Pakkoshakki

Shakki on maailman suosituin lautapeli. Sillä on satoja miljoonia aktiivipelaajia ja luultavasti lähemmäs miljardi ihmistä osaa pelata sitä. Shakinpeluu on hyödyllistä, se kehittää älykkyyttä monin tavoin, opettaa järjestelmällisyyttä, laajentaa mielikuvitusta ja ennen kaikkea shakinpeluu yhdistää sen harrastajia yli kieli-, kulttuuri-, puolue-, varallisuus- ja yhteiskuntien rajojen. Shakinpelaaja kuuluu valtavan suureen perheeseen ja peli antaa tavattoman hyödylliset perustiedot muiden, shakille sukua olevien lautapelien oppimiseen.

On käsittämätöntä, että shakkia ei ole otettu pakolliseksi oppiaineeksi suomalaisiin kouluihin! Esitänkin, että shakki otettaisiin mukaan vähintään peruskoulun 3. luokalta lähtien ja että kaikkien olisi pakko opiskella sitä.

Peruskoulusta päästäkseen pitäisi tuntea shakin säännöt ja pystyä pelaamaan peli läpi teknisesti virheettömästi. Ylioppilaskirjoitusten pakollisena tasona pitäisi selviytyä III luokan pelaajaksi ja akateemisen arvon saisi vain vähintään II luokan suorituksella.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onhan se koneellakin. Onkohan kaikissa, en tiedä. Minun läppärini on Packard bell. Olen jo opettamassa 5 vuotiasta tyttäreni poikaa pelaamaan. Poika on erittäin innostunut ja varmaan voittaa minut, muutoman vuoden kuluttua. Noin teki tyttärenikn jo 12 vuotiaana.

Äänestä
  • JOO vanhassa PowerMac G5.ssäni on myös tuo CHESS.

    Äänestä

  • HOMEINEN OMENA kirjoitti:

    JOO vanhassa PowerMac G5.ssäni on myös tuo CHESS.

    Tosin konetta vastaan ei ole kiva pelata, vaikka olen pelannut vuodessa, noin 2000 peliä, ajankulukseni. Pelikone on ohjemoitu niin, että osan peleistä se pelaa todella tyhmästi, mutta määrätyn osan, niin hyvin, ettei sitä voi voittaa mitenkään.

    Äänestä

Sarkasmia satuttavaa----meinaatko vielä ,että härkävaunuissa päädymme Siperiaan ,kuten aikoinasi esitit.

Äänestä

Musta tässä indoeurooppalaisessa Chaturangan jälkeläisessä on tullut tietty luovuusraja vastaan, tykkään pelata mieluummin japanilaista Shogia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hosikel kirjoitti:

Shakki on maailman suosituin lautapeli. Sillä on satoja miljoonia aktiivipelaajia ja luultavasti lähemmäs miljardi ihmistä osaa pelata sitä. Shakinpeluu on hyödyllistä, se kehittää älykkyyttä monin tavoin, opettaa järjestelmällisyyttä, laajentaa mielikuvitusta ja ennen kaikkea shakinpeluu yhdistää sen harrastajia yli kieli-, kulttuuri-, puolue-, varallisuus- ja yhteiskuntien rajojen. Shakinpelaaja kuuluu valtavan suureen perheeseen ja peli antaa tavattoman hyödylliset perustiedot muiden, shakille sukua olevien lautapelien oppimiseen.

On käsittämätöntä, että shakkia ei ole otettu pakolliseksi oppiaineeksi suomalaisiin kouluihin! Esitänkin, että shakki otettaisiin mukaan vähintään peruskoulun 3. luokalta lähtien ja että kaikkien olisi pakko opiskella sitä.

Peruskoulusta päästäkseen pitäisi tuntea shakin säännöt ja pystyä pelaamaan peli läpi teknisesti virheettömästi. Ylioppilaskirjoitusten pakollisena tasona pitäisi selviytyä III luokan pelaajaksi ja akateemisen arvon saisi vain vähintään II luokan suorituksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu