Oletteko tutustuneet Luominen-lehteen?

Tuossa vierähti jonkun aikaa siihen tutustuessa.

"Eri tieteen alat kertovat meille, että elämme nuoressa maassa ja maailmankaikkeudessa.1,7 Esim. genetiikan professori on osoittanut nykygenetiikan selvästi todistavan, että ”elämän ja ihmiskunnan täytyy olla nuori.”8 Geologi kertoo meille, että vuosimiljoonat puuttuvat maakerrostumista.9 Luominen-lehdistä löydät runsaasti tieteellisiä todisteita, jotka osoittavat, että maailmamme on nuori ja puhuvat pitkiä ajanjaksoja vastaan. Kuitenkin ateismin älyllinen oikeutus lepää evoluution varassa, joten ateistin on pakko uskoa, että evoluutio toimii. Lisäksi ”molekyyleistä mieheksi” –evoluutiolle pitkät ajanjaksot ovat välttämättömyys, joten riippumatta siitä mitä todisteet sanovat, ateistin on pakko uskoa evoluution lisäksi myös siihen, että pitkät ajanjaksot ovat totta.

Roomalaiskatolinen kirkko teki aikanaan virheen uskomalla maakeskiseen maailmankuvaan, mutta kirkon ei kannattaisi toistaa nyt vastaavankaltaista virhettä uskomalla evoluutioon ja pitkiin ajanjaksoihin. Raamattu on totta ja tieteelliset todisteet sopivat loistavasti siihen, mitä Raamattu meille kertoo – onhan kyse Jumalan Sanasta!"

http://www.luominen.fi/kuinka-vanha-maailmamme-on/

"ateismin älyllinen oikeutus"?
19138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kumma homma, että tälläsissä julkaisuissa "todistellaan"tyyliin, eräs genetiikan professori sanoi, tai yks geologi totes, nää "tiedehenkilöt" tuppaa useahkosti oleen nimettömiä, eikä oikeen tuppaa löytyyn mitään julkasujakaan missään tiede julkaisuissa, kumma juttu. :)

Äänestä
  • Niin ja sitten käytetään sellaisia ilmaisuja kuin "johtava raamatun selittäjä" ja painotetaan vielä, että kyseessä on joku oikein professori.

    Nämä on muuten yleensä amerikkalaislähtöisiä julkaisuja ja kuvissa on usein joku valkohampainen harmaatukkainen tyyppi.

    Noiden pankkitilejä kun pääsisi kurkkaamaan. Taitaa olla aika hyvä bisnes.

    Äänestä

  • 8.Kasvigeneetikko: ”Darvinistinen evoluutio mahdotonta” (Dr John Sanfordin haastattelu

    Tässä esimerkki, jossa on nimi. Pääset lähemmintutustumaan, jos osaat englantia : http://en.wikipedia.org/wiki/John_C._Sanford

    Äänestä

  • Neuvoa antava tiedem kirjoitti:

    8.Kasvigeneetikko: ”Darvinistinen evoluutio mahdotonta” (Dr John Sanfordin haastattelu

    Tässä esimerkki, jossa on nimi. Pääset lähemmintutustumaan, jos osaat englantia : http://en.wikipedia.org/wiki/John_C._Sanford

    Yksi pääskyhän se aina kretuille kesän tekee.

    Äänestä

  • Neuvoa antava tiedem kirjoitti:

    8.Kasvigeneetikko: ”Darvinistinen evoluutio mahdotonta” (Dr John Sanfordin haastattelu

    Tässä esimerkki, jossa on nimi. Pääset lähemmintutustumaan, jos osaat englantia : http://en.wikipedia.org/wiki/John_C._Sanford

    "A car is complex, but so is a junkyard. However, a car is complex in a way that is very specific — which is why it works. It requires a host of very intelligent engineers to specify its complexity, so it is a functional whole."
    Samanlaista ID-höpöä kuin muutkin ulostavat.

    Äänestä

  • '''' kirjoitti:

    Tuo autohöpinä on vain yksi versio ikivanhasta boeing-vertauksesta, joka on ajat sitten osoitettu älyllisesti kestämättömäksi ja kelvottomaksi argumentiksi.

    Niille jotka eivät tiedä mistä on kyse, laitetaan tähän vähän muistin virkistykseksi:

    "Kosmologi Fred Hoylen Vertaus Boeing 747 -lentokoneesta ja sen näennäinen toimivuus elämän evoluutiossa:
    Fred Hoylen keksi vertauksen Boeing 747 -lentokoneen romuista syntymisen epätodennäköisyydestä: Hoylen mukaan elämän synty Maassa on yhtä epätodennäköinen tapaus kuin Boeing 747 -lentokoneen valmistuminen siten, että pyörremyrsky kokoaa Boeing 747:n pyyhkäistessään romutarhan lävitse.

    Hoylen vertaus, johon varsinkin kreationistit ovat innolla tarttuneet toistuvasti, on jokseenkin itsestään selvä - tietenkään mikään pyörremyrskyei pysty kokoamaan epämääräisestä romukasasta täydellistä Boeing 747 -lentokonetta sattumalta. Aivan samoin täysin toimivan minkä tahansa eläimen hyönteisistä korkeampiin nisäkkäisiin syntyminen “sattumalta” ja siis kerralla valmiina on yhtä epätodennäköistä. Mutta asian ydin onkin siinä, että hoylelais-kreationistinen lentokonevertauksen taustalla oleva ajattelu tekee sen perusvirheen, että siinä oletetaan jonkin monimutkaisen – koneen tai eläimen – syntyvän yhdellä kertaa toimivaksi valmiiksi kokonaisuudeksi pelkän sattuman voimalla.

    Tämä on se sama todennäköisyyslaskennan virhe, jonka älykkään suunnittelun liikkeen matemaatikko Demski tekee matemaattisessa todistuksessaan: Demskin lähtökohta on Maan biosfäärin nykyinen tilanne ja sen jälkeen Demski käy laskemaan taaksepäin sitä kuinka (epä)todennäköistä tämän nykyään olemassa olevan monimutkaisen biosfäärin syntyminen on “sattumalta” (jolloin toivottu tulos on tietenkin, että se on jokseenkin mahdotonta). Mutta Demski sivuuttaa todennäköisyyslaskelmissaan kuitenkin kokonaan sen tosiasian, että evoluutioteorian mukaan eliöt eivät ensinnäkään synny kerralla valmiina, eivätkä myöskään “sattumalta”, vaan luonnonvalinnan “nostokurjen” (Dawkinsin eräs kielikuva) avulla kasautuvan valinnan tuloksena vähitellen.

    Ja juuri tämän evoluutioteorian olkiukkomaisen virhetulkinnan (karkeasti sanottuna “suunnittelun vastakohta on sattuma ja sattuman avulla elämän kehitys on mahdotonta” – nykytilasta taaksepäin laskettuna) tähden Demskin laskelmat samoin kuin Hoylen ja kreationistien lentokonevertaus kaatuvat virheellisinä argunemtteina."

    Ja suurin osa hihhuleista ei kykene alkuunkaan ymmärtämään, mitä tuossa edellä juuri kerrottiin. Menee kilometrejä yli heidän säälittävän älyllisen kapasiteettinsa.

    Äänestä

Hassuja nuo teistit, ei voi muuta sanoa.

Mutta oletetaan nyt ihan huvikseen että maapallo olisi nuori ja täten evoluutiolla ei olisi ollut tarpeeksi aikaa päästä luonnollisesti nykyiseen pisteeseen. Ei meidän tarvitse kuin olettaa että jossain vaiheessa kyseistä prosessia on nopeuttanut keinotekoisesti joku superkehittynyt alienrotu ja meillä paljon uskottavampi selitys nykytilanteelle kuin mitä jumalusko kykenee tarjoamaan.

Äänestä
  • Alienit, joo. Pääsi ihan unohtumaan.

    Kun lueskelin tuota sivustoa, niin tuli jotenkin outo olo kun näki mitä kaikkea puppua ihmiset oikeasti kehittelevät ja vieläpä saavat monet niihin uskomaan.

    Äänestä

Samaa vanhaa kreationistien pseudotieteellistä hölynpölyä.

Äänestä

http://atheistatlarge.org/articles/uploads/2012/01/creationists-fossil-fuels.jpg

"genetiikan professori on osoittanut nykygenetiikan selvästi todistavan, että ”elämän ja ihmiskunnan täytyy olla nuori.”8 Geologi kertoo meille, että vuosimiljoonat puuttuvat maakerrostumista.9 Luominen-lehdistä löydät runsaasti tieteellisiä todisteita,"

Eräs sukeltaja väitti minulle löytäneensä kaupungin meren alta. Jossa asuu mustekaloja joten se todistaa että Cthulhu on totta. Tämän täytyy olla tosijuttu.

Äänestä

Olemme tutustuneet. Luominen on Suomen paras huumorilehti.

Äänestä
  • Mulle tämä oli uusi tuttavuus. Mutta on niitä muitakin huumorilehtiä. Kuten esimerkiksi Tosimies, Euroopan vanhin kristillinen miestenlehti.

    Äänestä

Näkyy olevan erinomaisen pätevä ja toimiva tämä S24:n käyttämä WOT- eli web of trust systeemi, jossa linkin perään tulee erivärinen mollukka sen mukaan, onko linkki luotettava vai ei. Tuon luominen.fi linkin perässä on punainen mollukka! :D

Äänestä
  • Nyt vasta huomasin. Tuosta aloitukseni linkistä ei selvinnyt onko se lapsiturvallinen. Kysymysmerkki oli sen kohdalla:)

    Äänestä

Artikkeli kauniisti perusteli kaikki näkemyksensä Raamatulla, koska "se on TOTTA". Jälleen kerran jouduin turhaan etsimään artikkelista perusteluja tuolle aivopierulle.

Onhan se kiva että Raamattu sisältää totuuksia, mutta voitaisiinko niiden totuudenmukaisuus myös, öö, aidosti perustella?

Äänestä
  • Märehtivät jänikset, Nooan arkki, tomusta luotu ihminen, saatana keskustelemassa jumalan kanssa jossain hevokuusessa, jumalan pojat ja mitä kaikkia jättiläisten tyttäriä, vai miten se menikään.

    Totta tosiaan tosiasioitahan ne on...

    Äänestä

Ööpinen on parempi!

Äänestä

Uskonto on iso bisnes. Ei vielä niinkään Suomessa, mutta jenkeissä kyllä. Tuo on kyllä kallis lehti. 36 sivua, 4 numeroa hintaan 92.40€.

Tämä on hauska: "LUOMINEN-LEHTI – Suomen ainoa kristillinen luonto- ja tiedelehti! "

Äänestä

Luominen-lehti on takuuvarmasti maailman tyhmin lehti. Siinä ei ole mitään totuudellista. Täyttä paskaa koko lehti. Todellinen helmi hölmöydessään oli jonkun nuoren amerikkalaisgeologin väite että merimatelijat kuolivat vedenpaisumuksessa. Ihan tosi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tepi kirjoitti:

Tuossa vierähti jonkun aikaa siihen tutustuessa.

"Eri tieteen alat kertovat meille, että elämme nuoressa maassa ja maailmankaikkeudessa.1,7 Esim. genetiikan professori on osoittanut nykygenetiikan selvästi todistavan, että ”elämän ja ihmiskunnan täytyy olla nuori.”8 Geologi kertoo meille, että vuosimiljoonat puuttuvat maakerrostumista.9 Luominen-lehdistä löydät runsaasti tieteellisiä todisteita, jotka osoittavat, että maailmamme on nuori ja puhuvat pitkiä ajanjaksoja vastaan. Kuitenkin ateismin älyllinen oikeutus lepää evoluution varassa, joten ateistin on pakko uskoa, että evoluutio toimii. Lisäksi ”molekyyleistä mieheksi” –evoluutiolle pitkät ajanjaksot ovat välttämättömyys, joten riippumatta siitä mitä todisteet sanovat, ateistin on pakko uskoa evoluution lisäksi myös siihen, että pitkät ajanjaksot ovat totta.

Roomalaiskatolinen kirkko teki aikanaan virheen uskomalla maakeskiseen maailmankuvaan, mutta kirkon ei kannattaisi toistaa nyt vastaavankaltaista virhettä uskomalla evoluutioon ja pitkiin ajanjaksoihin. Raamattu on totta ja tieteelliset todisteet sopivat loistavasti siihen, mitä Raamattu meille kertoo – onhan kyse Jumalan Sanasta!"

http://www.luominen.fi/kuinka-vanha-maailmamme-on/

"ateismin älyllinen oikeutus"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu