Henkilö joka tekee todistettavasti kolme hyvää tekoa kuoleman jälkeen voidaan julistaa pyhimykseksi. Miten nämä teot todistetaan tämän kuolleen henkilön tekemiseksi?
Pyhimykseksi
Mirka...
8246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Katolinen kirkko kerää eri ihmisten lausumia ja tekee kokonaisarvion siitä, kenet se julistaa pyhimykseksi tai autuaaksi (autus on melkein sama asia).
Katolisen kirkon oppiin kuuluu myös se, että kirkko toteaa pyhimyksen taivaaseen päässeeksi ja ajattelee, ettei pyhimyksen ruumis maadu ollenkaan. Wikipediassa todetaan:
"Katolinen kirkko voi julistaa pyhimykseksi henkilön, jonka kuolemasta on kulunut vähintään viisi vuotta. Tätä edeltää autuaaksi julistaminen. Paavi Johannes Paavali II ehti julistaa virkansa aikana pyhimykseksi 1 100 henkilöä, mikä on tähän asti suurin määrä.
Merkittävimmillä pyhimyksillä on katolisessa kirkossa jokavuotinen muistopäivä, tavallisimmin hänen kuolinpäivänsä. Katolisissa maissa muutamien huomattavimpien pyhimysten muistopäivät ovat samalla pyhäpäiviä." (Jumala on antanut Raamatussa pyhäpäivät, joten tällainen pyhäpäivän asettaminen ei ole oikein).
Muut kirkkokunnat arvostelevat kovin sanoin katolisen kirkon pyhimysten palvontaa. Raamattu ei tue sitä käsitystä, että katolinen kirkko voisi jostain tietää, kuka on taivaaseen päässyt tai ei. On myös selvää, ettei pyhimysten rukoukset kuulu perille asti. Kirkko harrastaa sitä, että Mariaa rukoillaan. Ne rukoukset kaikuvat kuuroille korville. Raamatussa ei ole manittu Marian kuningattaren roolista mitään.
Katolinen kirkko yrittää pitää kiinni asemastaa siten, että se neuvoo jäseniään siten, ettei Raamattua pidä lukea, vaan pappi selittää heille miten asia on. Kuulemma kirkko on erehtymätön, mutta ihminen erehtyy. No kirkolle ei ole annettu erehtymättömyyden armolahjaa edes moraalikysymyksissä, kun katsoo mitä paavit ovat tehneet menneinä aikoina.
Jos nauvosta huolimatta Raamattu lukee, niin sieltä löytää aivan päinvastaisen ohjeen - lue Raamattua, rukoile ja anna Pyhän Hengen opettaa.
Jumala on tämän ajan profeettojensa kautta paheksunut näiden harhaoppien kuuntelemista ja opettamista. Jumala nimenomaan kertoo, että Raamattua pitää lukea ja opiskella sen Kirjan kanssa. Tässä Jumalan toteamus tästä asiasta:
"..Why must it be so hard for you to understand? I spoke of this in My Word. Everything is there. Plain and simple. There is no hidden bible code or message that needs to be deciphered by a Rabbi. Come and ask Me your Lord God Almighty (Yahweh). The Alpha and Omega. I AM the I AM. I know everything..."
http://www.yhwh-glory-end-time-ministry.com/index.php?p=2_154
Tässä Jeesus on antanut profeettansa kautta kirjeen pyhimysten palvonnasta. Siinä Jeesus ankarasti kristisoi Marian palvontaa. Katolisen kirkon lisäksi tähän lankeaa myös ortodoksinen kirkko.
"..Let ME tell you about Mary. Mary was an ordinary woman, the chosen one, to give birth to ME, JESUS. I am conceived by the HOLY SPIRIT, yet born of a woman. She is no saint. She cannot hear your prayers. She is here with ME in heaven, waiting for her redemption in her eternal body, a resurrected body...
..There is only ONE HOLY, and that is ME, JESUS CHRIST, the DEAD and RISEN ONE, The RISEN ONE. Mary can offer you nothing. So why do I see images, idols of her, and so many others? I do not need an image to be worshipped...
...Do not follow teachings of men, but read MY BOOK, MY WORD, the eternal WORD. It contains all the truth and you will read nowhere that I, nor MY FATHER encourage you to worship and honor other gods. This is an invention of men and satan’s greatest deception in this religious world. Be warned MY people! I, GOD do not tolerate other gods before MY Face. Therefore I threw Lucifer out of heaven because he wanted to make himself a god. Do not think I will not reject you when you come to stand before ME and I see that I AM is not the only GOD in your life.
Read MY WORD and learn how you can be true disciples of ME. Read MY WORD and keep MY Commandments..."
http://end-times-prophecy.com/blog/?p=1119
Täällä on erään naisen todistus siitä, kun hän pääsi vierailemaan Jeesuksen kanssa sekä taivaassa että helvetisssä. Hänelle näytettiin eräs paavi, joka oli julistettu autuaaksi, joka oli helvetisssä. Jeesus kertoi syyt, miksi tuo paavi oli kadotuksessa.
http://spiritlessons.com/Documents/Prepare_to_meet_your_God/index.htm
Raamatussa kielletään kääntymästä vainajahenkien puoleen. Siitä on jopa erillinen rangaistussäännös vanhassa testamentissa.
Tuon kiellon tarkoitus on estää se, että jostain ihmisestä tehtäisiin epäjumala. Meillä on vain yksi kolmiyhteinen Jumala, joka hoitaa Jumalan hommat ja kuulee rukoukset sekä pystyy auttamaan. Kukaan luotu ihminen ei ole saanut samaa roolia.
Vanhassa testamentissä kielletään myös patsaiden tekeminen. Tuon kiellon tarkoitus on estää ihmistä kunnoittamasta mitään luotua. Jumala on monta kertaa todennut, ettei Jumalan rukoilussa tarvita mitään kuvia tai patsaita. Kuvat ja patsaat Mariasta tai muusta luodusta ihmisestä voivat johtaa epäjumalanpalvelukseen.
Raamatussa on korostettu, että meidän tulee olla uskollisia Luojalle eikä luodulle.
Kirkot ovat tänä päivänä täynnä pyhimysten kuvia sekä Marian patsaita.
Katolisen ovat niin naimisissa omissa perinnäissäännöissään, etteivät he erota totuutta Raamatun teksteistä.
kristittyabc,
Pitkästi kirjoitit siitä, mitä kuvittelet katolisen kirkon opettavan, kuten raamatunlukukielto!!!
"se neuvoo jäseniään siten, ettei Raamattua pidä lukea".
ja "pyhimysten palvontaa".
Levittelemällä tällaisia mielikuvituksellisia valheita katolisesta kirkosta syyllistyt väärän todistuksen antamiseen toisista uskovaisista.
Hyvä jos katolinen kirkko kehottaa lukemaan Raamattua ihan itse.
Et kuitenkaan voi kieltää sitä, että aika ajoin katolisen kirkon piiristä kuuluu sellaista, että pitäisi vain kysyä papilta miten asiat ovat. Raamattua ei kuulemma saisi itse mennä opiskelemaan. Tuollaistakin on.
Pyhimysten kohdalla ette halua tunnustaa sitä, että kyseessä oli palvonta. Se kuitenkin on sitä. Marian rooli ja ave Marian rukoilu ovat saaneet katolisessa kirkossa epäjumalanpalveluksen mittasuhteet.
Katolinen ja ortodoksinen kirkko voisi kokonaan lopettaa julistamasta pyhimyksiä ja voisi ottaa messun vuorosanoista pois kaikki Marian viittaukset pois. Kirkosta voisi poistaa kaikki pyhimysten kuvat ja Marian patsaat.
Katolisen ovat niin naimisissa omissa perinnäissäännöissään, etteivät he erota totuutta Raamatun teksteistä.
"Et kuitenkaan voi kieltää sitä, että aika ajoin katolisen kirkon piiristä kuuluu sellaista, että pitäisi vain kysyä papilta miten asiat ovat. Raamattua ei kuulemma saisi itse mennä opiskelemaan. Tuollaistakin on."
En ole koskaan kuullut tuollaista.
Sivustaseuraaja, mihin kirkkokuntaan kuulut?Tuskin olet kaikkien kirkkojen ulkopuolella ja pelkästään omin päin opiskellut Raamattua. Heti kun tartut jonkun kirjoittamaan hengelliseen tai teologiseen kirjaan, edessäsi on tulkintaa. Protestanteilla näitä eri tulkitsijoita on tuhansia ja useimmat keskenään eri mielisiä.
Meillä on ensin ollut Kristuksen perustama kirkko ja apostolien välittämä totuus. Kirkko on valikoinut luotettavat tekstit Raamatuksi ja välittänyt meille Pyhien Kirjoitusten alkuperäisen tulkinnan. Katolisia kiinnostaa tämä, eivät jonkun uskovaiset yksityiset tulkinnat.
"Et kuitenkaan voi kieltää sitä, että aika ajoin katolisen kirkon piiristä kuuluu sellaista, että pitäisi vain kysyä papilta miten asiat ovat."
Asioissa, joissa Raamattu antaa useita erilaisia vastauksia, on järkevää kysyä papilta, joka on tutustunut koko traditioon eikä vain sen kirjalliseen osaan. Kuten täällä on ennenkin huomautettu, Raamattu pikemminkin syntyi kirkosta kuin päinvastoin. Sola scriptura on jälkeenpäin keksitty lisä ja periaate.
"Katolinen ja ortodoksinen kirkko voisi kokonaan..."
Protestanttiset kirkot voisivat pikemminkin palata kristilliseen traditioon. Tuo ehdotuksesi menee jo niin pitkälle, että kun ensin on kehitetty Raamattu-periaate, niin sitten sen perusteella kielletän se, josta Raamattu syntyi. Ei tuossa ole järkeä.
Lopeta valheiden levittäminen. Katolilaistet lukevat Raamattua. Sinulle on vain tärkeää leimata meidät, teimme mitä tahansa.
Ota edes selvää asioista joista puhut. Sokean ei kannata leikkiä näkevää.