Umpilisäkkeestä

Solon1 (ei kirj.)

Umpilisäkkeestä käydään parhaillaan palstalla kädenvääntöä ja sitä on käyty monesti aikaisemminkin. Tästä syystä ajattelin tehdä vielä yhden avauksen aiheesta, ettei yksittäiset viestit hukkuisi ylipitkiksi käyviin ketjuihin.

Osittain samat Duke-yliopiston tutkijat, jotka julkaisivat vuonna 2007, että umpilisäke on tarkoitettu suoliston hyvien bakteerien varastoksi, julkaisivat vuonna 2009 Journal of Evolutionary Biologyssa yhdessä Arizonan yliopiston tutkijoiden kanssa työnsä umpilisäkkeen kehityshistoriasta.

"Umpilisäke ei ole ihmislajilla kehityshistoriallinen jäänne

Ihmisen umpilisäke ei ole tarpeeton, kehityshistoriallinen jäänne, todistavat amerikkalaistutkijat. Vahva todiste tästä on sen kehittyminen ainakin kaksi kertaa evoluutiossa. Umpilisäkkeen ovat saaneet Australian pussieläimet ja toisaalta eräät jyrsijät kuten rotat ja myyrät sekä jotkut kädelliset ja ihminen. Tutkijat arvioivat että umpilisäke on ollut olemassa ainakin 80 miljoonaa vuotta. Jos sillä ei olisi mitään funktiota, se olisi ehtinyt kadota tässä ajassa."

MUTTA nykyisin:

"Umpilisäkkeen tulehdus on vakava tila, joka hoidetaan leikkaamalla lisäke pois. Se on ilmeisesti yleistynyt ihmiskunnassa vasta viimeisen sadan vuoden aikana, tutkijat kertovat. Syynä on paradoksaalisesti hygienisoitunut yhteiskunta, viemärit ja puhdas vesi. Elimistön puolustusjärjestelmä ei saa riittävästi haasteita mikä johtaa mm. umpilisäkkeen tulehdukseen, tutkijat päättelevät. Tällaisessa maailmassa umpilisäke on lähes tarpeeton."

http://www.sciencedaily.com/releases/2009/08/090820175901.htm

http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/umpilisake-ei-ole-ihmislajilla-kehityshistoriallinen-jaanne

5

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TÄMÄ KIINNOSTAA

      MIKSI HÖPISET

      • Apo-Calypso

        Oletko mielenvikainen?


    • solong2

      Jos evoluutioteorialla olisi yhtään katetta reaalimaailmassa, umpilisäkettä ei olisi olemassa.

      • jeesus kirstus

        Jos kreationismilla olisi yhtään katetta reaalimaailmassa, niin tätä keskustelupalstaa ei olisi olemassa.


    • >>Syynä on paradoksaalisesti hygienisoitunut yhteiskunta, viemärit ja puhdas vesi. Elimistön puolustusjärjestelmä ei saa riittävästi haasteita mikä johtaa mm. umpilisäkkeen tulehdukseen, tutkijat päättelevät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1978
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1617
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1250
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      962
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      770
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      761
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      725
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe