Olen huomannut miten juuri mersujen ja bemareitten farmariautojen omistajilta jää vilkku usein käyttämättä. Onko BMW Touringin vilkku vaikeassa paikassa, entäs Mesessä? Ei se rahastakaan tunnu olevan kiinni kun Audien vilkut toimivat.
Olen myös huomannut kyseisillä autoilla, miten nopeus ei meinaa pysyä rajoitusten puitteissa. Onko kyseessä XXXXXXXXL-kokoinen kuski, jonka nakkisormet eivät osu pienelle vikkuviikselle ja kaasujalka painaa 100kg?
Laatufarkkujen vilkut?
16
123
Vastaukset
- ei jummarra
Kyse on siitä että hankitaan ajokortti, mutta ei ymmärretä miksi se on pakollinen. Sehän ei ole passi eikä henkilöllisyystodistus.
Kieli vaan on ruskea kun on rattia puristellen yritetty mielistellä inssimiestä antamaan ajolupa. Ajokortti on todistus siitä että on ymmärtänyt sen että:
(lähde: Finlex)
"35 §
Suuntamerkki
Ajoneuvon kuljettajan, joka aikoo lähteä liikkeelle tien reunasta, kääntyä risteyksessä tai tiellä taikka vaihtaa ajokaistaa tai muuten siirtää ajoneuvoa sivusuunnassa, on muiden varoittamiseksi annettava merkki suunnanosoittimella tai, jollei ajoneuvossa ole sellaista, muulla näkyvällä tavalla.
Merkki on annettava hyvissä ajoin ennen aiottua toimenpidettä, ja sen on oltava hyvin näkyvä ja ymmärrettävä. Merkinanto ei vapauta kuljettajaa velvollisuudesta varmistua siitä, ettei aiottu toimenpide aiheuta vaaraa tai tarpeetonta estettä."
Sitten vaahdotaan kännykkään puhumisesta ajon aikana vaikka sama rikesakko pitäisi antaa:
"Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajalle määrätään 50 euron rikesakko, jos hän tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelain 35 §:n 1 momenttia suuntamerkin antamisesta;" - BMW-MAN
No KÖYHÄLLE tiedoksi, että vakionopeuden säädin, kaistavahti, valvova ajotietokone ym. ajamisen helpottavat laitteet eivät vielä käytä vilkkua, mutta tulevaisuudessa sekin tapahtuu ja pian premium-autoissa. Helppoa se on tämä nykypäivän ajaminen ja ennenkaikkea mukavaa. Ja se nopeus johtuu ihan siitä, että vajaa 300 heppaa on paljon pieniruokaisessa 700-sarjalaisessa. Mutta mitäpä KÖYHÄ tekisi muuta kuin arvostelisi ja kadehtisi muita !
- Köyhäää
Voimme olla köyhiä mutta älykkyytemme riittää ajamaan ilman ajamista helpottavia laitteita :)
- DSWWQ
HYUNDAI GENESIS JA 429 HV:
http://www.topspeed.com/cars/hyundai/2012-hyundai-genesis-ar110218.html - ^^^^^^^^^^
"Ja se nopeus johtuu ihan siitä, että vajaa 300 heppaa on paljon pieniruokaisessa 700-sarjalaisessa"
No ehkä sun mielestä vajaa 300 heppaa on paljon, mun mielestä vajaa 300 heppaa on säälittävän vähän, noin painavaan ajoneuvoon.
- syrjäytynyt?
oliskos aloittaja hieman kade??
- Trak-to-rit
Ei aloittaja ole kade, vaan vähän tyhmä. Mersu ja BMW eivät ole loistoautoja, ne ovat kalliita saksalaisen tarktoriteollisuuden tuotteita.
- Näinse on
Varmasti on. On se kadehtimisen paikka, jos joku ei osaa vilkkua käyttää!
- köyhä on sokea
On se köyhä tyhmä ja surkea, kun ei näe tien komeimpien autojen liikettä. Ei kannattaisi ajaa ollenkaan, jos ei näe ison auton liikettä edes sivusuuntaan.
- Söpis AudiMies
Haluan korostaa ja tuoda esille homouttani myös liikenteessä liikkuessani.
- Mxiixo
Varmaan mutta en mä ole tehnyt ero tuossa asiassa onko laatufarkku vai
huonolaatufarkku.
Huonosti suuntavilkkua käyttäviä on niin paljon että eroa on
aika vaikea tehdä mielestäni.
Ps, se ei ole mitään suuntavilkun asiallista käyttämistä että
vilkkua räpsitään ja laitetaan liian myöhään päälle.
Ei sitä lasketa vilkun käyttämiseen sitten. - Osaa ne muutkin
Hyrynsalmi - Helsinki, vastaan tuli 16 Skoda Octavia Farmaria, eikä kukaan käyttänyt vilkkua.
- SkodaFucktavia
Miksi ne näyttäisivät vilkkua välillä Hyrynsalmi - Helsinki? Eihän siellä ole mitään järkevää mihin kääntyä :D
- asian ydin
hienoa ja paikkaansa pitävää tilastoa oletkin tehnyt. Jatka samaan malliin.
- voi tuttu...
...jos sinäkin tietäisit, mitä bemarin vilkkurele maksaa, niin et noin tyhmiä kyselisi!
Kyllä. Ainakin omassa Mersussani vilkku on hieman alempana kuin mihin olen muissa autoissa tottunut. Vaatii pientä otteen siirtoa, että sen saa päälle jo ennen kuin rattia kääntää (tai ollenkaan, jos kääntyy oikealle). Aluksi tuli muutaman kerran räpsittyä vakionopeudensäädintäkin - ei vaikuttanut mihinkään.
Tietysti kun tuohon tottuu, se tulee ihan yhtä luonnostaan kuin muillakin automerkeillä.
Itse en muuten ole huomannut minkään autoryhmän erottuvan mitenkään vilkuttomuudellaan. Ehkä pienenä kutinana Volvoilla näkee harvemmin vilkkuja kuin muilla, mutta enpä tiedä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961367Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431119Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43823- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20640Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617