Mielenkiintoista katolista keskustelua

Seuraamani ja arvostamani Emil Antonin Hyviä Uutisia -blogi kertoo mielenkiintoisia.

Kirjoittaja on tähän saakka käsitellyt lähinnä katolista apologetiikkaa. Uudesta suunnasta kertoo blogin uusi määre, joka on “katolista teologiaa, apologiaa ja uutta evankeliointia”. Syy on tässä:

"Apologetiikalle on paikkansa siellä, missä kirkkoa vastaan hyökätään epäoikeudenmukaisesti. Mutta kirkolla itsellään on myös paljon parannettavaa, eivätkä kaikki kritiikit ole perusteettomia. Vatikaani II sai aikaan ekumeenisen läpimurron juuri kuulemalla katolisten teologien kritiikkiä prekonsiliaarista ajattelua kohtaan. Eikä Vatikaani II:n perinnön kysymystä ole suinkaan vielä ratkaistu.

Yllä sanottu tarkoittaa sitä, että katolilaisen ei tule liian herkästi olettaa omistavansa kaikessa totuutta ja vaatia muita kristittyjä hyväksymään kaikki katoliset opit. Saatamme erehtyä samaistamaan historialliset kehitykset totuuteen. Jos tämä kuulostaa jostakusta vaaralliselta liberalismilta, niin valittakoon paaville, sillä ajatus on suoraan Ratzingerilta (Principles of Catholic Theology).

Tällä hetkellä paavia ja kirkkoa (ja siten myös tätä blogia) kiinnostaa apologetiikkaa enemmän ekumenia, joka kriittisen dialogin avulla pyrkii kohti kirkkojen yhteyttä, sekä uusi evankeliointi eli jälkikristillisen maailman palauttaminen kristilliseen uskoon. Nämä missiot ovat kaikkien kristittyjen yhteisiä, ja ne perustuvat vakaumukseen evankeliumin pelastavasta voimasta (Room. 1:16, 1. Kor. 15:2)."

Kirjoittaja kutsuu samalla lukijoitaan entistä tiiviimpään keskusteluun.

Tämä suomalaisen katolisen teologin kutsu on enemmän kuin tervetullut. On jokaisen katolilaisen velvollisuuskin syventään tietojaan ja ymmärtämystään uskostamme. Vaikka blogi saattaa olla "terveen jännitteisessä dialogissa opetusviran kanssa", asia lienee käsitettävä niin, että jos ei tunne myös uskon eri tulkintoja, on vaikea hahmottaa sitä, mihin se sijoittuu tässä ajatusten maailmassa. Sen tietää jokainen, joka on puolustanut uskoaan muille ihmisille.

Emil Antonin haaste meille kaikille on kova. Se on kuitenkin rakentava, ja paljon hedelmällisempi kuin sisänpäin kääntyminen ja ekumenian opetusviran selvää kantaa vastaan tapahtuva mustamaalaaminen.

Tästä alkuun:
http://hyviauutisia.net/2012/04/30/katolisesta-apologetiikasta-uuteen-evankeliointiin/
10238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"suomalaisen katolisen teologin"

EA ei ole katolinen teologi. Hän ei ole opiskellut katolista teologiaa, vaan teologiaa Helsingin yliopistolla. Helsingin yliopistolla ei opeteta katolista teologiaa. EA:n on aivan turha ruveta luomaan mitään katolista teologiaa, jos hän ei ole sellaista edes opiskellut. Piispa saisi puuttua tällaisiin puuhiin.

Äänestä
  • Hän on katolilainen ja teologi. Erikoista suhtautumista, että EA pitäisi vaientaa. Sekö olisi parempi, että Suomessa ei tapahdu mitään?

    Äänestä

  • Helsingin yliopistossa voi opiskella katolisena opintokokonaisuutena "yleisen teologian perus- ja aineopinnot". Kyseinen potti on laajuudeltaan 60 opintoviikkoa eli noin vuodesta puoleentoista vuoteen kokopäiväistä opiskelua.

    Äänestä

"Piispa saisi puuttua tällaisiin puuhiin."
Kuulostaa oudolta. Blogit kuuluvat sananvapauden piiriin. EA paljastaa avoimesti taustansa:

http://emilanton.com/apologeticsapostolate-apologetiikkaِapostolate/

Meista useimmilla ei ole tuollaisia opintoja takanamme. Minä ainakin olen hyötynyt hänen kirjoituksistaan, samoin moni muu.

Miksi ihmeessä piispan pitäisi puuttua EA:n kirjoituksiin, kun samaan aikaan hän on tervetullut puhuja seurakunnissa?

Äänestä

Monella on saattanut jäädä huomaamatta muutama olennainen asia Emil Antonin kirjoituksista.

Lainaan tähän muutamaa kohtaa:

"Sain alkusysäyksen blogille amerikkalaiselta Catholic Answers -apologetiikkasivustolta, joka puolestaan syntyi tilanteessa, jossa amerikkalaiset fundamentalistikristityt hyökkäsivät aktiivisesti katolisen kirkon eri oppeja vastaan.
Blogini vakioartikkelit noudattavat pitkälti Catholic Answersin traktaattien mallia, ja ne saavat pysyä, koska ne tarjoavat hyvää perustietoa asioista, joita ei muualla pahemmin ole suomeksi käsitelty. Silti on pidettävä mielessä, että ne on kirjoitettu pääosin vuonna 2006, joten niitä on luettava kriittisesti.
Alkuvaiheessa en osannut hahmottaa, että Suomen tilanne ei lainkaan vastaa niitä olosuhteita, joissa Catholic Answers syntyi. Katolisuuden ja protestanttisuuden välinen suhde Suomessa on erilainen kuin USA:ssa, suomalainen valtavirtaluterilaisuus poikkeaa vahvasti jenkkifundamentalismista, ja muutenkin sekularisaatio on paljon akuutimpi haaste kirkolle kuin protestanttisuus."

Äänestä
  • Vaikka Suomen tilanne ei vastaa suoranaisesti Amerikan tilannetta, on Suomessakin prorestanteilla kielteisyyttä katolisiin oppeihin. Se on jopa hieman lisääntynyt. Tämä tulee esille joissakin protestanttisissa medioissa ja joissakin sekularikeskusteluissa. He tuomitsevat väärinä katoliset opit, varsinkin vanhollisemmat protestantit.

    Protestanttiset ovat esimerkiksi Marian suhteen kielteisiä, jos se tulee katolisessa asiayhteydessä esiin. Sitä vastoin he eivät ole niin negatiivisiä ortoksisen opin Marian käsityksissä, vaikka on sama Maria, mutta hieman eri näkökulmassa. Sekularisuus on tosiaan suurempi haaste, mutta se on jokaisessa suunnassa. Suomessa tämä on suurempi haaste protestanttisille kirkolle. Katoliselle kirkolle se on siellä, missä se on valtasuuntaus.

    Äänestä

  • Noted it kirjoitti:

    Vaikka Suomen tilanne ei vastaa suoranaisesti Amerikan tilannetta, on Suomessakin prorestanteilla kielteisyyttä katolisiin oppeihin. Se on jopa hieman lisääntynyt. Tämä tulee esille joissakin protestanttisissa medioissa ja joissakin sekularikeskusteluissa. He tuomitsevat väärinä katoliset opit, varsinkin vanhollisemmat protestantit.

    Protestanttiset ovat esimerkiksi Marian suhteen kielteisiä, jos se tulee katolisessa asiayhteydessä esiin. Sitä vastoin he eivät ole niin negatiivisiä ortoksisen opin Marian käsityksissä, vaikka on sama Maria, mutta hieman eri näkökulmassa. Sekularisuus on tosiaan suurempi haaste, mutta se on jokaisessa suunnassa. Suomessa tämä on suurempi haaste protestanttisille kirkolle. Katoliselle kirkolle se on siellä, missä se on valtasuuntaus.

    Samaa mieltä. Luterilaisten taholta joutuu aika monesti törmäämään kielteisyyteen katolilaisuutta kohtaan. Nimenomaan Neitsyt Marian ja muiden pyhimysten osuus katolilaisuudessa närästää luterilaisia. Muita jatkuvasti esiin nousevia asioita ovat homoseksuaalisuus, naispappeus ja pappien selibaatti. Myös katolisen kirkon tiukkoja kantoja aborttiin, avioeroon ja vastaaviin asioihin kummastellaan luterilaisten suunnasta. Osa luterilaisista suhtautuu katolilaisuuteen kuitenkin kiinnostuneena ja/tai ns. sisarellisesti. (Kantasuomalaisten) helluntailaisten ja vapaakirkkolaisten suunnasta sen sijaan olen kokenut eniten aktiivista kielteisyyttä, vähättelyä ja riidan haastamista. Se on minusta ollut kovin kurjaa. Maahanmuuttajataustaiset vapaiden suuntien kristityt ovat suhtautuneet katolilaisuuteeni hyväksyvästi ja kohdelleet "kristittynä siskona".

    Äänestä

Minulla on aivan päinvastaisia kokemuksia luterilaisuus vrs katolisuus. Nimenomaan kunnioitetaan opin vakautta, joka ei mielistele maallistumista, vaan pysyy perustelluissa tulkinnoissaan.

Äänestä

Emil Antonin blogi ei edusta MILLÄÄN TAVALLA katolista opetusta eikä katolisen kirkon virallisia kantoja, vaikka maallikkokatolilainen hän onkin.

Tämä on hyvä pitää mielessä. Blogissa käsitellään kyllä ihan asiallisesti monia kysymyksiä, toisia taas vähemmän. Katolinen ekumenia ei tarkoita sitä, että me pyrimme osoittamaan protestanttien virheet ja kumoamaan heidän väittämänsä, kuten Anton tekee.

Mm. Antonin kirja "Katolinen Paavali" on julkaistu ilman piispan imprimaturia.

Äänestä
  • Katolinen ekumenia ei ole virheiden osoittamista, mutta se ei ole blogin tarkoituskaan. Se oli alun perin apologeettinen blogi ja sellaisena useita kertaluokkia hyödyllisempi kuin täällä harrastettu luterilaisten ja usein katolilaistenkin ivaaminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Myös marialainen kirjoitti:

Seuraamani ja arvostamani Emil Antonin Hyviä Uutisia -blogi kertoo mielenkiintoisia.

Kirjoittaja on tähän saakka käsitellyt lähinnä katolista apologetiikkaa. Uudesta suunnasta kertoo blogin uusi määre, joka on “katolista teologiaa, apologiaa ja uutta evankeliointia”. Syy on tässä:

"Apologetiikalle on paikkansa siellä, missä kirkkoa vastaan hyökätään epäoikeudenmukaisesti. Mutta kirkolla itsellään on myös paljon parannettavaa, eivätkä kaikki kritiikit ole perusteettomia. Vatikaani II sai aikaan ekumeenisen läpimurron juuri kuulemalla katolisten teologien kritiikkiä prekonsiliaarista ajattelua kohtaan. Eikä Vatikaani II:n perinnön kysymystä ole suinkaan vielä ratkaistu.

Yllä sanottu tarkoittaa sitä, että katolilaisen ei tule liian herkästi olettaa omistavansa kaikessa totuutta ja vaatia muita kristittyjä hyväksymään kaikki katoliset opit. Saatamme erehtyä samaistamaan historialliset kehitykset totuuteen. Jos tämä kuulostaa jostakusta vaaralliselta liberalismilta, niin valittakoon paaville, sillä ajatus on suoraan Ratzingerilta (Principles of Catholic Theology).

Tällä hetkellä paavia ja kirkkoa (ja siten myös tätä blogia) kiinnostaa apologetiikkaa enemmän ekumenia, joka kriittisen dialogin avulla pyrkii kohti kirkkojen yhteyttä, sekä uusi evankeliointi eli jälkikristillisen maailman palauttaminen kristilliseen uskoon. Nämä missiot ovat kaikkien kristittyjen yhteisiä, ja ne perustuvat vakaumukseen evankeliumin pelastavasta voimasta (Room. 1:16, 1. Kor. 15:2)."

Kirjoittaja kutsuu samalla lukijoitaan entistä tiiviimpään keskusteluun.

Tämä suomalaisen katolisen teologin kutsu on enemmän kuin tervetullut. On jokaisen katolilaisen velvollisuuskin syventään tietojaan ja ymmärtämystään uskostamme. Vaikka blogi saattaa olla "terveen jännitteisessä dialogissa opetusviran kanssa", asia lienee käsitettävä niin, että jos ei tunne myös uskon eri tulkintoja, on vaikea hahmottaa sitä, mihin se sijoittuu tässä ajatusten maailmassa. Sen tietää jokainen, joka on puolustanut uskoaan muille ihmisille.

Emil Antonin haaste meille kaikille on kova. Se on kuitenkin rakentava, ja paljon hedelmällisempi kuin sisänpäin kääntyminen ja ekumenian opetusviran selvää kantaa vastaan tapahtuva mustamaalaaminen.

Tästä alkuun:
http://hyviauutisia.net/2012/04/30/katolisesta-apologetiikasta-uuteen-evankeliointiin/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu