyn mukaan niiden käytön kieltäminen synnyttää epäilyksen ilmapiirin jokaista niitä käyttävää muslimia kohtaan.

Grande Mosquée de Parisin rehtori Dalil Boubakeur on samaa mieltä raportin johtopäätösten kanssa: muslimikulttuuria stigmatisoidaan eli leimataan kasvavassa määrin.

Boubakeurin mukaan tietyt mediat ja poliitikot syyttävät muslimeja asioista, joihin heillä ei ole osuutta tai arpaa; oli kyse sitten talouskriisistä tai työttömyydestä. Islam sekä radikaali islam sekoitetaan usein keskenään.

– Islam ei halua vahingoittaa Eurooppaa, siksi emme halua Euroopan vahingoittavan islamia, Boubakeur sanoi.

Monet eurooppalaiset luulevat kaikkien muslimien olevan siirtolaisia, vaikka islaminusko on ollut yksi johtavista uskonnoista Euroopassa vuosisatoja, Amnestyn raportti sanoo. Tämä tekee syrjinnän erittäin kipeäksi niiden miljoonien muslimien kohdalla, jotka ovat syntyjään eurooppalaisia ja joita kuitenkin kehotetaan palaamaan "kotiin".

(MTV3 - AP)
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/04/1534242/amnesty-huolestui-muslimien-syrjinnasta-euroopassa

"Islam ei halua vahingoittaa Eurooppaa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu