Kielioppia

Näin Teuvo: "Paholainen sai Jeesukselta rukkaset, sillä ei hän Isänsä tahdon vastaisesti suostunut ihmisillä rakennuttamiensa Saatanan synagogien johtotähdeksi"

Virkkeen seitsemäs sana "hän" voidaan helposti mieltää korrelaatiksi koko virkkeen subjektiin, joka tässä on "Paholainen". Kysymys kuuluu: onko paholaisella Isä? Ja miksi paholainen itse ei olisi suostunut ihmisillä rakennuttamiensa synagogien johtotähdeksi?

Teuvolle, joka on kärppänä ollut vahtimassa pilkkuja ja pisteitä, pieniä ja isoja alkukirjaimia, taisi sattua pieni (synnitön) erehdys: varmaankin oli tarkoitus kirjoittaa Jeesukseen viitaten "Hän" isolla alkukirjaimella tai vielä selvemmin "Jeesus". Mutta Hän-sanan käytöstä seuraa uusia ongelmia.

Teuvohan kirjoittaa: "---hän ei---suostunut ihmisillä rakennuttamiensa Saatanan synagogien johtotähdeksi---." Sivulauseella ilmaistuna tämä olisi: "---hän ei suostunut niiden Saatanan synagogien johtotähdeksi, jotka Hän oli ihmisillä rakennuttanut."

Kuinka Jeesus ylipäätään olisi rakennuttanut ihmisillä saatanan synagogia, joiden johtotähdeksi Hän ei sitten suostunut?

Teuvolla on lauseenjäsennys sekaisin, koska Teuvon ajatukset ovat sekaisin.
1450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te puhdistatte maljanne ja vatinne ulkopuolelta, mutta mitä niissä on sisällä: riistoa ja hillittömyyttä!
Sinä sokea fariseus, puhdista malja ensin sisältä, muuten sitä ei saada ulkopuoleltakaan puhtaaksi!

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa.
Samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä."

Äänestä
  • "On hienoa sinun olla Saatanan kulpasossukerhn jäsen.

    Todellinen Saa-ta-nan rakkikoira sinä olet.i "

    Äänestä

Tälainen oli oli Saatanan synagogien prototyyppi, jonak se jo paljon ennen Jeesuksen synymää ihmisillä malliksi rakennutti:

"Koko maailma käytti samoja sanoja ja puhui yhtä kieltä.
Kun ihmiset siirtyivät itään, he löysivät Sinearin maasta tasangon ja jäivät sinne asumaan. Ja he sanoivat toisilleen:

"Tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi." He käyttivät savitiiltä rakennuskivenä ja asfalttipikeä muuraamiseen.
He sanoivat: "Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka ulottuu taivaaseen asti. Sillä tavoin saamme mainetta emmekä myöskään hajaannu yli koko maan."

Herra tuli katsomaan kaupunkia ja tornia, jota ihmiset rakensivat,
ja sanoi: "Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on yksi ja sama kieli. Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa.

Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä toistensa puhetta."

Ja niin Herra hajotti heidät sieltä kaikkialle maailmaan, ja he lakkasivat rakentamasta kaupunkia.
Kaupunki sai nimen Babylon, sillä siellä Herra sekoitti ihmisten kielen* ja sieltä hän hajotti heidät kaikkialle maailmaan."

Mutta kun Saatana lopulta sai tämän maailman hallintaansa, ei yhteinn kielikään ollut enää esteenä, kun kirkonrakentajat pääsivät tässäkin maassa täyteen vauhtiin.

Ja niin heille on pystytetty jo patsaitakin.

Äänestä
  • “Mutta kun Saatana lopulta sai tämän maailman hallintaansa, ei yhteinn kielikään ollut enää esteenä, kun kirkonrakentajat pääsivät tässäkin maassa täyteen vauhtiin.”

    Tässäkin käännät Raamatun ilmoituksen päälaelleen. Etkö tiedä, että Kristus tuli voittamaan takaisin hallintavallan maan päällä? Saatana syöstiin maan päälle ennen ihmisen luomista, joten maailma oli alkujaan pahan vallassa. Muutenhan Jumala ei olisi kehoittanut Adamia ja Eevaa tekemään se itselleen alamaiseksi:

    1. Moos. 1:28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".

    Paratiisi edusti siis Jumalan valtakuntaa. Saatana kuitenkin sai Adamin ja Eevan lankeamaan, jonka seurauksena synti saastutti ihmissuvun ja Adam ja Eeva joutuivat lähtemään paratiisista. Saatana sai siis sekä maailman, että ihmisen hallintaansa. Puuttumatta tarkemmin ensimmäiseen ihmiskunnan hävittämiseen vedenpaisumuksessa ja Israelin kansan valitsemiseen Jumalan omaisuuskansaksi, Jumala viimein kun aika oli täysi, lähetti oman Poikansa kuolemaan ristillä ja voittamaan maailman ruhtinaan, Saatanan. Jumala palautti takaisin valtakuntansa ja hallintavallansa Pojassaan Kristuksessa Jeesuksessa:

    Joh. 12:30 Jeesus vastasi ja sanoi: "Ei tämä ääni tullut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos. Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni."

    Joh. 16:33 “-- Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."

    Kol. 2:15 “Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.”

    Saatanan valta voitettiin ristillä lopullisesti ja perusteellisesti, eikä hänellä ole enää mitään valtaa Jumalan lapsiin, jotka turvaavat Kristukseen. Jumalan lasten tulisi nousta siihen auktoriteettiin, joka heille on annettu Kristuksen kanssaperillisinä, eikä alistua Saatanan valheiden alistettaviksi. Niiden valheiden, joita sinäkin täällä levität. Kristus toi valtakuntansa maan päälle ja Jumalan lapset ovat sen valtakunnan perillisiä.

    1. Joh. 5:4 “sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.”

    Äänestä

  • UPDATE_6818060 kirjoitti:

    “Mutta kun Saatana lopulta sai tämän maailman hallintaansa, ei yhteinn kielikään ollut enää esteenä, kun kirkonrakentajat pääsivät tässäkin maassa täyteen vauhtiin.”

    Se voitto saadaan vasta viimeisällä tuomiolla, tämän tapahtuman jälkeen, kun Saatana ja väärä profeetta Paavali tuomitaan:

    "Saatanan lopullinen tappio

    Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan,
    ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa

    Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki.

    Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti."

    Saatanalla on joukot jo kasassa, mutta vielä sille ei ole annettu lupaa lähteä tuhoamaan valittujen pientä leiriä.

    Saatana on tuo eksyttäjä, Peto hänen poikansa Antikristus, ja väärä profeetta Paavali.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Vastaus uusiksi, ilman Saatanan manipulointia:

    Se voitto saadaan vasta viimeisällä tuomiolla, tämän tapahtuman jälkeen, kun Saa-ta-na ja väärä profeetta Paavali tuomitaan:

    "Saatanan lopullinen tappio

    Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saa-tana vankilastaan,
    ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa

    Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki.

    Saa-ta-na, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti."

    Saatanalla on joukot jo kasassa, mutta vielä sille ei ole annettu lupaa lähteä tuhoamaan valittujen pientä leiriä.

    Saa-ta-na on tuo eksyttäjä, Peto hänen poikansa Antikristus, ja väärä profeetta Paavali.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Se voitto saadaan vasta viimeisällä tuomiolla, tämän tapahtuman jälkeen, kun Saatana ja väärä profeetta Paavali tuomitaan:

    "Saatanan lopullinen tappio

    Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan,
    ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa

    Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki.

    Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti."

    Saatanalla on joukot jo kasassa, mutta vielä sille ei ole annettu lupaa lähteä tuhoamaan valittujen pientä leiriä.

    Saatana on tuo eksyttäjä, Peto hänen poikansa Antikristus, ja väärä profeetta Paavali.

    Ei, voitto on jo saatu kuten lainaamistani Raamatun jakeista hyvin käy ilmi. Saatana ja hänen joukkonsa kyllä tuhotaan lopullisesti vasta Harmagenonin taistelussa. Kuitenkin Saatanan valta on lopullisesti murrettu ristillä, eikä hänellä ole enää mitään valtaa siellä missä Jumalan lapset edustavat Kristuksen kanssaperillisinä Jumalan Valtakuntaa.

    Äänestä

  • Tein muuten ilmoituksen tuosta herjastasi poliisille. Odotellaan, miten poliisi asiaan suhtautuu. Sakkojahan moisista herjoista nykyisin napsahtelee. Saat siis odotella postia virkavallalta.

    Äänestä

  • Humalassako Teuvo kirjoittelee?

    "On hienoa sinun olla Saatanan kulpasossukerhn jäsen.

    Todellinen Saa-ta-nan rakkikoira sinä olet.i "

    Äänestä

  • Humalassa? kirjoitti:

    Humalassako Teuvo kirjoittelee?

    "On hienoa sinun olla Saatanan kulpasossukerhn jäsen.

    Todellinen Saa-ta-nan rakkikoira sinä olet.i "

    Kyllähän tuo oudolta vaikuttaa. Samassa sanassa peräti kolme kirjoitusvirhettä. Vieläpä henkilöltä, joka virnuilee usein muiden kirjoitusvirheille. Ja mikä tuo pieni i-kirjain lopussa on? Jokin symboli?

    Äänestä

  • pitkään palstalla kirjoitti:

    Tein muuten ilmoituksen tuosta herjastasi poliisille. Odotellaan, miten poliisi asiaan suhtautuu. Sakkojahan moisista herjoista nykyisin napsahtelee. Saat siis odotella postia virkavallalta.

    Teuvon vihaviesti on näköjään poistettu, mutta tallessa se kuitenkin on.

    Äänestä

Kuule sinä korrelaatti!

Miksi sinäkin annat mahdollisuuden tuon vanhan miehen pitää esillä oppiaan, kun et kuitenkaan pysty häntä vaientamaan?

Äänestä
  • Ihmettelijä
    Sana han ei muutu vaikka sitä kääntävät miten tahansa,perus asia pysyy ei jumalaton sitä ymmärrä se on luettava hengessä ja totuudessa.

    Sana tuomitsee väärät opettajat se on heidän häpeänsä.
    Paholainen matkii sanoja mutta ei voi tehdä niiten mukaan.

    Äänestä

Teuvo on usein irvaillut toisten kirjoitusvirheille, mutta varsinkin nykyisin hän tekee hyvin usein itse kirjoitusvirheitä ja ennen muuta tuollaisia ajatuskuperkeikkakämmyjä, jotka kertovat loogisen ajattelukyvyn puutteesta. Niin se menee, että kun muita syyttelee, niin itse samoja mokia tekee. jep jep

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

korrelaatti kirjoitti:

Näin Teuvo: "Paholainen sai Jeesukselta rukkaset, sillä ei hän Isänsä tahdon vastaisesti suostunut ihmisillä rakennuttamiensa Saatanan synagogien johtotähdeksi"

Virkkeen seitsemäs sana "hän" voidaan helposti mieltää korrelaatiksi koko virkkeen subjektiin, joka tässä on "Paholainen". Kysymys kuuluu: onko paholaisella Isä? Ja miksi paholainen itse ei olisi suostunut ihmisillä rakennuttamiensa synagogien johtotähdeksi?

Teuvolle, joka on kärppänä ollut vahtimassa pilkkuja ja pisteitä, pieniä ja isoja alkukirjaimia, taisi sattua pieni (synnitön) erehdys: varmaankin oli tarkoitus kirjoittaa Jeesukseen viitaten "Hän" isolla alkukirjaimella tai vielä selvemmin "Jeesus". Mutta Hän-sanan käytöstä seuraa uusia ongelmia.

Teuvohan kirjoittaa: "---hän ei---suostunut ihmisillä rakennuttamiensa Saatanan synagogien johtotähdeksi---." Sivulauseella ilmaistuna tämä olisi: "---hän ei suostunut niiden Saatanan synagogien johtotähdeksi, jotka Hän oli ihmisillä rakennuttanut."

Kuinka Jeesus ylipäätään olisi rakennuttanut ihmisillä saatanan synagogia, joiden johtotähdeksi Hän ei sitten suostunut?

Teuvolla on lauseenjäsennys sekaisin, koska Teuvon ajatukset ovat sekaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu