Anu Lipponen Nurmeksenm keskustan johtoon

Kyllä se on vain niin, että Anu Lipponen on paras Nurmeken keskustan johtoon. On nuori ja viisas ja tuntee nuorten elämää. Vanhat saavat jäädä keinutuoleihinsa,
61994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Lähtekää nuoret joukolla mukaan Keskustan toimintaan. Liittykää Keskustaan ja näin saatte siellä näkyvyyttä. Viime vaaleissa tuli valituiksi Nurmeksessa kolme alle 30-vuotiasta valtuustoon. Tuloksella tuli kaupunginhallituksen paikka. Lisäksi Keskusta panosti viime vaaleissa juuri nuoriin huolehtimalla, että kaikissa maakunnallisissa kuntayhtymien hallituksissa on myös alle kolmekymppinen henkilö. Anu on koulutuskuntayhtymän hallituksessa ja tomerasti on työnsä hoitanutkin.
Keskustassa kunnallisjärjestö valitsee luottamushenkilöt. Sen toimintaan nuoria mahtuu. Meitä "kiikkustuoli-ikäisiä" siellä on valintoja tekemässä enemmistönä. Muistakaa nuoret, että teitä varten tätä aluetta kehitetään, jotta teillä on mahdollisuus huolehtia meistä. Homma on miesten, naisten, nuorten ja meidän vähän varttuneempien yhteistyötä.
Tsemppiä. Tulkaa Vihreä vappu-tapahtumaan tänään vanhan sairaalan tontille klo 12.

Äänestä
  • Eikös kiikkustuoliväki voi sitten jättäytyä jo sivuun? Antaisi eläkeukot itse mahdollisuuden nuorille valtuustoehdokkaille eikä tunkisi mukaan, vaan kun se on se vallanhimo. Oliko nuorta väkeä vihreässä vapussa?

    Äänestä

  • vipinävappu kirjoitti:

    Eikös kiikkustuoliväki voi sitten jättäytyä jo sivuun? Antaisi eläkeukot itse mahdollisuuden nuorille valtuustoehdokkaille eikä tunkisi mukaan, vaan kun se on se vallanhimo. Oliko nuorta väkeä vihreässä vapussa?

    Tietääkseni ainakin kepun ukkoporukka on aktiivisesti vielä työelämässä mukana olevaa kovakuntoista porukkaa, Nurmeksen kaupungin veronmaksjia.. Tutkimuksien mukaan vaaleissa yleensä naiset äänestävät naisisia, nuoret nuoria ja taas varttuneemmat vähän varttuneempia ehdokkaita. Jokaiselle tulee vuoronsa aikanaan. Valtuustoihin tarvitaan myös eläkeläisiä. Siksi vaaleissa pitää olla erilaisia ehdokkaita. Olisi pahimman sortin ikärasismia, jos alettaisiin laittamaan yläikäraja luottamustoimille.
    Eläkeläisten määrä lisääntyy jatkuvasti. Heissä on paljon virkeää sakkia. On hyvä, että myös sieltä on valtuustoissa edustus. Todettakoon, tetä kepu panostaa puolueistamme eniten nuoriin. On Vesaistoimintaa, Keskustanuoret ovat varsinkin Joensuussa hyvin aktiivisia. Kokemuksellekin pitää antaa arvoa.

    Äänestä

  • mee kämäräinen välillä oikeisiin töihin äläkä tee vain vaalityötä koko ajan, tuollahan nuo kaikki kepulaiset oli työaikaansa torilla juoruilemassa

    Äänestä

Nuoret! Huomioikaa Keskustan mm. vaalirahajupakat, nuorisosäätiö huijaukset, Vanhasen lahjus sahatavarat, yms. Ei riitä muste koneessa jos loppuun jatkan. Eli luotettaviakin puolueita löytyy.

Äänestä
  • Vaalirahajupakka kohdistui juuri Keskustaan, sillä Vanhanen pääministerinä haluttiin sivuun. Lautakasajuttukin osoittautui keksityksi.

    Muistaa sopii, että juuri Keskustan aloitteesta säädettiin nykyinen vaalirahoitusta koskeva lainsäädäntö. Se olisi halunnut siitä vielä tiukemman ja läpinäkyvämmän, mutta Kokoomus ja SPP eivät kaikkea hyväksyneet.

    Tällä hetkellä ainut vaalirahajupakasta tuomion saanut poliitikko on Ilkka Kanerva.

    Muutama kymmenen vuotta sitten nimeltä mainitsematon ay-aktiivi kärysi Tukholmassa rahakapsäkkineen. Rutikuivia taaloja oltiin tuomassa Suomeen vaalien rahoittamiseen. Tuen antajana oli CIA. Siis kaikista kaapeista löytyy luurankoja, jos niitä halutaan kaivella.

    Äänestä

  • Pois säätiöistä kirjoitti:

    Vaalirahajupakka kohdistui juuri Keskustaan, sillä Vanhanen pääministerinä haluttiin sivuun. Lautakasajuttukin osoittautui keksityksi.

    Muistaa sopii, että juuri Keskustan aloitteesta säädettiin nykyinen vaalirahoitusta koskeva lainsäädäntö. Se olisi halunnut siitä vielä tiukemman ja läpinäkyvämmän, mutta Kokoomus ja SPP eivät kaikkea hyväksyneet.

    Tällä hetkellä ainut vaalirahajupakasta tuomion saanut poliitikko on Ilkka Kanerva.

    Muutama kymmenen vuotta sitten nimeltä mainitsematon ay-aktiivi kärysi Tukholmassa rahakapsäkkineen. Rutikuivia taaloja oltiin tuomassa Suomeen vaalien rahoittamiseen. Tuen antajana oli CIA. Siis kaikista kaapeista löytyy luurankoja, jos niitä halutaan kaivella.

    Vappuna kepu tarjosi vain kitkerää kahvia. Demarit tarjosivat kunnon lihasoppaa.
    Kumpi on parempi ?

    Äänestä

Ok, en tunne henkiloa, sorry olen lomalla eika voi tehda pilkkuja a:n ja o:n paalle kun ei ole skandinaavisia fontteja, valittavasti. Paaasia on, etta kepulaiset lopettavat tyhjanpaivaisen keskinaisen kilpailun ja valitsevat johtajakseen sellaisen henkilon joka ei harrasta selan takana ihmisten mollaamista. Ne kylien ompeluseurat mita olette harrastaneet ovat mennytta aikaa ja on aika ruveta ottamaan toiset ihmiset huomioon.
Tehkaa ihmeessa parannus. Nurmes on jo menettanyt liian paljon vanhojen politrukkien vallanhimon takia.

Äänestä
  • Tuodaan Rautavaaralta kommunisteja, niin jo alkaa pelittää.

    Äänestä

  • HD kirjoitti:

    Tuodaan Rautavaaralta kommunisteja, niin jo alkaa pelittää.

    Kalle Myllynen on kovassa nousussa. Ehkä jo seuraavaksi johtoon.

    Äänestä

  • KM kirjoitti:

    Kalle Myllynen on kovassa nousussa. Ehkä jo seuraavaksi johtoon.

    Ei naisissakaan Anu ole vielä varma. Ollilaisen Anneli on nosteessa.

    Äänestä

Anu on aivan ok,mutta väärä puolue,ei tuollainen nuori ihminen sovi mitään lanta-jusseja puolustamaan ja ajamaan heidän asioitaan.

Äänestä
  • Keskustan kannattajista noin 10 prosenttia on maanviljelijöitä. MTK on viljelijöiden etujärjestö. Kepu profiloituu nykyään vahvasti tasa-arvopuolueena. Myös vähempiosaisten asiat ovat esillä. Koko maa on pidettävä asuttuna. Myös kotimainen ruoka on turvattava. Kepu on yleispuolue.
    Ilman Maalaisliiton ja Kepun aktiivista toimintaa täälläkin olisi paljon hiljaisempaa.
    Nykyään varsinkin nuorten keskuudessa keskustan kannatus on lisääntymään päin.

    Äänestä

  • mtk:lainen kirjoitti:

    Keskustan kannattajista noin 10 prosenttia on maanviljelijöitä. MTK on viljelijöiden etujärjestö. Kepu profiloituu nykyään vahvasti tasa-arvopuolueena. Myös vähempiosaisten asiat ovat esillä. Koko maa on pidettävä asuttuna. Myös kotimainen ruoka on turvattava. Kepu on yleispuolue.
    Ilman Maalaisliiton ja Kepun aktiivista toimintaa täälläkin olisi paljon hiljaisempaa.
    Nykyään varsinkin nuorten keskuudessa keskustan kannatus on lisääntymään päin.

    Joillakin vanhoilla tuntuu vielä levan myös vahvasti pyrkyä, vaikka aikaisemmat tulokset ovat olleet heikohkoja.

    Äänestä

  • KM kirjoitti:

    Joillakin vanhoilla tuntuu vielä levan myös vahvasti pyrkyä, vaikka aikaisemmat tulokset ovat olleet heikohkoja.

    Samaa mieltä.

    Äänestä

  • HD kirjoitti:

    Samaa mieltä.

    Valtimolaisilta otettava täydet maksut kaikista palveluista. Jäteveden puhdistamismaksua on korotettava reilusti.

    Äänestä

  • KM kirjoitti:

    Valtimolaisilta otettava täydet maksut kaikista palveluista. Jäteveden puhdistamismaksua on korotettava reilusti.

    Kyllä Valtimo saa omat paskansa hoitaa tai maksaa niitten puhdistamisesta kunnolla. Pitäähän Nurmeksessakin joka mummon mökkiin ostaa kalliit puhdistamot. Ei pysynyt keskusta estämään. Keskustan ympäristöministeri Lehtomäki vaati puhdistamot joka mökkiin. Tuskinpa Anu Lipponenkaan vastusti silloin.

    Äänestä

  • Kyllä oli niin kirjoitti:

    Nurmeksen pitää laittaa Valtimolta tuleva paskaputki heti tukkoon. Valtimolaiset hoitakoot omat paskansa.

    Äänestä

  • Putki poikki kirjoitti:

    Nurmeksen pitää laittaa Valtimolta tuleva paskaputki heti tukkoon. Valtimolaiset hoitakoot omat paskansa.

    Ei panna putkea poikki, vaan korotetaan Valtimolle maksua oikein kunnolla.

    Äänestä

  • KM kirjoitti:

    Ei panna putkea poikki, vaan korotetaan Valtimolle maksua oikein kunnolla.

    Jokolan kävelyllä paljon keskustalaisia. Hyvä vaalityön alku.

    Äänestä

  • +09876+ kirjoitti:

    Jokolan kävelyllä paljon keskustalaisia. Hyvä vaalityön alku.

    Jukolan kävely on hyvä tilaisuus tehdä kunnallisvaalityötä ja kävely on avoin tilaisuus kaikille keskustapuolueen ehdokkaille olla näkyvillä ja keskustella vaaleista.

    Äänestä

  • KM kirjoitti:

    Jukolan kävely on hyvä tilaisuus tehdä kunnallisvaalityötä ja kävely on avoin tilaisuus kaikille keskustapuolueen ehdokkaille olla näkyvillä ja keskustella vaaleista.

    Anu on ykkönen !!!! ja söde ;)

    Äänestä

  • Jeah kirjoitti:

    Anu on ykkönen !!!! ja söde ;)

    Kun vain malttaa pysytellä riitojen ulkopuolella.

    Äänestä

  • Raamaa kirjoitti:

    Kun vain malttaa pysytellä riitojen ulkopuolella.

    Vaikka pysyisi ulkopuolella, niin johtoon tulee valita mies.

    Äänestä

  • Ei sovinisti kirjoitti:

    Vaikka pysyisi ulkopuolella, niin johtoon tulee valita mies.

    Kukahan tulisi johtoon jos valittaisiin kauneimman pepun perusteella. Ei olisi vaikea arvata ;)

    Äänestä

  • Silmanisku kirjoitti:

    Kukahan tulisi johtoon jos valittaisiin kauneimman pepun perusteella. Ei olisi vaikea arvata ;)

    Meitä paluumuuttajia on tullut viime vuosina ja joukossamme on useita koulutettuja ja kokeneita naisia ja miehiä. Jotkut meistä ovat päässeet mukaan yhdistystoimintaan ja joihinkin projekteihin. Monet meistä ovat halukkaita myös kunnalliseen päätöksentekoon. Keskustapuolueella olisi mainio mahdollisuus saada johtoonsa päteviä naisia ja miehiä joukostamme. Tuntuu vain siltä, että Nurmeksen keskustalaiset ovat jotenkin "sisäänlämpiäviä", heidän joukkoonsa on vaikeaa päästä. Eikö Nurmes halua käyttää meissä olevia voimavaroja.

    Äänestä

  • Paluumuutt. kirjoitti:

    Näin uteliaana on pakko kysyä, miksi tänne kukaan enää tulisi takaisin (paitsi ehkä virallisessa eläkeiässä perinteenä), jos kerta on lähtenyt? Paljon ahdistavia ihmisiä asuu täällä.

    Äänestä

Minun suosikki on Anneli! (Olen mies ;)). Annelissa on ainesta Anua enemmän, koska Anneli on yhtä söpö, mutta tarvittaessa jopa kovempi. Ihailen salaa naisia, joilla on paljon valtaa.

Äänestä

Anu Lipposta ennakkoäänestin Numerolla 15

Äänestä
  • Ei puhu eikä pukahda. Rosvoja kaikki keskustalaiset niin valtakunnassa kuin nusessakin.

    Nytkin ehdokkaina nusessa noita rikoksistaan tuomittuja, viinalla taitavat kulkea töissäkin.

    Äänestä

  • Rikollisten Kepu kirjoitti:

    Ei puhu eikä pukahda. Rosvoja kaikki keskustalaiset niin valtakunnassa kuin nusessakin.

    Nytkin ehdokkaina nusessa noita rikoksistaan tuomittuja, viinalla taitavat kulkea töissäkin.

    Kerro julkisesti minkä rikoksen Anu Lipponen on tehny.

    Äänestä

Jos minusta on kiinni niin Anusta olis pitäny tehä kaupungin johtaja, kyllä olis ollu Suomen kaunein kaupungin johtaja........ ;)

Äänestä
  • Anu on niin spöpö.

    Äänestä

  • Ihailen kirjoitti:

    Anu on niin spöpö.

    Niinpä, spöpö koko yhteiskunnalle

    Äänestä

  • Pöpökö kirjoitti:

    Niinpä, spöpö koko yhteiskunnalle

    Niinpä muistakaa et ääni jollekin kepulaiselle on samalla ääni paskakasalle

    Äänestä

  • ääni siis paskakasalle kirjoitti:

    Niinpä muistakaa et ääni jollekin kepulaiselle on samalla ääni paskakasalle

    Ja sinun ÄO paskakasan tasoa :)

    Äänestä

Rakkaat Sisaret ja Veljet Nyt Kaikki Joukolla Äänestämään Tolkun Mies
Ville Jaaranen nro 49 Nurmeksen Kunnanvaltuustoon!!!

Äänestä
  • Paras, ei ole ainakaan kepupaska, vaikka ei ole numeroo

    Äänestä

  • Paras on Ville kirjoitti:

    Paras, ei ole ainakaan kepupaska, vaikka ei ole numeroo

    Söpö Anu keskustan johtoon.

    Äänestä

Valtimo on rikastunut Nurmeksen siivellä.Kepu on huolehtinut,ettei Valtimoa laskuteta kunnolla annetuista palveluista.Tuntuu vähän siltä.

Äänestä
  • Anu on hiljainen hiiri ja ääni menee vanhan kusetuspuolueen laariin

    Äänestä

  • Kusettajien rivissä kirjoitti:

    Anu on hiljainen hiiri ja ääni menee vanhan kusetuspuolueen laariin

    Mitäs se haittaa jos on hiljainen. On kuitenkin söpö.

    Äänestä

En ota kantaa kenenkään ulkonäköön, koska kyseessä on makuasia ja mielestäni se ei ole tärkeää politiikassa, mutta nuoruus on aina plussaa, oli henkilö kuka tahansa. Vanhat jäärät useimmitten jumittuvat mielipiteissään ja kylän vähäinen nuoriso jää syrjään, vaikka nuoria kylän eläköityvä väki tarvitsee ja paljon.

Äänestäkää nuoria, jos haluatte tälle kylälle parempaa tulevaisuutta.

Äänestä
  • Säämäsen Jussi vielä kerran johtoon.

    Äänestä

  • once2 kirjoitti:

    Säämäsen Jussi vielä kerran johtoon.

    Anupas !!!!!!!!!

    Äänestä

No miksi anu ei ole jo siellä kun on pätevä palstan mukaan ?

Äänestä

No miksi anu ei ole jo siellä kun on pätevä palstan mukaan ?

Äänestä
  • Mutta näissä vaaleissa Anu tulee Keskustan johtoon.

    Äänestä

  • Jeah2 kirjoitti:

    Mutta näissä vaaleissa Anu tulee Keskustan johtoon.

    Vanhat paskat siellä kepua pyörittävät, äänestäjiä kusetetaan

    Äänestä

Bellan parkkipaikalla.Keskustan kotakahvit perjantaina 26.10 Klo 10-18.00 .Samassa paikassa.Koivuriteen erä tarjoaa ruispuuroa klo 11 -13.00 välisenä aikana.

Äänestä

Anu Lipposta ennakkoäänestin.

Äänestä

Parempi Anukin kuin Ryynänen.

Äänestä

Keskustalla sopiva vaalilause.ON KOTIINPALUUN AIKA.Varmaan nuorten ehdokkaiden tekemä ohjeeksi vanhoille jääräpää valtuutetuille.

Äänestä
  • Voi näitä bimboehdokkaita, menisivät missikisoihin kampaajan kaut

    Äänestä

  • Sama tuli mulle mieleen.Pertti,olisi kotiin menon aika.

    Äänestä

Voi näitä bimboja.Ei osata käytäytyä äänestyspaikallakaan.

Äänestä

Pertti ja Jussi S,olisi kotiinmenon aika.Dinosaurusten aika on ohi,toivottavasti.

Äänestä

.Äänestys numero 15.Anu Lipponen

Äänestä

Vaik oon Demari, niin pantavan näköinen mimmi!

Äänestä

Anu Lipponen onneksi olkoon.

Äänestä

Kenellä ruskein kieli se johtoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jeah kirjoitti:

Kyllä se on vain niin, että Anu Lipponen on paras Nurmeken keskustan johtoon. On nuori ja viisas ja tuntee nuorten elämää. Vanhat saavat jäädä keinutuoleihinsa,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu