Vuositasolla kirkkoon kuuluvien määrä on viime vuosina vähentynyt keskimäärin 30000 tuhannella ihmisellä.
Tämä tarkoittaa rahassa n. 6 miljoonaa euroa. Kirkon liikevaihto on miljardin luokkaa josta kirkollisverojen määrä ollut viime vuosina 850-900 miljoonaa. Eli kun kirkkoon kuuluu yli 4 miljoonaa ihmistä on yhden eronneen hinta n. 200 euroa vuodessa. Kerrannaisvaikutus toki on olemassa, mutta budjetit lasketaan vuosittain ja edellisvuoteen verraten.
Vuosittaisesta kokonaisbudjetista eronneiden osuus jää siis vain 0,6%:iin, ja tämäkin on paikattu pääosin yhteisöverojen nostamisella.
Kuten täällä jo joku kirjoittikin pelkästään Tapiolan seurakunta käyttää kirkkonsa peruskorjaukseen 6 miljoonaa euroa, joten vain yhtenä esimerkkinä jo siitä näkee ettei eroilla ei ole käytännön vaikutusta kirkon talouteen.
Tänä vuonna näyttää alkuvuoden lukujen ja kasteiden perusteella siltä että kirkkoon kuuluvien määrä vähenee enää n. 20000 ihmisellä - niin paljon ovat erot vähentyneet ja liittymiset lisääntyneet.
Lisäksi kirkolla on mittava omaisuus, jonka tarkoitus on lähinnä turvata
työntekijöidensä eläkkeet.
Erot eivät vaikuta kirkon talouteen
8
132
Vastaukset 8
- Melkein kiinnosti
Joo joo. Näitä sinun juttujasi ei jaksa edes lukea loppuun asti, semmoista tuubaa tulee. Kertoo aika paljon, että kirjoitat jokaisen viestisi eri nimellä.
- yjks
Pistäpä sama aloitus Kirkko kuulolla-palstalle, niin saavat papitkin tietää, että ei mitään hätää. Ja komppaavat mielipidettäsi, jos ovat samaa mieltä.
- Pekka J
Ei tässä kenenkään mielipiteistä ole kysymys vaan toteutuneista luvuista.
- Heh !
>
Eli olet sitä mieltä, että ihmiset voivat aivan rauhassa erota kirkosta ?
>
Voi olla, että eroaminen on taantunut jokusen vuoden takaiseen tahtiin, mutta miksi ihmeessä toivot, että eroaminen hidastuisi ? Ethän Sinä tee mitään niillä ihmisillä kirkossa, jotka eivät mielikuvitusolentoosi usko - siis jos kerran yrität perustella, ettei asialla ole mitään taloudellistakaan merkitystä.
Eikö Sinun nimenomaan pitäisi kannustaa uskomattomia eroamaan uskovaisten jengistä ? En oikein ymmärrä "logiikkaasi".- Heh !
Pystyisitkö sitten vähän opettamaan meitä "tyhmiä" ? Ehkä meistäkin sitten tulisi mielikuvitushahmoihin uskovia ei-pakanoita. Etkös juuri sitä haluaisi.
- Heh !
Erehdyt pahemman kerran henkilöstä.
Sivuutit nyt epärehellisesti esittämäni kysymyksen. Voisitko vastata siihen.
Eikö Sinun nimenomaan pitäisi kannustaa uskomattomia eroamaan uskovaisten jengistä ?
Kirkolta jää ainakin 575 euron kirkollisvero minulta saamatta, sillä saa aika paljon kivaa itselleen !!!
- Eroja / euroja?
Enemmän kuin ihmisten erot kirkosta kirkkoa huolestuttavat eurojen karkuun pääsemiset.
Mitä siitä jos kymmenen köyhää huonoa kirkollisveron maksajaa eroaa, jos yhtä paljon maksava rikas pysyy kirkossa.
Vaihtoehtoisesti kirkko voi masinoida valtion kanssa epäpyhän sopimuksen, jolla se saa osuuden yhteisöverosta uskontoon katsomatta, tai sitten rahan suoraan valtion budjetista niin, ettei se edes olisi sidottu seurakuntalaisten määrään.
Kirkko jatkaisi toimintaansa firmana Suomessa, vaikkei sillä olisi yhtään jäsentä, pappia tai liturgiaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381510- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi267757- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7571Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 59548