Evoluution epäkohdat

Joitakin evoluutioteorian epäkohtia minun on aika vaikea niellä.

Lähdetäänpä vaikka liikkeelle 'evoluution rajasta'. Koska luonnollisiin syihin sitoutunut tieteenfilosofia ja ateistien maailmankatsomus on vaatinut jotain luonnollista selitystä eliömaailmalle, evoluutioteorian on oletettu pystyvän tuottamaan eliömaailmassa havaitut käsittämättömän monimutkaiset rakenteet. Asia on siis nimenomaan vain oletettu, eikä ole pidetty tarpeellisena yrittääkään todistaa väitettä empiirisesti.

The Edge of Evolution -kirjassa biokemian professori Michael Behe käsittelee malarian, HI-viruksen ja paikallisen ihmisväestön genomin havaittuja mutaatioita ja luonnonvalintaa. Koska näissä tapauksissa valintaedut ovat erityisen mittavia sekä HI-virus- ja malarialoispopulaatiot suuria ja nopeasti mutatoituvia, tämä on parhainta käytettävissä olevaa todistusaineistoa mutaation ja luonnonvalinnan kyvystä ja sen rajoista. Tarkastellaan siis suoria havaintoja evoluutioteorian kyvystä tuottaa uusia ratkaisuja eliöille. Havaintomittausten perusteella voidaan todeta, että mitään olennaisesti uutta ei synny. Evoluutiolla on siis selvät rajat, eikä se kykene tuottamaan olennaisesti uutta informaatiota, uusia biokemiallisia systeemejä tai uusia rakenteita.

Siirrytään proteiinien evoluution mahdottomuuteen. Douglas Axe on tehnyt kokeellisen tutkimuksen, jonka mukaan jo 150 aminohapon ketjuista vain yksi 1062:sta voi laskostua vakaaseen biologisesti toimintavalmiiseen muotoon. Tietyn toiminnon saavuttamisen satunnaistodennäköisyys on noin 10-77. Maapallon resursseilla (1050 atomia, enintään 1018 sekuntia, toisaalta enintäänkin vain 1040 solua maapallon historian aikana) ei siis saada aikaan edes yhtä toiminnallista proteiinia puhtaasti sattuman tuloksena. Useimmat solun toiminnot vaativat vähintään kuusi toimivaa proteiinia, joten satunnaistodennäköisyydet ovat tarkastelun tässä vaiheessa jo tähtitieteellisen pieniä. Evoluutioteoria edellyttää lähtökohdakseen satunnaistarkoituksettomasti syntyneen alkusolun. Jo sellaisen vaatimien riittävän pitkien aminohappoketjujenkin satunnaissynty on kuitenkin mahdotonta, ja tämä proteiinitoiminnallisuustarkastelu osoittaa asiaan liittyvän myös valtavia lisäongelmia.
Periaatteessa mahdollisten aminohappoketjujen joukkoa "karttakuvana" tarkasteltaessa osoittautuu siis, että toiminnallisten proteiinien "saarekkeiden" välissä on valtava toimimattomuuden "meri". Periaatteessa olisi silti ajateltavissa, että kahden toimivan saarekkeen välillä olisi pitkä pienin yksittäismuutoksin toisistaan saatavien toimivien proteiinien kehityspolku, joka lisäksi antaisi valintaedun koko mittansa yli. Onko sitten uskottavaa, että kahden näin kaukaisen saaren välillä todella olisi haitattomien välivaiheiden polku? Nimenomaan luonnontieteille perustavan tärkeä empiirinen näyttö osoittaa, että evoluutioteorian vaatimaa polkua "toimimattomuuden meren" yli ei edes helpoissa tapauksissa ole.

Sitten on vuorossa konvergenssit. Konvergenssi tarkoittaa samankaltaisuutta, joka ei selity yhteisen polveutumisen perusteella. Esimerkiksi silmien ja siipien olisi pitänyt kehittyä lukuisia kertoja toisistaan riippumatta. On siis paljon samankaltaisuuksia, jotka eivät selity yhteisellä polveutumisella, jolloin niiden olisi pitänyt evoluutioteorian mukaan kehittyä eliöiden sopeutuessa yhteiseen ekologiseen lokeroon. Näin ollen samankaltaisuudet, jotka selittyisivät yhteisellä polveutumisella, ovat tosiasiassa vain seurausta todistusaineiston valikoinnista.

Entäpä fossiiliaineiston hyppäyksellisyys ja vakaus. Evoluutioteorian tueksi esitetään aina välillä parhaimpia esimerkkejä välimuodoista ja kehityssarjoista. Todellisuudessa näistäkin esimerkeistä käytetään vain ne ominaisuudet joiden voidaan katsoa kehittyneet sarjana. Ongelmallisesti sarjaan sopivat ominaisuudet jäävät usein kertomatta ja usein myös rakennettu sarja ei pidä yhtä ajoituksen kanssa. Kaikkein olennaisin ominaisuus fossiiliaineistossa on kuitenkin sen hyppäyksellisyys ja vakaus, eli uudet rakenteet ilmeistyvät yhtäkkiä ja ratkaisut ovat hyvin vakaita ilmestymisen jälkeen, vain pientä muuntelua tapahtuu. Tämä sopii suunnitteluteorian ennusteeseen. Evoluutioteorian suora ennuste on hiljalleen etenevät muutokset, joita siis ei makrotasolla fossiiliaineistossa havaita.

Usean osan systeemit:
http://www.intelligentdesign.fi/sivut/suppeat-artikkelit/redusoimaton-monimutkaisuus-ja-darwinismi/
http://www.intelligentdesign.fi/sivut/laajat-artikkelit/empiirista-nayttoa-suunnittelusta/
http://www.intelligentdesign.fi/sivut/laajat-artikkelit/biokemian-haaste-evoluutioteorialle/
57362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Lopuksi vielä täytyy mainita evoluutiomekanismin hitaus. Evoluution tulisi edetä yksi pieni mutaatio kerrallaan. Koska tyypillisesti hyödyllisetkin mutaatiota antavat vain pienen edun pitkälti satunnaisessa eloonjäämiskilpailussa, hyödyllistenkin mutaatioiden kertyminen populaatioon on hidasta. Tämä on erityisen hidasta, mikäli välivaihe on hiukankin haitallinen. Esimerkiksi kahden tietyn mutaation kertyminen ihmisen perimään kestää 100 miljoonaa vuotta mikäli ensimmäinen mutaatio aiheuttaa 5% haitan, mikä on anteliasta evoluutiolle. Tämä vauhti ei yksinkertaisesti riitä.

Ainiin, on osoitettu, että DNA:n koodausjärjestelmä on erittäin lähellä optimia. Evoluutioteorian mukaan tämä olisi vain sattumaa koska koodin on käytännössä mahdotonta muuttua pienin muutoksin sillä koko koodatun informaation merkitys muuttuisi joka askeleella. Naturalismin mukaan DNA:n koodausjärjestelmä on siis "jäätynyt sattuma".

Äänestä
  • Hei!
    Tulihan kambrikauden jälkeen melkein heti kalatkin jo ihan vastaavan kehittyneisyyden kanssa kuin nykyisetkin, jotka eivät siitä ole juurikaan edistyneet!
    Joten se osoitti nopeaa kehitystä. Ja erityisesti, kun kukaan ei kykene kaloille näyttämään esi-isääkään kambrikautisesta kerrostumasta.

    Äänestä

Evokit ovat usein toitottaneet, että yksikin evoluutioteorian kiistävä havainto riittää kumoamaan sen.

Nyt niitä tuli oikein olan takaa. Kiitos.

Äänestä

Miten olette ajatelleet saattaa nämä tosiasiat yleiseen tietoon, niin että niitä voidaan alkaa opettaa niin peruskoulu- kuin yliopistotasollakin?

Ai niin, tiedemaailma ei usko noita tosiasioita kuitenkaan.

Äänestä
  • Tässähän nämä evo-opin viimeiset korahtelut kuultiinkin. Tiedemaailmassa on menossa mullistus ja evo-oppi heitetään laidan yli. Olkaa rehellisiä.

    Äänestä

  • Frank Hank kirjoitti:

    Tässähän nämä evo-opin viimeiset korahtelut kuultiinkin. Tiedemaailmassa on menossa mullistus ja evo-oppi heitetään laidan yli. Olkaa rehellisiä.

    >Olkaa rehellisiä.

    Sanoo nikkipelle sen kunniaksi, että hän on juuri keksinyt kolmannentuhannennen nikkinsä "Frank Hank". Eiköhän oteta sille kunnon tömäykset.

    Äänestä

"Tiedemaailmassa on menossa mullistus ja evo-oppi heitetään laidan yli."

Möttöskän luoma evo-oppi ei ole koskaan laivaan päässytkään, mutta panen helsinkiläisen kaksion pantiksi siitä, että evoluutioteoria porskuttaa täysin voimin ainakin vielä vuonna 2030. Tartutko haasteeseen?

"Olkaa rehellisiä."

Paraskin neuvomaan.

Äänestä

Miten voi olla suunnitelua jos ei ole suunnittelijaa?

Äänestä

Turkana ja Apo ovat ihmeen hiljaa kun lyötiin faktoja pöytään.

Äänestä
  • "Turkana ja Apo ovat ihmeen hiljaa kun lyötiin faktoja pöytään."

    Keskustelisin mielelläni aiheista, jos aloittaja olisi kykenevä keskustelemaan aloituksestaan. Nyt ei niin ole, vaan hän on vain kopioinut väitteensä joltakin hömppäsivustolta ymmärtämättä niitä, minkä osoittaa se, että potenssimerkinnät ovat virheelliset.

    Ja jos aloittaja luulee toisin, niin selittäköön, että miksi havaitsemme rutiinisti uusien proteiinien muodostuvan sekä luonnossa että laboratoriokokeissa, jos niiden muodostuminen on niin erinomaisen mahdotonta.

    Äänestä

  • Aikaa on kulunut puolitoista tuntia ja jo nyt pellet huseeraavat voittoa. odottakaa muutama päivä niin keskustelaan uudestaan

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Turkana ja Apo ovat ihmeen hiljaa kun lyötiin faktoja pöytään."

    Keskustelisin mielelläni aiheista, jos aloittaja olisi kykenevä keskustelemaan aloituksestaan. Nyt ei niin ole, vaan hän on vain kopioinut väitteensä joltakin hömppäsivustolta ymmärtämättä niitä, minkä osoittaa se, että potenssimerkinnät ovat virheelliset.

    Ja jos aloittaja luulee toisin, niin selittäköön, että miksi havaitsemme rutiinisti uusien proteiinien muodostuvan sekä luonnossa että laboratoriokokeissa, jos niiden muodostuminen on niin erinomaisen mahdotonta.

    Eli toisin sanoen turkana ei pysty kumoamaan avauksen tieteellisiä faktoja.

    Äänestä

  • Heh ! kirjoitti:

    Eli toisin sanoen turkana ei pysty kumoamaan avauksen tieteellisiä faktoja.

    "Eli toisin sanoen turkana ei pysty kumoamaan avauksen tieteellisiä faktoja."

    Ne eivät ole faktoja tietenkin pystyn kumoamaan ne. Siitä vain ei ole hyötyä, koska et tuota kumousta ymmärtäsi, kuten et ymmärtänyt omaa aloitustasikaan.

    Vastaapa tuohon esittämääni pyyntöön selittää, että miksi havaitsemme rutiinisti uusien proteiinien muodostumisia sekä luonnossa että laboratorioissa, jos niiden muodostuminen on niin mahdotonta kuin väität.

    Heh!

    Kyllä minäkin pystyn kumoamaan evoluutioteorian ihan täydellisesti. Siitä vain ei ole hyötyä, koska et tuota kumousta ymmärtäisi.

    Höpö höpö! Mitään uusia proteiineja ei sattumalta synny.

    "Heh!

    Kyllä minäkin pystyn kumoamaan evoluutioteorian ihan täydellisesti. Siitä vain ei ole hyötyä, koska et tuota kumousta ymmärtäisi."

    LOL. Oletkin huuliveikko.

    Höpö höpö! Mitään uusia proteiineja ei sattumalta synny."

    Selitäpäs sitten, mistä esim. HIV tuli, kun nse alkoi esiintyä vasta viime vuosisadalla. Tai mistä vaikkapa Lenskin kokeen bakteerit saivat uudet proteiininsa.

    "LOL. Oletkin huuliveikko."

    Niinhän se evoluutioteoria kumottiin matemaattisin keinoin avausviestissä.

    "Selitäpäs sitten, mistä esim. HIV tuli, kun nse alkoi esiintyä vasta viime vuosisadalla. Tai mistä vaikkapa Lenskin kokeen bakteerit saivat uudet proteiininsa."

    Mitähän oikein höpiset? Missä ovat sattumalta syntyneet proteiinit?

    Taidat puhua ihan omiasi.

    "Niinhän se evoluutioteoria kumottiin matemaattisin keinoin avausviestissä"

    Heh. Ei.

    "Mitähän oikein höpiset? Missä ovat sattumalta syntyneet proteiinit?

    Taidat puhua ihan omiasi."

    Kuten sanoin, et ymmärrä kumousta. HIV:a ei ole aikaisemmin esiintynyt ja se on peräisin SIV:sta. Miten se on voinut muuttua, jos se ei ole saanut uusia proteiineja? Miten Lenskin bakteerikokeessa bakteerit muuttuivat ja tuottivat uuden metaboliareitin, jos uusia proteiineja ei syntynyt?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Eli toisin sanoen turkana ei pysty kumoamaan avauksen tieteellisiä faktoja."

    Ne eivät ole faktoja tietenkin pystyn kumoamaan ne. Siitä vain ei ole hyötyä, koska et tuota kumousta ymmärtäsi, kuten et ymmärtänyt omaa aloitustasikaan.

    Vastaapa tuohon esittämääni pyyntöön selittää, että miksi havaitsemme rutiinisti uusien proteiinien muodostumisia sekä luonnossa että laboratorioissa, jos niiden muodostuminen on niin mahdotonta kuin väität.

    Eihän evoluutiossa olisikaan oikeasti kyse uusien proteiinien synnyistä.
    Mitäs sinä oikein sekoilet???

    Äänestä

  • Krertardiroska ei ole tekemisissä faktojen kanssa, tollo.

    Äänestä

Say no more!

Apologetiikkawikistä kopioitua materiaalia. Varsinainen sylttytehdas on aloitusviestin linkeissä mainittu intelligentdesign, joten ei anna aihetta enempään kommentointiin.

Äänestä
  • Suuri on kuitenkin hätäsi kommentoida!

    Äänestä

"The Edge of Evolution -kirjassa biokemian professori Michael Behe käsittelee ..."

Lue se kirja äläkä vain kopioi kopioituja mielipiteitä, koska siinä voit iskeä kirveen omaan koipeesi.

Mitä kirjassa Behen kirjassa lukee? Sivulla 65 on tiivistelmä Behen suhtautumisesta evoluutioteoriaan: "Over the next few sections I'll show some of the newest evidence from studies of DNA that convinces most scientists, including myself, that one leg of Darwin's theory - common descent - is correct."

Ja sitten Behe käy läpi hengästyttävän joukon todisteita, joiden lopuksi hän summaa (sivulla 72): "Despite some remaining puzzles, there's no reason to doubt that Darwin had this point right, that all creatures on earth are biological relatives."

Behe kertoi muuten simpanssin ja ihmisen sukulaisuudesta todisteita, jotka olivat ainakin minulle ihan uusia, silloin kun tuo kirja ilmeistyi. Esimerkiksi yhteinen samalla tavalla rikkoutunut hemoglobiinigeeni oli minulle uusi todiste jo kauan todeksi tiedetylle asialle eli ihmisen ja simpanssin läheiselle sukulaisuudelle.

Äänestä

Behe pitää polveutumisoppia todennäköisenä, mutta ei usko evoluution selittävän palautumattomasti monimutkaisia järjestelmiä.
Aloittaja (hyvä aloitus) puhuu Behen todisteista palautumattomista järjestelmistä ja Lue itse - Beheb todistelusta polveutumisopista.

Vuonna 2005 Time -lehdessä Behe: "Jumala olisi voinut luoda elämän käyttämällä ilmeisen sattumanvaraisia mutaatioita ja luonnonvalintaa. Näkemykseni mukaan tieteelliset todisteet kuitenkin osoittavat, ettei hän luonut elämää näin, vaan aktiivisemman ohjauksen kautta."

Behe näkee naturalistisen tieteen perustuvan sääntöön "tiede saa selittää ainoastaan viittaamalla luonnollisiin syihin ja erityisesti luonnonlakeihin." Behen mukaan se rajoittaa fysikaalisiin todisteisiin perustuvaa päättelyä turhaan.

Behe esittää, että älykästä suunnittelua voidaan käyttää selityksenä silloin, kun todisteisiin perustuva päättely johtaa siihen.

Behen ajattelun analysointia:
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/21668/kertooko.pdf?sequence=2

Äänestä
  • Eipä irtoa kreationismille Beheä paukuttamalla enää kuin ruumenia ja oljenpätkiä.

    Äänestä

  • "Aloittaja (hyvä aloitus) puhuu Behen todisteista palautumattomista järjestelmistä ja Lue itse - Beheb todistelusta polveutumisopista."

    Behe oli todistamassa kretardien puolesta Doverin kreationismioikeudenkäynnissä v. 2005. Hänen "todistelunsa" palautumattomasta monimutkaisuudesta lytättiin asiantuntijoiden toimesta täydellisesti, erityisesti Behe & Co:n väitteet flagellan monimutkaisuudesta, ja aivan erityisesti immuunijärjestelmästä, jossa Behe joutui myöntämään, että hän ei ollut lainkaan tutustunut immuunijärjestelmän evoluutiota koskevaan tieteelliseen kirjallisuuteen.

    Aika säälittävää...

    Äänestä

Behen argumentit purevat edelleen. Jos eivät purisi, mitä tarvetta naturalistisilla evoilla olisi jatkuvasti yritää osoittaa Behen argumentteja vääriksi.

Maailmankaikkeuden synty vaatii selityksen.
Elämän synty vaatii selityksen.
Aitotumallisen elämän synty vaatii selityksen, evoluutio ei riitä.
Seksillinen lisääntyminen vaatii selityksen evoluutio ei riitä.
ja esimerkiksi linnun magneetiaisti, jonka avulla lintu näkee phjoisen, vaatii selityksen. Evoluutio ei riitä selitykseksi.
jne...
polveutumisoppiin Behen mukaan riittää evoluutio selitykseksi.

Äänestä
  • Evoluutioteorian tarkoitus ei ole selittää kaikkea, ei esim. maailmankaikkeuden syntyä tai elämän syntyä. Eikä myöskään jokaisen eri ominaisuuden tarkkaa syntyhistoriaa tai toimintaperiaatetta.
    Se on vain selitys sille miksi eliöstö on niin monipuolinen ja miksi nykyiset lajit eivät muistuta kauan sitten eläneitä.
    Eikä kukaan väitä että kaikkeen olisi jo selitys tai että evoluutio olisi suoraan ratkaisu kaikkeen, se vain sopii yhteen nykyisen tiedon valossa saatuihin faktoihin erittäin hyvin. Kreationismi taas ottaa ne faktat joita ei voi millään kiistää ja korvaa kaikki loput ongelmakohdat laittamalla siihen kohtaan Jumalan ja pitää silloin kaikkea selitettynä ja selvänä. Mutta ei se ole mikään oikea ratkaisu eikä varsinkaan kasvata meidän tietomääräämme tai ymmärrystämme yhtään.

    Äänestä

  • "Behen argumentit purevat edelleen. Jos eivät purisi, mitä tarvetta naturalistisilla evoilla olisi jatkuvasti yritää osoittaa Behen argumentteja vääriksi."

    Puhut kunnon kretardin tavoin ripulipaskaa. Ei "naturalistisilla evoilla" ole mitään tarvetta osoittaa Beheä "jatkuvasti" valehtelijaksi, hän teki sen aivan itse Doverin oikeudenkäynnissä v. 2005. Michael Behe on mitättömyys muiden kretardimitättömyyksien rinnalla, vaikka hänellä on myös kreatinismin vastaisia ja evolutioteoriaa tukevia mielipiteitä.

    Äänestä

  • "Aitotumallisen elämän synty vaatii selityksen, evoluutio ei riitä.
    Seksillinen lisääntyminen vaatii selityksen evoluutio ei riitä.
    ja esimerkiksi linnun magneetiaisti, jonka avulla lintu näkee phjoisen, vaatii selityksen. Evoluutio ei riitä selitykseksi."

    Miksi evoluutio ei riittäisi noille ominaisuuksille selitykseksi? Tiedemaailman käytännössä yksimielisen käsityksen mukaan riittää.

    Äänestä

  • >Behen argumentit purevat edelleen. Jos eivät purisi, mitä tarvetta naturalistisilla evoilla olisi jatkuvasti yritää osoittaa Behen argumentteja vääriksi.

    Jos virheellisiksi osoitettuja argumentteja jatkuvasti esitetään tosina, mitä mielestäsi pitäisi tehdä? Olla hiljaa vai?

    >Maailmankaikkeuden synty vaatii selityksen.
    >Elämän synty vaatii selityksen.

    Ne vaativat ehdottomasti selitystä vain sellaisten mielestä jotka aukottoman maailmanselityksen pohjattomassa kaipuussaan eivät kestä ajatusta siitä että kaikkea ei (ainakaan vielä) voi tietää. Täyspäiselle aikuiselle ihmiselle ei epävarmuus jostakin asiasta, jota tiede ei (ainakaan toistaiseksi) ole kyennyt täysin varmaksi selvittämään, ole minkäänlainen ongelma, eikä etenkään sellainen että se pitäisi tiedon puutteessa täyttää jollain perusteettomalla uskonkappaleella.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    "Behen argumentit purevat edelleen. Jos eivät purisi, mitä tarvetta naturalistisilla evoilla olisi jatkuvasti yritää osoittaa Behen argumentteja vääriksi."

    Puhut kunnon kretardin tavoin ripulipaskaa. Ei "naturalistisilla evoilla" ole mitään tarvetta osoittaa Beheä "jatkuvasti" valehtelijaksi, hän teki sen aivan itse Doverin oikeudenkäynnissä v. 2005. Michael Behe on mitättömyys muiden kretardimitättömyyksien rinnalla, vaikka hänellä on myös kreatinismin vastaisia ja evolutioteoriaa tukevia mielipiteitä.

    >Puhut kunnon kretardin tavoin ripulipaskaa. Ei "naturalistisilla evoilla" ole mitään tarvetta osoittaa Beheä "jatkuvasti" valehtelijaksi, hän teki sen aivan itse Doverin oikeudenkäynnissä v. 2005. Michael Behe on mitättömyys muiden kretardimitättömyyksien rinnalla, vaikka hänellä on myös kreatinismin vastaisia ja evolutioteoriaa tukevia mielipiteitä.

    Äänestä

  • Mene töihin luuseri kirjoitti:

    Kas näin nikkipelle ojentaa vakionimimerkkiä päänsisäisen "jeesuksensa" antamilla lihaksilla. Olet näiden palstojen suurin pölvästi ja säälittävin raukka. Jälkimmäiseen annoit taas itse niin vankan vahvistuksen, että taatusti vanha vihtahousukin on ylpeä siitä kuinka hyvää työtä hänen asiansa puolesta typeryyksissäsi teet.

    Äänestä

  • Mene töihin luuseri kirjoitti:

    >Puhut kunnon kretardin tavoin ripulipaskaa. Ei "naturalistisilla evoilla" ole mitään tarvetta osoittaa Beheä "jatkuvasti" valehtelijaksi, hän teki sen aivan itse Doverin oikeudenkäynnissä v. 2005. Michael Behe on mitättömyys muiden kretardimitättömyyksien rinnalla, vaikka hänellä on myös kreatinismin vastaisia ja evolutioteoriaa tukevia mielipiteitä.

    Harmittaako hihupelleä? Sepä hyvä!

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Aitotumallisen elämän synty vaatii selityksen, evoluutio ei riitä.
    Seksillinen lisääntyminen vaatii selityksen evoluutio ei riitä.
    ja esimerkiksi linnun magneetiaisti, jonka avulla lintu näkee phjoisen, vaatii selityksen. Evoluutio ei riitä selitykseksi."

    Miksi evoluutio ei riittäisi noille ominaisuuksille selitykseksi? Tiedemaailman käytännössä yksimielisen käsityksen mukaan riittää.

    Tiedemaailman käsitys on "yksimielinen" ainoastaan evoluutikkojen haaveissa. Eikä viittaus "tiedemaailmaan" ole mitään tiedettä. Faktat on käsiteltävä faktoina. Evoluutio-oppi on menossa menojaan. Voi olla, että tilalle tuleva oppi on vielä hakusessa, mutta menojansa menee evoluutio-oppi aivan kuten maakeskeinen aurinkokuntakäsityskin. Siinäkin oli "tiedemaailma" yksimielinen.

    Äänestä

  • Tarve on suuri:

    "..mitä tarvetta naturalistisilla evoilla olisi jatkuvasti yritää osoittaa Behen argumentteja vääriksi."

    Noita argumentteja esitellään edelleen oikeina, ja niiden kumoamisesta tietämättömiä pitää suojella harhaanjohtamiselta.

    Äänestä

  • Hämärään vaipuu kirjoitti:

    Tiedemaailman käsitys on "yksimielinen" ainoastaan evoluutikkojen haaveissa. Eikä viittaus "tiedemaailmaan" ole mitään tiedettä. Faktat on käsiteltävä faktoina. Evoluutio-oppi on menossa menojaan. Voi olla, että tilalle tuleva oppi on vielä hakusessa, mutta menojansa menee evoluutio-oppi aivan kuten maakeskeinen aurinkokuntakäsityskin. Siinäkin oli "tiedemaailma" yksimielinen.

    "Tiedemaailman käsitys on "yksimielinen" ainoastaan evoluutikkojen haaveissa."

    Tässä asiassa tiedemaailma on käytännössä yksimielinen, kuten kerroin.

    "Eikä viittaus "tiedemaailmaan" ole mitään tiedettä."

    Ei olekaan enkä niin väittänytkään.

    "Faktat on käsiteltävä faktoina."

    Niin. Minä kysyin, että miksi evoluutio ei riittäisi noille ominaisuuksille selitykseksi ja siihen en saanut sinultakaan vastausta. Puhut vain asian vierestä.

    "Evoluutio-oppi on menossa menojaan. Voi olla, että tilalle tuleva oppi on vielä hakusessa, mutta menojansa menee evoluutio-oppi aivan kuten maakeskeinen aurinkokuntakäsityskin."

    Evoluutio-oppi ei koskaan ole ollut tieteen käsitys evoluutiosta. Tieteellä on evoluutiolle selitys ja se on evoluutioteoria.

    "Siinäkin oli "tiedemaailma" yksimielinen."

    Toki, koska kirkko poltti Brunon, joka ehdotti toista vaihtoehtoa. Peloittava esimerkki pakotti pitämään mölyt mahassa.

    Äänestä

  • Hämärään vaipuu kirjoitti:

    Tiedemaailman käsitys on "yksimielinen" ainoastaan evoluutikkojen haaveissa. Eikä viittaus "tiedemaailmaan" ole mitään tiedettä. Faktat on käsiteltävä faktoina. Evoluutio-oppi on menossa menojaan. Voi olla, että tilalle tuleva oppi on vielä hakusessa, mutta menojansa menee evoluutio-oppi aivan kuten maakeskeinen aurinkokuntakäsityskin. Siinäkin oli "tiedemaailma" yksimielinen.

    >Evoluutio-oppi on menossa menojaan.

    Toivottavasti. Olsi kyllä jo aika. Pelkäänpä vain, että kreturoska tarvitsee tuon keksimänne "opin" vastaisuudessakin jotta herkkäuskoisille hölmöille voitaisiin näyttää oikein sarvipäinen vihollinen. Jos kerrottaisiin totuus, eli että yksinkertaisesti vain vastustetaan henkeen ja vereen tiedettä ja etenkin biologiaa evoluutioteorioineen, moni kretu alkaisi miettiä, että mihinkäs poppooseen sitä tulikaan lähdettyä.

    >Tiedemaailman käsitys on "yksimielinen" ainoastaan evoluutikkojen haaveissa.

    No ollaksemme tarkkoja, yksimielisyys on luokkaa 99 % ja risat. Joka asiaanhan löytyy vastarannan kiiskejä, löytyihän suurella rahalla muutamia lääkäreitäkin jotka ilman minkäänlaista häpyä ja moraalia todistivat tupakan vaarattomuudesta. Amerikoissahan kreationismi on iso ja rahakas bisnes, mutta meillä onneksi pieni ja sellaiseksi jääkin.

    Äänestä

Tieteellinen ID:n teoria esittää älykästä suunnittelijaa rakenteille, joiden kehittyminen on darvinistisen satunnainen mutaatio valinta -periaatteen mukaisesti mahdotonta.

Äänestä
  • ID -ei ole mikään tieteellinen teoria, se ei ol koskaan ollut, eikä siitä koskaan tule. Se ei ole edes hypoteesi, se on vain ja ainoastaan kaltaisiesi tyhjäpäisten ja epärehellisten kretupellejen täydellisen merkityksetöntä käsienheiluttelua.

    Doverin kretuoikeudenkäynnissä v. 2005 oikeudessa kumottiin yksikäsitteisesti Michael Behe:n kaikkia niitä viittä "palautumatonta monimutkaisuutta" edellyttävät väitteet täydellisesti.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    ID -ei ole mikään tieteellinen teoria, se ei ol koskaan ollut, eikä siitä koskaan tule. Se ei ole edes hypoteesi, se on vain ja ainoastaan kaltaisiesi tyhjäpäisten ja epärehellisten kretupellejen täydellisen merkityksetöntä käsienheiluttelua.

    Doverin kretuoikeudenkäynnissä v. 2005 oikeudessa kumottiin yksikäsitteisesti Michael Behe:n kaikkia niitä viittä "palautumatonta monimutkaisuutta" edellyttävät väitteet täydellisesti.

    Tieteen kriteerit, osa 1:

    " Yliopistolaki määrittelee yliopistojen tehtävät: "Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa nuorisoa palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa." Tämä tieteellinen tutkimus-, opetus- ja sivistystehtävä koskee kaikkia yliopistoja ja siten myös teknillisiä korkeakouluja. Tästä seuraa tarve pohtia mikä on tieteen ja tekniikan suhde.

    Tieteen määritteleminen on niin vaikeaa, että Ilkka Niiniluoto aloittaa kaksiosaisen tieteenfilosofian oppikirjansa todeten, että "tieteenfilosofian oppikirjaa ei voi aloittaa tieteen määritelmällä" ja lopettaa sen toivomukseen, että kirjan lukeneet "ymmärtävät, miksi tieteenfilosofian oppikirjaa ei voi myöskään lopettaa tieteen määritelmällä." Asenne on mahdollinen tieteenfilosofille, mutta mahdoton tiedemiehelle tai tiedehallintomiehelle, joka päivittäin joutuu arvioimaan oman toimintansa suhdetta tieteeseen ja siten - joko implisiittisesti tai eksplisiittisesti - määrittelemään tieteen.
    Erityisen tärkeää tieteen eksplisiittinen määritteleminen ja tieteen olemuksen ymmärtäminen on tutkimusaloilla, joihin kohdistuu tutkimuksen ulkopuolisia odotuksia ja toiveita - erityisesti tutkimuksen "hyödystä". Tyypillinen tällainen alue on tekniikka.

    Tiede

    Kun jätetään tarkastelun ulkopuolelle tiede ihmisten muodostamana tiedeyhteisönä ja tiede yhteiskunnallisena tutkimusjärjestelmänä, sana ‘tiede' viittaa tieteelliseen tietoon ja tieteelliseen tutkimukseen.
    Näin kaikki mikä ei ole tietoa tai tiedon tavoittelua (esim. taide, urheilu, elinkeinoelämä, politiikka, rakkaus, ...) kuuluu yksikäsitteisesti tieteen ulkopuolelle ei-tieteeseen. Tämä jako tieteeseen ja ei-tieteeseen ei sisällä arvovarausta, vaan kummallakin osalla on oma tärkeä tehtävänsä ihmisen kannalta.

    Tieteen ulkopuolelle ei-tieteeseen kuuluu siis kaikki mikä ei ole tietoa tai tutkimusta. Tieteen kannalta on oleellista, että edellisen lisäksi tieteen ulkopuolelle ei-tieteeseen kuuluu myös osa tiedosta ja osa tutkimuksesta. Näin kaikki tieto ja kaikki tutkimus ei ole tiedettä.
    Seuraavassa pyritään löytämään tuntomerkkejä ja määritelmä, jolla tiede - eli tieteellinen tieto ja tieteellinen tutkimus - erotetaan muusta tiedosta ja muusta tutkimuksesta.

    Tieteellinen tutkimus

    Tieteellisen tutkimuksen luonnehtimisen hyvä lähtökohta on (esim. Haaparanta ja Niiniluoto 1986, ja Niiniluoto, 1980) Charles Peircen vuonna 1877 artikkelissaan "The Fixation of Belief" kuvaama tieteellinen menetelmä. Peircen mukaan uskomusten muodostamisen tieteellinen menetelmä on sellainen, että (Peirce, 1934):

    "our beliefs may be determined by nothing human, but by some external permanency - by something upon which our thinking has no effect. ... Our external permanency would not be external, in our sense, if it was restricted in its influence to one individual. It must be something which affects, or might affect, every man."

    Edelleen Peircen mukaan:

    "There are Real things, whose characters are entirely independent of our opinions about them; those Reals affect our senses according to regular laws, and, though our sensations are as different as are our relations to the objects, yet, by taking advantage of the laws of perception, we can ascertain by reasoning how things really and truly are; and any man, if he have sufficient experience and he reason enough about it, will be led to the one True conclusion."

    Näin tieteellisen menetelmän tärkein tuntomerkki ja kriteeri on objektiivisuus eli ihmisestä riippumattomuus eli se, että on olemassa todellisia olioita, joiden ominaisuudet ovat täysin riippumattomia meidän mielipiteistämme.

    Tieteen tehtävä on tämän objektiivisen todellisuuden objektiivinen kuvaaminen. Ilman minimioletusta, jonka mukaan objektiiviset tekijät vaikuttavat tieteelliseen tietoon, "ei voida edes puhua ‘tieteestä'" (Niiniluoto 1980).

    Jotta todellisuuden tieteellinen kuvaus olisi objektiivinen, tulee tieteellisen tutkimuksen olla sekä kriittistä että autonomista eli tieteellisen tiedon syntytavan tulee olla riippumaton sekä tutkijan ja muun tiedeyhteisön mielipiteistä että tiedeyhteisön ulkopuolisista mielipiteistä.

    Koska tutkimukseen kuitenkin aina enemmän tai vähemmän vaikuttavat sekä tutkijan omat että ympäristön mielipiteet (esim. tiedeyhteisön "paradigmat" ja yhteiskunnan arvot ja asenteet), tulee sekä uusi tieteellinen tieto että tietoon johtanut tutkimusmetodi saattaa alttiiksi julkiselle keskustelulle ja kritiikille. Näin sekä tieteellisen tiedon että tieteellisen tutkimuksen tulee olla julkista.

    Jos on olemassa objektiivinen todellisuus, on mielekästä olettaa Peircen tavoin, että kriittisen ja autonomisen tutkimuksen tuottama julkinen tieto vähitellen lähenee "yhtä Totta johtopäätöstä" eli "totuutta" tästä todellisuudesta. Näin tieteellinen tieto on edistyvää eli tieteellisen tiedon totuudenkaltaisuus kasvaa.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    ID -ei ole mikään tieteellinen teoria, se ei ol koskaan ollut, eikä siitä koskaan tule. Se ei ole edes hypoteesi, se on vain ja ainoastaan kaltaisiesi tyhjäpäisten ja epärehellisten kretupellejen täydellisen merkityksetöntä käsienheiluttelua.

    Doverin kretuoikeudenkäynnissä v. 2005 oikeudessa kumottiin yksikäsitteisesti Michael Behe:n kaikkia niitä viittä "palautumatonta monimutkaisuutta" edellyttävät väitteet täydellisesti.

    Tieteen kriteerit, osa 2:

    Tiedon totuudenkaltaisuus tarkoittaa sitä, että vaikka tieto (esimerkiksi ‘' tai ‘Maa kiertää Aurinkoa ympyräradalla') on tarkkaan ottaen epätotta, voi tieto olla approksimatiivisesti totta. Tiedon totuudenkaltaisuus kasvaa sekä uuden tiedon hankinnan että vanhan tiedon epätarkkuuksien ja virheiden poistamisen kautta.
    Näin Peircen tieteellisen menetelmän tarkastelu antaa viisi tieteen olemusta luonnehtivaa tuntomerkkiä: objektiivisuus, julkisuus, kriittisyys, autonomisuus ja edistyvyys.

    Osoittautuu kuitenkin, että nämä viisi tuntomerkkiä eivät riitä tieteen, so. tieteellisen tiedon ja tieteellisen tutkimuksen, tyydyttävään luonnehtimiseen. Tämän voi todeta tarkastelemalla esimerkiksi puhelinluettelotietojen hankintaa ja itse puhelinluetteloa: Vaikka tutkimuksen kohde (puhelimet ja niiden numerot) on todellinen ja vaikka tutkimukseen ei vaikuttaisikaan itse tutkimuksen tekijä tai tutkimuksen teettäjä ja vaikka tutkimusmenetelmät olisivat julkisia ja vaikka tutkimustieto saatetaankin julkiseksi puhelinluettelon muodossa ja vaikka puhelinluettelotietojen virheitä ja puutteita eliminoidaan esim. tilaajapalautteen kautta - eli vaikka tutkimus on objektiivista, julkista, kriittistä, autonomista ja edistyvää - ei tällaista tutkimusta eikä saatavaa tietoa, so. puhelinluetteloa, tule kutsua tieteelliseksi (Niiniluoto 1984)
    Edellisen mukaan kaikki tiedon tavoittelu on tutkimusta, josta osa voi olla tieteellistä tutkimusta. Osa tiedon tavoittelusta on kuitenkin pikemmin selvitystyön tai tiedon keruun kaltaista, ja siten näyttäisi kuuluvan sen ulkopuolella, mitä yleensä tutkimukseksi kutsutaan. Tästä esimerkki on edelläkuvattu puhelinluettelotietojen hankinta.

    Tieteellinen tieto

    Tieteellisen menetelmän tarkastelu antoi viisi tieteen olemusta luonnehtivaa tuntomerkkiä: objektiivisuus, julkisuus, kriittisyys, autonomisuus ja edistyvyys, mutta osoittautui, että nämä viisi
    tuntomerkkiä eivät riitä tieteen tyydyttävään luonnehtimiseen.

    Tieteellisen menetelmän lisäksi tiedettä on mahdollista luonnehtia myös tieteellisen tiedon avulla. Seuraavan tarkastelun mukaan tieteellisen tiedon kaksi keskeistä tuntomerkkiä – julkisuuden ja edistyvyyden lisäksi – ovat lainomaisuus ja informatiivisuus.

    Lainomaisuus: Jos on olemassa todellisia olioita, jotka vaikuttavat aisteihimme säännöllisten lakien mukaan, niin tosi tieto näistä olioista heijastaa näitä säännöllisiä lakeja. Tästä seuraa vaatimus tieteellisen tiedon lainomaisuudesta. (Fetzer 1986)

    ‘Laki' tieteenfilosofiassa viittaa lainomaisen yleistyksen käsitteeseen, jonka vastakohtana on satunnainen yleistys. Ilkka Niiniluodon mukaan (Niiniluoto 1980): "Lain käsite on yksi tieteenfilosofian keskeisimmistä ja hankalimmista käsitteistä: erottelu lainomaisten ja satunnaisten yleistysten välillä liittyy olennaisella tavalla mm. selitysvoiman, ennustusvoiman ja konfirmoitavuuden käsitteisiin".

    Esimerkiksi lause ‘Kupari johtaa sähköä' on lainomainen yleistys, koska se ilmaisee fysikaalisen välttämättömyyden ja koska sillä on kontrafaktuaalista voimaa, mutta lause ‘Sähköjohdot ovat kuparia' on satunnainen yleistys, koska sähköjohdoissa on mahdollista käyttää muitakin johteita.

    Informatiivisuus: Lauseisiin, jotka sanovat jotain ihmisestä riippumattomasta todellisuudesta, voidaan liittää atribuutit totuus (tai totuudenkaltaisuus) ja informatiivisuus. Tiedon informatiivisuus, so. informaatiosisältö, on suoraan verrannollinen siihen miten paljon todellisuutta koskevia vaihtoehtoja tieto sulkee pois.

    Totuuden ja informaatiosisällön käsitteet ovat toisistaan riippumattomat. Näin epätosi väite ‘Aurinko kiertää Maata ympyräradalla' on informatiivisempi kuin tosi väite ‘Aina sataa tai ei sada'.

    Tieteen päämäärä on mahdollista ymmärtää usealla eri tavalla. Ilkka Niiniluodon puolustaman ja hyvin perusteleman käsityksen mukaan tieteen päämäärä on todellisuutta koskeva tosi (tai totuudenkaltainen) informaatio: "Popperin tieteenfilosofian perusoivalluksena onkin ollut se, että totuus ja informaatiosisältö ovat vastakkaisiin suuntiin vetäviä tieteen tavoitteita. Totuuden vaatimus olisi helppoa toteuttaa triviaalisti ehdottamalla ... epäinformatiivisia ja todennäköisiä teorioita. Rohkeus informatiivisten hypoteesien esittämisessä merkitsee epätodennäköisyyttä, riskiä totuuden suhteen. ... Pelkkä totuus tai pelkkä informaatiosisältö ei näin ollen riitä tieteen tavoitteeksi: päämääräksi on asetettava informatiivinen totuus." (Niiniluoto 1989)

    Vaatimus tieteellisen tiedon "totuudesta", so. vaatimus tieteellisen tiedon totuudenkaltaisuuden kasvusta, on edellä huomioitu vaatimuksena tieteellisen tiedon edistyvyydestä. On huomattava, että (absoluuttisen) totuuden vaatimus ei kuulu tieteellisen tiedon tunnusmerkkeihin. Tämä onkin mielekästä kun tiedetään, että huomattava osa nykyisestä tieteelliseksi tiedoksi hyväksytystä tiedosta on tarkkaan ottaen epätotta.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    ID -ei ole mikään tieteellinen teoria, se ei ol koskaan ollut, eikä siitä koskaan tule. Se ei ole edes hypoteesi, se on vain ja ainoastaan kaltaisiesi tyhjäpäisten ja epärehellisten kretupellejen täydellisen merkityksetöntä käsienheiluttelua.

    Doverin kretuoikeudenkäynnissä v. 2005 oikeudessa kumottiin yksikäsitteisesti Michael Behe:n kaikkia niitä viittä "palautumatonta monimutkaisuutta" edellyttävät väitteet täydellisesti.

    Tieteen kriteerit, osa 3:

    Tieteen tuntomerkit

    Tieteellisen tutkimuksen ja tieteellisen tiedon tarkastelut antavat tieteelle seitsemän tieteen olemusta luonnehtivaa tuntomerkkiä: objektiivisuus, julkisuus, kriittisyys, autonomisuus, edistyvyys, lainomaisuus ja informatiivisuus. Tieteellisen tiedon lainomaisuuden ja informatiivisuuden vaatimukset voi esittää helpommin hahmotettavana tieteellisen tiedon yleisyyden vaatimuksena.

    Objektiivisuus tieteessä tarkoittaa sitä, että tutkimuskohteen olemassaolon ja ominaisuuksien tulee olla ihmisen mielipiteistä riippumattomia.

    Julkisuus tieteessä tarkoittaa sitä, että väitteelle, joka esiintyy tieteellisen tiedon vaatimuksin, tulee voida antaa julkinen perustelu. Perustelun on oltava julkinen, jotta jokainen voi vakuuttua väitteen oikeutuksesta.

    Kriittisyys tieteessä tarkoittaa sitä, että tieteellinen tutkimus ei voi perustua uskoon, ilmestykseen tai auktoriteetin ilmoitukseen, vaan vain ja ainoastaan tutkijan ja tutkimuskohteen aitoon vuorovaikutukseen.

    Autonomisuus - eli vapaus - tieteessä tarkoittaa sitä, että tieteelliseen tutkimukseen ei saa vaikuttaa tulosten taloudellinen, poliittinen, uskonnollinen tai moraalinen toivottavuus tai epätoivottavuus. Näin tieteen tulosten arviointi on vain ja ainoastaan tiedeyhteisön oma asia.

    Edistyvyys tieteessä tarkoittaa sitä, että uuden tieteellisen tiedon tulee lisätä tiedon totuudenkaltaisuutta virheiden ja puutteiden eliminoinnin kautta.

    Yleisyys tieteessä tarkoittaa sitä, että tieteellisen tiedon tulee olla lainomaista ja informatiivista. Tämä tarkoitaa, että tiedolla on sekä selitysvoimaa että ennustusvoimaa ja että tieto sulkee pois paljon todellisuutta koskevia vaihtoehtoja. Tieteellinen tieto on siis yleistä ja yleisesti pätevää tietoa. "

    ID-roska ei toteuta ainoatakaan edellämainituista kriteereistä.

    http://www.tieteessatapahtuu.fi/003/pekkanen.htm

    Äänestä

  • Nyt pitäisi vain löytää avaimeen sopiva mutteri:

    "..rakenteille, joiden kehittyminen on darvinistisen satunnainen mutaatio valinta -periaatteen mukaisesti mahdotonta."

    Yhtään tuollaista rakennetta ei elävissä olioissa ole tähän saakka todettu.

    Äänestä

"Tieteellinen ID:n teoria esittää älykästä suunnittelijaa rakenteille, joiden kehittyminen on darvinistisen satunnainen mutaatio valinta -periaatteen mukaisesti mahdotonta."

Sellainen käsite kyúin tieteelinen ID: teoria on oksymoron, koska ID:llä ei ole teoriaa eikä se ole tiedettä. Mitä nuo mainitsemasi rakenteet, joiden kehittyminen olisi mahdotonta ovat? Ja jos niiden kehittyminen on mahdotonta, niin eikö vielä mahdottomampaa ole, että ne syntyvät yliluonnollisesti?

Äänestä
  • Kaikki väitteet tuossa on täydellistä 100% ripulipaskaa. Doverin oikeudenkäynnin pöytäkirjat ovat julkista materiaalia, ja voit itse lukea ne.

    Äänestä

  • >Kaikki jota tuolla lukee on 100% faktaa.

    Hahhah!

    "Taustanaan olevan naturalistisen tieteenfilosofian takia evoluutioteoria olettaa, ettei mikään asia ole suunniteltu. ID-teoria taas ei sulje lähtökohdissaan kumpaakaan selitysmallia pois. Tästä syystä evoluutioteoria on itse asiassa lähtökohdiltaan uskonnollisempi teoria kuin ID-teoria."

    Se että perustetaan kaikki tieto johdonmukaisesti todellisille havainnoille on uskonnollisempaa kuin se jossa uskomukset hyväksytään samalle viivalle vaikka yhtä ainutta havaintoa niiden tueksi ei ole? :D

    "Faktan" kirjoittaneella ei hissi nouse ylimpään kerrokseen, eikä sulla ole asiat paljonkaan paremmin.

    Äänestä

Kyllähän se on jo moneen kertaa todettu, että evoluutioteoria on kuin reikäjuusto.

Ja sitten nää siihen fanaattisesti uskovat ateistit väittävät usein, että uskovaiset uskovat kaiken minkä kuulevat, vaikka todellisuudessa se menee niinpäin, että itse taitavat uskoa kaiken minkä kuulevat, kunhan se tulee tieteen nimissä, eivätkä edes ota selvää siitä että onko se yhtään pätevä.

Olen itse uskovainen, enkä todellakaan usko heti kaikkeen, mitä muilta kuulen. Otan asioista itse selvää ja saatan tutkia ne huolella, ja taidanpa suositella sitä teille ateisteillekkin.

Äänestä
  • "Kyllähän se on jo moneen kertaa todettu, että evoluutioteoria on kuin reikäjuusto."

    Olette toki niin todenneet, mutta ette osoittaneet saati sitten todistaneet.

    Äänestä

  • >itse taitavat uskoa kaiken minkä kuulevat, kunhan se tulee tieteen nimissä, eivätkä edes ota selvää siitä että onko se yhtään pätevä.

    Miten luulet että tavallisella ihmisellä on aikaa hankkia esim. biologian tieteellisiin arviointeihin riittävä koulutus? Työssä pitäisi käydä, ja yliopistoon pääseminenkin on joltisenkin kynnyksen takana. Aika kaukaa haettua.

    Et kai sentään tarkoita, että joltain peruskoulu-raamattuopistopohjalta voisi ruveta tiedettä mestaroimaan?

    >Ja sitten nää siihen fanaattisesti uskovat ateistit väittävät usein, että uskovaiset uskovat kaiken minkä kuulevat

    Sulla on rajallinen mutta vilkas mielikuvitus. Noin eivät väitä edes kuvaamasi mielikuvitushenkilöt.

    Todellisuudessa esim. minä väitän – toki en ole ateisti minkä tietäisit jos et olisi uusi täällä – että kreationistit uskovat helposti ja jopa himokkaasti kaiken sen mikä sopii heidän dogmeihinsa ja uskontulkintaansa, mutta eivät koskaan mitään mikä on niiden kanssa ristiriidassa.

    Äänestä

Ensimmäinen väite: kyllä pystyy. Todisteena vaikkapa lintuinfluenssa, joka aluksi tarttuo aonoastaan linnista toiseen, mutt kehittyi tarttumaan myös nisäkkäisiin ja lopulta ihmiseen. Tähän se tarvitsi selvästi uuden rakenteen, uutta geneettistä informaatiota ja uuden biokemiallisen systeemin. Toinen väite saattaisi pitää paikkansa jos alkusolun aiheita olisi ollut vain yksi. Todellisuudessa niitä oli miljardeja, joten todennäköisyys syntymiseen kasvaa huomattavasti suuremmaksi. Väitettä kolme vastaan on empiirisiä todisteita jotka todistavat päinvastaista. Väite neljä on valheellinen, koska jokainen noista eri polvautumisista voidaan selvittää evoluutio teoria avulla. Se että eri elimet ovat erikoistuneet eri tavalla johtuu eliöiden lajiutumisen jälkeisestä evoluutiosta ja sen loumasta tarpeesta erikoistua. Siksi ihmisen silmä on erilainen kuin esimerkiksi sudenkorennon, meillä on erilaiset selviytymisvaatimukset. Nisäkkäillä on puolestaan keskenään hyvin samanlainen silmä joka kertoo selvästi samasta prototyypistä tapahtuneesta kehityksestä. viimeinen väite on paitsi valheellinen, myös idioottimainen koska siinä yritetään todistaa etteti evoluutiota tapahdu sillä, että sitä tapahtuu. Jokaisessa sarjaan kuuluvassa fossiilissa on nähtävissä asteellista kehitystä, mikäli sarja on täydellinen. Valitettavasti se ei aina ole, mutta todisteet ovat riittävän vankat evoluution tapahtumiselle. Tällaisia hyppäyksiä esiintyykin vain epätäydellisissä sarjoissa, mutta täydellisitä yhtäkkiset kehittymispyrähdykset puuttuvat. Lisäksi makroevoluutiolla on olemassa konkreettiset todisteet, joista ole täällä jo maininnutkin, mutta kertauksen vuoksi. Malesiasta on löytynyt luolagekko joka todistetusti on kehittynyt puissa elävästä lajista. Jokaisesta kehitysvaiheesta on vielä joitakin yksilöitä jäljellä ja niissä on nähtävissä selvä kehitys kohti ominaisuuksia joita luola elämään tarvitaa. Näitä ominaisuuksia ovat esimerkiksi suojaväritys ja silmän hämärätoimintakyvyn parantuminen ekponentiaalisesti. Geenisekvenssoinnilla ja DNA- kokeilla on voitu varmistaa lajien sukulaisuus ja polveutuminen. Lajiutuminen on myös todistetusti tapahtunut eivätkä ketjun alkulaji ja loppupään uusi laji kykene enää lisääntymään keskenään. Konkreettisempaa todistetta evoluution tapahtumiselle on vaikea keksiä, mutta koska me ateistit olemme sivistyneitä ihmisiä, emme viitsi hieroa näitä faktoja kreationistien naamaan vaikkeivät he samanlaista kohteliaisuutta osoitakaan, levitellessään onttoja, vääriksi helposti todettavia "faktojaan".

Äänestä

moloch kumottiin - täälläkin.

Äänestä
  • Ainahan nämä kertakäyttönikkipelleilijät väittävät jotain kumotuksi mutta näyttää olevan vain suunsoittoa.

    Äänestä

  • UPDATE_9786595 kirjoitti:

    Ainahan nämä kertakäyttönikkipelleilijät väittävät jotain kumotuksi mutta näyttää olevan vain suunsoittoa.

    höpön pöpön pöppö!

    Äänestä

Fossiiliaineistosta nähdään parhaimmillaan joidenkin ominaisuuksien kehittymisestä monta välivaihetta, joten aloittaja on siinä väärässä / vanhentuneen tiedon varassa.

Behen kompleksisuusväite evoluution kumoajana on jo vanha juttu. Luin siitä joskus varmaan kymmenen vuotta sitten ja löysin aihetta koskevaa materiaalia. Todellisuudessa evoluutiolla olisi ollut hyvin aikaa luoda monimutkaisiakin rakenteita. Kreationistit vain saavat asiat näyttämään hankalilta olettamalla aina, että tyhjästä syntyi suoraan jokin monimutkainen rakenne, jonka heidän mielestään olisi pitänyt olla valmis kokonaisuus toimiakseen heti alusta lähtien. Tämä on osoitettu vääräksi olettamukseksi. Jos haluat oikeasti perehtyä asiaan, nin siitä löytyy kyllä tietoa kotisohvaltakin käsin googlen avulla. Ei tarvitse lähteä edes kirjastoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Heh ! kirjoitti:

Joitakin evoluutioteorian epäkohtia minun on aika vaikea niellä.

Lähdetäänpä vaikka liikkeelle 'evoluution rajasta'. Koska luonnollisiin syihin sitoutunut tieteenfilosofia ja ateistien maailmankatsomus on vaatinut jotain luonnollista selitystä eliömaailmalle, evoluutioteorian on oletettu pystyvän tuottamaan eliömaailmassa havaitut käsittämättömän monimutkaiset rakenteet. Asia on siis nimenomaan vain oletettu, eikä ole pidetty tarpeellisena yrittääkään todistaa väitettä empiirisesti.

The Edge of Evolution -kirjassa biokemian professori Michael Behe käsittelee malarian, HI-viruksen ja paikallisen ihmisväestön genomin havaittuja mutaatioita ja luonnonvalintaa. Koska näissä tapauksissa valintaedut ovat erityisen mittavia sekä HI-virus- ja malarialoispopulaatiot suuria ja nopeasti mutatoituvia, tämä on parhainta käytettävissä olevaa todistusaineistoa mutaation ja luonnonvalinnan kyvystä ja sen rajoista. Tarkastellaan siis suoria havaintoja evoluutioteorian kyvystä tuottaa uusia ratkaisuja eliöille. Havaintomittausten perusteella voidaan todeta, että mitään olennaisesti uutta ei synny. Evoluutiolla on siis selvät rajat, eikä se kykene tuottamaan olennaisesti uutta informaatiota, uusia biokemiallisia systeemejä tai uusia rakenteita.

Siirrytään proteiinien evoluution mahdottomuuteen. Douglas Axe on tehnyt kokeellisen tutkimuksen, jonka mukaan jo 150 aminohapon ketjuista vain yksi 1062:sta voi laskostua vakaaseen biologisesti toimintavalmiiseen muotoon. Tietyn toiminnon saavuttamisen satunnaistodennäköisyys on noin 10-77. Maapallon resursseilla (1050 atomia, enintään 1018 sekuntia, toisaalta enintäänkin vain 1040 solua maapallon historian aikana) ei siis saada aikaan edes yhtä toiminnallista proteiinia puhtaasti sattuman tuloksena. Useimmat solun toiminnot vaativat vähintään kuusi toimivaa proteiinia, joten satunnaistodennäköisyydet ovat tarkastelun tässä vaiheessa jo tähtitieteellisen pieniä. Evoluutioteoria edellyttää lähtökohdakseen satunnaistarkoituksettomasti syntyneen alkusolun. Jo sellaisen vaatimien riittävän pitkien aminohappoketjujenkin satunnaissynty on kuitenkin mahdotonta, ja tämä proteiinitoiminnallisuustarkastelu osoittaa asiaan liittyvän myös valtavia lisäongelmia.
Periaatteessa mahdollisten aminohappoketjujen joukkoa "karttakuvana" tarkasteltaessa osoittautuu siis, että toiminnallisten proteiinien "saarekkeiden" välissä on valtava toimimattomuuden "meri". Periaatteessa olisi silti ajateltavissa, että kahden toimivan saarekkeen välillä olisi pitkä pienin yksittäismuutoksin toisistaan saatavien toimivien proteiinien kehityspolku, joka lisäksi antaisi valintaedun koko mittansa yli. Onko sitten uskottavaa, että kahden näin kaukaisen saaren välillä todella olisi haitattomien välivaiheiden polku? Nimenomaan luonnontieteille perustavan tärkeä empiirinen näyttö osoittaa, että evoluutioteorian vaatimaa polkua "toimimattomuuden meren" yli ei edes helpoissa tapauksissa ole.

Sitten on vuorossa konvergenssit. Konvergenssi tarkoittaa samankaltaisuutta, joka ei selity yhteisen polveutumisen perusteella. Esimerkiksi silmien ja siipien olisi pitänyt kehittyä lukuisia kertoja toisistaan riippumatta. On siis paljon samankaltaisuuksia, jotka eivät selity yhteisellä polveutumisella, jolloin niiden olisi pitänyt evoluutioteorian mukaan kehittyä eliöiden sopeutuessa yhteiseen ekologiseen lokeroon. Näin ollen samankaltaisuudet, jotka selittyisivät yhteisellä polveutumisella, ovat tosiasiassa vain seurausta todistusaineiston valikoinnista.

Entäpä fossiiliaineiston hyppäyksellisyys ja vakaus. Evoluutioteorian tueksi esitetään aina välillä parhaimpia esimerkkejä välimuodoista ja kehityssarjoista. Todellisuudessa näistäkin esimerkeistä käytetään vain ne ominaisuudet joiden voidaan katsoa kehittyneet sarjana. Ongelmallisesti sarjaan sopivat ominaisuudet jäävät usein kertomatta ja usein myös rakennettu sarja ei pidä yhtä ajoituksen kanssa. Kaikkein olennaisin ominaisuus fossiiliaineistossa on kuitenkin sen hyppäyksellisyys ja vakaus, eli uudet rakenteet ilmeistyvät yhtäkkiä ja ratkaisut ovat hyvin vakaita ilmestymisen jälkeen, vain pientä muuntelua tapahtuu. Tämä sopii suunnitteluteorian ennusteeseen. Evoluutioteorian suora ennuste on hiljalleen etenevät muutokset, joita siis ei makrotasolla fossiiliaineistossa havaita.

Usean osan systeemit:
http://www.intelligentdesign.fi/sivut/suppeat-artikkelit/redusoimaton-monimutkaisuus-ja-darwinismi/
http://www.intelligentdesign.fi/sivut/laajat-artikkelit/empiirista-nayttoa-suunnittelusta/
http://www.intelligentdesign.fi/sivut/laajat-artikkelit/biokemian-haaste-evoluutioteorialle/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu