TYÖTÖN

EI MIKÄÄN KUNTA HALUA OTTAA PERSE AUKISIA ELÄKELÄISIÄ JA TYÖTTÖMIÄ SOSIAALIHUOLLON JA TERVEYSKESKUSTEN RIESAKSI KUNTAANSA VARAKKAAT KYLLÄ KELPAAVAT TOTTA KAI VARAKKAAT TUOVAT RAHAA KUNTAAN TÄMÄN ASIAN SANOO JO JÄRKIKIN
9149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minä olin työtön vielä 2006 toukokuuhun asti, eli 6 vuotta sitten.

En ollut tuohon päivään asti tehnyt päivääkään oikeita töitä ja olin jo 32v. Opiskelijalainaa oli kymppitonni.

Miten sain töitä?

Olin harrastanut omaehtoiseti tietotekniikkaa vuodesta 1989, opiskellut siis alaa oman harrastuksen kautta. Opiskelin siis asioita mitä ihmiset tekevät työkseen.

Varasin oman osoitteen ja tein web-hotelliin nettisivun 2006, joka vieläkin on olemassa. Sain ekan työpaikan 2006. Olin siellä 5,5 vuotta töissä. Lähdin kun työpaikka tarjosi vain lomautuksia.

Nyt olen jo toisessa työpaikassa töissä samalla alalla, eli koodarina. Vaikka olenkin itseoppinut, työkavereina on AMK- ja Yliopiston käyneitä kavereita. Samaa työtä teen näiden kavereiden kanssa :)

Vaikka sanon sen itse, aika hyvin työttömästä luuserista 2006-> ammattikoodariksi :)

Työ myös opettaa muitakin asioita kuin työ mitä teet. Töissä oppii myös "bisnestä", miten yrittäjät tahkoo sitä rahaa. Olen oppinut aika paljon näiden vuosien aikana yrittäjyydestä.

Työn sivussa olen tehnyt omaa projektia ja aikomuksena on joskus perustaa oma yritys. Miksei? Jos hekin tekevät? Miksi en minäkin?

Äänestä
  • Kunnioitettavaa.

    Äänestä

  • Onnitteluni sinulle kunnon luuseri. Tytöttömänä voi opiskella ja sinnitellä itsellensä jopa hyvän ammatin.

    Äänestä

  • Ihan niinkuin yrityksen perustaminen olisi joku kultalippu pois köyhyydestä. Ihan tiedoksi että näin ei ole. Todennäköisempää on että keräät muutaman kymmenentuhatta lainaa ja sen jälkeen olet taas työtön ja entistä enemmän pissassa.

    Yritysidean on oltava hemmetin hyvä jotta se kannattaa vuosia. Itse perustin yrityksen mitään tietämättä alasta. Markkinointi koulutus oli pohjalla ja alan 3 vuoden perustutkinto. Ei auta vaikka olisit neropatti, niin mikään yritys ei useimmiten kannata ekaa 4 vuoteen. No 5 vuoden päästä rupesin saamaan tiliä ja velat on nyt maksettu 7 vuotta aloituksen jälkeen. Painotan vielä että oikotietä onneen ei ole ja älkää nyt hemskutti ainakaa ottako kymmenien tuhansien lainoja ilman että tiedätte miten ne maksaa pois. Joo joo voi plässytiplää, mutta jos nuori ottaa vaikka 50 000 lainaa huonoon ideaan, niin se on kyllä järjetöntön velka. Siis jos ei ole vanhempia tukemassa tai fyrkkaan kaapissa.

    Kaikki eivät ole Nallen Walhroosin lapsia ja kieri rahoissa. Helppo tehdä virhe jos on rikkaan perheen vesa, mutta jos et ole mieti 3 kertaa.

    Itse meinasin monta kertaa heittää pillut pussiin kun ei ollut edes ruokaan kunnolla varaa. Kituutin ja onnistuin. Itse kiitän hyvää säkää ja kaikki eivät ole suinkaan näin onnekkaita. Jos minua ette usko, niin katsokaa tilastoja.

    Äänestä

Mutta meneppä sinne toiselle paikkakunnalle "opiskelemaan" tai "työharjoitteluun". Ne järjestävät sinulle sitten asunnon ja kaikki.

Tämä "opiskelu" tai "työharjoittelu" sitten kun aikanaan loppuu, niin ei voi mitään muuta kuin marssia paikalliseen TE-toimistoon ja sosiaalihuoltoon vaatimaan apua ja avustuksia kun joutui kerran paikkakunnalle muuttamaan, ja asuntoa vanhassa paikassa ei enää ole....

Äänestä

on työharjoittelua ja työharjoittelua.... joissa on vissi ero. Opiskelijan työharjoittelusta maksetaan tes.in mukainen palkka ja aika moni kesätyö johtaa oikeaan työhön, on nähty.Ja sitten on ne 9e/pv. harjoittelupaikat.... näillä ei ole mitään tekemistä keskenään.Ainoa yhdistävä asia on sana harjoittelu.

Äänestä

Minun on hyvin vaikea työllistyä ilmavaivojeni kanssa? En pysty olemaan missään huoneessa kovinkaan pitkään kun alkaa kaasut kerääntyä ja on tarvetta paukahtaa. En ole kehdannut asiasta puhua ja välttelen kaikkia töitä ja kursseja yms

Äänestä
  • Isäsi haiskahtaa pomolle ja jatka elämää hänen siivellään. Shillä shelviät.

    Äänestä

VAI NIIN

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PERSE AUKI kirjoitti:

EI MIKÄÄN KUNTA HALUA OTTAA PERSE AUKISIA ELÄKELÄISIÄ JA TYÖTTÖMIÄ SOSIAALIHUOLLON JA TERVEYSKESKUSTEN RIESAKSI KUNTAANSA VARAKKAAT KYLLÄ KELPAAVAT TOTTA KAI VARAKKAAT TUOVAT RAHAA KUNTAAN TÄMÄN ASIAN SANOO JO JÄRKIKIN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu