Ryan ja Maisie

Ryanin ja Maisien kohdalla "Emmessä" mennään kyllä yli siinä,missä aita on matalin.Mitään muuta perustettta heidän sutinalleen on kyllä vaikea löytää,kuin se että heillä on tietämättään yhteinen isä.Näin saadaan draamaa tavalla,jota on käytety monissa muissakin sarjoissa ja joka oli odotettavissa siitä asti kun samaan kylään eksyivät.Olisi toivonut tekijöiltä hieman enemmän mielikuvitusta.Ei voi kuin ihmetellä,varsinkin kun Ryanilla on kylän kaunotar tyttöystävänä.Ainakaan itse en näe Maisien ja Ryanin välillä mitään kemiaa.
12601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Heh. Arvasin että näin käy, pitäähän se Mark saada paljastumaan muuten.

Äänestä

Eipä ole Markillakaan mitään kemiaa, vaikka on muka niin hurmaava kahdenkin naisen silmissä.
Luuseri.

Äänestä
  • Totta!Jotenkin puisevaa ja väkinäistä.

    Äänestä

Olisihan tuon Markin Ryanin isäksi paljastumisen kirjoittaa niin, että Mark tai Faye vaan reilusti kertoisi pojalle totuuden.Ei tämä sisko ja velipuoliasetelma tunnu hyvältä siksi, ettei Maisie ole Ryanin tyyppinen ja päinvastoin.Se tuntui myös kummalta, että Ryan hyökkää onnellisesta suhteesta Katien kanssa yhtäkkiä Maisien luokse, josta ei alunperin näyttänyt pitävän lainkaan.
Jospa Maisien Ryaniin ihastumisella halutaan taas tuoda kuitenkin esiin sitä, että Wylden neiti saa aina kaiken haluamansa.
Vaikka mieskin olisi toisen, se ei Maisieta estä.Isä Mark tuntuu olevan samanlainen haihattelija kuin tyttärensä.
Mahtaakohan Natashalle ja sille komeammalle tehtaanomistajalle tulla myös jotakin vipinää?Olisivat jotenkin sopiva pari.Jos Mark palaisi Fayen luokse.

Äänestä
  • Tämä juonikuvio suututtaa... Maisien teko on halveksettvinta mitä voi ns ystävälleen tehdä! Kehtasi vielä muka lohduttaa tätä... luoja sentään,

    Meni vielä Fayelle saarnaamaan kun on ollut faijansa kanssa joskus tuhat vuotta sittten (oman luulonsa mukaan). Tätä SAMAA han hän tekee just itsekin! Vehtailee varatun kanssa! grrr!

    Ei saisi ottaa näin tosissaan tätä, TVsarjahan tämä vain on, mutta kait siksi juuri niin hyvä, kun siihen näin hyvin pystyy eläytymään. :-))

    Äänestä

Omasta mielestäni maisien ja ryanin välillä ei ole mitään yhteistä kemiaa, väkinäiseltä tuntuu, ryan teki pahan virheen jättäessään katien, varmasti pian sen huomaa.
mark ei palaa fayen luokse

Äänestä

Niitten pussailukin on jotenkin niin väkinäistä. Maisiesta oikein huokuu, ettei todellista kemiaa ole. Ihan ot, mutta mua huvittaa/ärsyttää Ryanin kävelytyyli; peffa tiukasti jännitettynä ja lyhyin sipsuttavin askelin ja jotenkin olkapäitä keinutellen. Kävelytyylillä varmaan haetaan rentoa meininkiä, mutta ihan kuin sillä ois valahtanut jotain pöksyihin :). Tämä ei tapahdu kaikissa tilanteissa, mutta ihan riittävän usein, että on alkanut huvittaa/ärsyttää.

Äänestä

Eiliset jaksot olivat kyllä parasta muutamaan viikkoon. Ja uskoakseni tänään kartanonherran elämän puinti jatkuu yhtä dramaattisena. Eilisissä jaksoissa oli kyllä aikamoista sattumaa, että Maisie ja Ryan olivat juuri silloin talossa, kun Fay ja Mark palasivat sinne. Ja samoin se, että juuri kun Natasha avasi oven niin Mark ja Faye suutelivat. Saapa nähdä, miten homma jatkuu tästä eteenpäin...

Äänestä
  • muuttuu entistä dramaattisemmaksi...

    Äänestä

  • Milloinkahan he oppivat pitämään ovia lukossa??Mutta hienoja jaksoja.

    Äänestä

niinkö

Äänestä

Nythän vihdoin kaikki salaisuudet tulivat julki markilta ja fayltä, mutta markin kannalta oli dramaattinen loppu, ei vaikuta natashakaan kovin järjissään olevan, kai vihan sokaisemana päätyi surmaamaan markin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jasaku kirjoitti:

Ryanin ja Maisien kohdalla "Emmessä" mennään kyllä yli siinä,missä aita on matalin.Mitään muuta perustettta heidän sutinalleen on kyllä vaikea löytää,kuin se että heillä on tietämättään yhteinen isä.Näin saadaan draamaa tavalla,jota on käytety monissa muissakin sarjoissa ja joka oli odotettavissa siitä asti kun samaan kylään eksyivät.Olisi toivonut tekijöiltä hieman enemmän mielikuvitusta.Ei voi kuin ihmetellä,varsinkin kun Ryanilla on kylän kaunotar tyttöystävänä.Ainakaan itse en näe Maisien ja Ryanin välillä mitään kemiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu