Aluepolitiikka ratkaisee RKP-vaalin
Analyysi. Perimmäinen kysymys puheenjohtajavaalissa on RKP:n olemassaolo jatkossa. Paljolti osoittaa, että äänikato johtuu etujenvalvonnan epäselvyydestä.
Aluepoliittiset näkökannat ovat jostain syystä jääneet varjoon siinä keskustelussa jota on tähän mennessä käyty RKP:n puheenjohtajavaalissa.
Voi olla syytä pohtia syitä ja myöskin kuinka puheenjohtajan valinta jatkossa vaikuttaa puolueen profiiliin.
Mutta ensin nopea katsaus lähtötilanteeseen - suureen äänikatoon - joka on samalla RKP:n suuri pulma ja haaste. Vuonna 1991 sai puolue melkein 150 000 ääntä, viimeisessä eduskuntavaalissa puolue sai reilut 125 000 ääntä eli 4,3 prosenttia koko äänimäärästä.
RKP:n taaksepäinmeno lukumäärässä ja osuudessa eduskuntavaalien äänistä on tapahtunut samaan aikaan jolloin suomenruotsalaisten määrä ei oikeastaan ole vähentynyt ollenkaan. Pahin tilanne puolueella on Helsingissä missä puolue on menettänyt kolmanneksen äänistä 1990-luvun puolivälin jälkeen, mutta RKP:n taantumus on ollut myöskin voimakasta Uudellamaalla.
Monet Etelä-Suomessa ovat suurella huolella seuranneet kehitystä ja ovat sitä mieltä, että puolueella on korkea aika irrottautua ruotsalaisesta jalkakahleesta. Näitten toimintasuunnitelmien mukaan on löydettävä uusia liberaaleja arvoja ja ehdokkaita jotka koskettavat nuoria kaksikielisiä äänestäjiä joilla on porvarilliset arvot.
Toisin sanoen puoluetta jakaa solidaarisuus ruotsin kieleen ja vaatimus pysyä mukana yhä kaksikielisemmässä todellisuudessa. Monet pelkäävät, että takertumalla kiinni ruotsin kieleen ainoana poliittisena pääomana johtaa siihen, että puolue menettää valtakunnallisen merkityksensä ja, että RKP:stä tulee alueellinen marginaalipuolue.
Ruotsalaisalueilla on täysin vastakkainen keskustelu jonka mukaan ruotsin kieli on itse peruspultti RKP:ssä. Ilman uskottavaa edunvalvontaa jolla painopisteessä on ruotsin kieli menettää puolue olemassaolemisen oikeuden ja täten myöskin suomenruotsalaiset ydinäänestäjänsä.
RKP:llä ei olisi mitään ongelmia maailmassa jos se olisi niin yksinkertaista, että toinen leiri olisi täysin oikeassa ja toinen täysin väärässä. Ongelmana on, että se voi kätkeä oman pointtinsa molemmissa tapauksissa ja, että RKP on pakotettu käymään kahden rintaman sotaa uskottavalla etujen valvonnalla ruotsin kielen puolesta ja samanaikaisesti suhteessa toisen ryhmän äänestäjiin puolustaa ja vahvistaa yleispoliittisia arvoja jotka sisältyvät puolueen ideologiseen palettiin.
Ydinäänestäjiä miellyttää jos puolue tiukentaa kieliprofiiliaan yleisen ideologian kustannuksella kun taas kaksikielisiä miellyttää enemmän se, että RKP nostaa yleispoliittiset arvot kielellisen profiilin kustannuksella. Että yhtälö on mahdoton käytännössä niin sen pitäisi olla niin Anna-Maja Henrikssonille kuin Carl Haglundillekin, täysin selvä.
Ei ole kuitenkaan niin, että ehdokkaat edustaisivat kahta eri leiriä kun on kysymys kielipolitiikasta tai yleispolitiikasta. Esim. Henrikssonilla on selvä ruotsalainen profiili kun hän samanaikaisesti oikeusministerin ominaisuudessa on saanut suuren näkyvyyden suomenkielisellä taholla kun taas Haglundin uskotaan vetoavan kaksikielisiin, ongelmallisiin uusimaalaisiin piireihin vaikka hän samanaikaisesti saa tukea myöskin suomenruotsalaisilta ydinalueilta.
Molemmat ovat älykkäitä ja itsenäisesti ajattelevia ihmisiä joilla on hyvät meriitit.
Mikä tulee ratkaisemaan vaalin?
jatkuu...
Analyysi. Perimmäinen kysymys puheenjohtajavaalissa on RKP:n olemassaolo jatkossa. Paljolti osoittaa, että äänikato johtuu etujenvalvonnan epäselvyydestä.
Aluepoliittiset näkökannat ovat jostain syystä jääneet varjoon siinä keskustelussa jota on tähän mennessä käyty RKP:n puheenjohtajavaalissa.
Voi olla syytä pohtia syitä ja myöskin kuinka puheenjohtajan valinta jatkossa vaikuttaa puolueen profiiliin.
Mutta ensin nopea katsaus lähtötilanteeseen - suureen äänikatoon - joka on samalla RKP:n suuri pulma ja haaste. Vuonna 1991 sai puolue melkein 150 000 ääntä, viimeisessä eduskuntavaalissa puolue sai reilut 125 000 ääntä eli 4,3 prosenttia koko äänimäärästä.
RKP:n taaksepäinmeno lukumäärässä ja osuudessa eduskuntavaalien äänistä on tapahtunut samaan aikaan jolloin suomenruotsalaisten määrä ei oikeastaan ole vähentynyt ollenkaan. Pahin tilanne puolueella on Helsingissä missä puolue on menettänyt kolmanneksen äänistä 1990-luvun puolivälin jälkeen, mutta RKP:n taantumus on ollut myöskin voimakasta Uudellamaalla.
Monet Etelä-Suomessa ovat suurella huolella seuranneet kehitystä ja ovat sitä mieltä, että puolueella on korkea aika irrottautua ruotsalaisesta jalkakahleesta. Näitten toimintasuunnitelmien mukaan on löydettävä uusia liberaaleja arvoja ja ehdokkaita jotka koskettavat nuoria kaksikielisiä äänestäjiä joilla on porvarilliset arvot.
Toisin sanoen puoluetta jakaa solidaarisuus ruotsin kieleen ja vaatimus pysyä mukana yhä kaksikielisemmässä todellisuudessa. Monet pelkäävät, että takertumalla kiinni ruotsin kieleen ainoana poliittisena pääomana johtaa siihen, että puolue menettää valtakunnallisen merkityksensä ja, että RKP:stä tulee alueellinen marginaalipuolue.
Ruotsalaisalueilla on täysin vastakkainen keskustelu jonka mukaan ruotsin kieli on itse peruspultti RKP:ssä. Ilman uskottavaa edunvalvontaa jolla painopisteessä on ruotsin kieli menettää puolue olemassaolemisen oikeuden ja täten myöskin suomenruotsalaiset ydinäänestäjänsä.
RKP:llä ei olisi mitään ongelmia maailmassa jos se olisi niin yksinkertaista, että toinen leiri olisi täysin oikeassa ja toinen täysin väärässä. Ongelmana on, että se voi kätkeä oman pointtinsa molemmissa tapauksissa ja, että RKP on pakotettu käymään kahden rintaman sotaa uskottavalla etujen valvonnalla ruotsin kielen puolesta ja samanaikaisesti suhteessa toisen ryhmän äänestäjiin puolustaa ja vahvistaa yleispoliittisia arvoja jotka sisältyvät puolueen ideologiseen palettiin.
Ydinäänestäjiä miellyttää jos puolue tiukentaa kieliprofiiliaan yleisen ideologian kustannuksella kun taas kaksikielisiä miellyttää enemmän se, että RKP nostaa yleispoliittiset arvot kielellisen profiilin kustannuksella. Että yhtälö on mahdoton käytännössä niin sen pitäisi olla niin Anna-Maja Henrikssonille kuin Carl Haglundillekin, täysin selvä.
Ei ole kuitenkaan niin, että ehdokkaat edustaisivat kahta eri leiriä kun on kysymys kielipolitiikasta tai yleispolitiikasta. Esim. Henrikssonilla on selvä ruotsalainen profiili kun hän samanaikaisesti oikeusministerin ominaisuudessa on saanut suuren näkyvyyden suomenkielisellä taholla kun taas Haglundin uskotaan vetoavan kaksikielisiin, ongelmallisiin uusimaalaisiin piireihin vaikka hän samanaikaisesti saa tukea myöskin suomenruotsalaisilta ydinalueilta.
Molemmat ovat älykkäitä ja itsenäisesti ajattelevia ihmisiä joilla on hyvät meriitit.
Mikä tulee ratkaisemaan vaalin?
jatkuu...
Vastaukset 4
Vanhimmat
jatkoa...
Juu, paljon puhuu sen puolesta, että puheenjohtajan vaali tulee riippumaan osittain aluepolitiikasta osittain asianomaisten omista kyvyistä profiloida puolue julkisessa mediassa. Aluepoliittisessa keskustelussa pitää muistaa, että potissa on enemmän kuin sitä valtapolitiikkaa joka on yhdistetty RKP:n hallitusasemaan.
On kysymys myöskin rahasta, massoittain rahaa. Sitä mukaa kuin RKP menettää jalansijaa pääkaupunkiseudulla ja puolue kutistuu alueelliseksi voimatekijäksi jolla on tietty paikallispoliittinen vaikutusvalta Pohjanmaalla ja Turunseudulla niin siirtyy myöskin valta ns. suomenruotsalaisesta pääomasta pikkuhiljaa pohjoiseen ja länteen Helsingistä.
Testamenttaajien toiveiden mukaisesti se on RKP:n pidennetty käsi Svenska kulturfonden joka tekee päätökset kuinka pääoman tuottoa jaetaan. Haluavatko helsinkiläiset estää sellaisen kehityksen niin heidän on kynsin hampain puolustettava, että RKP jatkossakin on tärkeä puolue jolla on merkitystä pääkaupunkialueella, vaikka sen pitäisikin tapahtua perusarvojen kustannuksella.
Oletettavasti tästä löytyy yksi syy miksi puolueen sisäpiiri jo kauan sitten alkoi tekemään myyräntyötä, että Carl Haglund eräänä päivänä voisi nousta puolueen johtoon.
Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan (5.4) että Pohjanmaa ja Turunmaa olivat aikaisemmin onnistuneet torppaamaan helsinkiläisen Astrid Thorsin mahdollisuudet tulla valituksi RKP:n puheenjohtajaksi mutta, että sentyyppistä allianssia Pohjanmaan ja Turunmaan välillä ei enää ole.
Sallittakoon se?
Lehti voi olla oikeassa, että allianssia ei ehkä ole olemassa pysyvänä yhteiskuntailmiönä mutta ajankohtaisessa tapauksessa sen uudelleen rakentaminen ei olisi vaikeaa.
Päinvastoin tulisi sen olevan Pohjanmaan edun mukaista, että pohjalainen valitaan puheenjohtajaksi samanaikaisesti kuin, että se on myös täysin Turunmaan etujen mukaista, että turkulainen Stefan Wallin saa pitää ministerinsalkkunsa myöskin alkukesän RKP:n puheenjohtajavaalin jälkeen. Sitä hän ei saa pitää jos Haglund valitaan. Koska Haglund ei istu eduskunnassa niin puoluejohtaja on osoitettu katsojapaikkaan graniittilinnakkeessa ellei hän voi ottaa paikkaa ministeriaitiossa.
Senvuoksi puhuu win-win tilanne sen puolesta, että puoluekokousedustajat Turunmaalta ja Pohjanmaalta tulevat löytämään toisensa tulevassa puheenjohtajavaalissa. Sellainen allianssi saa siinä tapauksessa voimakkaasti syövyttävän vaikutuksen siihen etumatkaan jonka Carl Haglund vaikuttaa saaneen tällä hetkellä.
Vai onko hänellä sitä edes? Helsingin Sanomien (3.5) arvostelussa keskustelun jälkeen Raaseporissa viime viikolla sai Henriksson useampia plussia kanttiin kuin Haglund jota kuvattiin epävarmaksi sekä epäselväksi. Yle Fem OBS-ohjelmassa torstaina (10.5 ei ole vielä ollut kuin Myntin aivoissa) antoi joukkuepelaaja Henriksson vastaavasti selvemmän ja kypsemmän vaikutelman kuin skatepoika Haglund.
Mutta älkää uskoko sitä joka väittää, että puheenjohtajavaali riippuu henkilökohtaisista ominaisuuksista ehdokkaiden välillä. Kuten niin paljon muussakin on tässä keskeisessä suomenruotsalaisessa henkilövaalissa kysymys vallasta, rahasta ja aluepolitiikasta.
Mutta äärimmäisenä on kysymys Ruotsalaisen kansanpuolueen olemassaolosta jatkossa. Paljon viittaa siihen, että myöskin äänten menetys Helsingissä ja Uudellamaalla on perua sille, että RKP ei ole ollut riittävän valpas kielellisten oikeuksien vartijana.
RKP:n molemmat puheenjohtajaehdokkaat kohtaavat debatissa Svenska gårdenissa Pietarsaaressa tänään klo 14.30.
Kenneth Myntti
http://www.vasabladet.fi/Story/?linkID=196196
Luuleekohan Mäntti, että hänen jaarituksensa ketään kiinnostavat?
Ainoastaan kenties kielipalstoilla ja niissäkin vitsinä.
RKP:n äänimäärän lasku johtuu juuri surujen suomalaistumisesta. Surujen määrä on saatu pysymään ennallaan vain houkuttelemalla lähes täysin suomenkielisiä taustaltaan olevia kansalaisia rekisteröitymään suruiksi.
Jossain sen pitää näkyä ja se näkyy mm. RKP:n kannatuksessa. Eivät statuksen vuoksi paperisuruiksi ryhtyneet kuitenkaan tunne svekopuoluetta omakseen, vaan äänestävät muita puolueita.
...." Kuten niin paljon muussakin on tässä keskeisessä suomenruotsalaisessa henkilövaalissa kysymys vallasta, rahasta ja aluepolitiikasta... "
Myhäilyukot päättää mikä heille sopii.
Niinkain se oli etteivät voi ottaa Henriksonnia saunapanoiltoihin...