Onko kukaan pannut merkille Helsingin Sanomien sekoilua taiteilija Salvador Dalin nimen kirjoittamisessa?
Kuten muistetaan, taiteilijan nimi on Suomessa kirjoitettu iät ajat ilman aksenttimerkkiä eli muodossa "Dali", näin on tapahtunut lähes kaikissa sanoma- ja aikakausilehdissä.
Joskus viime vuoden puolella tai tänä vuonna Helsingin Sanomat alkoi osoittaa kunnioitusta taiteilijaa ja espanjaa/kataloniaa kohtaan ja nimi ruvettiin kirjoittamaan muodossa "Dalí".
Kirjoitusasu oli siis oikea, tosin suomalaisen silmään aksenttimerkki i:n päällä hieman oudoksuttaa.
Sitten kävikin niin, että Helsingissä pidetty Dali-näyttely menikin pahasti karille ja suurin osa esillä olleista töistä oli väärennöksiä.
Tämän tapauksen yhteydessä HS muutti Dalin kirjoitusasun takaisin alkuperäiseksi eli viime viikkoina HS:ssä ei Dalin nimessä näy aksenttimerkkiä.
Lukekaa Hesarin numeroita parin viime kuun ajalta niin huomaatte eron.
Aika erikoinen tapaus. Onko siis niin, että taiteilijan arvostuksen mittari on se, kirjoitetaanko hänen nimensä oikein ja jos Dalin arvostus laski Hgin-näyttelyhuijauksen takia, niin kuka on syyllinen, näyttelyn järjestäjä vai Dali?

Vastaukset 4
Vanhimmat
.. ja Juhani Palmusta tulee varmaan Juhani Pulmu sen sekoilujen jälkeen..
Kävikö mielessä että voi olla eri toimittaja tai.. ketä oikeesti kiinnostaa, hohhoijaa.
Aivan saman asian huomasin toki minäkin. Ajattelin vain, että on kyse joko toimittajan vaihtumisesta tai toimitussihteerin valvovan silmän herpaantumisesta – ei mistään arvostuksen vaihtelusta.
Kylläpä joku jaksaa miettiä ihmeellisiä asioita.. siis mitä väliä? oikeesti..
> alkoi osoittaa kunnioitusta taiteilijaa ja
> espanjaa/kataloniaa kohtaan
Jos Dalí olikin kotoisin Kataloniasta, niin hänen äidinkielensä oli katalaani eikä katalonia.