Vaikuttaako EU tai euro?

Toipilas ajattelijan

Miten EU tai euro on vakuttanut sinun elämääsi?

Pitäisikö Suomen erota EUsta tai ottaa markka takaisin?

Kuuntelin Pertti Salolaista aamulla televisiosta ja jäin miettimään asiaa. Hän oli sitä mieltä, että EUlla on ollut merkittävä positiivinen vaikutus Suomen talouselämään ja erityisesti 1990-luvun lamasta nousemiseen.

11

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • to-auto

      Eiköhän meidän maailman laidalla asuvien ole parempi olla sisällä kuin ulkona?

      Ainakin rahat ovat erilaisia entisiin verraten Ja yksi euro = entinen markka.
      Tomaatitkin maksavat parhaimmillaan markoissa laskien 24/kg.

    • En haluaisi markka-aikaan takaisin. Esim. vientiteollisuuden tukemiseksi yllättäen päätetyt devalvaatiot aiheuttivat monenlaisia ongelmia niin kansantalouteen kuin yksityisten ihmisten ja yritysten talouteen. Euro on vakaampi ja Euroopan sisämarkkinat avoimemmat, eikä aikaa ja energiaa tarvitse kuluttaa valuuttakurssien ja niiden heilahtelujen seuraamiseen. - Eikä Euroopassa matkustellessa turistinkaan tarvitse vaihdella monenlaisia valuuttoja.

      Ovatko tomaatit kalliimpia nyt kuin vuonna 2002 jos hintaa vertaa esim. keskipalkkoihin?

      • eu on humpuukkia

        Jos ainoa kriteeri euroon on se, että ei tarvitse vaihtaa valuuttaa kun matkustaa, niin kyllä on heikoilla kantimilla. Ja Norjalla menee hyvin, ehkä paremmin kuin euromailla. Norja oli viisas, eikä siitä tullut euromaa!
        Ihan turha yrittää selitellä, että ei muka olisi kalliimpaa kuin markka-aikana. Taatusti on. Muistan kun kesällä mansikkalitra maksoi 3,50 mk. Nyt maksaa jopa 7 euroa. Viime kesänä ostin yhden ainoan kerran litran, enempään ei ollut varaa, Tänäkin kesänä ostan ehkä kerran tai sitten en sitäkään. Haluan markan takaisin JA hinnat 6 kertaa alas.


      • Mutumutuhöpön

        Viime vuonna suomalaisten keskipalkka oli 3255 euroa kuukaudessa eli x 5.94573 = 19353 markkaa ja tuntipalkkana n. 20 euroa = 121 markkaa.

        Vuonna 2002 keskipalkka oli 2300 euroa eli 13603 markkaa ja tuntipalkkana 14,37 euroa = 85 markkaa.

        Tuottajalta taitaa kulua enemmän tunteja tomaattikilon tuottamiseen kuin ostajalta hinnan ansaitsemiseen. Vaikka tulot jäisivät keskitason alapuolelle.

        Eläkkeet onkin sitten ihan toinen juttu.


      • Mutumutuhöpön
        eu on humpuukkia kirjoitti:

        Jos ainoa kriteeri euroon on se, että ei tarvitse vaihtaa valuuttaa kun matkustaa, niin kyllä on heikoilla kantimilla. Ja Norjalla menee hyvin, ehkä paremmin kuin euromailla. Norja oli viisas, eikä siitä tullut euromaa!
        Ihan turha yrittää selitellä, että ei muka olisi kalliimpaa kuin markka-aikana. Taatusti on. Muistan kun kesällä mansikkalitra maksoi 3,50 mk. Nyt maksaa jopa 7 euroa. Viime kesänä ostin yhden ainoan kerran litran, enempään ei ollut varaa, Tänäkin kesänä ostan ehkä kerran tai sitten en sitäkään. Haluan markan takaisin JA hinnat 6 kertaa alas.

        Markan devalvaatiot ovat kaataneet monia yrityksiä Suomessa ja saattaneet yksityisiä ihmisiä suuriin taloudellisiin ongelmiin. Euro-aikaan ei sellaista ole tapahtunut.


    • muiden pärjääminen e

      Ihan sama, minulla piisaa massia elinajakseni.

    • näin se meni,,,

      markkaan suhteutettuna euro oli huono juttu,
      hinnat nousi yhtäkkiä kuusin kertaisiksi,
      markka aikana ompelin hyvin paljon, mutta ku euro tuli, kankkaitten hinnat oliki yhtäkkiä kuusinkertaiset, siis 10 mk metri oliki 10 euroa metri
      eikä kauppiaita edes pantu oikeuteen,
      siihen loppu ompelu halut.

      • tympii....

        Entäs langat? 100 g:n kerä saattaa maksaa 6 €:ta 16 €:on. eli markoissa 24 mk:ta 84 mk:n. Luulempa että jättisin monta lankakerää ostamatta jos markkoina olisi.


      • tympii..:/
        tympii.... kirjoitti:

        Entäs langat? 100 g:n kerä saattaa maksaa 6 €:ta 16 €:on. eli markoissa 24 mk:ta 84 mk:n. Luulempa että jättisin monta lankakerää ostamatta jos markkoina olisi.

        Tuli laskuvirhe uneliaalle...100g:n kerä saattaa makssa 6:sta €:sta-16 €:on eli n. 35-36 mk:sta - 96 mk:aan.


    • EU tuhkana tuulessa

      meitä huijattiin törkeällä tavalla, eikä huijarit joutuneet edes vatuuseen,

      nyt tiedetään EU kaatuu omaan mahdottomuuteensa, nyt jo kovaa vauhtia suunitellaan kuinka suomessa ettenpäin kun eu kaatuu,
      siitä ei vaan puhuta julkisuudessa kuin hieman öiseen aikaan joissaki asia ohjelmissa jotkut tutkijat sivuaa asiaa, olen kuunellu.
      oliskohan ruotsin malli suomelle hyvä ?
      tai norjan,, jää nähtäväki,,,
      kataisen palomiehen hommat meni myttyyn, tuli riehuu valtoimenaan, kohta eu on pelkkä muisto vaan,,,

    • tiinaex...

      täytyy sanoo ettei millään lailla mutta sehän se vasta hurjaa olis kun nyt on tehty talokauppoja euroilla ja maksetaan pienestäkin talosta kaksataatuhatta euroo ja hypättäs markkaan takaisin niin saatas siitä pienestä talosta myytäessä viissataa tuhatta markkaa aika hurjalta tuntus tämmöinen ajatus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      550
      1797
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe