Saa paremman vatsineen rahalle eikä mene energiaa hukkaan ja maailma pelastuu paremmin kun ei tarvitse tehdä turhaa työtä monella sektorilla.
Matala enrgiataloksi kaikki suomessa.
Matala enrgiataloksi kaikki suomessa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Nimenomaan tämän takia ovat Sulput ym. bisnesmiehet tekemässä vastapropagandaa.
Jälkikasvu eli poikani paransi maailmaa, lisäsäten sähkölämmitystaloonsa jossa on älytermostaatit, eristeitä ja osti toisen ILP:n.
Osti myös lisää ledilamppuja, ulkovalot toimii hämäräkytkimillä, esim. NightMatic 3000 Vario jossa on säästötoiminto: valo sammuu osaksi yötä.
Luulisin että energiankulutus vähenee näillä toimenpiteillä
Rakennusliike laittaa myös leluja, mutta halvimmasta päästä. Eivät muuten saaneet ajastettua valoja parkkihalliin. Vuosien päästä tuli ratkaisuksi joka toisen lampun pimentäminen.
Itselläni on myös ulkovalot hämäräkytkimellä NightMatic 3000 Vario jossa on säästötoiminto: valo sammuu osaksi yötä, asennus ulos silmä ei saa nähdä muita valoja esim katuvaloja.
Asensin itselle ja pojalle, toimii kun junan vessa, järki päässä sähkökynän ja mittarin kanssa onnistuu.
Tämä ei ole lelu koska on toiminut jo seitsemän vuotta.
Aita matalin kirjoitti:
"Rakennusliike laittaa myös leluja, mutta halvimmasta päästä. Eivät muuten saaneet ajastettua valoja parkkihalliin"
Miksi pitää sammua osaksi yötä???
Kerrotko paljonko tuolla säästyy energiaa?
Paljonko tuo on kokonaisuudesta prosentteina?
”Miksi pitää sammua osaksi yötä???
Kerrotko paljonko tuolla säästyy energiaa?
Paljonko tuo on kokonaisuudesta prosentteina?”
Itse en hifistele vaan teen niitä asioita jotka ei vaari kovin suurta ammattitaitoa, luotan Steinelin insinöörien sanaan säästöstä, että mikroprosesori laskee kaikki aika-arvot hämäryyden perusteella. Vuodenaikaan kuuluvat valoisuuden vaihtelut otetaan automaattisesti huomioon.
200 W tulee lampuista, säästöstä en tiedä mutta jos mielihyvälle laskee jotain arvoa niin sekin on säästöä (samalla myös hitusen energiaa )!
Valojen syttyminen/sammuminen voisi pelästyää myös mahdollisia ”hämärämiehiä”, vaikka olen asentanut myös autotallin katokseen liiketunnistimen sekä autotalliin että sisätiloihin murtohälyttimet! GSM puhelimeen ( naapurin tai vartiointiliikkeen ) hälytyksen antavan
järjestelmän JABLOTRON JK-05 KIT
Ps "Onko vähä paljon?"
Säästöt syntyy pienistä puroista.
Eli Seniori ei itse ymmärrä, mutta on varma usko, että joku muu ymmärtää.
Oikeasti aika säälittävää tällaisissa on se, että vaikka ei itse ymmärretä, niin varma tietona kerrotaan asioita eteenpäin.
Ymmärrys syntyy pienistä tiedon puroista.
Laittakaa ilmalämpöpumppu sillä ei kannata lämmittää mutta asumismukavuus on kohentunut nykyaikana ja on vallan hienoa, kun illalla jäähdyttää asunnon sopivaksi ja uni maistuu.
Ilppi pelaa vuosia eikä tarvitse hikoilla petissä muuten, kun työskennellessä.
Jos lisäeristyksen vuoksi pitää uusia ulkoverhous tai sisäverhous niin niitä korjausrahoja ei saa ikinä takaisin. Sama pätee ikkunoiden vaihtoon.
Jos taas lämmityslaskut ovat selvästi yli tonnin vuodessa niin ILP tai maalämpö saattaa hyvinkin maksaa itsensä takaisin.
Oikea ILP: käyttö
Ps olen edellisen nimim. ”järki käteen” kanssa samaa mieltä ilmalämpöpumpun lämmityslaskua alentavana lisälämmityslaitteena.
Mutta nimenomaan oikea ILP:n käyttö lämmityksessä että myös jäähdytyksessä tuo säästöä.
Väärä käyttö lämmitysläitteena ( jos lämmityksessä on automaatti päällä ) kesken kaiken voi alkaa jäähdyttämään jos on takkaa lämmitetty. Tämä vaan yksi esim.
Ja nimim. ”jghghghhghghg”eihän autoakaan enää osteta jos siinä ei ole ilmastointilaitetta jolla kesällä voi pitää sisätilat siedettävänä.
Nimim. ” Paljon onko vähä” näköjään ymmärtää, että äly HOI! älä jätä!
Olet kyllä asiassasi aivan oikeassa, ja koska vielä säälit minua!
Tekopyhyyttä on ilmassa olet narsisti ”olkiukko”
Sääliin voi sairastua, mutta jos kokee aitoa myötätuntoa ( empaattisuutta ) aivan kun ”kukkahattutädit” eli tuntee surua toisen elämän äärellä se ei ole sääliä.
Sääli on sairautta, sekä Nietzsche että Spinoza pitivät sääliä mielen heikkoutena.
http://postmodernity.wordpress.com/2010/08/27/saali-on-sairautta-–-eli-piilottaja-paivakirja/
Taisi ainoa positiivinen asia kirjoituksissasi olla tämä
"Itse en hifistele vaan teen niitä asioita jotka ei vaari kovin suurta ammattitaitoa,"
Tuota kun noudatat, niin hyvin menee.
Henkilö ei ymmärrä jostain asiasta mitään (tämän myös tunnustaa) ja kuitenkin hänellä on varma mielipide asiasta. Mielenkiintoista, että jos joku kyseenalaistaa tämän uskon, niin hän vetää asiasta herneet nenään.
PS Ehkä ei kannattaisi alkaa siteeraamaan jotain mitä ei liity tähän asiaan ja kun tuostakaan et tunnu kovinkaan paljoa ymmärtävän.
ulkoverhous kannattaa vaihtaa kun sen tarve on käsillä, samassa menee ne lisäeristeet, eikä maksa paljoa. ei noita remontteja kukaan täysjärkinen ok. omistaja huvikseen tee...ja mitä takasinmaksuun tulee niin kaikki kestää sen 15 vuotta, sitten kun kerrataan hankintahintoja niin taitaa suorasähkö olla halvin, öljy sitten seuraavana, mutta kuka kumma laittaa toiset 10T€ maalämpöön 15 vuoden välein?
ps. just meni -98 polttimesta jälkilämmitys, nooh painetta peliin ja taas mennään muutama vuosi (mites mlp miehet, heehhheee).
Meillä ulkoverhouksen vaihtotarve ehkä sadan vuoden kuluttua. Sitä aiemmin olisi ehkä hyvä tehdä jottain.
Sisäpuolelta on laudoituksia vaihdettu. Lisäeristystä ei tehty, vaan luotettiin siihen, että 25 senttiä (muistini mukaan) villaa seinissä riittää. Olisihan tuon voinut vaihtaa urtsiksi, mutta paljonkohan siitä olisi tullut hintaa.. Hmm.. Jotain 50 metriä ehkä ympärysmitta talolla (nopea arvio). Korkeutta sisäseinän eristeillä kolmisen metriä... Yhteensä 150 neliötä. Satamillinen levy näyttäisi maksavan taloon.com -palvelussa noin 30 euroa neliö. Pitäisi laittaa 2x tuo ja 1x50, eli sanotaanko alennuksineen 60 euroa neliöltä. Hintaa vajaa 10 000 euroa + työ. Sama tietysti yläpohjaan. Yhteensä ehkä 20 000 euroa.
Jos tuolla säästäisi 100% lämmityskuluissa, olisi takaisinmaksuaika jotain 10 vuoden luokkaa. Ei kannata vielä. :)
Säästä enegiaa, käytä oikein ilmalämpöpumppua:
Kirjoitin nimim.Osku" ohjeita ILP:pin käytöstä.v 2006 varmaan pätee vieläkin.
SHARP/IVT on vaihtunut Toshiba RAS-10PAVP-ND. V 2009
Kulunut talvi oli ainakin öljylämmittäjälle edullinen, itselläni ö-kulutus laski edellistalven 26.4-11, 1980 litrasta, tuhannen litran pintaan ollen 24.4-12 tasan 1052 litraa.
On myös lämmitysuuni ja kattilassa kaikki tarvittavat, myös Ouman EH-80.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3100667
Sitten sille " onko paljo vai vähä järkeä härikköhörhölle" joka anonyyminä keikkuu foorumilla v.......massa ja kääntelemässä peukkuja minulle jo 4 -.ja itsellesi plussia. Ylläpito voisi antaa "Bänniä" vaikka puoli vuotta, jona aikana miehistyy ja parta kerkiää kasvaan. Antasit edes yhden vinkin energiasäästöstä, taitaa olla turha toive, sinulle annan hyvän ohjeen että suljet ”tietsikan” niin säästyy energiaa ja maailma pelastuu!
Tiedän tiedän ”olkiukko” että olet viisas tekopyhä narsisti ja korkeasti oppinut ihminen, voi silti näyttää että olet ehjä, mutta sisältä voit olla täysin hajalla!
Eli viisaskin joskus tarvitsee toisten neuvoja. Jos olet viisas niinkun annat ymmärtää, olet omaksi hyväksesi viisas ja jos olet pilkkaaja, yksin saat sen kestää.
Jos ajattelet hyvää toisista, olet onnellinen ihminen. Mukavaa kuulla että tiedät minusta sellaisia asioita joista en ole itse kuullutkaa.
Itse olen kansakoulun läpi käynyt ja oppikoulun ohi!
Ps loppukevennys:
Mies meni lääkäriin sormestaan, lääkäri kysyi miten se tapahtui? Meni kierukkaan! Lääkäri sanoi; oli hyvä että koitit ensinnä sormella.
Esittämäni kysymykset olivat aivan aiheellisia. Niillä olisit itse voinut hieman suhteuttaa hyötyjä. Mainostat jotain ilman, että tiedät mitä hyötyä siitä on.
Ei minulla ole mitään tarvetta alkaa pätemään anonyymisti sinun kanssasi, enkä sitä tee. Peukut ovat aivan muilta lähtöisin.
Edelleen olen sitä mieltä, että kirjoituksensa pitäisi pystyä perustelemaan jollakin tavalla. Tämä aivan siitä huolimatta mikä on koulutustaso. Se, että siteerataan jotain vailla älyä on yksinkertaisesti säälittävää.
Valitettavasti sinun tapasi on lähteä herjauslinjalle, mutta tämä lienee täällä aika yleistä.
Mutta toivottelen hyvät jatko.
"Laittakaa rahat lisäeristykseen ei lämpöpumppuihin.... Saa paremman vastineen rahalle"
EI TODELLAKAAN SAA. Ja miten se haittaa maailman pelastumista jos lämpöä otetaan ulkoilmasta tai maasta?
Aivan noin..
Lisäereistysten asentaminen on saatavaan hyötyyn nähden järjetön etenkin kun lämmityskustannukset saa huomattavasti pienemmäksi samaan hintaan ja halvemmallakin erityisesti maalämmöllä
.
Sekin kun vähäeristeisiä taloja aletaan vuoraamaan kalliilla pulloiksi niin ensinnäkin se työ vaatii paitsi älytöntä souvia asukkailta koska työ vie helposti viikkoja ellei kuukausia ja asuminen "raksalla" voi käydä "pikkuisen" hermojen päälle ja etenkin nk. "mä teen itte halvalla" -tyypeillä on remontin venyessä ja venyessä suuri vaara päästä makselemaan elatusmaksuja kun muija kyllästyy ja päättää pistää pöytähopeat jakoon ja vie jälkikasvun tietenkin mukanaa.
Jos sitten lopulta se talon vuoraaminen pulloksi saataisiin päätökseen pitkän "raksa-asumisen" jälkeen niin sitten saakin alkaa odottelemaan suolenpää jäykkänä että mistä nurkasta ensimmäisenä puhkeavat kukkaan ne sädesienet sun muut homekasvustot koska lämpöä taltioivaan koneelliseen ilmanvaihtoon ei ollut rahaa vaan "ilmanvaihdon" virkaa toimittaa se aito ja alkuperäinen painovoimainen ilmanvaihto jossa iv-kanavan "säätölautaset" ovat visusti kiinni lukuunottamatta niitä saunan lautasia jotka ruuvataan sentin raolleen löylyjen ajaksi ja viimeisen kauhallisen jälkeen taas korkki kiinni.
Lopputulosta voi verrata Airam termospulloon: pitää pitkään lämmön mutta sisältö on lopulta kelvotonta...
Ja sitten, sitten päästään taas siihen mukavaan aiheeseen jonka nämä sikakalliiden/sikavaivalloisten lämmitysmuotojen (öljy, sähkö,kaukolämpö ja puu) loukussa olevat yrittävät vältellä viimeiseen asti.... eli talon jälleenmyyntiarvo!
Kaikkihan sen tietävät että jos markkinoilla on kaksi saman ikäistä ja kokoista ja samalla alueella olevaa taloa myynnissä niin esim. lisäeristämätön maalämmöllä varustettu talo menee huomattavasti nomeammin ja kalliimmalla kaupaksi kuin lisäeristetty sikakalliin/sikavaivalloisen lämmitysten talot.
Tuollaisen sikakalliin/sikavaivalloisen talon omistaja voi tietenkin yrittää (ja täällä yrittävätkin) perustella lisäeristämistä sillä että eivät ole myymässä taloaan joten jälleenmyyntiarvolla ei ole vaikutusta. Niin??? Aina vain se ikääntyvä ja koko ajan kallistuva/aina yhtä vaivalloinen lämmitys on ja pysyy lisäeristyksistä huolimatta!
Energioiden hinnat nousevat aina ja ikuisesti ja lisäkustannuksia tulee aina lisää vaikka kuinka pullossa asuu.
Nokineniltä voisi lisäksi kysyä että kuinka paljon se lisäeristys sitten helpottikaan kun 30 motin sijaan meneekin enää "vain" 27 mottia? ;) Heh..
Eipä "vastaukset" yllättäneet ;)
Miinuspeukutuksia tuli noilta katkerilta sikakalliiden/sikavaivalloisten lämmitysmuotojen orjilta mutta "yllätys yllätys"...
....Mitään edes hupaisaa selitys -selittelyä nuo ressukat eivät keksineet vaan kun huomasivat läpäisemättömän seinän vastassaan niin äkkiä pois niinkuin ei ois nähnytkään koko kirjoitustani ;) (heille arkaluontoisin tabu-aihe saa tuollaisen reaktion aikaan sikakalliiden/sikavaivalloisten lämmitysten orjien keskuudessa! ;) ;) ;)
Mä ainakin peukutin plussaa koska asia on presis niinkuin kerroitkin!
Noi miinuspeukut ilman mittään kommentteja kertoo tyhjentävästi sen kuin ne sikasen kalliiden ja vaivalloisten ahdingossa olevat ei kykene muuhun ku raivoisen itkunsekaisena toteamaan että MIINUSPEUKKU, miksikö? NO VIHTU SENTÄÄN! TIEDÄTTE KYL MIKSI!!!!!!
Siinä taas yksi pullopersepaviaani...
Vedä itsesi siihen pulloosi...
Vanhoissa kohteissa lisäeristäminen ei ole yleensä taloudellisesti kannattavaa, vaan kannattaa toisiaan harkita esimerkiksi maalämpöä. Mutta jossain vaihessa vanhassa kohteessa on suuremman remontin aika ja siinä yhteydessä voi olla kannattavampaa tehdä eristykset nykypäivän tasalle ja unohtaa maalämpö.
Uudiskohteissa on yleensä kannattavampaa jättää maalämpö hankkimatta ja ostaa niillä rahoilla sähkölämmitys, ilp ja loput rahat parempaan eristykseen.
No joo....
Laittakaa parin-kolmen maalämpöjärjestelmän hinta eristysremonttiin eikä kuitenkaan saavuteta läheskään mlp:n tuomaa energiasäästöä.
pitäkää ikkunat ja ovet auki talvisin niin saatte maalämpöjärjestelmän suorastaan tuottamaan rahaa! just, on tääl taas erkki vauhdissa.
Vaikka laittaisit kolme maalmpöpumppua niin et saavuta samaa mukavuustason nousua kuin vaihtamalla vetoisat ja vuotavat vanhat ikkunat uusiin.
Meillä on alkuperäiset kaksinkertaiset ikkunat, yli 80 vuotta vanhat. Ei vetoa eikä mukavuudessa puutteita. Mutta olemme tiivistäneet ikkunat.
Hatarat talot on jo aikoja purettu tai muutettu romuvarastoiksi, et silleen....
Ettekä koskaan ole asuneet edes yhtä yötä lämmityskaudella 3 kertaisilla kaasulaseilla varustetussa talossa.
Niiden 2 kertaisten lasien u-arvo ei ainakaan tiivistämällä ja 80 iällä parane ja siitä on kyse eli stetään kylmäsillat asuntoon. Vanhat ikkunat ovat iso kylmäsilta.
Yläpohjan lisäeristys ja ilmalämpöpumppu ovat parhaimmat asiat maksamaan itsensä oikeasti takaisin
Varsinkin, jos ikkunat vielä peitellään styroxilla ja ILP kanavoidaan puhaltamaan suoraan peiton alle sänkyyn. Ai, mut sit pää voi jäätyä.
ASIAA:
Olen täysin samaa mieltä kun nimim.”eristys ILP”
>Yläpohjan lisäeristys ja ilmalämpöpumppu ovat parhaimmat asiat maksamaan itsensä oikeasti takaisin <
Tämä nimenomaan jo olemassa oleviin rakennuksiin. Näin teki jälkikasvu ( poika ) vuonna 1999 rakennettuun omakotitaloon. Tulevaisuus ja sähkönkulutus näyttää onko ollut oikea ratkaisu!
ASIATONTA:
” onko vähä........”!
EGOSI on varmaan kärsinyt kovan kolauksen koska yhä edelleen säälit minua, siihen tautiin voisi olla lääkäriltä lääke.
Aloittajan ajatuksiin energiansäästöstä ( lisäeristyksistä ) et ole ottanut kantaa lauseellakaan, fanaattisesti kyllä minulle pilkkakirves heiluu, onko tämä rakentavaa keskustelua?
Kuulut näköjään samaan häirikkökastiin kun ilmastointiosiossa se ”Y-HAARA” jonka varmaan ylläpito on jo "Bännännyt" pois!
En enään vastaa sinun NARSISMISIIN kirjoituksiisi! Hyvää jatkoa sinullekin valitsemallasi tiellä!
"Kuulut näköjään samaan häirikkökastiin kun ilmastointiosiossa se ”Y-HAARA” jonka varmaan ylläpito on jo "Bännännyt" pois!"
Taitaa kiekkokoneen levittämä jäteilma olla sekoittanut myös seniorin pään;-)
Ei mua kukaan ole bännänyt, ei vaan viitsi itsestään selvää asiaa idiooteille enää toistaa. Olkoot onnelisia enerventuskossaan.
Loistava ketju.
Keskenään väittelee tyyppi, jolla ei ole tietämyksen hiventäkään tahon kanssa, joka provosoi ja jolla ei ole tietämyksen hiventäkää.
USKO on kova asia täällä.
3466 tyyppejä on mm. valaistus ja sähkötyöosiossa jossa asiallisiin kysymyksiin saa asiattomia vastauksia.
Tarkoitan tällä sitä, jos kysymys on huonosti muotoiltu tai ns "kiellettyihin kysymyksiin" ei anneta asiallisen neuvovia ja varottavia vastauksia, seuraamukset voisivat olla vielä pahempia mitä tylyt ja asiattomat vastaukset saavat aikaan !
Mitä itse täällä häiriköit????
Tuollaiset sähkökynätyypit ovat sokeita kaikelle muulle paitsi omaa mielipidettä tukeviin kirjoituksiin. Kyllä muita ei saa kutsua häiriköiksi, mutta ei esim enerventidiootiksi.
Tyyppihän on loistava
Kyllä se vaan on niin kuin "eristys ILP" sanoi. Lisäeristyksistä hyödyllisin paikka on yläpohja ja lisäenergialähteistä halvin on ulkoilma vaikka se sähkön avustuksella sieltä otetaankin.
Jotenkin vaikuttaa siltä, että lämpöpumppuja pidetään huuhaalaitteina yksinkertaisesti vain sen takia kun ei ymmärretä kuinka kylmästä ulkoilmasta voidaan ottaa lämpöä.
Toivottavasti aihe saadaan jossain vaiheessa peruskoulun fysiikan opetusohjelmaan jotta yleissivistyksen määrä kasvaa ainakin näitä osin.
Yritä nyt jo heittää oikeita lämmitysratkaisuja, eikä tuollaisia lelulämmitysmuotoja. ILP on pelkkä lisälämmitin, jonka varaan ei järkevä ihminen satsaa.
Öljylämmitys ja suorasähkö on out!! Joten kestävä oikea lämmitysmuoto löytyy maalämmön suunnalta, kun ei pellettikään ole toimiva ratkaisu. Kaukolämpö on ok, mutta sen muoto myötäilee kokoajan nousevia hintoja.
Kaikilta kanteilta katsottuna maalämpö on paras mahdollinen investointi omakotitaloon, vaikka onkin hintavin. Kysehän on kiinteistöön kohdistuvasta sijoituksesta ja samalla ratkaistu paras mahdollinen lämmitysmuoto taloon.
Halvinta energiaa on se jota ei käytetä lainkaan. Uudiskohteessa on fiksumpaa satsata energian kulutuksen pienentämiseen kuin halpaan energiaan. Aika pienellä satsauksella saa lämmitystarpeen niin pieneksi ettei maalämmön laittaminen ole taloudellisesti järkevää.
Vanhassa kohteessa on harvoin kannattavaa lisäeristää muuta kuin yläpohjaa jos se onnistuu helposti. Suurempien remonttien yhteydessä kannattaa sitten eristää muutakin.
Pumppujen hintojen pitäis halventua ja sen ne myös varmaan tekee. Odotellaan sitä. Rakensin 10 vuotta sitten ja valitsin lämmönlähteeksi yösähkövaraajan, eiköhän se vielä toimi 10-20 vuotta, toivottavasti siinä vaiheessa maalämpö on järkihinnoissa tai siihen saa hyvin tukea.
Aloittaja on oikeassa.
Isoin ongelma on nämä huonosti rakennetut talot, joita Suomi on pullollaan. -99 rakennettu talo, jota jo ollaan lisäeristämässä on vain hyvä esimerkki.
Ongelman ydin lienee nämä essonbaaritietäjät. Tajua ei hivenen vertaa ja silmät kirkkaina uskotaan ja valehdellaan.
Itse rakensin 2008. Halusin rakentaa tiiviin talon, suunnilleen normaali eristyksin, mutta ikkunat valitsin parhaimmat mitä tuohon aikaan löytyi ja samaten ilmanvaihtokoneen.
300m2 lämmityskulut (ja vesi) ovat olleet keskimäärin hieman alle 17 000kWh vuodessa.
Jos nyt rakentaisin uudestaan rakentaisin samalla periaatteella. Ikkunat olisivat nykyistä paremmat, eli parhaat mitä saa, ja eristeitä enemmän.
Naapuri kun mainosteli tuossa pari viikkoa sitten kuinka ilmalämpöpumppu säästää hyvin näillä keleillä, niin myötäilin. En viitsinyt pahoittaa hänen mieltä tokaisemalla, että meillä on lämpö jo pois päältä. Pääsiäisenä tuon katkaisen kesäkaudeksi.
Yläpohjan lisäeristys uudehkoihin taloihin on tällaista essonbaari tarinaa. Kyllä se lämpö karkaa seinien kautta ihan samalla tavalla kuin katonkin kautta. Kattoa vain on halvempi eristää.
Kun rakennatte, niin kiinnittäkää huomiota ilmavuotoihin ja LTO:hon. Ennen kaikkea unohtakaa essonbaaritietäjät, jotka puhuvat hengittävyydestä.
Jos joku neuvoo jotain, nin kysykää miksi. Ymmärtäkää selitys. Jos neuvoja ei osaa selittää, tai et itse ymmärrä, niin tee kuten suunnittelija neuvoo ja kysy apua mestarilta.
Ja lopuksi. Ei niin tyhmää naapuria ole olemassa ettei se rakentamisessa pystyisi neuvomaan. Sama pätee useimpiin tämän palstan neuvoihin, kuten mitä tästäkin ketjusta voi lukea.
". Ennen kaikkea unohtakaa essonbaaritietäjät, jotka puhuvat hengittävyydestä."
Kertojan vakuuttavus painuu saman tien nollaan, jos hän käyttää sanoa "liian tiivis", "hengittävyys" tai "pullotalo".
"300m2 lämmityskulut (ja vesi) ovat olleet keskimäärin hieman alle 17 000kWh vuodessa."
Meillä 200m2 14000kWh(sisältää käyttösähkön) 200litraa öljyä
70-luvun talo EI lisäeristyksiä eikä ikkunaremontteja.
Ostoenergian määrän aleneminen on tehty pelkästään lämpöpumpuilla.
Ei paljon kiinnosta lisäeristämiset eikä tiivistäminen.
Ja nuo kulutusluvut ovat oikeita. Harrastetiloissa ja autotallissa on tosin vain ylläpitölämpö talvisin.
Pölyt lentävät aivan tarpeeksi normaalilla koneellisella tulo ja poisto iv:llä. En ikinä laittaisi Ilppiä levittämään pölyä kämppässä.
Ydinvoima on päästötön, mutta...
Ydinvoima on varmasti tehokkain tapa leikata päästöjä, vaikuttavuus on suurin ja hyvin tuntuva. Ydinvoimamaatkin kuitenkin käyttävät sähkölle merkittäviä kertoimia, Ranska 2,58, Sveitsi 2,0. Ruotsissa asunnoissa sähkölämmityksen tapauksessa vaatimus on 55 kWh/m² ja muuten 110. Viesti on, että puhdastakin sähköä on syytä käyttää tehokkaasti.
Kettuun kommunistit ja heidän viestinsä, on se helvetti, ettei omilla rahoilla sosialistisissa sekatalouskommunistivaltioissa saa tehdä mitä huvittaa. Aina on joku punanuttu sanelemassa mikä on oikein tai väärin.
Maalämpö nyt on jo niin useasti tyrmätty, että ei kai kukaan oikeasti sellaisia edes harkitse.
Led-valot ova myös jäejettömiä.
ILP lienee se fiksuin ja nopeimmin investointinsa kuolettava, jos luonto antaa periksi rumentaa seiniä sisällä ja ulkona.
Ottakaa sitten järki käteen sen eristämisen kanssa. Kaikille lienee tuttua että Finfoam on huijausta ja Ekovillalla takaisinmaksuika ledivalojen ja maalämmön luokkaa (25-60 vuotta).
SPU 100 mm, 29,51/m2 = 0,023 W/mK
EPS S60 100 mm, 6,28/m2 = 0,036 W/mK
Kivivilla 100 mm, 6,52/m2 = 0,036 W/mK
Lasivilla 100 mm, 5,75/m2 = 0,037 W/mK
Finfoam 100 mm, 12,56/m2 = 0,037 W/mK
Ekovilla 100 mm 9,22/m2 = 0,039 W/mK
Ne jotka investoivat lämpöpumppuihin ostavat lisää lämmityskustannuksia, toisin kuin eristäjät vähentävät niitä!!!
SPU 100 mm, 29,51/m2 = 0,023 W/mK
EPS S60 100 mm, 6,28/m2 = 0,036 W/mK
Kivivilla 100 mm, 6,52/m2 = 0,034 W/mK HUOM ekstra
Lasivilla 100 mm, 5,75/m2 = 0,032 W/mK HUOM! KL-32
Finfoam 100 mm, 12,56/m2 = 0,037 W/mK
Ekovilla 100 mm 9,22/m2 = 0,039 W/mK
Totta!
Meidän taloyhtiössä laitetiin 4. lasi ikkunoihin ja rakennettiin tkoneellinnen tulo/poisto.
Ei kyllä ollut halpaa lystiä..