Minne seuraavaksi nivelkipujen kanssa?

Olen 18v. tyttö ja kärsinyt selittämättömistä nivelkivuista nyt kolmen vuoden ajan.

Oireet alkoivat pari kuukautta Yhdysvalloissa vietetyn loman jälkeen. Matkalla sairastin vatsataudin, joka myöhemmin osoitettiin salmonellaksi. Reissu oli siis Kaliforniaan, Nevadaan ja Arizonaan suuntautunut. Vähitellen nivelet alkoivat kipuilla ja lonksua (nakse on edelleenkin melkoinen). Kun lopulta sain aikaiseksi hoitoon hakeutua, sainkin yllätyksekseni ajan omalääkärilleni samalle päivälle. Sillä viikolla kävin kolmesti veri- ja virtsakokeissa, lisäksi otettiin EKG. Salmonella vasta-aineet olivat koholla, muuten kaikki täysin normaalia. Epäiltiin reaktiivista artriittia ja laitettiin lähete reumatologian poliklinikalle.

No reumatologilla sitten käytiin kaikki nivelet huolella läpi ja osa ultrattiinkin. Mitään ei löytynyt. Useamman kerran on sama proseduuri suoritettu, eikä mitään tulehdukseen viittaavaa ole löytynyt. Oireiden lievittyessä palautettiin terveyskeskukseen, diagnoosina reaktiivinen artriitti.

No nivelkivut jatkuivat yli tuon normaalin taudin keston, mutta menivät lopulta lähes kokonaan pois. Lonkse ja pauke jäivät kylläkin. Tarkkailu lopetettiin.

Viime syksynä sairastin jonkin todella ihmeellisen flunssahommelin tasan kaksi viikkoa sairaalan päivystyksessä tuhlaun illan jälkeen. Vatsa oli järjettömän kipeä, samoin pää ja selkä. Nuhaa tms. ei ollut, kuumetta oli siinä 38 asteen kieppeillä. Kaksi viikkoa tästä niin päänsärky oli lopulta hävinnyt, mutta tilalle tulivat nivelkivut. Reumatologilla käytiin näyttämässä ja soittoaika sovittiin maaliskuun alkuun.

No nyt hiihtolomalla lähdettiin taas Ameriikkaan (Orlandoon) ja meikäläinenhän hommasi vatsataudin heti ensimmäisenä iltana. Onneksi meni nopeasti ohi. Nivelkivut tulivat kuitenkin takaisin pari viikkoa reissun jälkeen ja tuntuvat vain pahenevan kaiken aikaa. Reumatologilla kävin ja todettiin nivelet yliliikkuviksi, mutta lekuri oli sitä mieltä, ettei yliliikkuvuus yksin selitä kipuja.

Nyt tilanne on se, että minut palautetaan taas tk-puolelle, elli viimeisenä oljenkortena jotain reumaattisiin tulehduksiin viittaavaa löydy vanhoista magneettikuvista tai leikkauskertomuksista.

Eli kaipaisin kannanottoja siihen, yritänkö julkisella jollekin toiselle erikoisalalle vai menenkö yksityiselle (ja mille lekurille siellä). Vai eikö tässä auta kuin alistua siihen, että olen 18-vuotiaana käytännössä työkyvytön?

Pohjalla on muuten hankala migreeni, refluksitauti ja määrittelemätön astma (jos edes on astma, testit eivät siihen viittaa).
21846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Jätä viljat ja muista riittävä D-vitamiini, joka on 100µg/vrk.

Reuma voi olla, vaikka kokeet eivät sitä näytä. Moni saa reuman jonkin infektion jälkeen.

Ja todella moni pääsee oireista oikealla ruokavaliolla.

Käy yksityisellä vaikka, jos kunnallisella puolella eivät hoida, mutta kokeile ihan oikesti ensi ruokavaliota, koska joudut kumminkin sen vaihtamaan.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm


http://personal.inet.fi/koti/remeli/ravinteet.htm

Äänestä

Kyllä yliliikkuvuus voi selittää kivut. Googletahan sairaus nimeltä EDS. eds-blogista löydät ainakin Helsingistä yksityisen lääkärin nimen, joka on erikoistunut yliliikkuvuuteen.

Äänestä

Ehlers-Danlos tosiaan voi ihan hyvin aiheuttaa niitä kipuja, nimimerkillä meitsi välillä haluaa leikata jalat irti, koska sattuu niin paljon. EDS III on just tämä ihana oireyhtymä. Kysele vähän suvusta, naksuuko nivelet ja taipuuko porukka, sillä tää on yleensä perinnöllistä.

Toinen vaihtoehto on fibromyalgia. Siinä on myös psyykkisiä oireita mahdollisesti mukana, yliliikkuvuus tosin pitää selvittää. Googlettelepa nämä kaksi.

Äänestä

No tulihan googleteltua tässä pari iltaa.

Enpä usko, että kyseessä voisi olla EDS, mutta jokin yliliikkuvuusoireyhtymä kuitenkin. Laskeskelin saavani 7/9 pointsia siitä testistäkin. Fibromyalgiaa olen pitempään jo pohtinut, mutta haluan kuitenkin uskoa siihen, että oireille on selvä fyysinen syy.

Suvussa on tosiaan jonkin verran yliliikkuvuutta äidin puolelta. Olen kuitenkin ensimmäinen näin raihnas. Johtuu ehkä ko. sukuhaarasta saaduista geeneistä noin yleensäkin. Liikkuuhan täällä perinnöllistä kuulosairautta, migreeniä yms. Kiva coctail :D

Ja sanotaan vielä, että vuodenvaihteesta olen ollut vehnättä ja vitamiineja olen popsinut jo useamman vuoden.

Pitkästä aikaa taas todella kiinnostuin tästä hommasta. Tuolta EDS-blogista löytynyt Seppo Villanen vaikuttaa oikeelta kaverilta tähän tilanteeseen. Jahka saan tivattua reumatologin mielipiteen niistä kuvista ja raporteista (odottelen sieltä terveen näköisiä niveliä -.-), niin voisin em. lääkärin vastaanotolle mennäkin :)

Äänestä

Tartuin luuriin ihan itse. Eipä noista kuvista tai raporteista tietenkään mitään löytynyt. Eli se julkisesta puolesta.

No nyt kun olen sieltä vapaa niin täytynee suunnata yksityiselle...

Kiitos kaikille neuvoista!

Äänestä

Fibrossa ei ole nivelkipuja vaan lihakset ovat kipeät.

Kaverini on todella yliliikkuva, eikä hänellä mitään nivelkipuja ole.

Joten vaadi tutkimuksia.

Äänestä

Googlaa Marjo Urbanski, bioresonanssihoidot.

Äänestä

Noniin, nyt on tapaus selvitetty.

Sain sekä diagnoosin, että tavallaan synninpäästön. Vaivalle ei kuulemma voi mitään ja se on synnynnäinen. Varmuuden vuoksi katsotaan kumminkin vielä D-vitamiiniarvot, ettei siinä ole mitääb häikkää. Sain uudet kipulääkkeet, katsotaan auttaako.

Hammaslääkärin urasta on kuulemma turha haaveilla. Sain myös sellaisen käsityksen, ettei minusta ole kirjoittamaankaan enää, eli olen nyt käytännössä vammautunut loppuiäkseni :(

No eipähän enää tarvitse asiaa märehtiä vaan nyt voi ruveta keksimään keinoja tästä selviämiseksi.

Olen äärimmäisen kiitollinen kaikista neuvoista.

Äänestä

No mikä sua sitten vaivaa eli minkä diagnoosin se lekuri antoi?

Äänestä
  • Tämmönen diagnoosi lääkärin lausunnossa: M25.9:Morbositas articulationis non specificata

    eipä tuo taida muillekaan hirveesti sanoa... ite lukenu huiman yhden kurssin latinaa :D Eli käsittääkseni käsien ja jalkojen nivelet ovat synnynnäisesti yliliikkuvia, eikä asialle oikeen mitään mahda. Onneksi ei kuulemma ole periytyvää.

    Nuo kipulääkkeet eivät ainakaan vielä tunnu mitään tekevän, mutta onneksi pian on loma, niin pääsee vähän niitä lepuuttamaan.

    Äänestä

Nivelien yliliikkuvuus on periytyvää...

Äänestä
  • Mullakin nivelten yliliikkuvuus, diagnoosina hypermobiliteettisyndrooma. On kuulema perinnöllistä, äidin puolelta. Kävin myös Villasella. Naksuu ja lonksuu, nikamat menevät tosi helposti lukkoon. Fasettinivelet vähän väliä niskassa ja selässä lukossa. Niitä sitten naksautellaan auki. Liikuntaa stabiloivia harjoitteita ja kipulääkettä. Eipä sille oikein muuta voi.

    Äänestä

  • Kyllähän nuo syndroomat ovat, mutta kun itselläni sellaista nimenomaan EI ole.

    Näin biologian kurssien perusteella luulisin, että näiden nivelten kehittyessä proteiinit ovat syntyneet virheellisinä juuri niveliin niitä tuottavien solujen mutaation takia. En kuulemma ole voinut vanhemmilta periä, kun ei kumpikaan ole yliliikkuva, eivätkä isovanhemmatkaan sen puoleen.

    Äänestä

Harjoita lihakset kuntoon ja syö kunnolla, niin se ainakin auttaa.

Ja muista riittävä D-vitamiini.

Myös lihashuolto on tärkeää.

Äänestä

Vaikka nyt vastauksen olet saanutkin, mutta silit:
Fibromyalgiaa voisi oireiden perusteella olla. Tulehdus saattaa laukaista uudelleen kivut esille. Ja tyypillistähän on, että on kipukausia ja parempia kausia. Yleiskunnon heikkeneminen usein laukaisee kivut. Ja kyllä, fibrossa on nivelkipuja, sillä fibromyalgiapisteetkin ovat juuri nivelten kiinnityskohtia.

Äänestä

Käy toisella reumalääkärillä vielä. Reaktiivinen artriitti ja tuntematon nivelvaiva ovat olleet tähän saakka saamasi diagnoosit. Ehkä vielä voisi tarkentaa tai hoitaa paremmin.

Äänestä

Fibromyalkiaa ei voida sulkea pois oireiden perusteella

Äänestä

Nivelkivut alkoivat hiljalleen ja levisivät ympäri kehoa kaikkialle vuoden aikana. Olin ollut ulkomaalaisella lääkärillä 2014 syksyllä, joka määräsi salvaa hiertymän hoitoon. Mitään sukupuolitauti testiä ei otettu, enkä sellaista epäillyt, koska olen itse uskollinen ja vaimo ei ole kiinnostunut seksistä.

Nivelkipuihin otettiin 2015 syksyllä testit verestä ja virtsasta, mitään sukupuolitautia ei havaittu. Muistiini palasi vaimon ystävä perhe 2014 kesällä, nainen oli katketa miehelle, mies oli saanut klamydian jostain.

Vaadin uusia testejä klamydian toteamiseksi, listaan lisättiin punkin aiheuttama borrellioosi testi ja reuma. Ei mitään, tosin klamydia testiä ei tehty verestä. Epäilin kuitenkin klamydiaa, kuvien perusteella netistä. Apu löytyi, myös netistä, sain tilattua suoraan lääkkeen ja ei tarvinnut maksaa terveyskeskuskäyntiä 17,- sekä käydä jonottamassa apteekissa. Lääke tuli kotiin vain 45,- ja ei tarvinnut nöyryyttää itseä arvauskeskuksessa naislääkärille. Euroclinix oli palvelu ja lääke Doximycin, vaikuttaa klamydiaan ja borrellioosiin sekä muihin hyppykuppiin. Auttanut jo 3 päivän jälkeen, eli jos nivelkipuja niin kannattaa koittaa. Apu voi olla lähellä.

No, nyt on avioero paperit täytössä.

http://fi.euroclinix.net/klamydia.html

Marja Magdaleenan mies

Äänestä

voi olla borrelioosi punkista, homealtistus, kilpirauhanen, fibromyalgia, kahvinjuonti.

Äänestä
  • tai kelialia/gluteeni pelkstän

    Äänestä

Salmonella menee toisilla niveliin! Miehelläni oli kauan isovarpaat,nilkat ja ranteet kipeinä.Kesti varman pitkälti yli vuoden.Kivut häipyivät itsellään vähitellen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raihnas kirjoitti:

Olen 18v. tyttö ja kärsinyt selittämättömistä nivelkivuista nyt kolmen vuoden ajan.

Oireet alkoivat pari kuukautta Yhdysvalloissa vietetyn loman jälkeen. Matkalla sairastin vatsataudin, joka myöhemmin osoitettiin salmonellaksi. Reissu oli siis Kaliforniaan, Nevadaan ja Arizonaan suuntautunut. Vähitellen nivelet alkoivat kipuilla ja lonksua (nakse on edelleenkin melkoinen). Kun lopulta sain aikaiseksi hoitoon hakeutua, sainkin yllätyksekseni ajan omalääkärilleni samalle päivälle. Sillä viikolla kävin kolmesti veri- ja virtsakokeissa, lisäksi otettiin EKG. Salmonella vasta-aineet olivat koholla, muuten kaikki täysin normaalia. Epäiltiin reaktiivista artriittia ja laitettiin lähete reumatologian poliklinikalle.

No reumatologilla sitten käytiin kaikki nivelet huolella läpi ja osa ultrattiinkin. Mitään ei löytynyt. Useamman kerran on sama proseduuri suoritettu, eikä mitään tulehdukseen viittaavaa ole löytynyt. Oireiden lievittyessä palautettiin terveyskeskukseen, diagnoosina reaktiivinen artriitti.

No nivelkivut jatkuivat yli tuon normaalin taudin keston, mutta menivät lopulta lähes kokonaan pois. Lonkse ja pauke jäivät kylläkin. Tarkkailu lopetettiin.

Viime syksynä sairastin jonkin todella ihmeellisen flunssahommelin tasan kaksi viikkoa sairaalan päivystyksessä tuhlaun illan jälkeen. Vatsa oli järjettömän kipeä, samoin pää ja selkä. Nuhaa tms. ei ollut, kuumetta oli siinä 38 asteen kieppeillä. Kaksi viikkoa tästä niin päänsärky oli lopulta hävinnyt, mutta tilalle tulivat nivelkivut. Reumatologilla käytiin näyttämässä ja soittoaika sovittiin maaliskuun alkuun.

No nyt hiihtolomalla lähdettiin taas Ameriikkaan (Orlandoon) ja meikäläinenhän hommasi vatsataudin heti ensimmäisenä iltana. Onneksi meni nopeasti ohi. Nivelkivut tulivat kuitenkin takaisin pari viikkoa reissun jälkeen ja tuntuvat vain pahenevan kaiken aikaa. Reumatologilla kävin ja todettiin nivelet yliliikkuviksi, mutta lekuri oli sitä mieltä, ettei yliliikkuvuus yksin selitä kipuja.

Nyt tilanne on se, että minut palautetaan taas tk-puolelle, elli viimeisenä oljenkortena jotain reumaattisiin tulehduksiin viittaavaa löydy vanhoista magneettikuvista tai leikkauskertomuksista.

Eli kaipaisin kannanottoja siihen, yritänkö julkisella jollekin toiselle erikoisalalle vai menenkö yksityiselle (ja mille lekurille siellä). Vai eikö tässä auta kuin alistua siihen, että olen 18-vuotiaana käytännössä työkyvytön?

Pohjalla on muuten hankala migreeni, refluksitauti ja määrittelemätön astma (jos edes on astma, testit eivät siihen viittaa).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu