Boikoteilla on vimaa

HOK -Elanto ottakoon mallia brittiläisestä Co-Operative Group kauppaketjusta!  Co -Op kertoo lopettavansa kaiken kaupan sellaisten yritysten kanssa jotka toimittavat tuotteita israelilaisista, laittomista siirtokunnista.  Suoraan ostot se on lopettanut jo 2009 (HS 1.5.2012)
Boikotoinnin osasyynä on muun muassa se, että yksittäisten tuotteiden jäljittäminen ja alkuperän valvonta aiheutti satojen tuhansien eurojen kustannukset.
Päivittäistavarakaupat Suomessa kertovat merkitsevänsä tuotteisiin alkuperän ja kuluttaja voi itse tehdä valintansa. Alkuperää ei tutkita niin perusteellisesti kuin Co-Op on tehnyt, koska se tulee kalliiksi. Keinot kirjavia tai niitä ei ole lainkaan.Toisin sanoen alkuperämerkinnät Suomessa  eivät israelilaisten tuotteiden kohdalla ole luotettavia. 
S-ryhmän päivittäistavaravalikoiman johtaja Ilkka Alarotu sanoo Helsingin Sanomien mukaan, että ryhmässä ei suosita boikotteja koska "boikotit vaikuttavat useimmiten siihen kansanosaan, joka tarvitsee eniten apua".
Lausunto on pöyristyttävä tässä yhteydessä.
Olisikohan korkea aika vallata Osuuskauppa! Edustajistoon tarvitaan valistuneita rivi -ihmisä,  joilla ei ole tuhatta muuta edustustehtävää sen seitsemässä lautakunnassa ja johtokunnassa. Jokaisessa pyörähdetään pari minuuttia kuittaamassa kokouspalkkio ja sitten juostaan seuraavaan. Tärkeintä ei tunnu olevan hyvä asioiden hoito vaan suhteet ja kytkykaupat.
Politiikassa mukana olo on raadollista puuhaa ja puolueissa tehtävät tuppaavat kasautumaan kovanahkaisimmille tyypeille. Näin sen ei pitäisi olla. Politiikka kaipaa yhteisöllisyyttä, paluuta sinne missä ihmiset ovat.  Kynnys matalammaksi tavallisten ihmisten osallistamiseksi!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Eettisyyden puolesta kirjoitti:

HOK -Elanto ottakoon mallia brittiläisestä Co-Operative Group kauppaketjusta!  Co -Op kertoo lopettavansa kaiken kaupan sellaisten yritysten kanssa jotka toimittavat tuotteita israelilaisista, laittomista siirtokunnista.  Suoraan ostot se on lopettanut jo 2009 (HS 1.5.2012)
Boikotoinnin osasyynä on muun muassa se, että yksittäisten tuotteiden jäljittäminen ja alkuperän valvonta aiheutti satojen tuhansien eurojen kustannukset.
Päivittäistavarakaupat Suomessa kertovat merkitsevänsä tuotteisiin alkuperän ja kuluttaja voi itse tehdä valintansa. Alkuperää ei tutkita niin perusteellisesti kuin Co-Op on tehnyt, koska se tulee kalliiksi. Keinot kirjavia tai niitä ei ole lainkaan.Toisin sanoen alkuperämerkinnät Suomessa  eivät israelilaisten tuotteiden kohdalla ole luotettavia. 
S-ryhmän päivittäistavaravalikoiman johtaja Ilkka Alarotu sanoo Helsingin Sanomien mukaan, että ryhmässä ei suosita boikotteja koska "boikotit vaikuttavat useimmiten siihen kansanosaan, joka tarvitsee eniten apua".
Lausunto on pöyristyttävä tässä yhteydessä.
Olisikohan korkea aika vallata Osuuskauppa! Edustajistoon tarvitaan valistuneita rivi -ihmisä,  joilla ei ole tuhatta muuta edustustehtävää sen seitsemässä lautakunnassa ja johtokunnassa. Jokaisessa pyörähdetään pari minuuttia kuittaamassa kokouspalkkio ja sitten juostaan seuraavaan. Tärkeintä ei tunnu olevan hyvä asioiden hoito vaan suhteet ja kytkykaupat.
Politiikassa mukana olo on raadollista puuhaa ja puolueissa tehtävät tuppaavat kasautumaan kovanahkaisimmille tyypeille. Näin sen ei pitäisi olla. Politiikka kaipaa yhteisöllisyyttä, paluuta sinne missä ihmiset ovat.  Kynnys matalammaksi tavallisten ihmisten osallistamiseksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu