Tai ei tämänpäiväinen kai edes ollut mitään terapiaa, joku psykoanalyysiin erikoistunut psysh taisi olla. No, eniveis.
Aika heikko olo on nyt ja itsesyytökset omasta epäonnistumisista vaan pahenee. Olin kolme varttia keskustelemassa "uuden" ihmisen kanssa ja ekaa kertaa psypoliin yhteydessä kuuteen vuoteen. Ensin kyseltiin ne perinteiset perheasiat, koulutus, työpaikka, parisuhdehistoria, lemmikit, sairaudet ja rahatilanne. Minusta pitäisi olla paksu kansio sairaalassa, monelta eri osastolta tekstiä. Ei ehkä rahatilannetta, mutta sitä ei pitäisi työttömän kohdalla vaikea arvata. En myöskään jaksa selittää lemmikkieni rotuja, ulkonäköä, käyttötarkoitusta, harrastuksia ja luonteenpiirteitä.
En oikein muista paljoa muuta kuin sen, että sh tivasi milloin tapaan ihmisiä ja ystäviäni. Sanoin, ettei sellaisia oikein ole. Miehen kanssa ollaan kaksistaan paljon. Vieraat ihmiskontaktit on kaupassa, apteekissa ja lääkärissä. Hämmästyneen katseen jälkeen hän kysyi että mahtaakohan tämä sitten johtua minusta? Miksei minulla ole kavereita? Yritin jotain sopertaa, että aika moni tuttava on viime aikoina hankkinut lapsia tai rakentaa taloa ja ovat kiireisiä.
Seuraava kysymys oli, että joko te olette rakentaneet? Miksette? Menin ihan vaikeaksi.. Ei ole voimia eikä rahaa alkaa rakentamaan. Onko oman talonkin rakentaminen ihan normi nykyisin?
Sain uuden ajan parin viikon päähän. En vielä tiedä, että menenkö. Olin oikeastaan eilen saanut itseäni taas vähän kasaan ja nyt tuntuu että meni takapakkia. Tuli sellainen tunne, että olen outo kun en vieraile tai pyydä vieraita tai rakenna taloa. Ihan varmasti tekisin kaiken jos jaksaisin ja saisin itsestäni irti. Tiedän pystyväni siihen, mutta en ihan just nyt.
En ole ikinä tapaamisen jälkeen tuntenut näin, aivan kuin olisin ollut vastaanotolla lytättävänä vaikka tarkoitus olisi päästä uuteen nousuun. Väsynyt olen toki ollut, mutta yleensä on tunne että notkahdus oikeaan suuntaan tapahtui.
Onko muilla negatiivisia kokemuksia terapioista tai vastaavista?
Aika heikko olo on nyt ja itsesyytökset omasta epäonnistumisista vaan pahenee. Olin kolme varttia keskustelemassa "uuden" ihmisen kanssa ja ekaa kertaa psypoliin yhteydessä kuuteen vuoteen. Ensin kyseltiin ne perinteiset perheasiat, koulutus, työpaikka, parisuhdehistoria, lemmikit, sairaudet ja rahatilanne. Minusta pitäisi olla paksu kansio sairaalassa, monelta eri osastolta tekstiä. Ei ehkä rahatilannetta, mutta sitä ei pitäisi työttömän kohdalla vaikea arvata. En myöskään jaksa selittää lemmikkieni rotuja, ulkonäköä, käyttötarkoitusta, harrastuksia ja luonteenpiirteitä.
En oikein muista paljoa muuta kuin sen, että sh tivasi milloin tapaan ihmisiä ja ystäviäni. Sanoin, ettei sellaisia oikein ole. Miehen kanssa ollaan kaksistaan paljon. Vieraat ihmiskontaktit on kaupassa, apteekissa ja lääkärissä. Hämmästyneen katseen jälkeen hän kysyi että mahtaakohan tämä sitten johtua minusta? Miksei minulla ole kavereita? Yritin jotain sopertaa, että aika moni tuttava on viime aikoina hankkinut lapsia tai rakentaa taloa ja ovat kiireisiä.
Seuraava kysymys oli, että joko te olette rakentaneet? Miksette? Menin ihan vaikeaksi.. Ei ole voimia eikä rahaa alkaa rakentamaan. Onko oman talonkin rakentaminen ihan normi nykyisin?
Sain uuden ajan parin viikon päähän. En vielä tiedä, että menenkö. Olin oikeastaan eilen saanut itseäni taas vähän kasaan ja nyt tuntuu että meni takapakkia. Tuli sellainen tunne, että olen outo kun en vieraile tai pyydä vieraita tai rakenna taloa. Ihan varmasti tekisin kaiken jos jaksaisin ja saisin itsestäni irti. Tiedän pystyväni siihen, mutta en ihan just nyt.
En ole ikinä tapaamisen jälkeen tuntenut näin, aivan kuin olisin ollut vastaanotolla lytättävänä vaikka tarkoitus olisi päästä uuteen nousuun. Väsynyt olen toki ollut, mutta yleensä on tunne että notkahdus oikeaan suuntaan tapahtui.
Onko muilla negatiivisia kokemuksia terapioista tai vastaavista?
Vastaukset 12
Vanhimmat
No ei tuo nyt ainakaan ole mitään psykoanalyysiä.
Ei taida olla psykoterapiaa ollenkaan, vaan ns. keskusteluapua.
Tarkista asia ja valita tuosta hoitajan toiminnasta poliklinikan lääkärille tai johtajalle. Aika törkeää.
Olen itse ahdistunut perusteellisesti psy poli psykiatrin pakeilla, joka kohteli minua kuin halpaa makkaraa. Kantelin siitä, enkä enää mennyt sinne.
Jos oli kyse vain psysh eli psykiatriaan erikoistuneesta sairaanhoitajasta niin en sinuna enää laittaisi itseäni alttiiksi hänen keskusteluavulleen vaan menisin ihan suoraan psykologille.
Psyk. polilla ei ole tarkoitustakaan auttaa ketään. Mitä enemmän ihminen saadaan nujerretuksi ja mitätöidyksi sen parempi mieli näillä psyk. polin työntekijöillä on. Luonnehäiriöiset istuu suojatyöpaikoissaan veronmaksajien rahoilla ja leikkii jumalaa. Siellä sössötetään näitä arkipäivän juttuja miljoonaan kertaan koska näiden ns. ammattitaito ei riitä mihinkään muuhun. Kukaan normaali ei varmaan kehtaisi edes sanoa että on psyk polilla töissä mutta näille hulluille se on kunnia asia. No, ainakin palkka tulee helpolla. Mitään muuta mieltä siinä toiminnassa ei ole.
Psyk. työntekijää pitäisi pystyä noin vaan vaihtamaan ellei suju, mutta kuinkahan moni masentunut siihen kykenee? Sen sijaan kituutetaan sen saman kuspään kanssa joka loppuakohden alkaa olemaan ihan hohhoijaa-asenteella ja piirtelee tikku-ukkoja vihkoseensa kun ei maagisesti parilla käyntikerralla saanutkaan asiakasta parannettua ja toteaa tämän toivottomaksi tapaukseksi. Josta sitten vielä kertoillaan kaffitunneilla ja hihitellään kollegoiden kesken, voin hyvin kuvitella ettei näilläkään muuta puhuttavaa ole kuin levitellä niitä luottamuksellisia juttuja ympäri taloa.
Hehheh joo, jossei ole omaa taloa, 2 lasta ja volvoa pihassa vaan asuu yksin vuokralla niin MIKÄ ON, ONKO VIKA KENTIES SINUSSA?
Mua on aina raivostuttanut, ettei tunnuta käsittävän sitä ettei kaikkia välttämättä huvita noudattaa sitä "Elämän Standardit"-opuksen luetteloa. Hitto vie, siitä kai se suurin osa masennuksesta kumpuaakin, kun ihmisen odotetaan aina olevan samanlainen kuin muut eikä mitään poikkeavaa hyväksytä.
Samalla otetaan sisään maahanmuuttajaa sun muuta ja toitotetaan että pitää olla sallivainen ja avoin mieleltään. Tekopyhä maailma.
Standardi.. Juurikin se saa mut tolaltaan. En mene sellaiseen mitenkään päin.. Ehkä ne asiat jäi "päähän soimaan" juuri sen vuoksi. Kai siellä jotain muutakin puhuttiin, en oikein muista.
Oman talon aika on ehkä joskus. Siihen asti ollaan rivariosakkeessa, remontoidaan minkä jaksataan. Lapsia ei tule, molempien geenit on niin epäkelpoja että suvut saa sammua. En tiedä noista kaverijutuista. Olen vaan tullut siihen tulokseen ettei aikuiset parisuhteessa olevat ihmiset enää tapaa "ystäviään" jatkuvasti. Joskus soitellaan ja joskus sovitaan viikonloppuja ja siinä se. Olenko mä ihan väärässä?
Olisin toivonut jotakin enemmän. Sh:n nuiva (?) suhtautuminen taisi alkaa siitä, kun sanoin että en enää syö masennuslääkkeitä. Olen vuoden pärjännyt joten kuten ilman ja ajattelin opetella pärjäämään jatkossakin.
Lääkkeistä tämä täti totesi ammattimaisesti, että "olenkin jostain lukenut että ne vie pois ne isoimmat huiput ja aallonpohjat." No shit.. Niinhän ne vie ja elämä on pelkkää keskinkertaista harmaata puuroa. Mikään ei tunnu enää miltään.
Nyt pelottaa. Mistä saisin voimia siihen että en mene parin viikon päästä? Pelkään todellakin että siellä juoruillaan. Haluaisin elämän aloittaa (taas) puhtaalta pöydältä niin ettei kukaan tietäisi menneestä.
Mulla hoitaja ollut ihan asiallinen, mutta kun Kela ilmeisesti painostaa, että mut pitäisi saada takaisin työmarkkinoille niin ajottain olo on ollut vastaanotolla kuin 'polisiin ristikuulustelussa' (jossa en kyllä ole ollut). Minäkin toivoisin, että käynti jotenkin helpottaisi oloa, mutta sen jälkeen vasta ahdistaakin joskus. Olen sairaaksi todettu ja sairaslomalla, silti kokoajan kyseenalaistetaan oma oleminen, tekeminen jne. Elämässä olen menettänyt kaikki läheiset (ovat kuolleet), rahat, ystävät, olen työtön, ei lapsuutta/ alkoholisti isä. Se ei jotenkin 'riitä' että minulle olisi tapahtunut mitään 'kauheita' hoitajan mielestä...MITÄ olisi pitänyt tapahtua jotta se 'kelpaisi' eletyksi elämäksi ja menneiksi tapahtumiksi ja osasyyksi masentuneisuuteeni????!!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10612535
Aika jännä viestiketju.
Pelottava sellainen.
Olen hämilläni. Pitäisikö sinne vielä mennä? Ketjussa puhuttiin vuosien hukkaan heitetyistä ajasta ja rahasta. Vaikka.. No, kyllä kai sitä itseään jo vähän tuntee tähän ikään mennessä. Jos ei toisesta ihmisestä tykkää niin ei tykkää.
Varmaan on itselläkin kovat odotukset terapioiden suhteen tai siis näiden keskusteluiden. On päässyt päänsä sisällä keskustelemaan paljon itsensä kanssa ja oppinut kaikenlaista. Ei haluaisi kenenkään pilaavan sitä alkua joka jo on olemassa.
Kävin muutaman kerran seksuaaliterapiassa. Siellä taas tunsin oloni turvalliseksi ja sain paljon uusia ajatuksia. Vastassa ei ollut kauhean koulutettu ihminen, mutta sellainen joka vei mua eteenpäin. Sain ehkä naisellisuuttani vähän takaisin noina parina kertana. Sekin on ollut yhtä hukassa kuin minä itse. Sieltä sain lähetteen taas eteenpäin ja tässä ollaan.
Lääkkeet vei minulta liian monta vuotta. En muista niistä mitään. Tuntuu kuin pääni olisi edelleen jumissa siellä jossain kaukana menneisyydessä. En pääse nykyhetkeen kiinni millään. Ainoastaan pelot on pinnalla, tuntuu etten haluaisi niistä tälle hoitajalle edes kertoa. Pelkään hänen nauravan tai vähättelevän minua. Siinä on se pahin pelko.
Mulle riitti nuo terapiat. Psyk. polilla ravasin varmaan parikin vuotta ja alkoihan se olemaan sillä samalla tyypillä vähän hohhoijaa joo ja tyyliin tikku-ukkoja raapusteli vihkoonsa. No sitten myöhemmin kun olin tuon polin lopettanut ajat sitten iski uusi kriisi ja kävin sitten muutamat kerrat kunnan psykohoitsulla, muija tuntui kauheesti tolkuttavan viimeisimmän istunnon päätteeksi että "eijeihän sun mikään pakko ole tänne tulla" mutta kun melkeen väkisin halusin uuden ajan niin tämä sitten naama muulinvitulla kaivoi kalenterinsa laukustaan. Myöhemmin sitten peruin ajan vaikutti hieman siltä ettei tätä enää kiinnosta lättyäni katsella.
Jos näitä juttuja uskot, niin ainoa ongelma ihmisille on hullut hoitajat ja huonot hoidot.
Ongelmat poistuvat hoidosta poisjäämisellä. Niin mukavaa ja helppoa?
"Jos näitä juttuja uskot, niin ainoa ongelma ihmisille on hullut hoitajat ja huonot hoidot. "
Jos hoito ei ole ammattitaitoista ja kohtelu asiatonta, niin se ON suuri ongelma.
Eihän se johda muuhun kuin masennuksen ja ahdistuksen pahenemiseen.