SKANDAALI LÄTKÄKISOISSA: KATSOJIA HEITETIIN KADULLE!

Kalervo Kummola -protestilakanoita katsomossa näyttäneitä suomalaisia poistettiin katsomosta Helsingin Areenalla kesken jääkiekon MM-kisojen ottelun Ranska–Kazakstan sunnuntaina iltapäivällä.

IS:n saamien tietojen mukaan sunnuntaina Helsingin Areenalla pelatussa jääkiekon MM-kisojen ottelussa järjestysmiehet poistivat katsomosta korkeita lippuhintoja banderollein ja paidoin arvostellutta väkeä.

Erään katsojan mukaan katsomossa oli mm. Kalervo Kummolan vastaisia t-paitoja sekä lakanoita. Teksteissä luki muun muassa "Äiti, lähetä 156 euroa".

- Järjestysmiehet olivat saaneet kuulemma käskyn ylemmältä taholta. Heidän mukaansa kaikki protestoijat tuli heittää hallista pihalle. Ja näin myös tehtiin, katsoja kertoo.

Kisojen turvallisuuspäällikkö Ville Ketonen haluaa oikoa tietoja.
- Väite on epätosi, vaikka tältä saattaa vaikuttaa, Ketonen sanoo. Meillä on paloturvallisuusohjeet, jotka ovat olleet käytössä myös SM-liigassa.

Ketonen kertoo, että katsomossa ovat sallittuja ainoastaan sellaiset palosuojaamattomat lakanat, jotka ovat alle metrin kokoisia pysty- ja vaakasuunnassa. Suuremmista täytyy olla palosuojatodistus.

Ketosen mukaan ohjeet ovat tulleet pelastuslaitokselta eivätkä ole kisaorganisaation keksintöä.
http://www.iltasanomat.fi/mmkiekko/kummola-lakanoitten-kanssa-ottelua-seuranneita-poistettiin-areenalta---katso-kuvasarja-/art-1288467119090.html

Iljettävää valehtelua! Kummolan ja lippuhintojen arvostelu oli se tosiasiallinen syy, minkä takia katsojia heitettiin naama edellä asfalttiin! Eli kuten eräs järjestysmies totesi: " Te painutte nyt vit-tuun! Täällä ei protestoida lippujen hintoja vastaan!!!"
20179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Joo kyllä ne lakanoiden heiluttajat ovat tulenarkoja? Mikseivät poistaneet penkitkin katsomosta, niin ei varmana syty tulipaloja?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bradfordin_katsomopalo

Eikö pelkkä lakanoiden poistaminen henkilöiltä riittänyt, vaan pitää varmistaa että ko. henkilöt eivät enää koskaan osta yhtään matsilippua?

Äänestä

HAHAHAHH!!!! lätkä ja muukin urheilu nyt on hanurista, mutta tuo nyt menee naurettavaksi. Jos olisin lätkäfani, niin nyt alkaisi muuten boikotti. Todella paskaa toimintaa!!

Äänestä

ELÄTTÄMÄÄN ITSEÄSI JA PERHETTÄSI ?

Äänestä
  • rappioalkoholisti. Ajattelin siirtyä pilveen, niin elämänlaatuni paranisi.

    Äänestä

  • Koska olen kirjoitti:

    rappioalkoholisti. Ajattelin siirtyä pilveen, niin elämänlaatuni paranisi.

    helvettiin.

    Äänestä

  • Hyvää matkaa kirjoitti:

    helvettiin.

    paljon.

    Äänestä

ENGLANNIN JA USA:N SANOMALEHTIEN NETTIVUILLE!!!

Äänestä

*Äkkiä, ydinohjus ruotsiin, ryssät toimittakaa! Loppuu pakkoruotsin hyysäys

Äänestä

Ruotsi, maali 42108i kertaa ampukaa!

Äänestä

Ettekö te pöntöt tiedä, että saa haukkua Kataista ja Urpilaista; mutta Kummolan haukkuminen on pyhäinhäväistys !

Äänestä
  • se on.

    Äänestä

  • Sitähän kirjoitti:

    se on.

    Ja lisää vielä : ruostalaiset on homoja

    Äänestä

Oliko se sitten mielestäsi sivistynyttä käytöstä? Jos ITSE vastaisit talouskustannuksista, et tappiota halua tehdä. Kuten Kummola selvitti miten rahavarannot on jaettu. ei vaan voi olla mukava ja myydä 20-30 e hintaisia lippuja.

Äänestä
  • kumma, että muissa maissa vastaavat kisat pystytään järjestämään paljon halvemmilla lippujen hinnoilla. PALJON halvemmilla! Miksi puolustat riistokapitalisteja? Kuulutko itse riistäjien lahtarisukuun?

    Äänestä

  • On se vaan kirjoitti:

    kumma, että muissa maissa vastaavat kisat pystytään järjestämään paljon halvemmilla lippujen hinnoilla. PALJON halvemmilla! Miksi puolustat riistokapitalisteja? Kuulutko itse riistäjien lahtarisukuun?

    Lue enempi ko. asiasta tiedät enempi. JOS vastaisit taloudesta, toimisit itse samoin.

    Äänestä

kristesseen ,steen kristesseen , steen kristesseeen ,

Äänestä

Behring Breivik, Behring Breivik, Behring Breivik,

Äänestä

Huono homma.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SHOKKIUUTINEN! kirjoitti:

Kalervo Kummola -protestilakanoita katsomossa näyttäneitä suomalaisia poistettiin katsomosta Helsingin Areenalla kesken jääkiekon MM-kisojen ottelun Ranska–Kazakstan sunnuntaina iltapäivällä.

IS:n saamien tietojen mukaan sunnuntaina Helsingin Areenalla pelatussa jääkiekon MM-kisojen ottelussa järjestysmiehet poistivat katsomosta korkeita lippuhintoja banderollein ja paidoin arvostellutta väkeä.

Erään katsojan mukaan katsomossa oli mm. Kalervo Kummolan vastaisia t-paitoja sekä lakanoita. Teksteissä luki muun muassa "Äiti, lähetä 156 euroa".

- Järjestysmiehet olivat saaneet kuulemma käskyn ylemmältä taholta. Heidän mukaansa kaikki protestoijat tuli heittää hallista pihalle. Ja näin myös tehtiin, katsoja kertoo.

Kisojen turvallisuuspäällikkö Ville Ketonen haluaa oikoa tietoja.
- Väite on epätosi, vaikka tältä saattaa vaikuttaa, Ketonen sanoo. Meillä on paloturvallisuusohjeet, jotka ovat olleet käytössä myös SM-liigassa.

Ketonen kertoo, että katsomossa ovat sallittuja ainoastaan sellaiset palosuojaamattomat lakanat, jotka ovat alle metrin kokoisia pysty- ja vaakasuunnassa. Suuremmista täytyy olla palosuojatodistus.

Ketosen mukaan ohjeet ovat tulleet pelastuslaitokselta eivätkä ole kisaorganisaation keksintöä.
http://www.iltasanomat.fi/mmkiekko/kummola-lakanoitten-kanssa-ottelua-seuranneita-poistettiin-areenalta---katso-kuvasarja-/art-1288467119090.html

Iljettävää valehtelua! Kummolan ja lippuhintojen arvostelu oli se tosiasiallinen syy, minkä takia katsojia heitettiin naama edellä asfalttiin! Eli kuten eräs järjestysmies totesi: " Te painutte nyt vit-tuun! Täällä ei protestoida lippujen hintoja vastaan!!!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu