Oli pakko laittaa provokatiivinen otsikko, vaikka aihe on vakava ja itselleni ajankohtainen. Olen viisikymppinen nainen, jolla on aina ollut hälyttävän korkeat kolesteroliarvot. Nyt vasta terveydenhoitaja alkoi huolestua kolesteroleistani vaikka olen toki itsekin niitä pohdiskellut kun aihe otetaan esille. Koska kolesteroliarvoni ovat siis olleet korkeat ja jotakuinkin pysyneet samoina siitä alkaen kun ne ekan kerran mitattiin (v.1981) niin sain lääkityksen kuukausi sitten.
Muutamia päiviä sitten satuin selailemaan yhdeksänkymmentävuotiaan äitini verenkuvatilastoja. Hän on aina ollut himoliikkuja ja edelleen hyvässä kunnossa, ei lääkityksiä, ei kroonisia sairauksia, mutta löytyipäs sieltä verenkuvista vuosikymenien aikana yhtä korkeat kolesterolit kuin minullakin on eikä missään vaiheessa niihin ole puututtu (eihän sitä ennen vanhaan)
Kysymys kuuluukin. Kuinka tappava korkea kolesteroli tosiasiassa on? Eikös äitini - samoin kuin minunkin - olisi pitänyt olla tällaisilla arvoilla haudassa jo vuosikymmeniä sitten.
Ja ne arvot meillä kummallakin 6.1 - 7.2 ja molemmilla hyvän kolesterolin osuus 2.4 - 2.8.
Tappavan korkea kolesteroli?
70
35502
Vastaukset
- s+s=ss
ole huoletta sillä kukaan ei tiedä ehdotonta varmuutta.
tupakantumpista rikostutkijat löytävät dna vai mitä se olikaan niin konna on saatu seleville. on nämä nykylääkärit lälläriporukkaa ku eivät saa seleville valtimoplakin salaisuutta.
vai onko niin notta kuten kiinalainen sananlasku: joka tiikerillä ratsastaa ei voi laskeutua alas.- jyhjmhumkju,
Sehän on ihan tutkittu, että kohonnut kolesteroli ehkäisee kuolemia vanhoilla naisilla.
- Anonyymi
Paras kolesterolilääke - https://nplink.net/1pghlo67
Ei mitään haittavaikutuksia, kokesteroliarvot vaan nykyisin erittäin hyvät, niin HDL, LDL, kokonaisKOL kuin triglytkin, - Anonyymi
jyhjmhumkju, kirjoitti:
Sehän on ihan tutkittu, että kohonnut kolesteroli ehkäisee kuolemia vanhoilla naisilla.
Juusto pois niin arvot paranee juustossa on kovaa rasvaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juusto pois niin arvot paranee juustossa on kovaa rasvaa.
Chian siemenet on hyvä omega rasvan lähde. Siemenet pitää liottaa
- Kivuton hiihtäjä
Kohtaus tuli, kun arvot olivat kokonaiskolestroli 6.2, huono laatuinen 4.6 ja hyvä 1.02.
- Heh!
Kohtaus tuli, kun arvot olivat kokonaiskolestroli 4,6
niin ne heittelee! vaan siellä sydäriosastoilla onkin pääsääntöisesti alhaisilla. - ap
Niin tietysti. Mites en tullut ajatelleeksi että minulla on muitakin kuoleman uhkia kuin kolesteroli. Voin jäädä auton alle, kuolla syöpään tai koleraan.... vaihtoehtoja on niin monia että en osaisi edes valita.
- lukekaa asioita
"" Ainoa potilasryhmä, jolla on merkitystä kolesterolin vähentämisellä, on familiaarista hyperkolesterolemiaa sairastavat (n. 7000 henkilöä Suomessa), eli ne joilla geneettisen perimän vuoksi maksa muodostaa huomattavasti liikaa kolesterolia (kokonaiskolesteroli 15-20). Muille kolesterolilääkkeitä käyttävistä kolesteroliarvojen keinotekoinen pienentäminen on terveydelle haitallista. ""
70-luvulla Suomalaisten kokonaiskolesteroli oli n. 7
Norjassa kokonaiskolesterolin yläraja on 6,9 ja Suomessa 5,0
Yli puolet infarktin saaneista omaavat alle 5 kokonaiskolesterolin Suomessa
Miesten ihanteellinen kokonaiskolesteroli on 5–7 ja naisten 6–9 mmol/l
Nostaako VHH-ruokavalio kolesterolia?
Kyllä, ei ja ehkä. Juju on siinä, että kokonaiskolesteroli ei sinällään vielä kerro kaikkea.
Niin sanottu hyvä kolesteroli eli HDL nousee yleensä VHH:lla, joskus myös huono LDL-kolesteroli kohoaa. Mutta kaikki LDL ei ole pahasta. Sitä on sekä pienijakoisina että suurempina sydäntautineutraaleina partikkeleina. VHH:lla LDL:n nousu selittyy juuri isompien partikkelien lisääntymisellä.
Kolesteroliin liittyvät myös triglyserit eli veressä kiertävät rasvat, jotka ovat peräisin joko ruuasta tai maksasta. Ruuasta tulleet triglyseridit häviävät verenkierrosta nopeasti, mutta maksasta tulleet kiertävät veressä ja ovat muun muassa sydäntautien riskitekijä. Maksa puskee triglyseridejä vereen, kun ruokavalio on erittäin hiilihydraattipitoista. Joten nämä arvot suorastaan romahtavat VHH:n myötä.
Tiivitettynä voi sanoa, että VHH sekä nostaa että laskee kolesterolia, mutta muutokset ovat terveydelle hyödyllisiä.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/Suomalainen_ravitsemuspolitiikka.htm
Verisuonissa on vähäisen tulehduksen ja kolesterolin lisäksi huomattavan paljon kalkkia!
Linolihapon ja alfalinoleenihapon muuntuminen pitkäketjuisiksi rasvahapoiksi on monimutkainen prosessi, johon vaikutta perimä, sairaudet, ravinto ja elintavat. Kannattaa siis miettiä, minkälaisia rasvoja käyttää. Ruoanlaitossa tyydyttyneet ja monotyydyttämättömät rasvahapot, kuten voi, kookosöljy ja oliiviöljy ovat parhaita, sillä ne eivät härskiinny helposti, eivätkä näin kuluta elimistön antioksidanttivarastoja. Rypsiöljyn käyttö ruoanlaitossa kuluttaa runsaasti elimistön antioksidantteja ja siksi alfalinoleenihapon tarpeen kannattaa tyydyttää pellavansiemenillä. Linolihappoa saa riittävästi siemeniä ja pähkinöitä syömällä, jolloin saa myös siementen muut ravitsevat aineet, jotka siemenöljyistä puuttuvat. Kalasta ja kalaöljyistä saa parhaiten omega3 rasvahapot, erityisesti EPA:n ja DHA:n. On todella harhaanjohtavaa mainostaa, että margariineista saa omega3 rasvahappoja, kun niistä saa vain huonolaatuista raffinoitua alfalinoleenihappoa.- ap
Kiitos sinulle vastauksesta ja linkistä. On tämä minun kaltaiselleni maallikolle äärittömän vaikeaa arvioida mikä sitten on terveellistä ja mikä ei...mutta kiitos asiallisesta opastuksesta sinulle.
- Katse muualle
Jos haluaa parantaa tärkeää LDL/HDL-suhdetta, vähähiilihydraattinen ruokavalio ei suinkaan ole paras siinä.
- 75µg
Katse muualle kirjoitti:
Jos haluaa parantaa tärkeää LDL/HDL-suhdetta, vähähiilihydraattinen ruokavalio ei suinkaan ole paras siinä.
Vijat vaihtamalla kasviksiin ja syömällä luonnollisia rasvoja eli VHH parantaa aina veren rasva-arvoja, verisuoniterveyttä jne...
Riittävä D-vitamiinin saanti on ehdoton edellytys hyvälle verisuoniterveudelle.
Myös C-vitamiini ja K2-vitamiini ovat tärkeitä. - Anonyymi
Katse muualle kirjoitti:
Jos haluaa parantaa tärkeää LDL/HDL-suhdetta, vähähiilihydraattinen ruokavalio ei suinkaan ole paras siinä.
No mikä on?
- Anonyymi
1970-luvun alussa verenkiertoelinten sairaudet aiheuttivat lähes puolet työikäisten kuolemista. Vuonna 2019 osuus oli enää viidennes kuolemista.
Vuonna 2019 verenkiertoelinten sairauksiin kuoli 15–64 -vuotiaita noin 1 600 henkeä, kun 1970-luvun alussa näihin sairauksiin menehtyi vuosittain yli 6 000 henkeä
Oliko 70-luvun "ihanteellisella" (7,0) kolesteroliarvolla jotakin vaikutusta yli 6000 työikäisen kuolemaan vuosittain? - Anonyymi
"Nostaako VHH-ruokavalio kolesterolia?"
VHH nostaa reilusti sekä kokonais- että LDL-kolesterolia. Myös HDL-kolesteroli saattaa nousta, vähän. HDL:n nousu johtuu LDL-kolesterolin noususta (verenkierrossa on enemmän kolesterolia joka seilaa siellä edestakaisin, kolesterolia on vain yhtä lajia).
Triglyseridit ovat veressä kiertäviä rasvoja, joita elimistön solut käyttävät energianlähteenään ja muihin tarkoituksiin.
Elimistö saa triglyseridejä kahdella tapaa: ravinnosta ja valmistamalla itse. Ruoassa oleva rasva (öljyt, maidon rasva, voi, rasva eläinten lihassa) on pääasiassa triglyseridirasvaa, joka ohutsuolessa pilkkoutuu ja imeytyy verenkiertoon. Myös elimistön solut, etenkin maksasolut, pystyvät valmistamaan triglyseridejä.
Maksaan tulee verta kahta suonta pitkin - maksavaltimo tuo noin 25 % maksaan tulevasta verestä ja porttilaskimo loput 75 %. Maksavaltimo tuo maksaan hapettunutta valtimoverta. Porttilaskimon veri sen sijaan tulee maksaan vasta ruuansulatuskanavan jälkeen ja se on vähähappista, ravinnepitoista laskimoverta.
Kaikki ohutsuolesta imeytynyt rasva (triglyderidit) kulkee siis maksan kautta. Muuta reittiä ei ole.
- tappava kalkki
Suonet tukkii kalkki EI rasva tai kolesteroli.
http://ruohikolla.blogspot.com/2012/05/maidon-rikastaminen-kalsiumilla-onko.html- Sekä että
Tulkitset linkittämääsi sivua väärin. Kalkin kertyminen verisuoniin on pitkälti muusta plakin muodostumisesta riippumaton prosessi. On järkevää pyrkiä ehkäisemään molempia.
- hdl 2.29
"Kysymys kuuluukin. Kuinka tappava korkea kolesteroli tosiasiassa on? Eikös äitini - samoin kuin minunkin - olisi pitänyt olla tällaisilla arvoilla haudassa jo vuosikymmeniä sitten."
Tee täältä tuo riskilaskuri. Moni muukin asia vaikuttaa; sukupuoli, verenpaine, tupakointi...
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00095 - 75µg
May 14, 2012 -- May is both the National High Blood Pressure Education Month and National Stroke Awareness Month, as declared by the U.S. Department of Health and Human Services. The two go hand in hand, as high blood pressure increases your risk of stroke. A third of all Americans suffer from high blood pressure and nearly 800,000 will suffer a stroke this year. Of those, more than 130,000 will die.
Centers for Disease Control and Prevention and the Centers for Medicare & Medicaid Services are partnering together to launch “Million Hearts,” a campaign to save over 1 million hearts by the year 2017. One of the ways you can help your heart is to lower your blood pressure. Some ways to lower your blood pressure include:
A healthy diet full of vegetables and fruits and reduced sodium intake
A healthy body weight
Increased physical activity
Quitting smoking and reduced alcohol consumption
Recent studies also show that vitamin D sufficiency can be an important step in improving your heart health and blood pressure. Here are the details:
Vitamin D and blood pressure
In April, a research group in Denmark announced that 75µg of vitamin D per day lowered systolic and diastolic central blood pressure by nearly 7 points and 2 points respectively compared to placebo in patients with high blood pressure! They administered the dosage for 20 weeks over winter, when vitamin D is harder to produce with decreased sun exposure.
Vitamin D and stroke
In March, a Harvard group released a study that took a look at over 400 patients who suffered from a stroke, matched them with over 400 controls who did not suffer from a stroke and compared vitamin D blood levels and risk of stroke. They found that people in the lowest vitamin D tertile (mean level of 35 nmol/l) had a higher risk of suffering a stroke than those in the highest tertile (77,5 nmol/l).
What can you do?
For hear t health, it is important to maintain a healthy diet, a healthy weight and keep physically active. Vitamin D may be one small factor in improving blood pressure and decreasing stroke risk. Studies show that supplementing with vitamin D and maintaining sufficient blood levels can contribute in lowering blood pressure and risk of stroke. Be sure to work with your doctor to improve your heart health and ask how you might fine tune your vitamin D supplementation and sun exposure habits.
http://www.vitamindcouncil.org/may-is-national-high-blood-pressure-and-stroke-awareness-month/ - heh!
mikähän siellä taijan purkissa kilisi?
muuttuuko kolesteroli kivikovaksi? ? jos niin on ..... - 10+1
Tutkimuksissahan on todettu että kohonnut kolesteroli on haitaksi erityisesti, jos potilaalla on muitakin valtimotaudin riskitekijöitä (ylipaino, verenpaine, diabetes jne...). Tämä taas mielestäni tarkoittaa vain käytännössä sitä että nuo muut riskitekijät ovat se varsinainen ongelma eikä itse kolesteroli (....joka varmasti sitten jollain tavalla kohoaa seurauksena elimistön yleisestä pahoinvoinnista).
Jos suvussa on korkeaa kolesterolia ei se todellakaan tarkoita että olisi "sukurasitusta" valtimotauteihin. Sukurasitus tarkoittaa VAIN sitä että lähisuvussa on tapahtunut konkreettisia verisuonikatastrofeja varsin nuorella iällä- 33
Mies sai 3,9 kokonaiskol. infraktin, triglykin oli , 0,72 hyvä 1,29, LDL 2,3. ei sokeri tautia, ei tupakkaa, ei liikaa painoa, ja 100% tukos sydämessa. Onneksi älyttiin soittaa ambulanssi ja suoraan "pöydälle", selvisi nyt on 5 eri lääkettä. Aiemmin ei mitään lääkkeitä ikä 74 v.
Syöty on kalat ym. D-vit. ei synteetistä vaan öljynä, marjat, vihannekset ym.ym.
En tiedä mikä oli syy, mutta jos ei olisi päässyt niin nopsaan hoitoon, leski olisin sanottiin. - 7+13
33 kirjoitti:
Mies sai 3,9 kokonaiskol. infraktin, triglykin oli , 0,72 hyvä 1,29, LDL 2,3. ei sokeri tautia, ei tupakkaa, ei liikaa painoa, ja 100% tukos sydämessa. Onneksi älyttiin soittaa ambulanssi ja suoraan "pöydälle", selvisi nyt on 5 eri lääkettä. Aiemmin ei mitään lääkkeitä ikä 74 v.
Syöty on kalat ym. D-vit. ei synteetistä vaan öljynä, marjat, vihannekset ym.ym.
En tiedä mikä oli syy, mutta jos ei olisi päässyt niin nopsaan hoitoon, leski olisin sanottiin.Syy miehesi infarktiin oli pelkästään ikä (ja jokin akuutti, laukaiseva tekijä, kuten esim. flunssa, stressi yms.)
Valitettavasti lähes kaikilla tuohon ikään ehtineillä on sepelvaltimotauti, tosin "äärimmäiset riskipotilaat" kuten huonon perimän omaavat, ovat jo kuolleet nuorempina.
Kolesterolilääkkeitä mainostetaan komeilla prosenttiluvuilla mutta todellisuudessa ne pelastavat pahimmista riskipotilaistakin 5 vuoden syömisellä vain 2-3 sadasta käyttäjästä (käytännössä siis 97 sadasta syö lääkettä täysin turhaan). Samaan aikaan näistä riskipotilaista kuolee useampi kuin joka kymmenes, riippumatta siitä syövätkö lääkkeitä vaiko eivät.
Päiviensä määrää ei tiedä nuorempikaan mutta tuossa iässä "se" todellakin saattaa tapahtua koska vain - tai sitten vasta 15 vuoden päästä.
- kalkki tukkii
kalkki tukkii suonet ei mikään rasva
Tutkimusten mukaan seerumin paras D-vitamiinipitoisuus olisi se, minkä auringon valo saa maksimaalisesti aikaan iholla, mikä vastaa seerumin kalsidiolipitoisuutta 90–120 nmol/l. Tähän pitoisuuteen päästään 100 mikrogramman päiväannoksella, eli nykysuosituksia tulisi nostaa kymmenkertaisiksi.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm - mens sana in corpore
Tässäpä tietoa minusta:
ikä: 55 v (mies)
pituus: 170 cm
paino: 55 kg
verenpaineet: n. 110/70
kokonaiskolesteroli: 4.8, hyvän kolesterolin osuus 2.2
verensokerit normaalit
liikun säännöllisesti ja kohtuullisesti
en tupakoi, en juo
olen kasvissyöjä, ollut jo vuosia
Oletan, että kuolinsyyni ei ainakaan tule olemaan sydän- tai aivoinfarkti.- kalkki tukkii
Kolesteroliarvo EI kerro paljonko kalkkia suonissa on.
Tässä kuva.
http://ruohikolla.blogspot.com/2012/05/maidon-rikastaminen-kalsiumilla-onko.html
Vitamiini joka estää verisuonten kalkkiutumista
http://ruohikolla.blogspot.com/2007/09/vitamiini-joka-est-verisuonten.html
Kalkkiutumisen ehkäisijöinä D-vitamiini, magnesium, K-vitamiini sekä C-vitamiini. - kalkki tukkii
kalkki tukkii kirjoitti:
Kolesteroliarvo EI kerro paljonko kalkkia suonissa on.
Tässä kuva.
http://ruohikolla.blogspot.com/2012/05/maidon-rikastaminen-kalsiumilla-onko.html
Vitamiini joka estää verisuonten kalkkiutumista
http://ruohikolla.blogspot.com/2007/09/vitamiini-joka-est-verisuonten.html
Kalkkiutumisen ehkäisijöinä D-vitamiini, magnesium, K-vitamiini sekä C-vitamiini.Ja tuosta kalkkipaakusta kun lähtee palanen irti ja tukkii pienen verisuonen aivoissa tai sydömmessä, niin silloin on diagnoosina infarkti ja lopputulos jonkinasteinen halvaantuminen.
- mitähän vielä
kalkki tukkii kirjoitti:
Ja tuosta kalkkipaakusta kun lähtee palanen irti ja tukkii pienen verisuonen aivoissa tai sydömmessä, niin silloin on diagnoosina infarkti ja lopputulos jonkinasteinen halvaantuminen.
Pitipä elää tähänkin ikään saakka, että kuulin tuollaisia väitöksiä kalkista. En epäile ollenkaan, etteikö tutkimus olisi relevantti vaan kun nyt tulee sellainen tunne, että syö mitä syöt niin saat halvauksen jokatapauksessa. Jokainen meistä haluaisi kuolla rauhallisesti nukkuessaan eikä viettää viimeisiä vuosia halvaantuneena ja avuttomana jossain hoitolaitoksessa.
Mullahan on sellainen tilanne, että suvussa on osteoporoosiriskiä. En ole käynyt mittauttamassa omia arvojani, mutta kävin hivenainetutkimuksessa, jossa todettiin, että minulla on kalsiumia veressä melkein kaksinkertainen määrä suosituksiin nähden. Kysyin onko se paha juttu. Lääkäri sanoi, että ei ole jos se tulee ruoasta eikä lisäravinteista. Tästä jutusta on aikaa jo kymmenisen vuotta ja tuolloin EN syönyt kalsiumvalmisteita renkä mitään muitakaan ravintolisiä eli vitamiineja tai hivenaineita.
Minun ikäisilleni naisille (50 ) suositellaan nykyisin automaattisesti lisäkalsiumia. Olen rakenteeltani "hento", mutta luunmurtumia minulla ei ole vielä ollut. Yhdeksänkymmentä vuotiaalla äidilläni sen sijaan murtui lonkka pari vuotta sitten, mutta sekin ihme kyllä parani entiselleen vaikka hänellä on todettu tutkimuksissa osteoporoosiriski.
Summasummarum, ravintotietämyksemme näyttää kulkevan yhä lapsenkengissä. Nykyihmisellä ei ole sisäänrakennettua näkemystä siitä mikä on tervettä ja mikä ei.
Mutta mielenkiinnolla luen uusia tutkimuksia, yritän olla avoin, vaikka kaikkea lukemaani en ymmärtäisikään, tai voisi toteuttaa omassa elämässäni. - kalkki tukkii
mitähän vielä kirjoitti:
Pitipä elää tähänkin ikään saakka, että kuulin tuollaisia väitöksiä kalkista. En epäile ollenkaan, etteikö tutkimus olisi relevantti vaan kun nyt tulee sellainen tunne, että syö mitä syöt niin saat halvauksen jokatapauksessa. Jokainen meistä haluaisi kuolla rauhallisesti nukkuessaan eikä viettää viimeisiä vuosia halvaantuneena ja avuttomana jossain hoitolaitoksessa.
Mullahan on sellainen tilanne, että suvussa on osteoporoosiriskiä. En ole käynyt mittauttamassa omia arvojani, mutta kävin hivenainetutkimuksessa, jossa todettiin, että minulla on kalsiumia veressä melkein kaksinkertainen määrä suosituksiin nähden. Kysyin onko se paha juttu. Lääkäri sanoi, että ei ole jos se tulee ruoasta eikä lisäravinteista. Tästä jutusta on aikaa jo kymmenisen vuotta ja tuolloin EN syönyt kalsiumvalmisteita renkä mitään muitakaan ravintolisiä eli vitamiineja tai hivenaineita.
Minun ikäisilleni naisille (50 ) suositellaan nykyisin automaattisesti lisäkalsiumia. Olen rakenteeltani "hento", mutta luunmurtumia minulla ei ole vielä ollut. Yhdeksänkymmentä vuotiaalla äidilläni sen sijaan murtui lonkka pari vuotta sitten, mutta sekin ihme kyllä parani entiselleen vaikka hänellä on todettu tutkimuksissa osteoporoosiriski.
Summasummarum, ravintotietämyksemme näyttää kulkevan yhä lapsenkengissä. Nykyihmisellä ei ole sisäänrakennettua näkemystä siitä mikä on tervettä ja mikä ei.
Mutta mielenkiinnolla luen uusia tutkimuksia, yritän olla avoin, vaikka kaikkea lukemaani en ymmärtäisikään, tai voisi toteuttaa omassa elämässäni.Sun täytyy syödä D-vitamiinia EI kalkkia purkista.
Osteoporoosi EI johdu kalsiumin puutteesta vaan sen imeytymisestä.
Suomessa on osteoporoosiliiton mukaan lähes miljoona, joilla on luut hauraat ja se johtuu D-vitamiinin puutteesta eikä mistään suvusta.
Lapsillakin on osteoporoosia.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/D3.htm - Anonyymi
Unohtu mainita triglyt. Ne tärkeä osa kolesterolia. Alle 1.7 ihanne. Alle 1 täydellinen. Painoa saisi pituuteen ja ikään nähden olla enemmän. Bmi 22 on iäkkäämmille edullinen. Muuten kuulostaa kyllä hyviltä nuo arvosi. Liian matala kokonaiskolestroli on muistisairaus riski. Sinulla sopiva tuo.
- grannen
itselläni on ollut 6,2 jo monta vuotta ( 1995) lekuri sanoi että ei ole paha mutta tarjos lääkitystä vaikka ei katsonut aiheelliseksi. kieltäydyin otan vain kokeet kerran vuodessa.
ei se itse arvo ole pahin on niin monta muuta tekijää.
syksyllä aijon kokeilla ruokavalio joka sisältää vähän rasvaa ja syön vain kalaa, kalkkunaa ja muuta terveellistä. katsotaan jos arvot muuttuu..- kalkki tukkii
Suonet tukkii plakki.
Joka on suurimmaksi osaksi kalkkia, hiukan hapettunutta pienirakkulaista LDL-kolesterolia ja tulehdusta.
Suku on pahin ja geeneihinkin voi vaikuttaa elintavoilla.
Rööki ja liiallinen alkoholi on pahasta sekä korkea verenpaine.
D-vitamiini puute myös nostaa verenpainetta. Toki moni muukin asia.
Suomalaisten jo 40 vuoden krooninen D-vitamiinin puute aiheuttaa kalsiumin aineenvaihdunnan häiriön, jonka johdosta kalkki ei mene luuston ja lihasten käyttöön riittävässä määrin ja näinollen se joutuu myös tuonne suoniin tukkimaan niitä. Kalkkia voi myös olla pehmytkudoksissa, nivelissä jne...
Liiallinen hiilihydraattien eli viljojen, sokerin ja perunan syönti aiheuttaa noita pienirakkulaista LDL-kolesterolia.
Liiallinen Omega 6 eli MARGARIINIT aiheuttavat tulehdusta suolistossa ja verisuonissa. Lapsilla vastustuskyky on heikko ja tautia pukkaa, joka kaikki laitetaan tarhan ja koulun piikkiin. Toki tautia oli ennenkin, mutta vähemmän kuin tänä päivänä.
Antioksidanttien puute lisää tulehdusta eli ne kasvikset, marjat ja hetelmät tarttis ottaa käyttöön.
Ja on niitä paljon muitakin.
Vanhoilla on jo suonet ihan tukossa ja tutkimuksia ei löydy, jotta niitä enään millään saisi auki vaikka mitä suuhunsa laittais.
Statiinit: vaikuttavat jotenkin tuohon LDL-kolesteroliin (ja ne lukuista sivuvaikutukset, jotka kuitataan sillä, jotta kaikissa lääkkeissä on riskinsä), mutta en muista miten. Aivan kaikki statiinitutkimukset ovat tehneet lääketehtaat itse, joten totuutta lääkkeistä ei tiedetä.
Herkkä CRP (hs-CRP, 'high sensitivity')
Menetelmä, jolla voidaan mitata luotettavasti pienempiä CRP-pitoisuuksia kuin rutiinikokeella. Lievästi koholla oleva CRP (rajana käytetään usein arvoa 2 mg/l) on sepelvaltimotaudin ja muiden valtimosairauksien riskitekijä. Sen arvellaan kuvastavan alkavaa valtimotautia, johon liittyy valtimonseinämän tulehdus.
Yhdysvaltalainen tutkijalääkäri Ronald Krauss kiinnitti huomiota LDL:n ristiriitaisiin vaikutuksiin kliinisessä työssä. Hän havaitsi, että LDL on jaettavissa alaryhmiin. Ryhmä A on isorakkulainen (jalkapallo) ja ryhmä B on pienirakkulainen (golfpallo) Ryhmä A suojelee verisuonia ja pienirakkulainen B muodostaa ongelman, mutta vain silloin, jos se hapettuu (ox-LDL). On myös todettu, että B-ryhmä hapettuu herkästi, joten käytännössä B on aina haitallinen. B- ryhmää lisää hiilihydraattien lisäksi myös kasvirasvat (linolihappo eli omega 6). - Anonyymi
"ei se itse arvo ole pahin on niin monta muuta tekijää"
Niinpä. Pahinta on se, että kolesteroliarvot ovat koholla vuosikymmeniä. Valtimoiden tukkeutuminen tapahtuu hitaasti. Mitä myöhemmin lääkitys aloitetaan, sitä alemmas kolesteroliarvoja täytyy lääkityksellä laskea.
- kalkki tukkii
Kaulavaltimoa ahtauttava kalkki voi aiheuttaa vakavan aivoinfarktin!
http://www.youtube.com/watch?v=a_8eMUqiCgU&feature=youtu.be- ritreuuto
Kiitos linkistä. Katsoin sen välittömästi. Järkyttävää. Jotenkin alkaa tuntua siltä yhä enemmän, että näihin asioihin ei kuitenkaan voi itse paljon vaikuttaa. Tai voi tietenkin, mutta emme tiedä kuinka paljon esim. kullakin meistä on tällä hetkellä kertynyt kalkkeutumia kaulavaltimoihin. Nuo kohtaukset kun tulevat niin yllättäen.
- Sydänteveeksi
Ilmaisiin tutkimuksiin!!
http://parastasydamelle.blogspot.fi/ - sairaanhyväsydän
THL:n FINRISKI laskurista saat yhden arvion riskistä.
Esim. 50 v tupakoimaton nainen, ei sokeritautia, systolinen verenpaine 120,suvussa ei sydäninfarktia alle 50 vuotiailla, kokonaiskolesteroli 7,2, hyvä hdl kolesteroli 2,8 saa laskurista 1% riskin sairastua 10 v kuluessa sydäninfarktiin tai aivohalvaukseen eli riski on ihan sama kuin ns. "ihannekolesteroliluvuissa " olevalle.
Toisaalta 50 v tupakoiva diabeetikkonainen, jolla systolinen verenpaine 160, isä sairastanut 45 v sydäninfarktin, kokonaiskolesteroli 4 ja hdl 0,9 saa riskin sairastua sydäninfarktiin 10 v kuluessa 13 %, aivohalvaukseen 16 %.
Tämä on tietysti vain yksi, tosin monen suomalaisasiantuntijan kannattama tapa arvioida riskiä.
Helppokäyttöinen laskuri "finriski" löytyy thl:n sivuilta tai vaikkapa googlettamalla finriski-laskuri. suosittelen tutustumista.- Anonyymi
Tuollainen laskuri on mielestäni riski vain sen käyttäjälle. Eli sen antamat lukemat ovat vain teoreettisia, eivät todellisia.
Todelliset riskit näkynevät muista tilastoista, jos niistäkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollainen laskuri on mielestäni riski vain sen käyttäjälle. Eli sen antamat lukemat ovat vain teoreettisia, eivät todellisia.
Todelliset riskit näkynevät muista tilastoista, jos niistäkään.FINRISKI perustuu tilastoista muoodostettuun kaavaan.
- Neuvoja1
Paras kolesterolilääke on 2kpl kanamunia päivässä.
Jätä tappavat kolesterolilääkkeet heti pois käytöstä. Kolesterolin saanti ihmiselle on elintärkeä!
Aloita tuosta ja tee elintapamuutos. Verisuonia ei tuki kolesteroli, vaan:
http://pappasmurffi.nettisivu.org/2016/02/11/11-helmikuu-2016-valta-luunmurtumat-ja-vahvista-luustoasi-anna-elimistollesi-oikeat-tyokalut/ - aurinkosta
Minulla on kokonaiskolestroli 7,6* ja huono on LDL 5,89* ja HDL 1,52 Trigly 1.86 *
Mutta nyt lähti Elämäntapamuutos liikkeelle ja 3 kk: n perästä aion otatuttaa verikokeet ja katsoa onko ruokavaliostani ollut apua ?Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja kaikki arvot OK ( thyrox 0,1 mg joka toinen pvä 1 tab ja joka toinen pvä 1/2 tab. ) jotkut sanovat minulle, että se nostattaa huonoa LDL kolest. ?
Ruokatapojeni muutosta;
Pois kaikki makeat ( suklaa, leivokset ..ym ) tilalle öljyt ( oliivi ), kalanmaksa öljy, voi ( palmuöljy margariineissa on myrkkyä ! )Aloittanut vitamiinien ottamisen, lisännyt pähkinät (erillaiset, Cashew, kurpitsan,( seesamin ja pellavansiemenet = aamupuurossani kaurahiut. kauralese.)= jotka on vedessä liuotettuna yön yli .
kasvikset tuplattu puolella, marjat, vihannekset. Ja mahd. luomuna.
Olen kieltäytynyt kahdesti kolestrolilääkityksestä kun haittavaikutukset ovat ihan hirveitä. Liikun joka päivä 1h 20 min ja olen n. 60 v. nainen pituus 162cm/ paino 63 kg
Mutta jokainen taaplaa tyylillään ja minusta statiinit kehossa ei hyväksi ihmiselle.
Ja sitten kun kolestrolilääkkeitä popsit, niin seurataan maksan arvoja.
Mitä suurempi staniinilääkitys on, joka nostattaa veren sokeria niin voi hyvässä lykyssä saada Diabeteksen.
Ja taas tablettien rumpaa ...ei Kiitos !- Anonyymi
Rasva ruokavaliossa nostaa kolestrolia! Syö vähemmän rasvaa ja enemmän kuitua! Niin kolestroli si ovat pian normaalit. Jos haluat saada tärkeän hdl kolestroli ylös päin syö kalaa ja avokadoa unohda kovat rasvat hetkeksi kokonaan! Mitä enemmän maito tuotteessa on rasvaa sitä enemmän siinä on myös kolestrolia. Vegaaneilla matalimmat kolesterolit koska eivät syö eläinperäistä ruokaa ollenkaan!. Syö niin kauan vähä rasvaisesti kunnes kolesterolit normaalit sitte. Voit maltillisesti alkaa taas syömään enemmän rasvaa. (kuten voi, liha). Kaikkessa tärkeintä on kohtuus. Maailman pitkä ikäisimmä ihmiset syövät kasvipainoitteisesti mutta säännöllisesti myös laadukkaita eläinkunnan tuotteita!
- Anonyymi
Hyvä tsemppiä👍
- Anonyymi
Ja statiinit poistaa kolesterolia .aivot surkastuu ja dementoituu??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja statiinit poistaa kolesterolia .aivot surkastuu ja dementoituu??
Niinkö sinunkin aivoillesi tapahtui?
- Jjhhggggg
Mikä on Hengenvaarallinen Kolestoriarvo.
- Anonyymi
Ei sellaista ole. Ei kenenkään kuolisyyksi merkitä 'korkea kolesteroli'. Yleisin kuolinsyy ovat sydän- ja verisuonitaudit, joiden riskiä pitkään jatkuva korkea LDL-kolesteroliarvo lisää.
- kuusikymmentäkahdeksan
Erikoisinta on että parhaat Kolestroliarvot ovat erikansallisuuksilla erilaiset?!
Olen vaikeasti lihava...
Rasvatutkimukset
fp-Kol mml/l 3,3
fp-Trigly mmol/l 1,17
fp-Kol-HDL mmol/l 0,96
fp-Kol-LDLmmo/l 2,o
HB 150 joka on minulle alhainen 160-169 tavallista, käyn veren luovutuksessa säännöllisesti.- Anonyymi
Sinulla on liian vähän hyvää (hdl) kolesterolia! Syö enemmä rasvaa, pehmeää sellaista avokado ja kala hyviä. Liian matala kolestroli aiheuttaa muu muassa dementiaa!
- Anonyymi
HDL-kolesterolin viitearvo on miehille yli 1,0 mmol/l ja naisille yli 1,2 mmol/l.
Liikunta suurentaa HDL-arvoa. Liiku vähintään 30 minuuttia kerrallaan useamman kerran viikossa.
Ravinnon laatu ei suoraan vaikuta hyvän kolesterolin (HDL) määrään. Hyvällä ravitsemuksella voi kuitenkin edistää normaalipainoon pääsemistä. Rasvojen laadulla ja ravitsemuksella vaikutetaan erityisesti LDL-kolesterolin määrään.
- Kkjhh
Onko Tappavan korkea kolestoriarvo 12,4
Josta huonoa Traskolestoria on 8,9 - Anonyymi
Vähensin radikaalisti valkoisen sokerin käyttöä. Kokonaiskolesteroli nousi 5-6.
Verenpaine ihan hyvä 110/55. Ei koskaan huippaa tms. Ainoastaan silloin jos ei ole syönyt mitään vähään aikaan. Harrastan päivittäin liikuntaa, kotikuntosalia, rentoutumista, hengitysharjoituksia, ei stressiä koskaan. Syön terveellisesti mielestäni, ainoa pahe on ollut valkoinen sokeri,
Syön yleensä kananmunia, kanaa, kasviksia, marjoja, hamppuöljyä, jasmin riisiä, oreganoa, banaani, urtekramin luomu kaurapuuroa, kaneli... Siinä yleensä ruokavalio, ja samaa syö koirakin. Kerran otti sydämmestä kun menin paastoomaan yli 24h putkeen, ja unohdin kitata suolaa veden kanssa, joka kuulemma tosi tärkeetä paastossa. Sydänkivut meni ohi 3 päivässä. Ei rytmihäiriöitä tai mitään sellaista. Tyhjällä vatsalla keho ei tykkää yhtään jos alan treenaamaan, sitten ottaa pumpusta.- Anonyymi
Valkoinen myrkky nimeltä sokeri tappaa eniten ihmisiä maailmassa,ei huume nimeltä kokaiini,sokeri lisää insuliinin tuotantoa,joka muuttaa sen rasvaksi,sokeri on myös matala asteisen tulehduksen aiheuttaja,joka taasen aiheuttaa verisuonissa kolesterolin tarttumista tulehtuneisiin kohtiin,jonka jälkeen siihen takertuu myös kalkki ja muita aineita,myös kortisolin tuotanto lisääntyy,jolla on myös negatiivisia vaikutuksia,valkoisen sokerin myynti ja valmistus pitäisi kieltää kokonaan,onhan muutkin tappavat aineet kiellettyjä,vähänkin käytettynä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valkoinen myrkky nimeltä sokeri tappaa eniten ihmisiä maailmassa,ei huume nimeltä kokaiini,sokeri lisää insuliinin tuotantoa,joka muuttaa sen rasvaksi,sokeri on myös matala asteisen tulehduksen aiheuttaja,joka taasen aiheuttaa verisuonissa kolesterolin tarttumista tulehtuneisiin kohtiin,jonka jälkeen siihen takertuu myös kalkki ja muita aineita,myös kortisolin tuotanto lisääntyy,jolla on myös negatiivisia vaikutuksia,valkoisen sokerin myynti ja valmistus pitäisi kieltää kokonaan,onhan muutkin tappavat aineet kiellettyjä,vähänkin käytettynä!
Sokeri on pahin koukuttaja monille ja rikastuttaa elintarvikkeiden valmistajat ja myyjät,jotka eivät osallistu niihin kustannuksiin kuinka paljon sokeri aiheuttaa sairastumisia ja kuolemia,vaan verorahoilla maksetaan ne enimmäkseen,se on valtaisa kansantaloudellinen meno erä,jota ei kukaan politiikko uskalla kommentoida,koska sillä elää ja tienaa koko lääketieteellinen ala,sekä elintarvikkeiden valmistajat ja myyjät!
- Anonyymi
Liika suola huono
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liika suola huono
Juuri näin.
- Anonyymi
mens sana in corpore
tuossa ylempänä elvisteli arvoillaan
ja sanoi viimeisessä lausessa:
"Oletan, että kuolinsyyni ei ainakaan tule olemaan sydän- tai aivoinfarkti."
eipä ole kirjoituksia sen jälkeen ilmaantunut.
Onko kaikki ok ? - Anonyymi
Mä oon googlannu et mikä on todella on korkea arvo mut ei vastausta löydy.
Viidentoista vuoden aikana mitä täs on nyt testattu suht tasaisesti (parin kolmen vuoden välein) niin korkein arvo ollut 9,6. Alhasin ollut 8 pilkku jotain.
Edelleenkään ei tietoa onko se oikeasti korkea vai ei. Toki tiedän että suositus on <5 mutta haluaisin tietää missä tuo vajaa kymppi huitelee noin niinkun suhteessa. Ei kovin korkea voine olla kun lääkitystä minulle ei olla annettu. - Anonyymi
Saa olla melkein 8, ainakin arvo 7.8 on vielä ihan OK.
- Anonyymi
Ellei ihminen välitä terveydestään, niin saa olla.
Tosin sydäninfarktin/sepelvaltimotaudin, aivohalvauksen tai jommankumman riski on 5-kertainen verrattuna saman ikäiseen, samaa sukupuolta olevaan henkilöön, jolla ei ole riskitekijöitä.
Lisäksi, jos satut olemaan mies ja sairastat lisäksi diabetesta niin riski on 10-kertainen.
- Anonyymi
Ei kukaan pysty sanomaan mikä on tappavan korkea.
Kolesteroli ahtauttaa verisuonia ja voi aiheuttaa "pullistuman"/kasauman
sisäänpäin suoneen, suoni tukkeutuu, verenkierto estyy. Suoni voi pullistua myös ulospäin ja revetä.
Siinä esimerkkejä kolesterolin tappavuudesta.
Jos olisin itse tutkinut asiaa ajoissa ja tajunnut asian ajoissa,
olisi syönyt kolesterolia alentavaa lääkettä jo aikoja sitten.- Anonyymi
Minulle sydänlääkäri vakuutti plakin olevan 96% kalkkia ja loppu töhönää. Viiskyt vuotta sitten on tutkittu sitä töhönää ja muuta niin sieltä löytyi sitä öljyä jonka kerrottiin olevan välttämätön koska ihmisen kroppa ei tee sitä. Eipä tietenkään kun se on tarpeeton. Se on omega kutosta jota löytyy siemenöljyistä.
Täs muuan sydän kirurgi vakuuti että leikkauksia on tehty eninten alhaisilla kole lukemilla. - Anonyymi
Pahempi vaihtoehto on se, että kolesteroli aiheuttaa pullistuman valtimon ulkopuolelle jolloin se ei aiheuta mintään oireita ennen kuin plakkikerros repeää ja aiheuttaa tukoksen. Tällöin ensimmäinen oire voi olla kuolemaan johtava sydäninfarkti.
Itsekään en tuntenut mitään oireita etukäteen, aamulla menin terveenä töihin ja illalla makasin letkuissa sydänpolilla.
- Anonyymi
Suositusarvot ovat täällä https://www.kaypahoito.fi/hoi50025#T2
Jos elintapamuutokset https://www.terveysportti.fi/xmedia/hoi/hoi50025a/Etusivu.html eivät auta, kannattaa ehdottomasti käyttää statiineja. Niiden haittavaikutukset ovat urbaania legendaa.
Lisätietoa https://www.kaypahoito.fi/hoi50025?tab=lisatietoa - Anonyymi
Nyky suuntaus on että lähes kaikille syötetään kolesterolia.Osalle aivan turhaan.onko lääkebisnestä?
- Anonyymi
Isäni on pärjännyt sydäninfarktin jälkeen 30 vuotta kolesteroli yms. lääkityksellä. Hän sai infarktin alle 50 vuotiaana, jonka jälkeen lääkitys aloitettiin. Hän voi edelleen oikein hyvin. Tosin isoisäni kuoli vain 55 vuotiaana joskus 60-luvulla, kun silloin ei tunnettu kolesterolilääkkeitä. Itse olen vähän yli 50 vuotias ja käytän kolesterolilääkettä ja verenpainelääkettä, koska hyödyt ovat niin selkeästi nähtävissä lähipiirissä.
- Anonyymi
Visainen kysymys eli nostaako ihon rasvaaminen kolesteroliarvoja, kuten esim estrogeenivoiteet menee ihon kautta
- Anonyymi
Minulla oli korkea kolestroli mutta kun jätin juuston jaleikkeleet pois arvot on tosi hyviä juustossa on kovaa rasvaa.
- Anonyymi
Lopetin juuston syömisen koska sisältää kovia rasvoja chian siemeniä pari kertaa viikossa johan arvot parani chian siemeniä pitää liottaa hyvä omega rasvan lähde
- Anonyymi
Norjassa toleranssit kai korkeammalla, ennenkuin pillereitä ehdottavat. En ole varma.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009