Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Ja niin on myös peniksessä. Tässä niistä seitsemän.
Kyllä se nyt sentään päästäisen päihittää. (COLOURBOX)
1. Miljoonia laakissa
Yksi siemensyöksy sisältää keskimäärin 40 miljoonaa siittiötä. Määrä kuitenkin vaihtelee hurjasti, sillä yhden siemensyöksyn aikana voi ilmoille purskahtaa jopa huimat 600 miljoonaa siimahäntää. Tungoksesta huolimatta hedelmöitykseen tarvitaan vain yksi siittiö.
2. Eläinkunnan muhkein miehuus
Luomakunnan pisimmät penikset löytyvät sinivalailta, joiden siitin voi kasvaa jopa 2,48 metrin mittaiseksi. Pienimpiä peniksiä puolestaan kantavat päästäiset, joiden siitin on noin puolen sentin mittainen.
Ihmisurosten penikset eivät yllä sinivalaiden mittoihin, mutta ovat silti pidempiä kuin gorilloilla. Gorillan siitin on keskimäärin viisisenttinen.
3. Valtaosa on ympärileikkaamattomia
30 prosenttia maailman miespuolisesta väestöstä on ympärileikattu. Muslimit ja juutalaiset ympärileikataan uskonnollisista syistä. Yhdysvalloissa myös muut suosivat toimenpidettä: maan miespuolisesta väestöstä jopa 55 prosenttia on ympärileikattu. Toimenpidettä suositaan mahdollisten terveyshyötyjen vuoksi.
Osa pois nipsautetuista esinahoista päätyy muuten hyötykäyttöön: Niistä voidaan kasvattaa uutta ihoa palovammauhrien hoitoa varten.
4. Useimmilla nisäkkäillä on penisluu
Suurimmalla osalla nisäkkäistä on peniksessään luu. Penisluu löytyy jopa lähisukulaisiltamme eli gorilloilta ja simpansseilta. Sen sijan ihmispenikset ovat luuttomia: ne jäykistyvät, kun siittimen kudoksiin pakkautuu verta erektion aikana.
5. Mies on biologiansa orja
Seksuaalinen kiihottuminen on tahdosta riippumaton reaktio. Se syntyy hermostossa, eikä tietoisessa mielessä. REM-unen aikana mies saa keskimäärin yhdeksän erektiota yössä.
Miehen siemensyöksyn ajankohdan määrää hänen selkäytimensä. Käsky ei siis tule aivoista.
6. Koko ei korreloi muihin ruumiinosiin
Yleisen uskomuksen mukaan miehen peniksen koon voi arvioida hänen nenänsä, sormiensa tai jalkojensa mittojen perusteella. Väitteitä ei olla kuitenkaan pystytty todistamaan aukottomasti yhdessäkään tutkimuksessa.
7. Kivekset voivat muuttua sinisiksi
Eturauhasen tukkeutuminen voi muuttaa kivekset sinisiksi. Väri muuttuu, kun eturauhaseen ja kiveksiin kertyy liikaa nestettä.
Säännöllinen ejakuloiminen auttaa vaivaan. Jotkut lääkärit suosittelevat myös eturauhasen hierontaa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
mitäs ihmettä tuos ny oli...me naiset tiesimme tuon ..pikkulikkoja huvittaa ja punasteluttaa
Miehen siemensyöksyn ajankohdan määrää hänen selkäytimensä. Käsky ei siis tule aivoista.
Siis aivotonkin saa siemensyöksyn.
Luomakunnan pisimmät penikset löytyvät sinivalailta, joiden siitin voi kasvaa jopa 2,48 metrin mittaiseksi. Pienimpiä peniksiä puolestaan kantavat päästäiset, joiden siitin on noin puolen sentin mittainen.
yks naikkonen sanoi että mä oon ihan mul.kuton mies, mutta kyl siitä jortikasta speget lentää ?!?
jollain olisi aiheeseen liittyvä puutostila?hmm. onko lamictal-ukkeli kohdannut voittajansa? Mutta kiva tietää anatomiasta ja farmakologiasta näin ymmärrettävässä muodossa.Kiva :)
Voin sanoa ihan omasta takaa, että nenän muodosta voi jotain päätellä.
tuo on aivan totta.nenän muoto kertoo paljon.eikä isomu***set astu sisäänpäin kävellessään...
höpöööö, mul oli joskus pikkunykerönenä miekkonen, mut sen mela ei ollut mikään nykerö..-on ollut m.ulkunkokonen- ja näkönennenämies, oli keskimäärin pienempi mela..
Hmm, mitään uutta auringon alla? Kerrohan heijareista ja niiden säteistä seuraavaksi. Ei silti, mukavaahan tämä oli.
Olemme kaikki siis onnekkaita siimahäntiä, ja olemme voittaneet kilpailun miljoonia muita siimahäntiä vastaan.