Itseltäni murtui nilkka (työtapaturma), menin sairaalaan, tutkittiin, kuvattiin, kipsattiin, annettiin resepti, sairasloma, kotiutettiin. Koko toimitus kesti 1,5 tuntia.
Eläkeläisystävälläni katkesi solisluu, odotti 1,5 tuntia ambulanssia, tutkittiin, kotiutettiin, annettiin seuraavaksi päiväksi aika kuvauksiin. Seuravana päivänä kuvattiin, kotiutettiin, annettiin aika kahden päivän kuluttua leikkaukseen. Seuraavalla käynnillä otettiin sisään, siirrettiin leikkuuaikaa seuraavaksi aamuksi, siirrettiin leikkuuaikaa illaksi, siirrettiin leikkuuaika seuraavaan aamuun, koko ajan syömättä (koska ennen leikkausta ei saa syödä)
Leikkaus ei onnistunut, annettiin aika uuteen leikkaukseen seuraavalle viikolle, leikattiin, onnistuttiin puolittain, puolen vuoden päästä jälkitarkastuksessa todettiin korjausleikkauksen tarve, odottanut korjausleikkausta 1,5 vuotta.
Sairaala meillä molemmilla sama, lääkäri sama. Erona vain että minä olen tuottava yhteiskunnan jäsen, hän työkyvyttömyyseläkkeellä yhteiskunnan varoja kuluttava loinen.
Tietysti jos varallisuutta olisi, saisi hoitoa. Köyhän ei auta kuin pitää turpansa tukossa ja odottaa mitä annetaan. Tämä on sitä hyvinvointisuomea.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.