"Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa."
Minkälainen on nöyrä lapsi? Sellainen joka tekee heti mitä Isä sanoo eikä kyseenalaista mitään vaan iloitsee Isän kanssa kaikesta ihan myös ristinsä kantamisesta ja itsensä kieltämisestä ja Isän lapsana olemisesta ja kaikesta mitä Isä hyvyydessään antaa lapselleen ja vaihtelee sen mukaan minkä Isä hyväksi lapselleen näkee.
Jeesus on paras esikuva nöyrästä Isän lapsesta, joka kaiken teki, niinkuin Isä johdatti kasteessa ja palvelemisessa ja ristinsä kantamisessa ja kaikessa. Ollaan Jeesuksen opetuslapsia, sillä se on Jeesuksen ystävyyttä ja veljeyttä ja sisaruutta, sen mukaan mikä on meille itsekullekin annettu Jumalan valtakunnassa.
Herra Jeesus on hyvä paimen, totisesti. Hallelujah!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.