Ei haittaa vaikka kuinka paljon biboille määrättäisiin lääkkeitä ja miten tokkurassa ovat, sillä kaikki melkein biboista on työkyvyttömyyseläkkeellä tai sairaspäivärahalla. Mutta joka tapauksessa lääkitykset ovat sitä luokkaa ettei työelämään ole asiaa eikä edes autonrattiin.
Bibopalstalla kirjoitellaan paljonkin lääkkeistä
heikkiLippuQ
3100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ai ei haittaa vai? Tietenkin se haittaa, koska jokaisella on oikeus hyvään elämään. Tokkurassa eläminen ei sitä ole. Itse tunnen monia bipoja ja hyvin moni heistä on töissä. Tunnen tasan kaksi bipoa, jotka ovat eläkkeellä. Ei sinne eläkkeelle ihan niin helpolla pääse, ja moni bipo saa jatkuvasti hylkäyksiä kuntoutustukipäätöksistä.
Itse en ole toistaiseksi suostunut lääkkeitä käyttämään kuin tasan kerran. Monissa lääkkeissä on niin sairaat sivuvaikutukset, että viimeistään niiden kanssa tulee hulluksi. Varsinkin meille, jotka saamme haittavaikutuksia suunnilleen Buranasta. Jos on liian herkkä lääkkeille, niin lääkkeiden syöminen on lähes mahdotonta. Itse söin Ketipinoria pienellä annoksella parisen vuotta ja sen myötä olo vaan paheni. Jatkuvaa levottomuutta, ahdistusta, hypomaniat paheni, järkyttävä raivo yms. Sen lopetettua olo on ollut miljoona kertaa parempi. Ikinä ei enää neuroleptejä kurkusta alas.
Miten sairautesi ilmenee heippodei? Minulla on bipo-epäily, tähän asti sairauttani on pidetty masennuksena.
Lääkkeet ei ainakaan omalla kohdalla estä työssäkäyntiä, eikä autolla ajoa :)
Paljon vaarallisempi autonratissa olisin jos ei olisi lääkitystä ja lähtisin kunnon hypofiiliksissä liikenteeseen...
Lääkityksen avulla jää yleensä pahimmat ääripäät pois mielialan heittelyistä,
mutta ei oikeilla annoksilla aiheuta mitään haittoja ja mm. neuroleptejä juuri syön.
Ihmiset on yksilöitä ja kaikille ei tietenkään kaikki lääkkeet sovi, mutta jos oikeasti olot on välillä täysin sietämättömiä niin on valmis aika paljon kärsimään oikeaa lääkitystä haettaessa.... Itse jokus vuosia sitten maannut sairaalan lattialla kylmänhikisenä täristen kun ei oikein osunu lääkkeet kohdalleen :D