Haluan tuoda nyt teille rakkaat helluntailaiset vähän vahvaa ruokaa.
Totuus nimittäin on, että lapsikaste on ainoa oikea kaste ja vain se pelastaa. Jeesushan siunaa lapsia raamatussa ja sanoo, että lasten kaltaisten on taivasten valtakunta!
Totuus nimittäin on, että lapsikaste on ainoa oikea kaste ja vain se pelastaa. Jeesushan siunaa lapsia raamatussa ja sanoo, että lasten kaltaisten on taivasten valtakunta!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mun on oikeesti vaikea uskoa että kirjoitit tuon tosissas..anteeks:/
Kyllä, Jeesus tosiaan siunas lapsia ja sanoi että heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
"Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: Totisesti, ellette KÄÄNNY ja TULE LASTEN KALTAISIKSI, te ette pääse taivasten valtakuntaan."
(Matt.18:2-3)
Jeesus halusi siis osoittaa, että ihminen pelastuu kääntymällä, uskomalla evankeliumin vilpittömästi kuin lapset.
Lapset tosiaan ovat siis "taivaskelpoisia", sillä he eivät osaa vielä aikuisten tavoin epäillä ja asettaa asioita kyseenalaisiksi.
Tarkoituksena ei ollut osoittaa, että lapsena suoritettu kaste pelastaa ihmisen.
Raamatussa ei löydy siitä yhtäkään kohtaa.
Ihmisen on siis käännyttävä, eli otettava Jeesus vastaan omana Pelastajanaan, jos pelastua haluaa.
"...ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan."
Mutta siunausta!!:)
tää kaste-aihe on kyl sellanen, että siitä ei kyl kannattais tapella..pitäis keskittyä enemmän itse evankeliumin eteenpäin viemiseen. vai mitä..?
Raamattu ei puhu ihmisestä lähtevästä >>usovien kasteesta>> kuuliaisuuden tekona, oman vanhurkauden näyttämisenä ja uskonelämän>>liitänäisenä>>. Se puhuu perhekuntien kasteesta ja kasteesta uskonnollisen opetuksen lähtökohtana sekä (uudesti) syntymisenä Jumalan perheen, seurakunnan, jäseneksi. Uudestikastaminen ei ole mikään >>uskovien kaste>>, päinvastoin, se on sellaisten epäuskoisten ihmisten kaste, jotka eivät usko, että Jumala pystyy kasteen armotekoon, ennen kuin he itse ovat siihen lisänneet oman osuutensa. >>Uskovien kasteessa>> on oman vanhurskauden leima. Pienen lapsen kasteessa sitä ei ole.
Lasten kastamisen edellytykset ovat täsmälleen samat kuin aikuistenkin:>> Hän pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta>> (Tiit. 3:5) Ensin peso ja sitten jokapäiväinen uudistuminen.
Uudestikastajien kasteopin vahvempia kulmakiviä on Johannes Kastajan kastetoiminta. Se ei kuitenkaan kelpaa esikuvaksi. Uuden Testamentin opin mukaan Johanneksen kaste on hylättävä ja tilalle otettava Jeesuksen asettama kaste.
Jos kerran apostolisen ja alkukristillisen ajan lapset olivat kelvollisia kasteelle apostolien alkuunpanema käytännön mukaisesti, mikä meidän aikamme lapsissa olisi sellaista, joka estäisi heitä tulemasta osalliseksi kasteen armosta?
Meillä on raamatullinen, apostolinen ja historiaallinen perustus sille vakamukselle, että olemme oikeutetut ja velvolliset saattamaan pienet lapset kasteelle ja siten tekemään heidät osallisiksi uudestisyntymisen pesosta.
raamatun paikkoja tueksi väitteellesi? Raamatusta löytyy uskovien kaste muttei mitään lapsi kasteita ja eikä kaste ketään pelasta...
>>Sanot-
>>Haluan tuoda nyt teille rakkaat helluntailaiset vähän vahvaa ruokaa.
Totuus nimittäin on, että lapsikaste on ainoa oikea kaste ja vain se pelastaa. Jeesushan siunaa lapsia raamatussa ja sanoo, että lasten kaltaisten on taivasten valtakunta!>Matt. 19:13
Silloin tuotiin hänen tykönsä lapsia, että hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
Jeesus kuitenkin halusi "siunata" lapsia vaikka opetuslapset ensi meisasi estää heidän tulonsa!
Jeesus siis "ei kastanut heitä", vaan - SIUNASI!
>>Matt. 19:15
Ja hän pani kätensä heidän päälleen ja lähti sieltä pois.
Perusharhautus nro 1 on väittää, että Jeesus ei kastanut lapsia, vaan siunasi heitä; perusteluna sille viekoittelulle, että lapset tulisi jättää kastamatta ja tyytyä pelkkään siunaamiseen, joka toki on tärkeätä.
Ovela väite, sillä Jeesuksen eläessä ei vielä ketään, ei aikuisia eikä lapsia kastettu nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, johon lapset kansoihin kuuluvina kehotetaan kastamaan Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen yhteyteen. Mt.28:19-20, Room.6:3, sillä tälläinen kaste oli mahdollista vasta Jeesuksen kuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen sekä Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen. Siinä kasteessa on mukana sana, veri, vesi ja Pyhä Henki, ja ne pitävät yhtä. (1.Joh.5:6-9)
Jeesuksen eläessä kun oli käytössä pakanuudesta juutalaisuuteen kääntyville tarkoitettu proselyyttikaste ja aikuisille tarkoitettu Johanneksen parannuksen vesikaste, jolla Jeesus eläissään siis ei kastanut sen paremmin aikuisia kuin lapsiakaan. Joh.4:2
Mutta, ovelan väitteen "upotettu" esitti....ja vielä toisteli sitä tekstissään.
>>Sanot-
>>Ovela väite, sillä Jeesuksen eläessä ei vielä ketään, ei aikuisia eikä lapsia kastettu nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, johon lapset kansoihin kuuluvina kehotetaan kastamaan Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen yhteyteen. Mt.28:19-20,
>> 19. Menkäät siis ja opettakaat kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
..jos kaste kerran on jo pelastanut ihmisen?
Jeesus siis vain selitti väärin sen, miten ihminen pelastuu...?
"Kun Jeesus näki heidän USKONSA, hän sanoi: Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi."
(Luuk.5:20)
"Totisesti: ellette KÄÄNNY ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan."
(Matt.18:3)
"Sillä armosta te olette pelastetut USKON kautta..."
8Ef.2:8-9)
"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaa, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka USKOVAT hänen nimeensä..."
(Joh.1:12)
"Joka USKOO Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
(Joh.3:36)
"...ja että jokainen, JOKA USKOO, TULEE HÄNESSÄ VANHURSKAAKSI..."
(Apt.13:39)
lapsi kuuluu joka tapauksessa jumalalle, oli se sitten kastettu tai ei. un voi kuitenkaan uskoa kenenkään väittävän, että lapsikasteella pelastuu. tarkoittaen siis sitä, että jos lapsena on kastettu, se riittääkin sitten koko loppuelämän ajaksi?! eikö se ollutkaan se elävä suhde jumalaan, joka pelastaa? meillä taitaa olla eri versiot raamatusta.
kerrohan, missä kohtaa raamatussa puhutaan lapsikasteesta?
...minulleko vastasit???
jätät esim. pois lapsia koskevan jakeen, jossa Jeesus sanoo, että myös lasten on otettava vastaan Jumalan valtakunta, eli Pyhä Henki ja siksi myös lapset on kastettava. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu.
Mark.10:14
"Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
Jeesus oli valinnut kansanjoukosta kaikkein pienimmän lapsen uskon esikuvaksi. Tuomas puhuu imeväisistä lapsista ja 5-pv ikäisistä lapsista. Usein lapsia vietiin 8-pv ikäisenä ympärileikattavaksi. Pelastava usko on Jumalan lapselle antama lahja, joka sijaitsee lapsen sydämessä. Ihmisestä itsestään lähtevä ymmärrys on täysin eri asia.
Mar.9
36. "Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä; ja otettuaan sen syliinsä hän sanoi heille:
42. Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen."
Joh.3
5. Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6. Minkä lihasta on syntynyt on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt on henki.
"jumalanpalvelukset", kuten; "ruuat, juomat ja erilaiset pesotkin ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa ainoastaan uuden järjestyksen aikaan asti." (Heb.9:9,10). Kun ihminen on oppinut tuon "uuden järjestyksen", ei hän enää kiistele alkeisvoimiin kuuluvista esikuvista, joissa ei ole itse asiain alemusta.
"Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvista armosta eikä ruuista (eikä kasteista), joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet." (Heb. 13:9).
Eri pesot, pesut ja kasteet olivat tuttuja juutalaisille, joista mainitsemasi Raamatunkohta puhuu ja jotka ne kasteet ja pesot tuli unohtaa, koska parempi kaste "yksi kaste" Ef.4:5 valmistui Golgatan ristillä. Enää ei tarvittu vanhoja kasteita ja pesoja, vaan Jeesuksen asettama yksi kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.(Matt.28:19-20)
Uusi kaste on sisäinen Jumalan tekemä hyvän omantunnon litto. Ei ulkoisen lian eli ulkoisen lihan saastan poistamista.(1.Pt.3:21)
Ks.myös Apt.2:38-39.
Totuus on että pelkkä vesi ei ihmistä pelasta, mutta kun veteen yhdistetään Jumalan sanan niin silloin lapsikasteessa saamme Pyhän Hengen sinetin, että olemme Jumalan omia lapsia. Nämä uudestikastajat eivät näitä asioita ymmärrä, koska heidän opettajatkaan eivät ymmärrä, kuinka sokea voi sokeaa taluttaa...:)