Tässä tumma nainen. Kotiasiat ja työ mitä muutoksia näkyy kesää kohti mentäessä? Rakkaus, onko jo tulossa muutosten tuulet? Sitoutumista?
Tuntijasi
10
237
Vastaukset
Hei
sinulla on tyhjä sormus, mikä kiertää sormessasi.
ota se pois ja tee tilaa uusille ajatuksille.
kotiasiat sinä silität vanhalla rutiinilla, niistä sinä selviät aina. ajasta en osaa puhua, kertomukseni voi olla vähemmän läheltä, tai vähemmän kaukaa. mutta luotan kuitenkin intuitioonik aina.
nuori poika on kiihkeä pyöräasioissaan, mikä lie pyörä se on. harrastus on hyvä ja terveellinen. kesä on juuri sitä aikaa, jolloin sinä tunnet eläväsi! keskität kaikki odotuksesi siihen lyhyeen suomen kesään, saatat samalla unohtaa, että eteläisessä euroopassa on myös kesäistä suomen talven aikaan.
jos tuo olisi jonkinlainen vinkki, niin olkoon niin, että hommaa sellaisia kesävaatteita, että ne ovat myös myöhemmin talvella ajankohtaisia. sillä kylmään aikaa sinä menet nauttimaan toisesta kesästäsi.
älä ajattele sitoutumista rakkauden tuoksuja nuuskiessasi, sillä silloin sinä laitat jo lukot kiinni pienen hennon tuulen siipiin. etene askel kerrallaan. miehillä on tapana pelästyä ja juosta karkuun kun huomaavat, että nainen on jo sitomassa heitä tohveleihin ja sanomalehtiin......
sinun kannattaa laittaa euroja säästöön siihen tulevaan etelänmatkaan, mistä et voi välttyä. eikä siellä ole vain ulkomaalaisia, vaan siellä on myös ihan aitoja ihania suomalaisia miehiä, jotka ajattelevat elämästä samalla tavalla kuin sinäkin.....
t. Keskiyö- uutta ja vanhaa
Kiitos:) Oliko tuo vinkki, että tuntemani mies olisi seurassani etelässä? En puhu nykyään miehistä monikossa. Tohvelit mies ja sanomalehti? Yksi riittää:) Siinäpä pähkinä purtavaksi? Miksi niin salaperäisesti vastasit? Työasiat onko muutoksia tulossa?
Hei
kyllä se oli vinkki. ei hän samalla matkalla ole, mutta samassa paikassa kuitenkin.
ei mitään pähkinää, vaan salaattia! sinä saisit nyt syödä salaattia ja laittaa itsesi hyvään kuntoon...
vastasin tokin sen mukaan, kuin se tuntui ja selveni. minusta sinä olet niin rehellinen, että näytät kaipuusi jo ensi suudelmalla. mutta odota!
siellä paikalla on enemmänkin yksinäisiä miehiä, tarkoitin sitä ettei sinun kannata antautua vielä ensimmäiselle tanssittajalle. yhdellä heistä on jopa oma asunto siellä paikkakunnalla.
mutta ethän sinä ole etsimässä elättäjää, vaan omaa rakasta! siis katso ja kuuntele, tämä tuntuu tosi jännältä. meitä on moneen junaan, taloudellisten mahdollisuuksien mukaan joillakin miehillä on kuvitelma, että he saavat naisen kuin naisen. mutta kun todella etsin sydämen kumppania, kuuntele herkällä korvalla.
nyt en puhu turkista, mitä ehkä ajattelit, vaan espanjasta.
t. Keskiyö- uutta ja vanhaa
En ymmärrä vihjailujasi. Seurustelua on ollut saman miehen kanssa yli vuoden ajan. En ole lähdössä ilman häntä mihinkään. En ainakaan espanjaan. Sinä voit nähdä mitä näet, mutta olen itse oman onneni seppä.
Hei
uskon kyllä puhuneeni melko suoraan. no, katsotaan mitä tuleman pitää....
terveisin Keskiyö- uutta ja vanhaa
Niinpä, olet ainoa joka on nähnyt tulevaisuuteni noin. Odotan itse suhteemme syvenemistä. Toiseksi olen hoikka. Eli se asia on kunnossa. Tästä on hyvä jatkaa.
Hei
ystäväiseni, sinä et olisi täällä keskellä yötä kirjoittelemassa, jos kaikki olisi kohdallaan. ja minä puolestani haluan auttaa ihmisiä, enkä suinkaan arvostella heitä. etsin heidän kanssaan sitä valoa, minkä he uskovat/luulevat hukanneen.
pähkinät ja salaatti eivät ole sama asia. voi olla hoikka, ja silti ravintoarvot eivät ole kohdallaan (kolesteroli). saatan hyvinkin olla ainoa, joka on nähnyt tulevaisuutesi tällä tavalla. mutta uskallan tosiaankin kertoa näkemäni, kun sitä kysytään.
näen sinulle onnen astelevan sydämeesi, mutta kuitenkin erilailla, kuin sinä aavistelet. älä suotta usko kaikkiin ennustuksiin, vaan poista ne sähköpostistasi ja elä arkea, sitä kädellä kosketeltavaa onnea, mikä on lähellä.
olen itse kokenut kaikenlaista tähän asiaan liittyvää. uskomatonta, itkin monet itkut sen puolesta. olin kerran hyvin onnellinen, kaikki oli uutta ja ennenkokematonta. menin sitten matkanjohtajaksi lontooseen ja viimeisenä päivänä retkellämme pyörähdimme markkinoille aikaa kuluttamaan, paluulentoa odotellessamme. utelias kun olen, uskalsin istahtaa ennustajan pöydän ääreen ja tämä levitti korttinsa eteeni. ajattelin, että mikäs siinä, eihän se maksa kuin 10 puntaa. nainen kertoi, ettei elämänkumppanini ole hyvä ihminen, että hän tekee vain tuhoa ja pahaa meille kaikille.
paluulento oli kamala, minulla oli vastuu koko matkaryhmästä ja oli oltava iloinen ja vauhdikas, mutta sydän itki ja huusi apua.
ja kuinka kävi? tämä kymmenen punnan nainen oli enemmän kuin oikeassa. kun nyt ajattelen jälkeenpäin, niin voin vain todeta, että elämässä on asioita ja tilanteita, joihin ei voi itse vaikuttaa.
olemalla utelias voi saada vastauksia, hyviäkin, mutta mitä niiden kanssa tekee... se on oma päätös.
jos sinä siis olet varma elämästäsi, uskot sen hyviin puoliin, silloin sinun ei kannata kysyä neuvoa ennustajalta.
koska joskus voi kuulla asioita, jotka eivät mene niin, kuin on suunnitellut.
t. Keskiyö- uutta ja vanhaa
Anteeksi, mutta totuus koskee. Miksi en olisi saanut sanoa mitä muut ovat sanoneet minulle? Elämäni menee niinkuin se on tarkoitettu. Olen lomalla ja voin valvoa. Täällä kello ei ole mitä siellä.
- uutta ja vanhaa
Minulla ei ole tyhjää sormusta sormessani ollut koskaan. Eikä minulla ole sähköpostissani ennustuksia.
Seurustelua on ollut saman miehen kanssa yli vuoden ajan. En ole lähdössä ilman häntä mihinkään. En ainakaan espanjaan. Sinä voit nähdä mitä näet, mutta olen itse oman onneni seppä.
Minun mielestäni tuo viimeinen vastauksesi (alla) oli aivan kuin kateellisten panettelua ei ennustusta.
Kirjoitit: ja minä puolestani haluan auttaa ihmisiä, enkä suinkaan arvostella heitä.
älä suotta usko kaikkiin ennustuksiin, vaan poista ne sähköpostistasi
siellä paikalla on enemmänkin yksinäisiä miehiä, tarkoitin sitä ettei sinun kannata antautua vielä ensimmäiselle tanssittajalle. yhdellä heistä on jopa oma asunto siellä paikkakunnalla.
mutta ethän sinä ole etsimässä elättäjää, vaan omaa rakasta! siis katso ja kuuntele, tämä tuntuu tosi jännältä. meitä on moneen junaan, taloudellisten mahdollisuuksien mukaan joillakin miehillä on kuvitelma, että he saavat naisen kuin naisen. mutta kun todella etsin sydämen kumppania, kuuntele herkällä korvalla.
nyt en puhu turkista, mitä ehkä ajattelit, vaan espanjasta. - uutta ja vanhaa
Näetkö minulle parisuhdetta talouteni kohennusta? Muuttoa puolen vuoden (vuoden) sisällä? Menenkö joskus naimisiin (kihloihin vielä)? (Ps. minulla on tosiaakin koira.)
Eräs kiltti ennustaja katsoi minulle ja vastasi:
Toiveidesi tarpeet näyttäisivät tulevat tyydytetyiksi pala kerrallaan ajan kanssa edeten...ensin erottuu kohtalosi horisontista nouseva mr. koira - ystävällinen ja seuraavaksi uusi yhteinen kotilinnake, koiraystävällisissä maisemissa veden äärellä.
Huikeita tulevaisuuden näkymiä kaikintavoin, vaikka ei nykyisissäsikään olotiloissasi tuntuisi olevan sinulla varsinaisesti valittamista:)
Eli vastauksenne ovat erilaiset ...totuus?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39906Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad32644- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26578- 25555
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30547Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17543Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523