Hei kaikki. Itse olen kamppaillut kyseisen taudin kanssa nyt tasan vuoden ja masennukseen helposti taipuvana nuorena naisena itseluottamukseni vajosi täysin nollille. Naiseuteni omissa silmissäni kärsi niin paljon, etten voinut kuvitella, että kukaan minua koskaan voisi rakastaa ja etten ansaitsisi ikinä enää ketään kunnollista miestä, vaan ansaitsen maksimissaan jonkun minua pahoinpitelevän miehen, jos sitäkään. Vain siksi, että tein virhearvion luottaessani väärään ihmiseen ja sain taudin.
Lopetin alkavan suhteen unelmieni miehen (josta olin haaveillut vuosia) kanssa, koska en ollut sinut tautini kanssa enkä uskaltanut kertoa siitä. En ollut valmis ja siksi jouduin luopumaan ihmisestä, josta todella välitin. Juuri siksi, että välitin.
Sama meinasi käydä seuraavan ihastukseni suhteen, jonka kanssa olimme tiiviisti yhdessä ja keksin kauheasti tekosyitä olla harrastamatta seksiä, kunnes tajusin, että hän tykkää minusta oikeasti. Tappelin itseni kanssa: kerronko miehelle asiasta vai lopetanko jutun yhtäkkiä. Tulin tulokseen, että kerron taudistani. Pahempi olisi jättää se ketä rakastaa ja valehdella tälle, ettei muka tätä rakasta tai keksiä joku tyhmä syy "ei tää nyt vaan toimi", kun on ensin antanut olettaa muuta. Mieshän olisi vihannut minua. Otin riskin ja luotin. Kohtasin asian ja kerroin. Olihan se hänelle järkytys, mutta hän hyväksyi sen, koska tosiaan tykkäsi minusta. Olisin ymmärtänyt (ja jopa olin varma) jos hän olisi lähtenyt ja lopettanut alussa olevan suhteemme, mutta ainakin hän olisi lopettanut sen siten, että en voi syyttää itseäni etten olisi ollut rehellinen. Tosin, jos hän olisi lopettanut juttumme tautini takia, en olisi antanut itselleni ikinä anteeksi (sitä että kerran olin hölmö.) ja en olisi varmaankaan halunnut elää.
Naiset. Vaikka teillä olisi mikä tahansa tauti, älkää luopuko toivosta. Itselleni kyseisestä taudista kertominen ja se, että mies hyväksyi tämän, oli osoitus siitä, että mies todella tykkäsi (imperfektissä, koska suhde loppui sitten muista syistä) minusta. Vaikka minulla on tämä salaisuuteni. Olkaa rehellisiä, koska siten ette anna miehelle valtaa haukkua tai vihata teitä myöhemmin. Mutta valitkaa tarkoin keneen luotatte, itse en ole kertonut edes parhaille ystävilleni.
Haluan vain teille kaikille, jotka kamppailette saman asian ja heikentyneen itsetunnon kanssa, että tässä maailmassa on myös niitä miehiä, jotka rakastavat teitä sellaisina kuin olette. Mutta ne ovat niitä miehiä, keille sisäinen kauneus on tärkeämpää kuin seksi. Uskokaa pois, niitäkin on. Ei joka nurkan takana, mutta niitäkin on. Te (tai siis me) emme ole pilalla. Päin vastoin: koska asia häiritsee meitä, meillä on tunteet ja koska mietimme sitä, että ansaitsemmeko enää ikinä rakkautta, tarkoittaa sitä, että meille on tärkeää olla rehellinen. Sitä miehetkin arvostavat paljon enemmän kuin seksiä.
Lopetin alkavan suhteen unelmieni miehen (josta olin haaveillut vuosia) kanssa, koska en ollut sinut tautini kanssa enkä uskaltanut kertoa siitä. En ollut valmis ja siksi jouduin luopumaan ihmisestä, josta todella välitin. Juuri siksi, että välitin.
Sama meinasi käydä seuraavan ihastukseni suhteen, jonka kanssa olimme tiiviisti yhdessä ja keksin kauheasti tekosyitä olla harrastamatta seksiä, kunnes tajusin, että hän tykkää minusta oikeasti. Tappelin itseni kanssa: kerronko miehelle asiasta vai lopetanko jutun yhtäkkiä. Tulin tulokseen, että kerron taudistani. Pahempi olisi jättää se ketä rakastaa ja valehdella tälle, ettei muka tätä rakasta tai keksiä joku tyhmä syy "ei tää nyt vaan toimi", kun on ensin antanut olettaa muuta. Mieshän olisi vihannut minua. Otin riskin ja luotin. Kohtasin asian ja kerroin. Olihan se hänelle järkytys, mutta hän hyväksyi sen, koska tosiaan tykkäsi minusta. Olisin ymmärtänyt (ja jopa olin varma) jos hän olisi lähtenyt ja lopettanut alussa olevan suhteemme, mutta ainakin hän olisi lopettanut sen siten, että en voi syyttää itseäni etten olisi ollut rehellinen. Tosin, jos hän olisi lopettanut juttumme tautini takia, en olisi antanut itselleni ikinä anteeksi (sitä että kerran olin hölmö.) ja en olisi varmaankaan halunnut elää.
Naiset. Vaikka teillä olisi mikä tahansa tauti, älkää luopuko toivosta. Itselleni kyseisestä taudista kertominen ja se, että mies hyväksyi tämän, oli osoitus siitä, että mies todella tykkäsi (imperfektissä, koska suhde loppui sitten muista syistä) minusta. Vaikka minulla on tämä salaisuuteni. Olkaa rehellisiä, koska siten ette anna miehelle valtaa haukkua tai vihata teitä myöhemmin. Mutta valitkaa tarkoin keneen luotatte, itse en ole kertonut edes parhaille ystävilleni.
Haluan vain teille kaikille, jotka kamppailette saman asian ja heikentyneen itsetunnon kanssa, että tässä maailmassa on myös niitä miehiä, jotka rakastavat teitä sellaisina kuin olette. Mutta ne ovat niitä miehiä, keille sisäinen kauneus on tärkeämpää kuin seksi. Uskokaa pois, niitäkin on. Ei joka nurkan takana, mutta niitäkin on. Te (tai siis me) emme ole pilalla. Päin vastoin: koska asia häiritsee meitä, meillä on tunteet ja koska mietimme sitä, että ansaitsemmeko enää ikinä rakkautta, tarkoittaa sitä, että meille on tärkeää olla rehellinen. Sitä miehetkin arvostavat paljon enemmän kuin seksiä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minä taistelen samanlaisten tunteiden kanssa tällä hetkellä.. Olen vähän päälle 20v mies ja vähän aikaa sitten aloitin ensimmäisen suhteeni ja luotin naiseen kun kertoi juuri käyneen testeissä ja olevansa terve mutta sain silti sukupuoli herpeksen.. En ollu ennen häntä harrastanut seksiä kuin kerran aikaisemmin joten masennus oli aivan valtava ja nyt kun tämä nainen vielä jätti minut niin en tiedä enää miten tulisi jatkaa elämää suhteiden kannalta? tuntuu jotenkin turhauttavalta ja väärältä jos joku osoittaa kiinnostusta kun mietin vain että ei se ole oikein tartuttaa tätä kenellekään ja yhdelle tästä olen jo kertonut ja se pettymys minkä hänen silmistä näin sattui todella paljon :/ kai tässä pitää toivoa että ehkä jostain löytyy ihminen joka voi hyväksyä minut mutta tuntuu vain tyhmältä koska kuka tahtoo ottaa riskin menettää oma terveys suhteelle josta ei voi olla varma toimiiko se ja onko oikein käyttää hyväksi sitä ihastumisen/rakkauden huumaa jonka vuoksi toinen voi sokeasti hypätä suhteeseen vaivoista huolimatta.. ehkä olen vain liian tunteellinen ja ajattelen liikaa mutta silti ketuttaa tälläinen kohtalo kun koko elämä olisi vielä edessä.
Hei,
olen myöskin vähän päälle 20v. ja kondylooma todettiin heinäkuussa 2011. Tuolloin seurustelin, mutta tiemme erkanivat muista syistä muutamaa kuukautta myöhemmin.
Loppuvuodesta tapasin ihanan miehen, jolle oli kerrottava taudista. Hän sanoi olevansa valmis odottamaan paranemistani. Meillä oli hauskaa yhdessä, vaikkakin ilman seksiä. Nyt on kulunut muutama kuukausi ja ahdistus on kasvanut molemmin puolin melkeinpä ylitsepääsemättömäksi. Itkettää valtavasti, koska pidän seksistä ja minulle se ei ole vain "antamista". Pitikin mennä ihastumaan, koska olisihan se pitänyt tietää, ettei tämä voi jatkua näin vielä ties kuinka pitkään.
Hoitomuodoista olen kokeillut penslausliuosta, voidetta sekä cryo-hoitoa. Välillä menee paremmin ja välillä taas huonommin. Itsetunto laskee sitä mukaa, kun huonoja uutisia tulee. Olen lukenut, että ulkoiset muutokset häviävät viimeistään 2 vuodessa. Masentaa jo ajatuskin, että vielä yli vuosi pitäisi tämän kanssa elää.
Yritän löytää elämästä positiivisia asioita, mutta ajatukset pyörivät siltikin melkein koko ajan tämän ympärillä. Ehkäpä sitten joskus muutaman vuoden kuluttua asialle voi jo nauraa.
Haluan vain sanoa tähän oman mielipiteeni. Tarkennettakoon, että minulla on juuri 2kk sitten todettu kondylooma ja olen lähes kolmekymppinen nainen.
Faktahan on se, että noin 60-80% väestöstä saa jossakin elämänsä vaiheessa hp-viruksen. Toisilla se on oireeton ja toisille syntyy kondyloomia eli syyliä, jotka elimistö ajan kanssa ajaa tiehensä.
Itse koen, että kondomi suojaa tältäkin taudilta melko hyvin. Ei toki kokonaan. Ja miehet harvoin saavat kondylooman oireita, eikä tästä viruksesta ole miehille samalla tavalla "vaaraa ja haittaa" kuin naisille.
Siksi en heittäisi hukkaan hyvää suhdetta kondylooman pelossa. Miehet ovat usein tämän taudin kantajia ja naiset saavat useammin ne oireet.
Itse olen parisuhteessa, josta piilevän kondylooman mitä luultavimmin sain. Toki olen voinut saada sen jo paljon aikaisemmin, joltakin aivan muulta.
Toivotan tsemppiä!!!
Todella vaarallista vähätellä tautia tuolla tavalla! Kaikkeen sitä ihminen alentuu saadakseen oman olonsa paremmaksi.
Tosiasia: toisilla tätä tautia ei ole, toisilla on. Lisäksi HP-viruksia on useita eri tyyppejä.
Tuollainen hällävälliä-suhtautuminen aiheuttaa helposti sen, että sairas tartuttaa terveen, koska "eihän se nyt niin vaarallista ole". .
Tässä lainaus terveyskirjasto.fistä: "Naisilla tietyt HP-virukset aiheuttavat kohdunkaulan syöpää, miehillä syövän esiasteena pidettäviä muutoksia, joskus penissyöpääkin."
Kai näitä condy-naisia edes hävettää levittää jalkansa gynekologin pöydällä ja esitellä pillussaan kukkivia syyliä. Kumpikin niin potilas kuin gynekin tietävät niiden tarttuvan suojaamattomasta irtoseksistä. Gynekologien pitäisi tatuoida condynaisten pillun viereen varoitus tartuntavaarasta jotteivat nämä naikkoset tartuta syyliään miehiin joilla ei ole sukupuolitauteja.
Haista sinä vittu. Miehet tota paskaa kantaa ja naiset joutuu vastaamaan seurauksista. Tartuttaja miehille tatuointi otsaan että paisepenis, pysy kaukana!!
Entäs ne naiset jotka nuolettavat kondylooma viruksen saastuttamaa pilluaan ja mies saakin sitten vuosien päästä kurkkusyövän joka on paljon tappavampi syöpä kuin kohdunkaulansyöpä. Niiden naisten pilluun joilla on todettu kondylooma virus ei pidä kenenkään miehen koskea kuin kumin suojaamana.
Hyi hitto, entäs se kun miehet (mukamas eivät tiedä taudista mitään) tunkevat kondy kulliaan naisten kurkkuun ja jotka ihan yhtälailla saavat siitä kurkkusyövän ja sen lisäks viel kohdunkaulansyövän. Niinhän se menee... Miehet levittäää ja naiset sairastaa.
Kondylooma sentään paranee, herpes on ikuinen. Mutta Envy87:n (ja muidenkin) kannattaa lukea ketju herpes - uusi suhde alkamassa. Lähes kaikilla kumppani on jatkanut suhdetta, vaikka herpeksen kantaja on viruksestaan kertonut. Mulla kävi toisin, mutta muiden tarinoiden voimalla jaksan uskoa, että seuraavalla kerralla voi mennä paremmin.
Itselläni myös kondylooma todettu vuosi sitten, syksyllä varattu aika erikoissairaanhoitoon ja mahdolliseen kolposkopiaan. Itsellä siis se litteä, syylätön muoto joka ei päälle päin näy. Asian kuuleminen tuntui aika pahalta ja tuli aika likainen olo ku lisääntymiselimissä on jotain "vikaa". Asiaa kuitenkin enemmän tutkineena olen leppynyt asian suhteen ja todennut, että harva sitä ei elämänsä aikana saa mitään ylimääräistä kehoonsa ja ehkäpä aika pieni paha tämä virus kuitenkin jos miettii mitä kaikkea muuta voi olla... Itse kerroin nykyiselle poikaystävälleni asiasta vasta kun olin luultavammin tartuttanut viruksen häneenkin. Hän otti asian oikein hyvin eikä se ole haitannut suhdettamme pätkääkään.
Mutta jokainen jolla on vielä "toivoa", ottakaa se rokote!
Mulle tuli noita syyliä loppuvuodesta 2010. Olin just ulkomailla enkä oikeen päässy lääkäriin joten jouduin odottelemaan kuukauden ennen ku pääsin kunnallisen terveydenhuollon pallotteluun. Loppujen lopuks menin yksityiselle jolloinka sain varman tiedon siitä että mulla on kondylooma. Lääkkeetkin sain. Condyline litkua joka toimi ihan hyvin että syylät lähti ja noin mutta niitä tuli sit aina lisää. Tän vuoden alku keväästä lähtien oon ollut vähän sekaantunut yhteen mieheen ja sitten päätin että ny meen uudestaan lääkäriin ja vaadin järeempiä aseita käyttöön. (Oon siis yrittäny päästä niihin jäädytyshoitoihin ym. mutta ei vaan saakeli vie pääse!!! MIKS?!?!?!) Sain sitten Aldaraa ja se on toiminu ihan hyvin. Hitaasti kylläkin. Päätin vähän aikaa sitten että tilanne pelikentillä on sen verran huomaamaton että mua itseäni ei häiritse bylsiä kunhan se vaan sopii miehelle.
Sitten tulikin sen tilanne millon mun piti kertoa kondyloomasta ja voi että se oli hankalaa. Aina ku meinaa alkaa puhumaan niin suusta vaan ei tuu ääntä eikä sanoja tuu suusta. Sitten ku sain sen sanottua niin vastaus oli 'Okei.' Vieläpä hyvin kevyeen sävyyn. Olin ihan äimänä että 'okei' vaan.
Jos saisin valita niin totta hemmetissä en ikinä olis tätä kondyloomaa saanu, mutta kun se nyt on niin tän myötä on oppinu kärsivällisyyttä ja saanu perspektiiviä asioihin. Ikinä ei tiedä mutta toivottavasti alan olemaan tän vitsauksen kanssa voiton puolella.
Hoh..hoijjaa, mulla on kondylooma suussa. Ja on muuten kiva, ei häviä sitten millään konstilla. Sain sen nykykäsityksen mukaan "vakituiselta naisystävältäni" ( 1,5 vuotta yhdessä ). Joten vois sanoa, että vähän vituttaa.
Miten sen muuten huomaa jos on suussa kondylooma? Entäs hoitaa?
Joo tämä on ihan totta että tällaiset asiat laittaa masentamaan ja pahasti. Olen 26 vuotias nainen ja viime vuonna todettiin kondylooma ja jotenkin sen asian kanssa on vaan pakko oppia elämään. Välillä ei tiedä miten päin olla kun vituttaa ja suututtaa ja harmittaa niin paljon.
kondyloomasta voi tosiaan parantua. Vaatikaa reseptiä Aldaraan, koska useimmilla Condyline ei tosiaankaan toimi!!Aldara on kalliimpaa, mutta kyllä tulee kalliiksi pitkällä ajalla toimimaton Condylinekin. Itsellä kondy todettiin syksyllä 2005 ja aluksi penslailin ilmestyneitä näppylöitä...Olipa tosiaan kivuliasta ja hankalaa! Auttoi ehkä vähän, mutta aina tuli uusia pikkusyyliä. Sitten sain reseptin Aldaraan (maksoi lähes 100eur)..Voide oli helpompi levittää ja aiheutti vähemmän ihoärsytystä. Teho alkoi näkyä n. 3 viikon jälkeen selvästi ja vihdoin näpyt hävisivät enkä käyttänyt edes koko pakkausta loppuun!!Seuraavassa papassa taisi vielä jotain olla (luokka 1)vaikkei ulkoisesti mitään näkynyt. Ja sen jälkeen puhdasta on ollut. Kroppa ja Aldara yhdessä saivat viruksen torjuttua noin puolessa vuodessa täysin! Tästä on nyt jo melkein 7 vuotta aikaa, mutta ei ole homma vaivannut tuon jälkeen.
Tsemppiä kaikille joita tauti vaivaa!!
Eipä se Aldarakaan kaikkia auta.
Lääkkeelle tulee KELA-korvauksen jälkeen hintaa reilut 50 euroa.....
http://www.yliopistonapteekki.fi