"Viimeaikaiset tiedot Suomen kauppa- ja vaihtotaseen heikentymisestä ja nykyään jo alijäämäisyydestä ovat hälyttäviä, arvioi Teknologiateollisuus tänään julkaistussa Tilanne ja näkymät -raportissaan.
Suomen tavara- ja palveluviennin arvo oli viime vuonna kaikkiaan 75 miljardia euroa. Vielä vuonna 2008 ennen talouskriisiä vientiä oli 87 miljardilla.
Vastaavaa tasopudotusta ei ole tapahtunut aiemmin Suomessa, sanotaan Teknologiateollisuudesta. Teknologiateollisuuden mukaan Suomen viime vuosien kehitys kilpailijamaihin verrattuna on huolestuttavaa.
Tärkeissä kilpailijamaissa kuten Ruotsissa, Saksassa ja Alankomaissa ei ole tapahtunut samanlaista vaihtotaseen heikkenemistä kuin Suomessa, vaan vaihtotase on pysynyt selvästi ylijäämäisenä
"
Tähän päälle velat ja vastuut, isot, EU.le!
luopiohallitus tuhoaa
Suomen..
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621384
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40985Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38715- 14630
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28622- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20592Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30567Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553