ETTEI VAAN OLISI OLLUT T-34!?
MIKÄ OLI TOISEN MAAILMAN SODAN PARAS PANSSARI!
Vaka Vanha
1003316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 100
Vanhimmat
Ei.
Se on kyllä yksi ehdokas mutta kyseisen tankin paras ase oli massatuotanto. lisäksi Panssarivaunussa ol(toisin kuin yleensä kerrotaan).lukuisia suunnitteluvirheitä, kuten miehistöön liittyvät asiat.
kAiken lisäksi nimetessä "parasta", se riippuu miten "paras" määritellään.
Paras tulos?(tuhotut viholliset:menetetyt omat) tällöin vaunu on jokin saksalaisista(Tiger tai PzIV)
Tärkeys käyttäjälleen? Sherman,T-34,PzIV
Paras paperilla? edelleen kun suljetaan viime hetken protot niin saadaan jokin saksalaisvaunu, taas.
Parasta on mahdoton nimetä.
Paremmuus määritellään liikkuvuuden, tulitehon ja suojauksen ominaisuuksin.
Tällöin paras ww-II aikainen on ollut Panzer -V muotoilultaan ja tykin läpäisyominaisuuksiltaan.
T-34 oli massatuotannon ansiosta, sekä edellä olevin ominaisuuksin mainittuna ja uudella 86 mm tykillä (T-34/86 malli) leveiden telojen sekä dieselimoottorinsa ansiosta parhain pantterin jälkeen.
Molemmat maat, sekä saksa etta neuvostoliitto käyttivat cristien telapyörän jousitus-ratkaisua, joka oli kehitetty jo 30 luvulla, johon perustuivat ensimmäiset neuvostoliiton BT-tankit..
Amerikkalaiset eivät kelpuuttaneet oman maansa keksintöä vielä pitkään aikaan omiin panssareihinsa, eivätkä jenkit osanneet niitä kunnollisia edes rakentaa ennen kun vasta sodan loppupuolella joista ensimmäinen oli M-24 Chaffee..
http://maxim-ex.blogspot.com/2012/06/panssari-tietoutta-asiasta.html
Mainitsemasu T34 malli on muuten T-34/85, ei 86.
"Paremmuus määritellään liikkuvuuden, tulitehon ja suojauksen ominaisuuksin.
Tällöin paras ww-II aikainen on ollut Panzer -V muotoilultaan ja tykin läpäisyominaisuuksiltaan."
Jos liikkuvuudesta yleensä puhut niin sillä alueella Pantteri ottaa takapakkia heikon voimansiirtonsa takia.
"Molemmat maat, sekä saksa etta neuvostoliitto käyttivat cristien telapyörän jousitus-ratkaisua, joka oli kehitetty jo 30 luvulla, johon perustuivat ensimmäiset neuvostoliiton BT-tankit.."
Saksalaiset eivät sitä kovin pitkään käyttäneet. Vain pari epäonnistunutta P-II:n alamallia oli valmistettu kyseiselle jousitukselle ennenkuin saksalaiset dumppasivat christie-jousituksen.
"Amerikkalaiset eivät kelpuuttaneet oman maansa keksintöä vielä pitkään aikaan omiin panssareihinsa, eivätkä jenkit osanneet niitä kunnollisia edes rakentaa ennen kun vasta sodan loppupuolella joista ensimmäinen oli M-24 Chaffee.."
Yhdysvaltalaiset eivät kelpuuttaneet christie-jousitusta käyttöönsä lainkaan ja vain muutamia kokeellisia vaunumalleja oli olemassa ennen sotaa. M24/M26 -sukupolvi ei sekään käyttänyt christietä vaan oli jo siirtynyt vääntövarsi-jousitukseen.
"Tällöin paras ww-II aikainen on ollut Panzer -V "
Niin, jos pääsi koskaan taisteluun saakka. Tankki oli liian painava vaihteistolle ja suurin osa niistä yksinkertaisesti hajosi ennen taistelua.
Lasketaanko tuohon menetettyihin omiin myös itse räjäytetyt polttoainepulan takia?Se kun oli ainakin saksalaisilla panssareilla huomattava tuhoutumisen syy.
Itse ehdotan parhaimmaksi PzKw V Pantheria, ainakin sarjassa tuotettu yli 5000 kpl.
Itse sanoisin että menetyksiin lasketaan vain mikäli panssarivaunu on Vihollisen tuhoama(tahi vioittama jolloin tankki on omien toimesta räjäyttäetty), tai mekaaniset viat, jotka johtuvat tankista itsestään.
Pantheria itsekin veikkaisin. Se ei ikinä päässyt täystuotantoon, koska PzIVn tuotannon lopettaminen ja sen korvaaminen Pantherilla olisi aiheuttanut muutaman kuukauden notkahduksen panssarivaunutuotannossa, johon ei ollut varaa. Ties mihin tuo malli olisi pystynyt jos olisi päässyt päätuotantovaunuksi
Nasuilla meni ihan ryssien toimesta tankkeja 1941. Ei niillä Moskovaa ja vaikka ne olisikin kuluneilla romuilla jotenkin jumalaisesti tuhonneet uunituoreet talveen varustetut Sotkat ja Klimit niin mitäs sitten. Hitler pelasi vaarallisesti 1941 ihan kuten silloin kun luuli että Lontoossa tavataan. Olisiko ne nasut sitten voineet parempia taktiikoita käyttää on toinen kysymys. Eikös sen ajan tankit kuluttaneet poltto-ainetta talvella normaalia enemmän. Nasuilla niitä molempia kun oli rajallisesti.
Olisiko kysymys siitä ettei saksalaisilla osaaminen riittänyt niin meni mönkään. Nyt puhutaan ihmisistä joiden kolme miljoonaisessa Heerissä oli vain yksi hiihtopataljoona ja sekin jossain Suomen ja Norjan perämetsissä ja jotka tekivät neuvostoliittolaisilla sotavankeilla hypotermiakokeita järkeillen että koska nämä oli Siperian kylmiltä aroilta niin kestävyys olisi jotenkin parempaa. Stuka oli myös surkea eikä kunnolla auttanut. Ryssien IL-2 oli mennen tullen merkittävästi vaarallisempi. Paremmilla tankeilla vuonna 1941 jotka olisivat kestäneet kylmää oli Nekkula kaatunut. Aivan varmasti.
se oli kilpikonna
Tiger II oli.
Tiger II oli kuolevan valtakunnan viime hetken epätoivoinen yritys luoda superpanssarivaunu. se ei pääse lähellekkään kärkeä.
Sitä vastaan kehitetty SU-152 oli epätoivoinen yritys.
Ampumatarvikkeen tyyppinä on kartussilaukaus. Neuvostovalmisteiset ampumatarvikkeet voidaan toimittaa yhden täydellisen laukauksen sisältävissä puulaatikoissa. Kranaatin paino on noin 43 kiloa josta räjähdysainetta on noin kuusi kiloa, ja suurimman panoksen ruutimäärä on noin 8 kiloa[2]. Kranaattivalikoimaan kuuluu ainakin sirpalekranaatti, jonka lähtönopeus on noin 650 metriä sekunnissa ja suurin vaikutusetäisyys 50-150 metriä[2]
Kyllä saksan luomukset silti yksykkösissä muut löi, en sitä sanonut...
Kyllä Hitler olisi voittanut sodan, jos olisi tiennyt sellaisesta keksinnöstä kuin lämpömittari. Oli nähnyt sellaisia ikkunoiden pielessä ja luullut niitä hauskoiksi koristeiksi.
Kyllä.
T-34 / 85 oli sodan jälkeen pisimpään aktiivikäytössä.
Esimerkiksi kaikki saksalaiset panssarivaunut hylättiin sodan jälkeen tuotannosta.
Ja tässä syy miksi saksalaiset panssarit, venäläisiä kopioidenkin, olivat paskoja:
"Voimanlähteenä oli 700 hv 23,1-litrainen bensiinikäyttöinen Maybach HL 230 P30 V-12". Tuo ronson-sytytin oli siis Pantterin moottori.
T-34 puolestaan:
"Uuden muotoilun lisäksi vaunussa oli voimakas V-12 diesel ja maastokelpoiset leveät telaketjut, mikä teki siitä erittäin vaarallisen vastustajan, joka ei syttynyt helpolla tuleen."
Kolme hurjan pitkään sotilaallisessa palveluksessa ollutta:
1. "AK-47 on maailman yleisin ampuma-ase. " Vuodesta 1949 lähtien käytössä.
2. "Boeing B-52 Stratofortress on Yhdysvaltain ilmavoimien vuodesta 1955 alkaen käyttämä pitkänmatkan raskas pommikone. Koneita on rakennettu 744, joista 84 on vielä käytössä."
3. T-34: " Pohjois-Korea ilmeisesti käyttää vaunua edelleen. T-34 on toisen maailmansodan, ja samalla myös kaikkien aikojen eniten valmistettu panssarivaunu, sitä on myös pidetty toisen maailmansodan parhaana panssarivaunu-yhdistelmänä ominaisuuksien ja mahdollisimman suurien tuotantolukujen välillä."
T34 pitkä palvelusaika johtui yksin kommunismista. se oli ennen.v.1949 jo hyvin vanhentunut,.kelpasi vain jalkaväen tueksi. Kommarit sitten lätkäsivät sen vuosikymmeniksi reserviin.
Saksan vaunutuotanto lakkautettiin koska saksa lakkasi olemasta.
Ranska käytti Panthereja pitkään kunnes Sai omia vaunuja tarpeeksi.
T34 oli tehty huonoisiin olosuhteisiin. Panther ei.
Ja T34 ei ollut taistelussa sodan jälkipuoliskolla yhtään niin vaikea vastus kuin annetaan olettaa. sen ainoa ase oli määrä.
T34 ei parhaimmaksi yllä mutta Merkittävimmäksi kylläkin
Lisäksi Saksan panssarivaunujen suunnittelua söi Armoton kiire, koska sodanjohto(=hitler) halusi vaunut heti, ja panssarivaunuja piti saada rintamalle mahdollisimman paljon. Siksi ne kärsivät suurista suunnitteluvirheistä, joita ei kaikkia ehditty korjata edes sodan lopussa. Sama koski lentokoneita, kuten Me210:tä.
Samoin NLn ollessa heikoimmillaan rintamalle suollettiin paljonkin kelvottomia(LaGG hävittäjät) ja maanantaiversioita (T34 oli hyvin puutteellinen sen tullessa ensin rintamalle. vaunun kapteenin piti toimia tähtääjänä, ampujana sekä radistina. panssari oli huonolaatuista ja viimeistely oli jäänyt kesken). Sotatilanteen rauhoituttua ja aloitteen vaihduttua Myös NLn epätoivo lakkasi ja kaluston laatuun alettiin jälleen panostaa
Merkittävin panssarivaunu on paras panssarivaunu.
Kyllähän neukutkin olisivat voineet tehdä parituhatta erittäin hyvää panssarivaunua kaikilla herkuilla. Nyt he tekivät 30 000 T-34:ää ja 30 000 T34/85:sta ja voittivat sodan.
Saksalaisten 88 millinen, alkuperältään IT-tykki, on rummutettu sodan parhaaksi panssarintuhoajaksi. Kuitenkin sekin vaipui sodan jälkeen unholaan eikä sitä kopioitu tuotantoon ei itään eikä länteen.
Hölmö, miksi olisi kopioitu?? Ei ollut tarvetta koska oli omatkinn, teholtaan vastaavat tykit, vaikka olivatkin isompikaliiperisia
Olivat edellävijöitä Banzerwaageneissa.
http://www.pkymasehist.fi/onteloammus.html
Pienikaliperisia ammuksia mahtuu tankkiin enemmän.
Tosiasiassa 75:n mm:n ammukset omasivat sodan loppuvaiheessa saman läpäisykyvyn kuin sakujen 88 mm:kin.
Niin mahtuu. mutta taistelussa yleensä jo ensimmäinen tusina, tai ensimmäinen laukaus ratkaisee.
Paremmasta optiikastaan jas koulutuksestaan johtuen, saksalainen vaunu osui yleensä ensimmäillä laukauksellaan. Kokenut venäläinen puolestaan osui jopa toisella laukauksella, kokematon kolmannella (jos sitä yleensä koskaan oli tilaisuus ampua).
Pantherin 75mm oli läpäisykyvyssä Tiikerin 88mm parempi, kyllä. Mutta Mm.kuningastiikerin käyttämän pitkäputken läpäisykykyyn ei yksikään sitä pienempikaliiperisempi tykki tavanomaisella ammuksella kyennyt vottamaan.
Kyllähän maastoutunut ja naamioitu IS-2 on ampunut kolme Tiger-2:sta ja kolmella laukauksella.
Puolustajalla on etu koska voi olla maastossa paikallaan vain tykkitorni maan pinnalla.
Dokumenttia pöytään. IS-2 tulinooeus oli niin armottoman hidas että epäilen tapahtunutta
Battlefield.ru
ja sieltä lukemaan venäläisten panssarimosurien muistelmia.
Jostain syystä viimeksi ei englannikielinen laitos toiminut muuta kuin pääsivun osalta mutta kun käyttää googlen kääntäjää niin se auttaa
http://www.battlefield.ru/
Raskas konekivääri M2 Browning taitaa olla nykyisellään vanhin aseveteraani, joka on vielä täyspäiväisessä ja erittäin laajassa aktiivikäytössä. Aseella on ikää jo melkein 100 vuotta, eikä se ole vanhentunut lainkaan!!
Colt 1911 taitaa olla paro vuotta vanhenpi kuin Browning
Onko M1911 ollut ja onko yhä yhtä laajassa käytössä kuin M2? No ei ole. Eli mikäs oli tuonkin älynväläyksen pointti?
Colt on käytössä käytännössä kaikkialla. maailman yleisin pistooli
Palvelusaseissa .45 ei ole koskaan ollut yleisin kaliberi. Maailmanlaajuisesti 9mm ja 7.65mm on ollut ne yleisimmät. .45 löytyy nykyisellään vain kehitysmaista, sitä ei käytä enää edes USA ihan harvoja pieniä poikkeuksia lukuunottamatta (erikoisjoukot).
M2 taasen on ollut ja on vieläkin erittäin yleinen lentokone- , laiva- , ilmatorjunta- ja ajoneuvoase. Pointti sanalla VIELÄKIN.
Eh, colt goverment/1911/1911A1 on yhä käytössä USAn poliisivoimilla ja monella, monella muulla maalla käytössä. Lisäksi erityisesti siviileillä ase on hyvin suosittu.
Vertaa FN Hi-Poweriin ja TT Tokareviin ja mieti uudestaan.
45 oli ja pysyy marginaalikaliberina palvelusaseissa. Sitä ei käyttäneet suuressa mittakaavassa myöskään USA:n poliisivoimat, joilla ykkösvaihtareina ennen 9mm ja .40SW aikakautta oli .38 ja .357-reukut.
"Sitä ei käyttäneet suuressa mittakaavassa myöskään USA:n poliisivoimat, joilla ykkösvaihtareina ennen 9mm ja .40SW aikakautta oli .38 ja .357-reukut"
Jos muistan oikein niin muutamissa USA :n osavaltiossa olisi vielä eri poliisilaitoksillaan käytössä 10 mm Auto. Eikös nelikymppinen SW ole itseasiassa tehty em patruunaa lyhentämällä, näin muistelen.
Aika topakka tälli kieltämättä tuo 10 mm Auto.
"Kyllähän maastoutunut ja naamioitu IS-2 on ampunut kolme Tiger-2:sta ja kolmella laukauksella.
Puolustajalla on etu koska voi olla maastossa paikallaan vain tykkitorni maan pinnalla."
Unohdat, että sodan lopussa oli neukkujen osa hyökätä ja sakujen puolustaa?
Saksalaisten doktriini edellytti panssariyksiköiltä aina aktiivista vastahyökkäystoimintaa - mikä sinänsä on ihan loogista, koska kyseessä ovat kuitenkin suuren liikkuvuuden omaavat yksiköt.
Aseen ratkaisi miten hyvin se kesti olosuhteita ja kuinka paljon sitä oli. Kukaan ei odota sinun tätä ymmärtävän. Saksalaisilla kun tuntui nuo tankit poksahtelevan niin kuumassa kuin kylmässä ainakin mikäli uskomme italialaisia ja venäläisiä.
Saksalaiset panssarivaunut suunniteltiin niihin oloihin mitä ne keski-euroopassa olivat. v.1944 iski materiaalipula joka sitten söi oman osansa. Tankeissa käytetyt moottorit olivat kaupallisten tehtaiden suunnittelemia, jolloin ne eivät olleet tarkoitettu lätkäistäväksi afrikan aavikoille tai Venäjän supertalviin
Eikai niitä kaupunkiajeluun suunniteltu. Eikös ne juttuneet soihinkin kiinni Venäjällä. Sitä en tiedä mikä täällä oli tilanne. Mannerheim oli toisaalta viisas vedotessaan aina hankalaan maastoon minkä avulla vältettiin syvempi yhteistyö saksalaisten kanssa Leningradin suhteen. Toki ryssilläkin oli näitä tilanteita. Varsinkin vuonna 1941 tuo trollin kerskuma tankki oli varsin viallinen eikä sitä ollut kuin 2000. Täytyy myös muistaa että ryssille tuli talvella Siperiasta uuni tuoreita tankkeja kun saksalaiset soti suhteellisen kuluneilla ja muutenkin huonommilla vekottimilla.
Saksan ja Ranskan maasto ja tieverkosto ovat hyvin erilaiset verrattuna.NLloon
On tokkiisa mutta kyllähän Aatu Mein Kampfissa hahmotteli jo elintilan hakemisen Idästä. Versailles oli tietysti aluksi olennaisempi ja sitä varten piti kaikki suunnitella.
Idän sodan alkuvaiheessa sekä Klim että T-34 olivat täysin ylivoimaisia Pz III ja IV :iin verrattuna.
On järjetöntä lähteä sotaan ottamatta huomioon olosuhteita.
Tyhmiä nuo saksalaiset.
NL ei ottanut selville edes suomen karttaa ennen talvisotaa. Sään aliarviointia on aina tapahtunut, mm.tyynellämerellä USAlle, sakut eivät olleet pätkääkään muita tyhmempiä
Ehkä se ei heistä ollut niin järjetöntä jos Ranska kaatui niin äkkiä. Olihan se ollut Lännessä päävihollinen edellisessä ottelussa.
Olikai Joen porukalla sukset vaikka ei myssyjä. No ei ne kyllä mitään nerojakaan olleet jos jopa tohtoriukkojen mielestä asuinpaikka ratkaisi sitokyvyn kylmyydelle.
Vai oli puna-armeijalla pelkästään kompassi käytettävänä.
Moskovan edustalla tapahtuneet taistelut kertovat sen että Wehrmachtin koneisto yski pahasti ja pelkästään johtuen tyhmyydestä.
Jeps, sotilaiden kartat olivat tasaisen harmaita Suomen puolelta
Jostain syystä hieman epäilyttää nuo sinun "tietosi".
Olikos se "paraatimarssi suomeen" tai vastaava, missä on koottu neukkusotilaitten kokemuksia suomen talvisodasta. sieltä muistaakseni löysin
"Mannerheim oli toisaalta viisas vedotessaan aina hankalaan maastoon minkä avulla vältettiin syvempi yhteistyö saksalaisten kanssa Leningradin suhteen. "
Olen aina ihmetellyt tätä jattelutapaa, jossa on järkeä VAIN silloin, kun tiedetään sodan lopputulos. Jos sotaan lähtee mukaan ja tähtää alunpitäen hopeasijaan niin onhan se erikoista. Silloin pitää jättää sotimatta. Sodassa pitää sotaa voittaakseen ja Suomen menestys riippui käytännössä Saksan sotamenestyksestä.
Venäläiset haaveilivat Sturmin kopioimisesta.
http://www.lonesentry.com/ordnance/tag/75mm
Nasut haaveilivat että olisi tankit olleet kovempia Moskovassa vuonna 1941 ja Afrikassa seuraavana vuonna.
Nämä pärjäisivät tämän päivän itätankeille.
By early 1943 a decision was made to install a 128 mm gun on a Panther or Tiger I chassis as a heavy assault gun.
http://www.youtube.com/watch?v=26cSk60Aj3Y&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=2nv2uhTIPGc&feature=related
Parhaat toisen maailmansodan panssarit olivat neuvostoliittolaisia.
T-34, IS-2 ja ISU-152.
Olivat maastokelpoisia, yksinkertaisia, helposti huollettavia ja varma toimisia.
Saksalaiset panssarit kuten Tiger I, Panther ja King Tiger olivat monimutkaisia, vioille alttiita ja raskaita bensarohmuja.
Sotkassa oli omat ongelmansa vuonna 1941. Loput tuli kun sota oli jo ratkaistu. Saksalaiset panssarit kyllä toimi erinomaisesti keskieurooppalaisessa säässä mitä nyt sillä sitten tarkoitetaankin.
Myös vaihteiston käyttäminen oli niin hankalaa että Klimin vakiovarusteisiin kuului leka.
ISU-152 ei ole panssarivaunu.
T-34 oli v.1942 lähtien vain määränsä vuoksi erinomainen.
IS-2 oli laiska paskaläjä ja kalliskin vielä. Ammuksia mahtui vain kourallinen ja tulinopeus oli perkeleen hidas.
Tiger I ei ollut alun perinkään tarkoitettu sarjatuotantoon vaan itsenäisten panssaripataljoonien käyttöön, samoin Königstiger.
Panther oli itse asiassa jopa PzIVtä yksinkertaisempi.
Pantherin toimintasäde oli vain 9km T-34:ä pienempi, senkin valehtelija. ei rohmunnut bensaa.
Lisäksi on otettava huomioon olosuhteet.
Niih. Eihän tuo Klimi ollut mikään Neuvostoliiton ykkösnyrkki edes loppuvuosina. Taisivat Sotkastakin ymmärtää että saksalaisten aseiden parantuessa laatu korvasi määrän. IS-tankki ei osaa arvostaa koska se tuli liian myöhään. Sodassa helposti merkittävissä taisteluissa vaikuttanut kalusto saavuttaa romanttisen hohteen. Molotovi meillä ja Sotka itänaapurissa. Saksalaisilla kai lähinnä pihtitaktiikat ja salamasota sekä SS.
Speer jos olisi ollut liittoutuneilla varustamisesta vastaava ministeri olisivat voittaneet jo 1943. Määrä raaka-aineissa, ukoissa ja kalustossahan sen sodan ratkaisi.
Jos speer olisi ottanut ohjat jo 1934 Olisi saksa painellut uralille asti
Sota ratkesi viisailla liittoutumisilla. Tässä asiassa Hitler oli pelle.
liitto NL:n kanssa ollutkaan viisas?
Silläkin oli vaikutuksensa.mutta päävastuun saksan tappiosta kantaa hitler päähänpistoillaan
Sodan lopputulos ja Hitlerin itsemurha Berliinissä kertoo ettei ollut.
Oli liitosta riippumaton asia tuo
Tarkoitat siis Hitlerin ja Eva Braunin liittoa sodan viimeisinä päivinä. Joo. Sillä ei ollut lopputuloksen kannalta merkitystä.
Mikään ei tainnut riittää Tiger II:lle, mutta tästä se homma lähti kehittymään.
http://farm7.static.flickr.com/6053/6303035925_c4b8ae042c.jpg
Elefantiksi Führerin käskyillä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Elefant
Oli.
Samaten sen liiton rikkominen oli kohtalokasta.
Hold on your noses.
http://www.youtube.com/watch?v=5CbcB-LOJQQ&feature=fvwrel
http://www.youtube.com/watch?v=Z_vuHW3vDrM&feature=relmfu
Löytyy myös MB 517 V12 diesel.
Vickers Valentinella.
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/02/Valentine_tank_Mk3_desert.jpg
t 28 oli paras suomi pojat särki niitä lasipullolla
T 26 vei vähemmän bensiiniä ja niillä vallattiin itä-karjala.
Panther Ausf. G
3. Maailmansota ratkaistaan Kansainvälisessä Asenäyttelyssä! Kaikki valtiot tuovat sinne kalustonsa ja sotilaansa. Tyylikkäin sota-asu on tärkeimpiä kriteereitä voittajaa valittaessa, (Suomesta tuomaristoon on kutsuttu Uotinen) samoin panssarivaunujen musiikin toiston laatu. Videota katsellaan panssareissa ja "Tuntemattoman" on näyttävä kolmiulotteisena. 3. Maailmansota päättyy voittajan julistamisen jälkeen ilotulitukseen, jossa edellämainitut vehkeet räjäytetään tuusan nuuskaksi.
On teilläkin jutut.
Neuvostoliitton konesuunnitelijat olivat stalinin vankileireillä, Yakolev lukuunottamatta. LaGG on siitä hyvä esimerkki:
Ensin oli LaGG 1-3 tyypit, sitten tuli LaG-5 josta pudotettiin toinen G pois.
Syntyi LaG-5. Taas putosi G pois.
Syntyi La-7-9-11 jne.
Koneiden malli oli aina lähes sama ( Lagg, Mig, Yak) ja näiden malli tuli amerikkalaisesta A36A Apache rynnäkkökoneesta, jonka jenkit tekivät Brittien tilauksesta Brittien käyttöön.
Britit antoivat sille myöhemmin Mustang nimen.
Panssareissa saksa oli aina alivoimainen jokapuolella neuvostoliittoa ja ranskaa.
Ranska oli toiseksi suurin panssarien käyttäjä ja valmistaja ww-II alkaessa.
Saksan pääasiallisin panssari oli pkw-III ja sen rinnakkaismalli pkw-IV.
Pantteri oli paras tulivoimaltaan ja muotoilultaan. Saksan teollisuuden pullonkaula oli rulla laakerit, joiden puute ajoi kehittämään ns rynnäkkötykkejä.
Tässä olis eräs juttuvinkki jos kiinnostaa:
http://maxim-ex.blogspot.fi/2011/03/suomen-ilmavoimien-historiaa-ja-taivaan.html
Tässä toinen panssareista:
http://maxim-ex.blogspot.com/2012/06/panssari-tietoutta-asiasta.html
Tässä toinen panssareihin liittyvä:
http://maxim-ex.blogspot.com/2011/12/itsenaisyyspaiva-saksa-suomi-1944-osa-i.html
Neuvostoliitto aloitti kehittämisen panssarien saamiseksi "nykytasolle" ja Saksa kehitti niin panssari asettaan kuin lentoasettaan neuvostoliitossa, ennen kuin hitler vastoin versaillesin ww-I rauhansopimusta, julkisesti siirsi kaiken tuotannon valmistuksen kotimaahan englantia ja ranskaa uhmaten.
Neuvostoliitto kehitti ensimmäisen kunnollisen dieselmoottorin panssariin.
Moottori perustui Liberty lentokoneen moottoriin, josta neuvostoliitossa kehitettiin diesel versio, alumiini kansilla ja yläpuolisilla nokka akselailla varustettu kone.
Tämä moottori oli ns sivulohko, jossa kuutosen kylkeen oli tehty lisä-sivulohko.
Kone ei sietänyt kovia kieroksia max 1700 jonka ylitystä ei suositeltu sivulohkon aiheuttaman resonanssin takia.
Tämän koneen aikaisemmmat versiot olivat käytssä jo T-28 ja joissakin muissa versioissa, mutta T-34 tämän koneen oljypumput, laturi ja öljutila siirrettiin koneen alta pois ja saatiin panssarin rakenne n 35 cm matalammaksi.
Neuvostoliitto otti käyttöön ensimmäisenä amerikkaisen Cristien kehittämän jousituksen, joak salti liikkumisen kovassa vaudissa myös maastossa, taaten telapyörille pitkän (n. 50 cm) jouston, kohdituvaan pisterasitukseen nähden.
Tämä takasi T-34 hyvän liikkuvuuden, cletracin vetokytkimiin yhdistettynä.
Yhdysvaltain antama taloudellinen ja tekninen apu, jota usa antoi neuvostoliitolle 1920 luvulta alkaen aina 1945 vuoteen asti, jolloin kylmä sota alkoi.
Kysymys on samaa sarjaa kuin oliko lattarauta parempi siperiian kuin Fiat 124.
Polski Fiat on Fiat 125...
Oli kyllä: Riittävän yksinkertainen ja edullinen massatuotettavaksi, viistot pinnat joilla säästyi panssariterästä ja leveät telaketjut jotka mahdollistivat yllätysmanöövereja suoalueiden läpi ja etenemisen kelirikossa.
Ei ollut. Johtaja toimi radistina ja ampujana, sisätilat ahtaat, huonosti viimeistelty, ainakin alkuvaiheessa
Käyttötarkoitukseensa paras. Esim Kurskin taistelussa jouduttiin vikojen takia hylkäämään suurin osa kauan odotetuista Panthereista, Tiikerit eivät oikein täysimittaiseen operatiiviseen käyttöön päässeet koskaan. Paperilla hyviä laitteita, mutta niillä hävittiin sota.
Panther kärsi lastentaudeista, mikö johtui kiirehtimisestä, koska Hiller halusi ne Kurskiin.
Tiikerin ei koskaan ollut tarkoituskaan olla suursarjatuotannon vaunu, vaan itsenäisten Panssaripataljoonien käyttöön tarkoitettu
Niin. Panssari voi olla tarkoitettuun käyttötarkoitukseen vaikka kuinka hyvä, mutta jos käyttötarkoitus ei vastaa tarpeita, niin onko se silloin hyvä?
Voiko esimerkiksi sodan parasta amfibiovaunua sanoa sodan parhaaksi jos sillä ei päästy tekemään ainuttakaan maihinnousua?
Kukaan ei ole tiikeriä parhaaksi väittänyt, pääasiassa huoltovaikeuksien ja kalliin tuotannon takia. se kuitenkin oli erinomainen vaunu.
Juttuvinkki asiasta kiinnostuneille, joita on lisää vielätämän keskustelun lopussa.
http://maxim-ex.blogspot.com/2012/06/jatkoaneuvostoliiton-kannaksen.html
Renault. Renault-panssareissa ei ollut vikaa vaan Ranskan armeija kertakaikkiaan yllätettiin.
aikaaan heinäkuussa 1943 pantteri oli vielä erittäin keskeneräinen. Vuonna 1944-45 siitä saatiin suurimmat viat poistettua. Keskiraskaana (raskaana) tankkina se oli yksi parhaimmista. Unohtamatta tietenkään JagdPantheria , joka tosin oli lähinnä erinomainen rynnäkkötykki.
"Unohtamatta tietenkään JagdPantheria , joka tosin oli lähinnä erinomainen rynnäkkötykki."
Se oli panssarintorjuntavaunu.
"Vuonna 1944-45 siitä saatiin suurimmat viat poistettua."
Paitsi jos lasket sen keskeisimmän eli heikon voimansiirron, jota ei oikeastaan koskaan korjattu.
"Unohtamatta tietenkään JagdPantheria , joka tosin oli lähinnä erinomainen rynnäkkötykki."
Jpantterin erinomaisuutta vaivasi se sama vika, koska pohjana oli samainen vaunurunko.
>>Paitsi jos lasket sen keskeisimmän eli heikon voimansiirron, jota ei oikeastaan koskaan korjattu.<<
Voimansiirron viat johtui suurimmaksi osaksi liian tarkasta mitoituksesta ja kun teräslaadut heikkeni sodan loppua kohti (seosaineiden puutteen takia) ja vaunujen painoja kasvatettiin panssarointia lisäämällä, niin johan se Ovlar-laatikko alkoi poikimaan useammin ja useammin. Ja olihan se differentiaaliohjausjärjestelmä kenties turhankin hieno.
se oli panssarintorjuntavaunu, tuli tuossa vähän hätäisesti kirjoitettua. Kyllähän tuon voi sekoittaa rynnäkkötykkiin vrt. StuG.
korjata oma viesti. Siis asiasta tietämätön voi sekoittaa JagdPantherin StuG:iin. Kaikinpuolin erinomainen vaunu, valitettavasti tehtiin liian vähän.
Juu ei ollut T-34 vaan saksalainen PanzerIV joka oli käytössä koko sodan ajan ja pystyi tuhoamaan pääosan vihollisen vaunuista koko sen ajan. Ainoastaan brittien Matilda MkII ja myöhäiset raskaat neukkutankit olivat hankalia vastustajia.
Paras oli Tiger. Se oli täysin ylivoimainen rintamalla vihollispanssareihin verrattuna.
T-34 oli vanhentunut jo toisen maailmansodan aikana. Neukku teki niitä paljon, kun ei muutakaan osannut.
"Paras oli Tiger. Se oli täysin ylivoimainen rintamalla vihollispanssareihin verrattuna."
Samoilla kriteereillä KV-1 nousisi rinnalle ja miksi ei myös B1. Nekin täysin ylivoimaisia vastassa oleviin vihollispanssareihin nähden ;)
"T-34 oli vanhentunut jo toisen maailmansodan aikana."
No, niin oli Tiikerikin, samoin P-IV ja Sherman. Kaikissa niistä alkoi näkyä konseptin ikä jo viimeistään 43-44., mutta se ei ollut välitön syy heittää niitä pois varsinkaan taistelutoimien vielä kestäessä.
1945 oli lännessä useita prototyyppejä, mitkä muistuttivat jo enemmän amfibioautoa kuin sotkaa.