Työ kunniaan

Arikihara

Aina löytyy veltoista bussinkuljettajista valittajia, liian pitkät päivät, aikataulu ym.
Asennetta poja, alalla olen ollut 34 vuotta ja ajopäivän jälkeen käyn omalla toiminimellä putsaamassa wc-kulhoja ja bideitä eli silloin tee oikeita töitä.
Olen bussinkuljettaja , mutta ammatikseni nimeän yrittäjä, koska kuulun porvareihin kun persuista tuli lähtö liukkaalla tavalla.
Työssä menestyy kun ei kuulu ammattiliittoon, itse kannan kaardemummapullaa ja pannukakkua pomoille, ruotsalainen pannukakku hillon kera on parasta.
Mikäli suupielet on joskus mansikkahillossa tai suklaassa ei haittaa, vessapaperilla saa puhtaaksi. Jatketaan pojat ajoa, me olemme sitä varten elämässä, että voimme aina olla töissä.

26

407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vesu vantaa

      Jaaha Käkkyra taas kehumassa itseään ja mielistelemässä esimiehiä.

    • Taitaa aloittaja

      olla taas noita antipatiahäiriöisiä, joilla ei kuitenkaan tunnu olevan totuuselementit hallussa. Säälittävä avaus taas kerran, mutta osoittaa vaan sen, että ilmeisesti "ivan kohde" on ollut ulostuloissaan sekä oikeassa, että myös kannustavassa mielessä rakentava alan suhteen. No ainahan näitä rienaajia riittää, mutta ei heistä yleensä ole mihinkään millään tasolla.

      • Kelokalle

        Onko se oikein ja kannustavaa että kantaa ja antaa herkkua pomoille suupielet mällissä ?
        Tulikin mieleen että koira pitää käyttää ulkona. Jostakin kumman syystä se koiranulkoilutus tulee mieleen tuota 34 vuotta alalla maanneen kirjoituksista.

    • ==>Aloittajalle

      Bussinkuljettaja ei voi verokirjassa merkitä ammattinsa olevan "yrittäjä" jos ei ole osakkaana eli yrittäjäkuljettajana. Yrittäjällä on erilainen verokortti kuin palkollisella.
      Ilmankos persuista tulikin liukas lähtö. Siellä kun rehellisyyttä arvostetaan.

      34 vuotta bussialalla on saanut aikaan sen, että aloittajalla on hyvin kapea ja hyvin pieni käsitys siitä, miten muilla aloilla ovat kohta luettelemani asiat vuonna 2012.

      Jos joku vielä väittää, että tällä kaikki on suurin piirtein kunnossa puhuu sitä joko tietämättään, piruuttaan saadakseen palautteita tai työnantajan suulla tai tätä miellyttääkseen.

      KAIKKI NÄMÄ SEIKAT OLISI PIKIMMITEN KORJATTAVA JOS RATIN TAAKSE HALUTAAN MUITAKIN KUIN mistään tietämättömiä MAAHANMUUTTAJIA:
      -työajat,
      -työpäivän jaksotus,
      -työpäivien pituus,
      -työolosuhteet,
      -työsuojelu,
      -työhyvinvointi
      -palkat,
      -pohjapalkkatunnit joita ei lasketa työtunneiksi,
      -2x "kahvitauko" työpäivän aikana puuttuu.
      -4,5 tunnin maxityöskentely ilman tauon taukoa.
      -palautteet joiden perusteella annetaan suullisia ja kirjallisia huomautuksia.

      Millä muilla ammattialoilla on näin suurta häikkää vuonna 2012?

      Bussialalla ei ole mitään positiivista annettavaa muille ammattialoille. Kukaan ei halua meidän alallamme olevia juuri luettelemiani suuria puutteita koska he ovat kaikista niistä päässeet eroon jo satakin vuotta sitten.

      Olen tässä hommassa ollut 4 vuotta ja ainoastaan siksi, etten olisi vaipunut pitkään työttömyyteen. Ikää on nyt 48. Koko ajan on haku päällä entisiin töihin.
      26 vuotta muulla alalla niin pystyy vertaamaan ammattialojen hyviä ja huonoja puolia paremmin kuin 34 vuotta samaa duunia painanut työnantajaansa mielistelevä putkinäkö.

      Liityitkö kokoomukseen jotta varmasti erottaudut kuljettajista?
      Jynssäätkö vessoja miellyttääksesi työnantajaasi?

      • ############

        Puutuit kiitettävän asiallisesti tämän nimimerkki Arikaharan aloitukseen ja olen kanssasi aivan samaa mieltä alallamme vallitsevista puutteista.Ovat juuri niitä aitoja puutteita ja epäkohtia, työnantajille kiitos siitä. Asioiden korjaaminen onkin kovin haastavaa, koska valitettavasti ammattikunnastamme löytyy aina riittävästi näitä työnantajalle ihanteellisia työntekijöitä jotka ovat valmiita vaikka minkälaiseen orjasopimukseen, kunhan vain on itsellä edes hiukan paremmat työolot kuin kollegalla.Rassukat eivät vaan koskaan ole oppineet, että elisen tai tämänpäivän nk."hyvä mies" on huomispäivän heittopussi.Olen ollut itse alalla yli 35 vuotta joten itseäni voi syyttää kapea-alisuudesta uravalintojen suhteen. Tältä alalta kuitenkin katson tietäväni sen verran,( ehken vielä jonkun mielestä riitävästi), että voin sanoa alan ja asioiden kulkeneen pahempaan suuntaan työolojen kannalta, vuosi vuodelta. Kunnioittaa täytyykin, jos joku nuori vasta alalle tullut oikeasti jaksaa edessä olevat 30-40 vuotta uraa, jollei tulevaisuudessa työantajat ole valmiita radikaaleihin muutoksiin työpäivärakenteissa, ajoajoissa, työvuorojärjestelmissä sekä taukopaikoissa. Autot ovat kehittyneet vuosien varrella paljonkin mutta työolot eivät.Odotankin mielenkiinnolla jäljellä olevan työputken mitä kaikkea vielä työnantajan mielikuvitus saa aikaan ja tulevaisuus tuo tullessaan. Toivoisin kuitenkin alalle yhtenäisyyttä asioiden eteenpäin viemiselle, se olisi kaikkien etu.Oleellista olisi että kaikki alalla vaikuttavat ammattiliitot puuttuisivat kovin ottein työnantajan laiminyönteihin jopa suoranaisiin sopimusrikkomuksiin. Näistä löytyy varmasti useampia esimerkkejä sekä AKT:n että JHL/Jytyn allekirjoittamista, siitä jaksan olla varma.Näillä palstoilla riekkuville vakiotrollajille, jollaiseksi voisi tämän arikaharankin laskea, ei kannata paljonkaan laittaa painoarvoa.Onnesi on tämmöinenkin foorumi olemassa, niin saa nämäkin tyypit purkaa itseään. Säästypähän kollegat taukopaikoilla ja matkustajat autoissa näiden säälittäviltä avautumisilta.

      • sinulla on joko
        ############ kirjoitti:

        lukihäiriö tai sitten kirjoitretun teksin ymmärtämisen vaikeus. Aloittaja ei suinkaa ollut Ari Kähärä vaan henkilökemia ongelmista kärsivä feikki pelle Arikihara. Aloittaja kuuluu siihen reppanoiden lahkoon joilla ei ole ns. selkärankaa tai muutoin uskallusta esittää herjaavaa kirjoittelua omalla nimellään. nämä pohjissa möyrivät mateet kun ovat omien toimintojensa toimesta joutuneet hieman sivuun tai kokonaan ulos. Kun älyllinen ymmärrys on mitä on, niin ko aloituksia tehdään ja sitten itseään hiplaten niidenkautta hymyillään ja odotetaan tukea vastaavilta hiplaajilta.

    • Parta-jugi

      Tunnen aloittajan Kihara-Käkkyrän, kun samalla duunipaikalla ajetaan, tommoinne se on....
      Pomoille kaakkua ja selän takan supattelua muista, mut on ottanut silmätikukseen, kun jostain syystä ei mun pärstäni miellyttänyt Käkkyrää kun kohta kun taloon tulin, alkoi selän takana puhuminen. Yritin kahden kesken puhua, mutta heti on uhkailemassa pomoilla ja mulle lopareita.. hametta päälle, mun mielestä on raukkamaista , puhua muista paskaa ja aina korostaa itteään, mut Käkkyrä on tommonen.
      Käkkyrä tule huomena lauantai 5.5 kello 18 Haunilan ostarille ravintola Piilopaikan eteen, mä olen siellä ja tulen juttelemaan sulle, jos uskallat tulla yksin ja et tuo niitä apureita taas, mä tulen ulos puhumaan ja ihan rehdsti juttelemaan, jos susta on siihen. Ole kerrankin mies, älä akka tai hiiri, mä haluan kuulla miksi olet musta puhunut paskaa työnjohdolle ja mun mielestä tää on meitin välinen asia, ei tarvita pomoja siihen.

    • Koeta JO miehistyä!

      Äijä on 34 vuotta painanut duunia ja pelkää kuin lapsi. "Työssä menestyy jos ei kuulu ammattiliittoon" on tosi merkillinen väite ja kaukana tosityöelämästä. Joskus niin on ollutkin mutta ei enään. Se kuvastaa työntekijän tosi pelokasta asennetta työnantajaa kohtaan. Mieluusti kun ollan vielä samaan puolueeseen kuuluvia. Tämmöinen raukkis sitten kuvittelee olevansa "turvassa" sanktioilta.

      Työnantaja alalla millä vaan arvostaa ammattimiestä ja siihen ei mitenkään järjestäytyminen vaikuta. Pelisäännöt on sovittu ja niiden mukaan mennään.

      Talossa pysymistä ei takaa liittoon kuulumattomuus vaan päinvastoin, ammattiliittoon kuulumattomuutta voidaan käyttää härskisti hyväksikin. Esimerkkejä piisaa kaikilta ammattialoilta. Kuulumattomia sahataan silmään ruokapalkoilla, ylipitkillä vapaattomilla työviikoilla, pikku-pikku 5€ tuntipalkoilla, eikä tietenkään pekkasvapaita tai vuosilomia lomaltapaluurahoineen tule. Kaikessa vedätetään koska AMMATTILIITTOJEN edunvalvonta ei koske järjestäytymättömiä.

    • Perusjätkä hki.

      Tämä Käkyrä kehuu aina tällä vapaamatkustamisellaan, samoin kokoomuslaisuudellaan, vaikka stadin vuokra-asunnossa asuu ja tekee kahta työtä, siinä sivussa nuolee pomoja päätoimessaan.
      Kokoomukseen menokin oli pakon sanelema, kun meitlä Perussuomalaisista tuli kenkää, koska tuommoista hännystelijää ja miestä, joka ei seiso puheidensa takana ei meillä kauanaikaa katsella.
      Kateellinen on vieläkin kun ei yltänyt itse Jytkyyn, siksi toistuvasti haukkuu persuja, onhan jotenkin omaa mitättömyyttään tuotava esiin.

    • Totta mooses...

      Väittäisin ettei Ari tuota aloitusta ole tehnyt, vaan joku muu hänen nimissään.
      Perusteluna se ettei Ari ole kai kertaakaan itse sanonut mitä tekee tuona "yrittäjänä iltaisin.
      .

      • juuri näin

        aloittaja käyttää häpeällisesti toisen nimeä hyväkseen luodakseen mielikuvituksellisia fantasijoitaan. Todellisuus kun on ihan toinen. Nämä persujätkät jugit ja kelot ovat pelkkiä häntäkärpäsiä, jotka eivät todellisuudesta tiedä mitään. olen kuulut että tästä jugistakin on ns. haku päällä ja kun tutkinnat valmistuu voi vetää äijän hiljaiseksi.Anonyymius kun ei ole mikään bunkkeri jossa voi piileskellä.

    • Sebo Vantaa

      Näin sivustaseuraaja kävin katsomassa frendin kanssa lauantaina ravintola Piilopaikan edessä kun lähellä asutaan ja pari kaljaa piti saada. Oli siellä yksi vähän reppanan näköinen ukko juovuksissa ja olen nähnyt tämän hemmon ajavan busaa. Mentiin tarjoomaan röökit, muina miehinä ja tää juippi kertoi odottavansa jotain duunikaveria, jota ei näkynyt kyllä paikalla.. Juteltiin siinä vartti, me lähdettiin bisselle, reppana jäi ulos norkoomaan, eikä tainnut tämä duunikaveri tulla sinne, kun myöhemmin nähtiin tää reppana käsi maassa kapakassa ja kertoi, että ei se pelkuri tullut..
      Oliskohan tässä kyseessä tämä Jugi ja kiistakumppaninsa?

      • sebo on ihan hajulla

        sillä kuvaus vastaa hyvinkin tätä partaturilas jugia. on kovapoika kuulema ottamaan hapanta kaikki vapaa-ajat ja sen jäljiltä aika kova uhoamaan ja haastamaan riitaa vallankin piilosilta kiikaroidessaan.

      • <<zx
        sebo on ihan hajulla kirjoitti:

        sillä kuvaus vastaa hyvinkin tätä partaturilas jugia. on kovapoika kuulema ottamaan hapanta kaikki vapaa-ajat ja sen jäljiltä aika kova uhoamaan ja haastamaan riitaa vallankin piilosilta kiikaroidessaan.

        Oliko tämä siis sama reppana, semmoinen dokun näköinen, joka oli Itiksen plazalla seisoskellut housut puolitangossa joku aika sitten ja silloinkin tiiraillut ja odotellut jotain kolleegaansa, tää Jugiko on kyseessä?

      • juuri sama tyyppi
        <<zx kirjoitti:

        Oliko tämä siis sama reppana, semmoinen dokun näköinen, joka oli Itiksen plazalla seisoskellut housut puolitangossa joku aika sitten ja silloinkin tiiraillut ja odotellut jotain kolleegaansa, tää Jugiko on kyseessä?

        Sieltä se jostain pylvään aka oli kuulema kiikaroinnut, vaikka olisi pitänyt mennä kättä paiskaamaan. No eipä näiden alkoholistireppanoiden jutuissa yleensäkään ole mitään tolkkua.

      • Jugi¤
        juuri sama tyyppi kirjoitti:

        Sieltä se jostain pylvään aka oli kuulema kiikaroinnut, vaikka olisi pitänyt mennä kättä paiskaamaan. No eipä näiden alkoholistireppanoiden jutuissa yleensäkään ole mitään tolkkua.

        Käkkyrä Hei, mä odotin sua Hakunila piilopaikan eessä viimeks pitkään ja et uskaltanut tulla handua paiskaamaan, olsi saatu tää meidän juttu sovittua ja sä olsit voinut säilyttää ne vähäiset kunnian rippeet mitä sulla on ja lopettaa sen pomoille kantelun musta ja muista, pullaa ja paakelsia saa kantaa niille edellenkin, mutta se vasikoiminen on loputtava. Et kai sä halua kulkea hameessa vuosikausia vai haluatko sitä kuitenkin?
        Mä olen huomenna lauantaina Kontulan ostarilla Aapelin baarissa, tu sinne kello 18 siis 12.5- kello 18 Aapeli ja en tule nyt ulos seisomaan kun viimeksikin teit oharin vaan tule Aapelin baaritiskille kello 18 niin voin sulle jopa pienen oluen tarjota ja sovinnon käden, me ollaan samoissa hommissa ja samalla varikolla, eiköhän olis parempi sopia, mä olen kuin viilipytty , mutta jos suutun niin on pitelemsitä ja entisenä nyrkkelijänä tiedän ja tunnen voimani, siksi mä esitän sulle Käkyrä, että tehdään sovinto ja ei viedä tätä asiaa mihinkään varikolle. Mä Odotan lauantaina.

      • Ari Kähärä
        Jugi¤ kirjoitti:

        Jugi, mä en koskaan alennu niin alas, että astuisin Aapelin ovesta sisään. Mä koen kuitenkin että ihmisellä pitää olla jokin itseisarvon tunto sekä määritelmä, jolla välttää leimautuminen kaatistavaraksi. Vaikka olenkin HOK-Elannon vaaleissa mukana (muista äänestää 72), niin tuo Aaapeli on sellainen yksikkö HOK-Elannon piirissä, ettei siihen kukaan itseään kunnioittava astu. Siihenkin on saatava tiettyjä muutoksia aikaiseksi , tavalla jos toisella. Noita B 3 tason juottoloita kun on ihan riittävästi muutoinkin alueella. Kansanbaari voi olla tasoltaan myös kansaa kunnioittava, eikä pelkästään rahat pois menttaalilla toimiva. Mä tuen huomenna ostarille, kuten tekstari viestinnän kautta jo sovimme. Aikataulu on vielä avoin, mutta tuohon klo. 18 aikaan ei enään sovi, sillä silloin mulla on arvovieraita kylässää ja ne ohittaa Aapelin. Myöskin aika 15-16 on varattu, joten joko sitä ennen tai sen jälkeen on n. 30-60 min aikaa turista. Muista ottaa kiikarin messiin, että sut tunnistaa ja muista olla näkyvillä etkä minkään pylvään tai nurkan takana kurkkimassa.

      • piilossa sä jugi
        Jugi¤ kirjoitti:

        Käkkyrä Hei, mä odotin sua Hakunila piilopaikan eessä viimeks pitkään ja et uskaltanut tulla handua paiskaamaan, olsi saatu tää meidän juttu sovittua ja sä olsit voinut säilyttää ne vähäiset kunnian rippeet mitä sulla on ja lopettaa sen pomoille kantelun musta ja muista, pullaa ja paakelsia saa kantaa niille edellenkin, mutta se vasikoiminen on loputtava. Et kai sä halua kulkea hameessa vuosikausia vai haluatko sitä kuitenkin?
        Mä olen huomenna lauantaina Kontulan ostarilla Aapelin baarissa, tu sinne kello 18 siis 12.5- kello 18 Aapeli ja en tule nyt ulos seisomaan kun viimeksikin teit oharin vaan tule Aapelin baaritiskille kello 18 niin voin sulle jopa pienen oluen tarjota ja sovinnon käden, me ollaan samoissa hommissa ja samalla varikolla, eiköhän olis parempi sopia, mä olen kuin viilipytty , mutta jos suutun niin on pitelemsitä ja entisenä nyrkkelijänä tiedän ja tunnen voimani, siksi mä esitän sulle Käkyrä, että tehdään sovinto ja ei viedä tätä asiaa mihinkään varikolle. Mä Odotan lauantaina.

        aina oot kaikkea odotellut, mutta sehän sopii lusmun tyyliin. Näkyvissä kun ovat vain ne joilla on siihen kanttia ja rehellisyyttä. Itsekehut nyrkkeilystäsikin osoittaa vain sen, että itsetunto on ollut kanveesissa jo pitkään ja sieltä sitä löydät itsesi ennepitkään muutoinkin ja ihan ilman kehää. Se taitaa taas olla kostea vkl menossa, kun jutut on taas mitä on. Uskon että jos ja kun Ari tänään sut kohtaa, niin se se sun kohdalta voi vaikeuksiin johtaa. Ei ehkä fyysisesti, mutta elo kun on muutakin kuin kännisen uhoilua nyrkeistään, jotka lienevät jo jokseenkin ruvella.

    • ...tosi on...

      Totta aloittaja puhuu. Kyllä se veltoksi vetää, meinaan tuo 14 tuntia työssä. Oli sitten duunissa alalla kuin alalla.

      • vittu

        luuseri toti olet sekä tuo feikki aloittaja.

    • Partajugi

      No nyt tänään 12.10. 2018 olisi ainutlaatuinen tilaisuus kohdata minut Kontulan Helmigrillissä klo 18 Kähärän sovintokaljojen merkeissä.
      Mitään kanveeseja eikä nyrkkeilyjä, eikä menneitten muistelemisia niistä hänen pullankantoajoistansa Nobinalla, vaan aito sovinnonteko sekä kaljat päälle.
      Ei sitten kurkita minkään pylvään takana, vaan reilusti pöydässä eikä muitakaan kiikarimiehiä eikä vävyjä tarvita.
      Juhanan voit ottaa toki mukaan, jollei ole sauvakävelyllä Vartijansa kanssa jossakin...
      yst.terv.
      Partajugi

    • Poteroonkaivautuja

      Aaah. Minä en loukkaannu tuosta. Otan kiitos hyväsydämisyytesi ja hymysi vastaan ja viisveisataan kateellisille.

    • Talkoo-Taavetti

      Hieno asenne ja suhtautuminen. Miten siellä sovinnonteossa meni ? Lienet jompikumpi Vartija, tai Vartiaiska, ellet peräti sitten heidän koirulinsa.
      Pääasia että loppuu hallituskolleegalle haistattelu kahvilassa, sekä järkevämpi suhtautuminen irtisanomislakiin.
      Meillä kyllä keinoja löytyy sen kitkemiseksi. Ei auta sauvakävelyt eikä koirulin poskeenotot.

    • Partajugi

      Ei ilmestyneet paikalle.
      Poskeenotot ilmeisesti meni sovintokaljojen edelle.
      Tänään uusiksi. Sama paikka sama tuttu paikka. Tervetuloa.

    • Karjuheinolasta

      Työ kunniaan, mutta aika on valvoa etujakin sekä taistella niiden puolesta.
      Myöskin eläkkeellee hyvissä ajoin ja myöskin pysyttävä eläkkeellä.
      Ei luulisi ne pitkät päivät mitään herkkua olevan nuoremmillekaan, saati eläkeikäisille.
      Eläkeläinen lakkorikkuri ansaitsee tulla ruiskutetuksi vaatteiden ulko-ja sisäpuolelta.
      Oikeastaan pyöräilevä työtätekevä eläkeläinenhän on vähän rikkuri kaiken aikaa , vaikka ei työtaistelutilanne päällä olisikaan. Se vie aina yhden nuoremman työpaikan ja jopa kaksikin jos oikein työnarkkari !!!

    • Anonyymi

      Ari Kihara se vaan ei tissiposki tullut kanssamme Pikkulintuun perjantaina.
      On se tissiposki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe