Kummius ei kannata

Olen suostunut elämäni aikana kolmen lapsen kastekummiksi. Heistä kaksi ovat olleet katolilaisia ja yksi luterilainen. Kaikkien kolmen kohdalla olen katunut päätöstäni. Kukaan heistä ei sentään ollut sukua minulle.

Melko pian jo itse kasteen yhteydessä minulle valkeni, että minulta odotettiin pelkästään mahdollisimman arvokkaita lahjoja vähintään kaksi kertaa vuodessa eli jouluna ja lapsen syntymäpäivänä. Nämä olivatkin ainoat juhlat, joiden edellä minuun otettiin perheiden taholta yhteyttä. Kun suhteemme oli tällä tasolla, se jäi myös heikoksi ja lopulta kuihtui pois. Kummilapsiani en ole nähnyt vuosikausiin, heistä viimeisimmän ehkä 15 vuotta sitten.

Minulla ei ole ollut koskaan mitään mahdollisuutta puuttua lasten uskonnolliseen kasvatukseen saatikka varmistaa sitä. En ole edes varma siitä ovatko katolilaiset kummilapseni enää katolilaisia. Heistä toisen vanhempien suhde kirkkoon oli hyvin ongelmallinen ja kriittinen.

Hyvät ihmiset, älkää koskaan suostuko kummeiksi. Se ei anna mitään ja saatte siitä pelkästään huonon omantunnon.
33308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Mitä kummin pitäisi saada kummiudesta?

Äänestä
  • Kummilla pitäisi olla ainakin jonkinlainen mahdollisuus vastata kummilapsensa tai -lastensa uskonnollisesta ja moraalisesta kasvatuksesta. Jos ja kun sitä ei ole, kummille jää huono omatunto täyttämättömästä tehtävästä.

    Minusta kummilasteni vanhemmat toimivat tässä suhteessa törkeästi minua kohtaan. Minulle ei ole ilmoitettu edes ensikommuuniosta tai vahvistuksesta (tai luterilaisen kohdalla: ripille pääsystä), jos sellaisia on edes vietetty.

    Pidän hyvänä Marialaisen mainitsemaa käytäntöä, että kummeiksi pyydetään vain sukulaisia. Katolisessa kirkossa vain vanhemmat eivät voi olla kummeja, joten mitään esteitä sille ei pitäisi olla.

    Älkää suostuko muiden kummeiksi.

    Äänestä

Mietin ap:n kirjoitusta lukiessani, että en itse olisi ihan noin happamasti kirjoittanut, vaikka paljon samaa ajatuksissani onkin. Toki provosoiva aloituspuheenvuoro on usein ihan tehokas.

Mitä kummin sitten pitäisi saada, tai mitä kummin pitäisi saada nimenomaan kummiudesta?

Minusta kummin olisi hyvä saada "kummiuskokemuksia". Näitä kokemuksia voi varmasti saada monellakin tavalla - jos voi. Mielestäni niitä syntyy ennen kaikkea yhteydenpidon kautta. Tavataan, vieraillaan, vietetään aikaa yhdessä tai lähetellään postia ja vaikka soitellaan. Jos ajatellaan, kuten kai pitäisi ajatella, että kummin tehtävänä on tukea lapsen uskonnollista kasvatusta, niin uskonnollisten asioiden soisi liittyvän jotenkin lapsen ja kummin yhteydenpitoon. Olisi hienoa, jos kummi voisi joskus tavata kummilastaan kirkossa ja seurakunnan tapahtumissa.

Minulle eräs kummi tilasi aikoinaan uskonnollista lehteä ja sain heiltä myös uskonnollisia lahjoja (kirjoja, pelejä yms). Jälkikäteen minua on harmittanut, etteivät vanhempani patistaneet minua yhteydenpitoon. Ollessani alle kymmenvuotias, lähetimme (eli vanhemmat lähettivät ja minä katsoin vierestä) vuosittain kummille koulukuvani ja kuulumisia muutaman kerran vuodessa kirjeen muodossa, vaikka toki tapasimmekin aina välillä. Tämä tapa kuitenkin kuihtui pois viimeistään murrosiässä ja ehkä sitä ennenkin. Omiin kummilapsiini olen yrittänyt pitää yhteyttä tapaamisten lisäksi postitse ja puhelimitse, koska emme tapaa kovin usein. Hyvin harvoin olen saanut tietoa edes siitä, onko kirjeeni/pikkupakettini mennyt perille :-(

Äänestä
  • "Minusta kummin olisi hyvä saada "kummiuskokemuksia". Näitä kokemuksia voi varmasti saada monellakin tavalla - jos voi. Mielestäni niitä syntyy ennen kaikkea yhteydenpidon kautta. Tavataan, vieraillaan, vietetään aikaa yhdessä tai lähetellään postia ja vaikka soitellaan."

    Tämä ei ole sitä mitä katolinen kirkko edellyttää kummeilta. Kummin tehtävänä on vastata nimenomaan lapsen uskonnollisesta kasvatuksesta - ja tarpeen vaatiessa ojentaa vanhempia kovastikin sen takia. Vanhempien pitääkin antaa kummille mahdollisuus toimia tässä suhteessa.

    "Minulle eräs kummi tilasi aikoinaan uskonnollista lehteä ja sain heiltä myös uskonnollisia lahjoja (kirjoja, pelejä yms)."

    Minusta tämä on taas sitä materialismia, josta aloituskirjoituksessa kerrotiiin.

    Äänestä

  • Marialainen kirjoitti:

    "Minusta kummin olisi hyvä saada "kummiuskokemuksia". Näitä kokemuksia voi varmasti saada monellakin tavalla - jos voi. Mielestäni niitä syntyy ennen kaikkea yhteydenpidon kautta. Tavataan, vieraillaan, vietetään aikaa yhdessä tai lähetellään postia ja vaikka soitellaan."

    Tämä ei ole sitä mitä katolinen kirkko edellyttää kummeilta. Kummin tehtävänä on vastata nimenomaan lapsen uskonnollisesta kasvatuksesta - ja tarpeen vaatiessa ojentaa vanhempia kovastikin sen takia. Vanhempien pitääkin antaa kummille mahdollisuus toimia tässä suhteessa.

    "Minulle eräs kummi tilasi aikoinaan uskonnollista lehteä ja sain heiltä myös uskonnollisia lahjoja (kirjoja, pelejä yms)."

    Minusta tämä on taas sitä materialismia, josta aloituskirjoituksessa kerrotiiin.

    "Kummin tehtävänä on vastata nimenomaan lapsen uskonnollisesta kasvatuksesta - ja tarpeen vaatiessa ojentaa vanhempia kovastikin sen takia. Vanhempien pitääkin antaa kummille mahdollisuus toimia tässä suhteessa."

    Minä taas ajattelen, että yhteydenpidon kautta lapsella on (toivottavasti) mahdollisuus tuntea kristitty katolilainen aikuinen ja saada esimerkki kristittynä elämisestä. Yhteydenpidon kautta mahdollistuu myös keskusteleminen. Lapset ja nuoretkin kun ovat melko toiminnallisia ja parhaat keskustelut saatetaan käydä puuhaamisen tai vaikka metsäretken aikana eikä niinkään vastakkain istuttaessa.

    "Minusta tämä on taas sitä materialismia, josta aloituskirjoituksessa kerrotiiin."

    Kannatan ehdottomasti mieluummin epämateriaalista kummiutta, kuten tuo yhteydenpito tuossa yllä esimerkkinä, mutta jos välimatkat ovat pitkiä yhteydenpito voi olla epäsäännöllistä ja/tai harvaa. Ei materian tarvitse olla aina niin kovin kallista ja uskonnollista materiaalia saa myös ilmaiseksi tai itse tekemällä. En ole harrastanut arvokkaiden lahjojen antamista kummilapsilleni, mutta toki jos laskisin esim. lähettämieni korttien hinnat ja postimaksut, niin tulisihan siitä jonkinlainen lasku.

    Äänestä

Meidän suvussamme on tapana, että kummit ovat AINA sukulaisia - joskin usein kaukaisia sellaisia. Sukulaisuus yhdistää eikä katkea. Samalla suhde kaukaisiin sukulaisiin pysyy kummiuden ansiosta läheisempänä.

En suosittele minkään nuoruudenystävien kutsumista kummeiksi. Sellaiset ystävyydet kun päättyvät helposti vaikkapa jo siihen, että perhe muuttaakin toiselle paikkakunnalle.

Olen samaa mieltä siitä, että monien odotukset kummia kohtaan ovat pelkästään materialistisia. On ikävää, että sellainen ei-katolinen henki on päässyt kirkkoomme.

Äänestä

Kummius ei ole helppo asia silloin, jos tulee ajankohtaiseksi kummiuden ytimeen kuuluva uskonnollisen kasvatuksen varmistaminen. Jos vanhemmat elävät ja ovat sitä vastaan, ei kummilla juuri mahdollisuuksia ole. Ikävää, että sinulle kävi näin, viisastenkiveä minulla ei siihen ole.

Olen itse nähnyt myönteisiä esimerkkejä kummiudesta. Huonotkaan kokemukset eivät niitä tai kummiuden tarkoitusta kumoa.

P.S. Trollimme yrittää tämän keskustelun myötä taas paluuta, kuten oli odotettavissa. Pidetään silmät auki.

Äänestä
  • Mitä oikein tarkoitat tuolla trollilla? Mielestäni kaikki viestit täällä ovat olleet ihan asiallisuuden puitteissa.

    Äänestä

  • Pettynyt kummi kirjoitti:

    Mitä oikein tarkoitat tuolla trollilla? Mielestäni kaikki viestit täällä ovat olleet ihan asiallisuuden puitteissa.

    En ole edellinen kirjoittaja, mutta jos asiat on niin kuin arvelen niiden olevan niin en yhtään ihmettele, että kummilasten vanhemmat eivät halunneet olla yhteydessä sinuun. Ja ymmärrän hyvin Myös marialaisen kommentin.

    Sanoisin sinulle, että älä väärinkäytä sinulle uskottua tietoa.

    Äänestä

  • Pettynyt kummi kirjoitti:

    Mitä oikein tarkoitat tuolla trollilla? Mielestäni kaikki viestit täällä ovat olleet ihan asiallisuuden puitteissa.

    Tarkoitan sitä huomiota, että muutama viikko takaperin palstan agressiivisiksi ja konservatiivisiksi tunnetut nimimerkit ja heidän tukijansa, eli lähinnä L.-M., Konservatiivinen Sielu, Patakonservatiivi, Henrikiläinen ja Marialainen katosivat kaikki yhtä aikaa, samoin muutama "vasta kääntynyttä" nimimerkkiä, joiden tarkoitus lienee ollut kertoa tämän kirjoittajan nauttimasta laajasta tuestä. Jokin aika sitten L.-M. ja Marialainen sekä muistaakseni Patakonservatiivi palasivat käsi kädessä.

    Jo vuosia heidän oli arveltu olevan yhden ja saman henkilön käsialaa, ja nyt arvelut varmistuivat. Samalla ex-Marialainen kertoi havaintonsa vuosien varrelta. Niiden mukaan Konservatiivisen Sielun ja L.-M.;n roolit ja kirjoitustapa vaihtuivat täysin keskenään melko lyhyen ajan kuluessa, ilmeisesti näitä nimimerkkejä tehtailleen kirjoittajan kirjanpitovirheen vuoksi.

    Tämän kirjoittajan avaukset ovat olleet vihamielisiä ja halveksivia, ilmeisesti tarkoituksella. Onko kysymys ollut pelkästään henkilökohtaisesta huvittelusta vai onko kirjoittajalla ollut jotain rakentavaa sanottavaakin, on jäänyt epäselväksi. Tämäntyylistä nettifoorumien manipulointi on perinteisesti sanottu trollaamiseksi.

    Kirjoittaja on ajoittain pyrkinyt tuomaan luomiaan nimimerkkejä takaisin, ja luultavasti pyrkii myös luomaan uusia tukinimimerkkejä. Sen tähden on syytä pitää tapahtumien kulku mielessä ja kaikkien tiedossa. Uudetkin tukinimimerkit tunnistaa melko helposti agressiivisesta tai muuten loukkaavasta sävystä.

    Äänestä

  • Myös marialainen kirjoitti:

    Vaikka kuinka jankuttaisit samaa jonninjoutavaa, silti:

    a) minulla on ja on aina ollut tämä yksi ja sama nimimerkki
    b) en ole täällä kirjoitellut, koska kiinnostavia keskustelunaiheita ei ole ollut
    c) en ole siis häipynyt mihinkään
    d) kirjoituksiani on yleisesti pidetty asiallisina ja asiantuntevina.

    Jos et tätä usko, sitten sinun alkaa olla syytä kääntyä ammattiauttajien puoleen.

    Äänestä

  • L.-M. kirjoitti:

    Kiitos, että saan sielusi.

    Miksi toistat noita samoja - monta kertaa vääriksi osoitettuja - teorioitasi jokaisessa keskustelussa? Onko asiasta tullut sinulle pakkomielle?

    Jospa nyt tällä kertaa keskustelisimme keskustelun aiheesta eli kummiudesta. Ymmärrän hyvin, että kummius voi aiheuttaa huonon omantunnon, jos kummi ei pääse täyttämään tehtäväänsä eikä edes osalliseksi lapsen elämästä. Se ei ole helppoa lapsellekaan. Tunnen yhden katolilaisen, joka ei muista koskaan tavanneensa kummiaan. Hän on kärsinyt siitä paljon.

    Minusta kummiutta pitäisi hiippakunnassa pohtia joskus kunnolla.

    Kirjoituksiasi ovat pitäneet asiallisina ja asiantuntevina vain omat sivupersoonasi, Marialainen, Konservatiivinen sielu ja Henrikiläinen.

    Kun he kaikki olivat "yhtä aikaa ulkomaanmatkalla", täällä päin vastoin ilahduttiin siitä, että palstalla voi nyt vihdoin aidosti keskustella ilman, että saa rähjääjät kimppuunsa.

    Äänestä

  • Marialainen kirjoitti:

    Miksi toistat noita samoja - monta kertaa vääriksi osoitettuja - teorioitasi jokaisessa keskustelussa? Onko asiasta tullut sinulle pakkomielle?

    Jospa nyt tällä kertaa keskustelisimme keskustelun aiheesta eli kummiudesta. Ymmärrän hyvin, että kummius voi aiheuttaa huonon omantunnon, jos kummi ei pääse täyttämään tehtäväänsä eikä edes osalliseksi lapsen elämästä. Se ei ole helppoa lapsellekaan. Tunnen yhden katolilaisen, joka ei muista koskaan tavanneensa kummiaan. Hän on kärsinyt siitä paljon.

    Minusta kummiutta pitäisi hiippakunnassa pohtia joskus kunnolla.

    Hyi häpeä! Ihmettelen minkälaisia pahaa tahtovia juoruilijoita hiiippakunta on pullollaan. Etkö sinä koskaan käy ripittäytymässä?

    Äänestä

  • L.-M. kirjoitti:

    Vaikka kuinka jankuttaisit samaa jonninjoutavaa, silti:

    a) minulla on ja on aina ollut tämä yksi ja sama nimimerkki
    b) en ole täällä kirjoitellut, koska kiinnostavia keskustelunaiheita ei ole ollut
    c) en ole siis häipynyt mihinkään
    d) kirjoituksiani on yleisesti pidetty asiallisina ja asiantuntevina.

    Jos et tätä usko, sitten sinun alkaa olla syytä kääntyä ammattiauttajien puoleen.

    Ammattiauttajaa tarvitsee pikemminkin se, joka uskoo, että on kysymys sattumasta, kun

    - palstan viisi aktiivisinta nimimerkkiä vaikenevat yhtä aikaa ja palaavat yhtä aikaa viikon kuluttua

    - konservatiivinen Sielu ja L.-M. vaihtavat roolejaan ja kirjoitustapaansa keskenään muutaman kuukauden kuluessa

    - kaikilla viidellä nimimerkillä on samantapainen ihmisvihamielinen, raivokas keskustelutapa

    - kaikki viisi nimimerkkiä kannattavat fanaattisesti persuja ja heidän poliittinen fraseologiansa on täysin yhteneväistä

    - kaikki viisi nimimerkkiä inhoavat maahanmuuttajia ja yksin eläviä ihmisiä ja pitävät Krreuz.net -sosiaalipornojulkaisua esikuvallisena katolisena julkaisuna

    Eipä tuota kukaan uskokaan, näitä sivupersoonia lukuunttamatta.

    Myös marialainen, en pidä sinun toimintaasi tällä palstalla millään tavalla asiallisena enkä myöskään järkevänä. Oli keskustelun aiheena mikä tahansa, sinä palaat tänne toistamaan noita samoja teesejäsi eri nimimerkeistä.

    Jos joku väittää, että hänellä on vain yksi nimimerkki, itse ainakin uskon siihen. Miksi en uskoisi? Miksi joku vaivautuisi kirjoittamaan ilman mitään taloudellista tms. voittoa eri nimimerkeillä ja keksimään vaivalla niitä vastaavia hahmoja? Eikö helpommalla pääse pitäytymällä yhteen nimimerkkiin? Ja onko eri nimimerkeillä kirjoittaminen edes palstan sääntöjen mukaan kiellettyä? Tietääkseni ei ole.

    Itse olen pitänyt mm. Marialaisen ja L.-M.:n kirjoituksia ihan asiallisina. Sen sijaan sinun toimintaasi en voi pitää asiallisena. Ilmeisesti olet itse sama, joka laittaa eri kirjoitusten perään rutkasti miinuksia ja plussia. Ei voi olla sattuma, että plussat ovat aina omien viestiesi perässä, miinukset taas näiden kovasti vihaamiesi nimimerkkien viestien perässä. Oletko myös sama, joka on kuvannut L.-M.:ää "Saatanan omaksi"? Onko tämä sinusta asiallista?

    Sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi, mutta niin on myös minulla. Minusta sheriffin on aika puuttua toimintaasi. Tämän keskustelun aiheena on kummius, eivät sinun monta kertaa kuullut teesisi.

    Ja ennenkuin vainoharhaisuudessasi sitä väität: Minä en ole yksikään vainoamistasi nimimerkeistä eikä minulla ole toista nimimerkkiä.

    Äänestä

  • Susi K. kirjoitti:

    Näit yllä olevat perusteeni, miksi sattumasta on enää turha edes puhua.

    Minua ei erityisesti kiinnosta, oletko yksi vekkulimme nimimerkki vai et, vaikka heräsitkin henkiin samaan tapaan kuin hänen tukinimimerkkinsä, ja vaikka et näe lukemattomissa vekkulin henkilökohtaisissa hyökkäyksissä mitään pahaa, kuten useimmat, ja vaikka kirjoituksessasi on muutama muukin yhtenevyys. Ei vain kiinnosta.

    Täällä keskustellaan mistä sattuu huvittamaan, niin teen minä, ja niin tekevät muutkin. Tiukkaa otsikon aiheesta puhumista ovat vaatineet..... katsotaanpa... aivan, nimimerkit Susi K ja Marialainen. Silloin, kun toisen teksti ei miellytä, ei toki muuten.

    Näistä henkilökohtaisista hyökkäyksistä lähinnä johtuu se, miksi trollaukseen kannattaa puuttua. Miksi et sitä halua, sen kertoo oikein hyvin se, että ilmoitat ensin että et tiedä, miten asia on, mutta että MINÄ kuitenkin olen vainoharhainen, melkein L.-M:n sanankääntein :)

    Ei, "Saatanan omaksi" ei ole minun kirjoitukseni, kuten muista kirjoituksistani varsin vaivattomasti voit päätelläkin. Mitä plussiin ja miinuksiin tulee, ei ole lainkaan ihmeellistä, että veitikkamme saa niitä vähemmän. Hänen nimimerkkiensä kirjoituksista ei pidetä, ja hän ei itse pysty jakamaan enempää kuin yhden plussan.

    Lienee parasta, ettemme kommentoi "Myös marialaisen" väittämiä enää. Ne on luettu jo monta kertaa, ja mitään uutta sanottavaa hänellä ei näytä olevan. Minustakaan hänen väittämänsä eivät ole asiallisia ja ainakin itse olen niistä loukkaantunut, koska kuulun tämän palstan vanhimpiin yhä aktiivisiin kirjoittajiin.

    Pysykäämme aiheessa.

    Äänestä

  • Hieno mies Albertti kirjoitti:

    Hyi häpeä! Ihmettelen minkälaisia pahaa tahtovia juoruilijoita hiiippakunta on pullollaan. Etkö sinä koskaan käy ripittäytymässä?

    Ei ole juoruilua puhua jostakusta henkilöstä mainitsematta hänen nimeään tai muita seikkoja, joilla hänet voitaisiin tunnistaa.

    Äänestä

  • Myös marialainen kirjoitti:

    Näit yllä olevat perusteeni, miksi sattumasta on enää turha edes puhua.

    Minua ei erityisesti kiinnosta, oletko yksi vekkulimme nimimerkki vai et, vaikka heräsitkin henkiin samaan tapaan kuin hänen tukinimimerkkinsä, ja vaikka et näe lukemattomissa vekkulin henkilökohtaisissa hyökkäyksissä mitään pahaa, kuten useimmat, ja vaikka kirjoituksessasi on muutama muukin yhtenevyys. Ei vain kiinnosta.

    Täällä keskustellaan mistä sattuu huvittamaan, niin teen minä, ja niin tekevät muutkin. Tiukkaa otsikon aiheesta puhumista ovat vaatineet..... katsotaanpa... aivan, nimimerkit Susi K ja Marialainen. Silloin, kun toisen teksti ei miellytä, ei toki muuten.

    Näistä henkilökohtaisista hyökkäyksistä lähinnä johtuu se, miksi trollaukseen kannattaa puuttua. Miksi et sitä halua, sen kertoo oikein hyvin se, että ilmoitat ensin että et tiedä, miten asia on, mutta että MINÄ kuitenkin olen vainoharhainen, melkein L.-M:n sanankääntein :)

    Ei, "Saatanan omaksi" ei ole minun kirjoitukseni, kuten muista kirjoituksistani varsin vaivattomasti voit päätelläkin. Mitä plussiin ja miinuksiin tulee, ei ole lainkaan ihmeellistä, että veitikkamme saa niitä vähemmän. Hänen nimimerkkiensä kirjoituksista ei pidetä, ja hän ei itse pysty jakamaan enempää kuin yhden plussan.

    Et vastannut kysymyksiini. Miksi joku vaivautuisi kirjoittamaan ilman mitään taloudellista tms. voittoa eri nimimerkeillä ja keksimään vaivalla niitä vastaavia hahmoja? Eikö helpommalla pääse pitäytymällä yhteen nimimerkkiin? Ja onko eri nimimerkeillä kirjoittaminen edes palstan sääntöjen mukaan kiellettyä?

    Tivaa sitä veitikaltamme itseltään.

    Minunkin mielestäni on käsittämätöntä, että trolleja on olemassa, mutta niin on käsittämätöntä sekin, että ihmisiä pilkataan, vähätellään, heidän kimppuunsa käydään ja heidän motiiveistaan ja ajatuksistaan valehdellaan. Silti malkein kaikilla anonyymipalstoilla näin tapahtuu. Missä keskustelaan omilla nimillä, siellä ei ole veitikkamme kaltaista käytöstäkään.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_(internet)

    Normaali ihminen ei ymmärrä trollausta, koska ajattelee trolliakin normaalina ihmisenä.Trolli ei ole normaali ihminen. Raivoaminen ja henkilökohtainen hyökkäily eivät ole normaalia kypsän ihmisen käytöstä.

    Trollin olemus ei siis löydy normaalilla logiikalla. Voi vain arvailla, mitä se on: vallanhalua (lukuisat trollia tukevat tukinimimerkit), ärsyttämisen halua... mahdollisesti jotain muuta, you name it.

    Merkillistä, että Susi K. suuttuu siitä, että mm. ex-Marialainen totesi että L.-M. ja Konservatiivinen sielu vaihtoivat osia keskenään kuin sormia napsauttamalla.

    Mahtaako olla puhtaita jauhoja pussissa, kun se ei herätä hänessä mitään epäilyksiä, mutta hän haluaa ampua viestintuojan?

    Äänestä

  • Marialainen kirjoitti:

    Ei ole juoruilua puhua jostakusta henkilöstä mainitsematta hänen nimeään tai muita seikkoja, joilla hänet voitaisiin tunnistaa.

    Miksi sitten aloitit koko keskustelun? En usko sattumaan tässä tapauksessa.

    Äänestä

  • Marialainen kirjoitti:

    Ei ole juoruilua puhua jostakusta henkilöstä mainitsematta hänen nimeään tai muita seikkoja, joilla hänet voitaisiin tunnistaa.

    Ja jos nyt halusit aloittaa asiallisen keskustelun, niin miksi valehtelit sumeilematta?

    Ainakin tiedämme kenelle ei voi uskoa mitään tietoa mistään.

    Äänestä

  • Myös marialainen kirjoitti:

    Tivaa sitä veitikaltamme itseltään.

    Minunkin mielestäni on käsittämätöntä, että trolleja on olemassa, mutta niin on käsittämätöntä sekin, että ihmisiä pilkataan, vähätellään, heidän kimppuunsa käydään ja heidän motiiveistaan ja ajatuksistaan valehdellaan. Silti malkein kaikilla anonyymipalstoilla näin tapahtuu. Missä keskustelaan omilla nimillä, siellä ei ole veitikkamme kaltaista käytöstäkään.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_(internet)

    Normaali ihminen ei ymmärrä trollausta, koska ajattelee trolliakin normaalina ihmisenä.Trolli ei ole normaali ihminen. Raivoaminen ja henkilökohtainen hyökkäily eivät ole normaalia kypsän ihmisen käytöstä.

    Trollin olemus ei siis löydy normaalilla logiikalla. Voi vain arvailla, mitä se on: vallanhalua (lukuisat trollia tukevat tukinimimerkit), ärsyttämisen halua... mahdollisesti jotain muuta, you name it.

    Tuollaisia pehmeitä pystyy kirjoittamaan vain jokin hupakko, jolle katolinen kirkko on pelkkä levähdyspysäkki avionrikkomuksen ja uuden haureussuhteen välillä tai sitten kirkkokahvien juontipaikka iloisen sinkkuelämän luppoajalla.

    Marialainen voit olla. Katolilaista sinusta ei tule koskaan.

    Äänestä

  • Patakonservatiivi kirjoitti:

    Tuollaisia pehmeitä pystyy kirjoittamaan vain jokin hupakko, jolle katolinen kirkko on pelkkä levähdyspysäkki avionrikkomuksen ja uuden haureussuhteen välillä tai sitten kirkkokahvien juontipaikka iloisen sinkkuelämän luppoajalla.

    Marialainen voit olla. Katolilaista sinusta ei tule koskaan.

    Ei pääse veitikka tavoistaan... :)

    Äänestä

  • Myös marialainen kirjoitti:

    Näit yllä olevat perusteeni, miksi sattumasta on enää turha edes puhua.

    Minua ei erityisesti kiinnosta, oletko yksi vekkulimme nimimerkki vai et, vaikka heräsitkin henkiin samaan tapaan kuin hänen tukinimimerkkinsä, ja vaikka et näe lukemattomissa vekkulin henkilökohtaisissa hyökkäyksissä mitään pahaa, kuten useimmat, ja vaikka kirjoituksessasi on muutama muukin yhtenevyys. Ei vain kiinnosta.

    Täällä keskustellaan mistä sattuu huvittamaan, niin teen minä, ja niin tekevät muutkin. Tiukkaa otsikon aiheesta puhumista ovat vaatineet..... katsotaanpa... aivan, nimimerkit Susi K ja Marialainen. Silloin, kun toisen teksti ei miellytä, ei toki muuten.

    Näistä henkilökohtaisista hyökkäyksistä lähinnä johtuu se, miksi trollaukseen kannattaa puuttua. Miksi et sitä halua, sen kertoo oikein hyvin se, että ilmoitat ensin että et tiedä, miten asia on, mutta että MINÄ kuitenkin olen vainoharhainen, melkein L.-M:n sanankääntein :)

    Ei, "Saatanan omaksi" ei ole minun kirjoitukseni, kuten muista kirjoituksistani varsin vaivattomasti voit päätelläkin. Mitä plussiin ja miinuksiin tulee, ei ole lainkaan ihmeellistä, että veitikkamme saa niitä vähemmän. Hänen nimimerkkiensä kirjoituksista ei pidetä, ja hän ei itse pysty jakamaan enempää kuin yhden plussan.

    Nimim. 'Myös marialainen' yrittää säälittävän epätoivoisesti pönkittää pikku egoaan hyväksikäyttämällä tätä keskustelupalstaa, jonka tarkoituksena olisi keskustella katolilaisuudesta.

    Tosiasiassa kysymyksessä lienee jokin halveksittu äpärä tai muu laitapuolen tallaaja, jollainen ei ole koskaan edes voinut sisäistää aitoa katolilaisuutta. Siksi hänen vihansa kohteena ovat ne, jotka tunnustavat katolista uskoa ja moraaliopetusta. Hän kuuluu siten siihen suureen joukkoon ressukoita, jotka on pelkästään pappissäälistä otettu kirkkoomme, vaikka moisilta puuttuvat jotakuinkin täysin kaikki edellytykset katoliselle elämälle.

    Äänestä

  • Johanna L. kirjoitti:

    Veitikaltamme paloivat nyt hihat niin, että nimimerkit sekosivat jälleen. Sieltä tulee samaa raivoamista eri nimimerkeillä. Uskottavuuden menettäminen kiukuttaa ilmeisesti viimeisen päälle, mutta enää sille ei voi mitään. Nuku yön yli, niin ei tule kirjanpitovirheitä.

    Äänestä

  • Johanna L. kirjoitti:

    Nimim. 'Myös marialainen' yrittää säälittävän epätoivoisesti pönkittää pikku egoaan hyväksikäyttämällä tätä keskustelupalstaa, jonka tarkoituksena olisi keskustella katolilaisuudesta.

    Tosiasiassa kysymyksessä lienee jokin halveksittu äpärä tai muu laitapuolen tallaaja, jollainen ei ole koskaan edes voinut sisäistää aitoa katolilaisuutta. Siksi hänen vihansa kohteena ovat ne, jotka tunnustavat katolista uskoa ja moraaliopetusta. Hän kuuluu siten siihen suureen joukkoon ressukoita, jotka on pelkästään pappissäälistä otettu kirkkoomme, vaikka moisilta puuttuvat jotakuinkin täysin kaikki edellytykset katoliselle elämälle.

    Harkitsin hetken aikaa sitä, että pyytäisin tämän kirjoituksen poistamista, koska palstamme ei juuri tämän kaltaisen toiminnan johdosta ole kirkollemme kunniaksi.

    On kuitenkin parempi jättää se paikoilleen "veitikkamme" häpeäksi ja muistuttamaan siitä tosiasiasta, että hänen olemuksensa ei todellakaan enää löydy normaalilla logiikalla.

    Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat jälleen Eesaun kädet. Nyt niitä on jo vaikea erottaa toisistaan, kun profilointi on taistelun tuoksinassa unohtunut kokonaan.

    Äänestä

  • Myös marialainen kirjoitti:

    Tivaa sitä veitikaltamme itseltään.

    Minunkin mielestäni on käsittämätöntä, että trolleja on olemassa, mutta niin on käsittämätöntä sekin, että ihmisiä pilkataan, vähätellään, heidän kimppuunsa käydään ja heidän motiiveistaan ja ajatuksistaan valehdellaan. Silti malkein kaikilla anonyymipalstoilla näin tapahtuu. Missä keskustelaan omilla nimillä, siellä ei ole veitikkamme kaltaista käytöstäkään.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_(internet)

    Normaali ihminen ei ymmärrä trollausta, koska ajattelee trolliakin normaalina ihmisenä.Trolli ei ole normaali ihminen. Raivoaminen ja henkilökohtainen hyökkäily eivät ole normaalia kypsän ihmisen käytöstä.

    Trollin olemus ei siis löydy normaalilla logiikalla. Voi vain arvailla, mitä se on: vallanhalua (lukuisat trollia tukevat tukinimimerkit), ärsyttämisen halua... mahdollisesti jotain muuta, you name it.

    "...niin on käsittämätöntä sekin, että ihmisiä pilkataan, vähätellään, heidän kimppuunsa käydään ja heidän motiiveistaan ja ajatuksistaan valehdellaan."

    Sinulle on siis käsittämätöntä se mitä itse joka päivä tällä palstalla harrastat.

    Äänestä

  • Johanna L. kirjoitti:

    "...niin on käsittämätöntä sekin, että ihmisiä pilkataan, vähätellään, heidän kimppuunsa käydään ja heidän motiiveistaan ja ajatuksistaan valehdellaan."

    Sinulle on siis käsittämätöntä se mitä itse joka päivä tällä palstalla harrastat.

    Voi sinua. Minun täytyy ihmetellä miten sinun kaltaisesi ihmiset kehtaavat näyttäytyä messussa ja osallistua ehtoolliselle.

    Maksaako joku sinulle palkaa tästä?

    Äänestä

"Minusta kummiutta pitäisi hiippakunnassa pohtia joskus kunnolla."

Hyvä ehdotus. Minusta olisi hienoa miettiä ja ns. laittaa jakoon hyviä tapoja kummiuden toteuttamisessa. Olen myös joskus kaivannut aikuinen-lapsi tapahtumia (esim. uskonnollista ohjelmaa sisältävät retket, konsertit, näytelmät, puuha-/teemapäivät), joihin lapsi voisi osallistua oman vanhempansa tai jonkun sukulaisen tai vaikkapa esimerkiksi juuri sen kumminsa kanssa. Katolisissa seurakunnissa - kuten muutenkin yhteiskunnassa - monet jutut on suunnattu aika stereotyyppisesti ja jäykästi perheille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Pettynyt kummi kirjoitti:

Olen suostunut elämäni aikana kolmen lapsen kastekummiksi. Heistä kaksi ovat olleet katolilaisia ja yksi luterilainen. Kaikkien kolmen kohdalla olen katunut päätöstäni. Kukaan heistä ei sentään ollut sukua minulle.

Melko pian jo itse kasteen yhteydessä minulle valkeni, että minulta odotettiin pelkästään mahdollisimman arvokkaita lahjoja vähintään kaksi kertaa vuodessa eli jouluna ja lapsen syntymäpäivänä. Nämä olivatkin ainoat juhlat, joiden edellä minuun otettiin perheiden taholta yhteyttä. Kun suhteemme oli tällä tasolla, se jäi myös heikoksi ja lopulta kuihtui pois. Kummilapsiani en ole nähnyt vuosikausiin, heistä viimeisimmän ehkä 15 vuotta sitten.

Minulla ei ole ollut koskaan mitään mahdollisuutta puuttua lasten uskonnolliseen kasvatukseen saatikka varmistaa sitä. En ole edes varma siitä ovatko katolilaiset kummilapseni enää katolilaisia. Heistä toisen vanhempien suhde kirkkoon oli hyvin ongelmallinen ja kriittinen.

Hyvät ihmiset, älkää koskaan suostuko kummeiksi. Se ei anna mitään ja saatte siitä pelkästään huonon omantunnon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu